HARRASTAJA: Tommy Kauppila valmistaa pilkkivieheitä, joita himoitsevat niin kalat kuin kalastajat

Mitä tekee pohjalainen mies, kun kaupasta ei löydy juuri sitä oikeaa pilkkiviehettä? No, tekee sellaisen itse. Tommy Kauppilan tasapainovieheisiin ovat ihastuneet niin ihmiset kuin kalatkin.

KUVA YLLÄ: ”Työsuojeluvaltuutettuna olen tarkka turvallisuudesta. Imuri huolehtii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengitysilmaan. Silti pidän vielä erikoissuodattimilla varustettua raitisilmamaskia maalatessani”, Tommy Kauppila kertoo vieheiden maalauksesta.

TOMMY KAUPPILA

Työsuojeluvaltuutettu
ABB Oy
Vaasa

Onko tuo pastakone?

Maalipurkkeja, silikonimuottien materiaalia, erilaisia koristelutarvikkeita – Tommy Kauppilan vuokraaman 15 neliömetrin varastotilan hyllyillä on siististi laatikoihin järjesteltynä kaikkea, minkä voisi kuvitella liittyvän pilkkivieheiden tekemiseen. Mutta mitä ihmettä pastakone tekee näiden tavaroiden joukossa?

Sillä ei suinkaan ole tarkoitus karkottaa yllättävää nälkää, vaan muokata koristeita tasapainovieheiden pintaan.

– Haen kangaskaupasta tylliä ja rautakaupasta alumiiniteippiä ja asetan ne tällä tavalla päällekkäin. Pastakone puristaa tyllin tiukasti alumiinia vasten, ja teipin pintaan jää kalan suomuja muistuttava kuvio, Kauppila kertoo.

Hän aloitti pilkkivieheitten tekemisen jo vuonna 1994. Kalamies ei ollut tyytyväinen kaupan viehevalikoimaan, joten hän päätti tehdä itse parempia. Aiemmin hän oli tehnyt muutaman vaapun, joten perustietoa oli jo jonkin verran.

Pian Kauppilan työkaveritkin halusivat hyväksi havaittuja tasapainovieheitä. Kun niillä alkoi nousta Vaasassa yli kilon painavia ahvenia, kiinnostus levisi kaveripiirin ulkopuolellekin.

12 vuotta mies teki talvisin tasapainopilkkejä ilta- ja viikonloppupuhteinaan. Sitten harrastus jäi pitkäksi aikaa elämäntilanteen muuttuessa.

UUSI AIKA, UUDET TILAT

Pari vuotta sitten Kauppilan elämä mullistui jälleen. Hän sairastui syöpään ja joutui sen vuoksi pitkälle sairauslomalle työstään ABB:n Länsi-Suomen alueen työsuojeluvaltuutettuna.

Päivät kotona sairaana tuntuivat pitkiltä, eikä aika oikein tahtonut kulua. Silloin Kauppila päätti kokeilla vanhan harrastuksensa elvyttämistä.

Hän vuokrasi itselleen työhuoneen Vaasan Vaskiluodosta vanhan sokeritehtaan tiloista. Vuokra oli edullinen ja siihen kuuluivat myös lämmitys- ja sähkökulut, joten päätös oli helppo. Aluksi mies vietti pajalla vain pieniä hetkiä kerrallaan ja meni sitten kotiin huilaamaan.

Kunnon kohentuessa vieheiden työstäminen alkoi sujua, ja nälkä kasvoi syödessä. Kauppila hankki pajalle entistä parempia työkaluja ja rakensi maalaus- ja lakkauskaapit, joihin asensi imurit.

– Työsuojeluvaltuutettuna olen tarkka turvallisuudesta. Imuri huolehtii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengitysilmaan. Silti pidän vielä erikoissuodattimilla varustettua raitisilmamaskia maalatessani.

Terävillä työvälineillä työskennellessään Kauppila käyttää viiltosuojahanskoja, ja vieheiden valuvaiheessa hänellä on aina hanskat kädessä lyijyn takia.

AUTON OSASTA VIEHEEKSI

Tasapainovieheet syntyvät käsityönä alusta loppuun. Työvaiheita on Kauppilan laskujen mukaan kolmisenkymmentä.

Ensin hän valmistaa vieheen aihiolle muotin. Siinä ovat apuna lego-palikat, joista syntyy kehikko valumuotille. Itse muotti tehdään silikonin ja kumin seoksesta, johon Kauppila kaataa metallisulan joko omalla terassillaan tai mökillä.

– Valu on tehtävä ulkona, koska siinä syntyy lyijyhuuruja.

Raaka-aineena ovat vanhat autonrenkaiden tasapainotuspalat. Kauppilaa naurattaakin sanaleikki, että hän tekee tasapainopaloista tasapainovieheitä.

Kun seos on jäähtynyt, muotti avataan ja valuaihio siistitään puukolla. Vielä on jäljellä monta vaihetta, ennen kuin viehettä päästään koristelemaan. Valuaihio pohjustetaan probionaatilla niin monta kertaa, että pinta on sileä. Sitten aloitetaan maalaus.

– Yleensä maalaan pinnan ensin valkoiseksi, koska valkoisesta värit erottuvat parhaiten. Toisinaan lisään tässä vaiheessa hileitä ja muita erikoistehosteita.

Viime aikoina Kauppila on tilannut muun muassa erilaisia pinnoitusmateriaaleja verkosta. Askartelutarvikkeissa on valtavasti valinnan varaa, vaikkapa hologrammirouhetta tai kiiltoteippiä kaikissa sateenkaaren väreissä. Glitteriä hänellä on hyllyllä viiden kilon satsi.

Sitten maalataan, ja siinäkin vain mielikuvitus on rajana. Maalin päälle voi vielä tehdä lisää pintaa.

– Mökillä tein kevennetyn pilkin, jonka päällystin aidolla ahvenen nahalla. Pinnoituksessa voi käyttää lähes mitä tahansa materiaalia, kunhan työn viimeistelee kestäväksi.

Lopuksi viehe saa vielä lakkapinnan, ja sitten sille maalataan silmät. Takaosaan kiinnitetään perälevy, jonka liimauksen jälkeen vielä kerran lakataan.

– Sellainen takuu näillä on, että kalan takia perälevy ei irtoa. Ja jos irtoaa, niin annan ilmaiseksi uuden.

VERKKOKAUPPA HAAVEISSA

Tommy Kauppilan vieheet tunnetaan pilkkipiireissä tuotenimellä Kauppilankoukut. Hän tekee yleensä 200–300 tasapainoviehettä talven aikana, ja niitä on myynnissä vaasalaisessa erä- ja kalastusliike Kurressa.

Pilkkivieheitten tekeminen kokonaan käsityönä on hidasta, joten harrastusta ei voi sanoa rahasammoksi. Myynti kattaa nyt kulut, mutta Kauppila on miettinyt varovaista laajentamista verkkokauppaan.

– Tuotteita on esillä Instagramissa ja Facebookissa, ja kiinnostusta olisi laajemminkin kuin Vaasan alueella. Verkkokaupan kautta näitä olisi helppo myydä.

Missään vaiheessa hän ei ole kuitenkaan suunnitellut päivätyönsä jättämistä. Työ ABB:lla on mielekästä, ja harrastuksella on elämässä toisenlainen merkitys. Se tarjoaa vastapainoa työasioiden miettimiselle.

– On hienoa saada puhelimeen viestejä, joissa minun tekemälläni vieheellä on noussut kymmenen kiloa ahventa.

Kauppila ei itse nykyisin ehdi kalastaa yhtä paljon kuin aiemmin. Suosikkikala on edelleen ahven, ja niitä hän lupaa Kauppilankoukuilla nousevan.

Entä mikä hänen tekemistään pilkkivieheistä on paras ja suosituin malli?

– Suosikkeja on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja kalamiehillä on omat uskomuksensa siitä, millä vieheellä nappaa. Viime vuonna kiiskikuvio taisi kuitenkin olla eniten sekä ihmisten että kalojen mieleen.

TEKSTI NADIA PAAVOLA
KUVAT JOHANNES TERVO