HARRASTAJA: Tommy Kauppila valmistaa pilkki­vie­heitä, joita himoit­sevat niin kalat kuin kalastajat

Mitä tekee pohja­lainen mies, kun kaupasta ei löydy juuri sitä oikeaa pilkki­vie­hettä? No, tekee sellaisen itse. Tommy Kauppilan tasapai­no­vie­hei­siin ovat ihastu­neet niin ihmiset kuin kalatkin.

KUVA YLLÄ: ”Työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna olen tarkka turval­li­suu­desta. Imuri huolehtii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengi­ty­sil­maan. Silti pidän vielä erikois­suo­dat­ti­milla varus­tettua raiti­sil­ma­maskia maala­tes­sani”, Tommy Kauppila kertoo vieheiden maalauksesta.

TOMMY KAUPPILA

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu
ABB Oy
Vaasa

Onko tuo pastakone?

Maali­purk­keja, siliko­ni­muot­tien materi­aalia, erilaisia koris­te­lu­tar­vik­keita – Tommy Kauppilan vuokraaman 15 neliö­metrin varas­to­tilan hyllyillä on siististi laati­koihin järjes­tel­tynä kaikkea, minkä voisi kuvitella liittyvän pilkki­vie­heiden tekemi­seen. Mutta mitä ihmettä pasta­kone tekee näiden tavaroiden joukossa?

Sillä ei suinkaan ole tarkoitus karkottaa yllät­tävää nälkää, vaan muokata koris­teita tasapai­no­vie­heiden pintaan.

– Haen kangas­kau­pasta tylliä ja rauta­kau­pasta alumii­ni­teippiä ja asetan ne tällä tavalla päällek­käin. Pasta­kone puristaa tyllin tiukasti alumiinia vasten, ja teipin pintaan jää kalan suomuja muistut­tava kuvio, Kauppila kertoo.

Hän aloitti pilkki­vie­heitten tekemisen jo vuonna 1994. Kalamies ei ollut tyyty­väinen kaupan viehe­va­li­koi­maan, joten hän päätti tehdä itse parempia. Aiemmin hän oli tehnyt muutaman vaapun, joten perus­tietoa oli jo jonkin verran.

Pian Kauppilan työka­ve­ritkin halusivat hyväksi havait­tuja tasapai­no­vie­heitä. Kun niillä alkoi nousta Vaasassa yli kilon painavia ahvenia, kiinnostus levisi kaveri­piirin ulkopuolellekin.

12 vuotta mies teki talvisin tasapai­no­pilk­kejä ilta- ja viikon­lop­pu­puh­tei­naan. Sitten harrastus jäi pitkäksi aikaa elämän­ti­lan­teen muuttuessa.

UUSI AIKA, UUDET TILAT

Pari vuotta sitten Kauppilan elämä mullistui jälleen. Hän sairastui syöpään ja joutui sen vuoksi pitkälle sairaus­lo­malle työstään ABB:n Länsi-Suomen alueen työsuojeluvaltuutettuna.

Päivät kotona sairaana tuntuivat pitkiltä, eikä aika oikein tahtonut kulua. Silloin Kauppila päätti kokeilla vanhan harras­tuk­sensa elvyttämistä.

Hän vuokrasi itsel­leen työhuo­neen Vaasan Vaski­luo­dosta vanhan sokeri­teh­taan tiloista. Vuokra oli edullinen ja siihen kuuluivat myös lämmitys- ja sähkö­kulut, joten päätös oli helppo. Aluksi mies vietti pajalla vain pieniä hetkiä kerral­laan ja meni sitten kotiin huilaamaan.

Kunnon kohen­tuessa vieheiden työstä­minen alkoi sujua, ja nälkä kasvoi syödessä. Kauppila hankki pajalle entistä parempia työka­luja ja rakensi maalaus- ja lakkaus­kaapit, joihin asensi imurit.

– Työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna olen tarkka turval­li­suu­desta. Imuri huolehtii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengi­ty­sil­maan. Silti pidän vielä erikois­suo­dat­ti­milla varus­tettua raiti­sil­ma­maskia maalatessani.

Terävillä työvä­li­neillä työsken­nel­les­sään Kauppila käyttää viilto­suo­ja­hans­koja, ja vieheiden valuvai­heessa hänellä on aina hanskat kädessä lyijyn takia.

AUTON OSASTA VIEHEEKSI

Tasapai­no­vie­heet syntyvät käsityönä alusta loppuun. Työvai­heita on Kauppilan laskujen mukaan kolmisenkymmentä.

Ensin hän valmistaa vieheen aihiolle muotin. Siinä ovat apuna lego-palikat, joista syntyy kehikko valumuo­tille. Itse muotti tehdään silikonin ja kumin seoksesta, johon Kauppila kaataa metal­li­sulan joko omalla teras­sil­laan tai mökillä.

– Valu on tehtävä ulkona, koska siinä syntyy lyijyhuuruja.

Raaka-aineena ovat vanhat auton­ren­kaiden tasapai­no­tus­palat. Kauppilaa naurat­taakin sanaleikki, että hän tekee tasapai­no­pa­loista tasapainovieheitä.

Kun seos on jäähtynyt, muotti avataan ja valuaihio siisti­tään puukolla. Vielä on jäljellä monta vaihetta, ennen kuin viehettä päästään koris­te­le­maan. Valuaihio pohjus­te­taan probio­naa­tilla niin monta kertaa, että pinta on sileä. Sitten aloite­taan maalaus.

– Yleensä maalaan pinnan ensin valkoi­seksi, koska valkoi­sesta värit erottuvat parhaiten. Toisi­naan lisään tässä vaiheessa hileitä ja muita erikoistehosteita.

Viime aikoina Kauppila on tilannut muun muassa erilaisia pinnoi­tus­ma­te­ri­aa­leja verkosta. Askar­te­lu­tar­vik­keissa on valta­vasti valinnan varaa, vaikkapa hologram­mi­rou­hetta tai kiilto­teippiä kaikissa sateen­kaaren väreissä. Glitteriä hänellä on hyllyllä viiden kilon satsi.

Sitten maala­taan, ja siinäkin vain mieli­ku­vitus on rajana. Maalin päälle voi vielä tehdä lisää pintaa.

– Mökillä tein keven­netyn pilkin, jonka päällystin aidolla ahvenen nahalla. Pinnoi­tuk­sessa voi käyttää lähes mitä tahansa materi­aalia, kunhan työn viimeis­telee kestäväksi.

Lopuksi viehe saa vielä lakka­pinnan, ja sitten sille maala­taan silmät. Takao­saan kiinni­te­tään perälevy, jonka liimauksen jälkeen vielä kerran lakataan.

– Sellainen takuu näillä on, että kalan takia perälevy ei irtoa. Ja jos irtoaa, niin annan ilmai­seksi uuden.

VERKKOKAUPPA HAAVEISSA

Tommy Kauppilan vieheet tunne­taan pilkki­pii­reissä tuote­ni­mellä Kauppi­lan­koukut. Hän tekee yleensä 200–300 tasapai­no­vie­hettä talven aikana, ja niitä on myynnissä vaasa­lai­sessa erä- ja kalas­tus­liike Kurressa.

Pilkki­vie­heitten tekeminen kokonaan käsityönä on hidasta, joten harras­tusta ei voi sanoa rahasam­moksi. Myynti kattaa nyt kulut, mutta Kauppila on miettinyt varovaista laajen­ta­mista verkkokauppaan.

– Tuotteita on esillä Insta­gra­missa ja Faceboo­kissa, ja kiinnos­tusta olisi laajem­minkin kuin Vaasan alueella. Verkko­kaupan kautta näitä olisi helppo myydä.

Missään vaiheessa hän ei ole kuiten­kaan suunni­tellut päivä­työnsä jättä­mistä. Työ ABB:lla on miele­kästä, ja harras­tuk­sella on elämässä toisen­lainen merkitys. Se tarjoaa vasta­painoa työasioiden miettimiselle.

– On hienoa saada puheli­meen viestejä, joissa minun tekemäl­läni vieheellä on noussut kymmenen kiloa ahventa.

Kauppila ei itse nykyisin ehdi kalastaa yhtä paljon kuin aiemmin. Suosik­ki­kala on edelleen ahven, ja niitä hän lupaa Kauppi­lan­kou­kuilla nousevan.

Entä mikä hänen tekemis­tään pilkki­vie­heistä on paras ja suosi­tuin malli?

– Suosik­keja on yhtä monta kuin ihmisiäkin, ja kalamie­hillä on omat uskomuk­sensa siitä, millä vieheellä nappaa. Viime vuonna kiiski­kuvio taisi kuitenkin olla eniten sekä ihmisten että kalojen mieleen.

TEKSTI NADIA PAAVOLA
KUVAT JOHANNES TERVO