HARRASTAJA: Tommy Kaup­pila valmis­taa pilk­ki­vie­heitä, joita himoit­se­vat niin kalat kuin kalastajat

Mitä tekee pohja­lai­nen mies, kun kaupasta ei löydy juuri sitä oikeaa pilk­ki­vie­hettä? No, tekee sellai­sen itse. Tommy Kaup­pi­lan tasa­pai­no­vie­hei­siin ovat ihas­tu­neet niin ihmi­set kuin kalatkin.

KUVA YLLÄ: ”Työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna olen tarkka turval­li­suu­desta. Imuri huoleh­tii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengi­ty­sil­maan. Silti pidän vielä erikois­suo­dat­ti­milla varus­tet­tua raiti­sil­ma­mas­kia maala­tes­sani”, Tommy Kaup­pila kertoo viehei­den maalauksesta.

TOMMY KAUPPILA

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu
ABB Oy
Vaasa

Onko tuo pastakone?

Maali­purk­keja, sili­ko­ni­muot­tien mate­ri­aa­lia, erilai­sia koris­te­lu­tar­vik­keita – Tommy Kaup­pi­lan vuokraa­man 15 neliö­met­rin varas­to­ti­lan hyllyillä on siis­tisti laati­koi­hin järjes­tel­tynä kaik­kea, minkä voisi kuvi­tella liit­ty­vän pilk­ki­vie­hei­den teke­mi­seen. Mutta mitä ihmettä pasta­kone tekee näiden tava­roi­den joukossa?

Sillä ei suin­kaan ole tarkoi­tus karkot­taa yllät­tä­vää nälkää, vaan muokata koris­teita tasa­pai­no­vie­hei­den pintaan.

– Haen kangas­kau­pasta tylliä ja rauta­kau­pasta alumii­ni­teip­piä ja asetan ne tällä tavalla pääl­lek­käin. Pasta­kone puris­taa tyllin tiukasti alumii­nia vasten, ja teipin pintaan jää kalan suomuja muis­tut­tava kuvio, Kaup­pila kertoo.

Hän aloitti pilk­ki­vie­heit­ten teke­mi­sen jo vuonna 1994. Kala­mies ei ollut tyyty­väi­nen kaupan viehe­va­li­koi­maan, joten hän päätti tehdä itse parem­pia. Aiem­min hän oli tehnyt muuta­man vaapun, joten perus­tie­toa oli jo jonkin verran.

Pian Kaup­pi­lan työka­ve­rit­kin halusi­vat hyväksi havait­tuja tasa­pai­no­vie­heitä. Kun niillä alkoi nousta Vaasassa yli kilon paina­via ahve­nia, kiin­nos­tus levisi kave­ri­pii­rin ulkopuolellekin.

12 vuotta mies teki talvi­sin tasa­pai­no­pilk­kejä ilta- ja viikon­lop­pu­puh­tei­naan. Sitten harras­tus jäi pitkäksi aikaa elämän­ti­lan­teen muuttuessa.

UUSI AIKA, UUDET TILAT

Pari vuotta sitten Kaup­pi­lan elämä mullis­tui jälleen. Hän sairas­tui syöpään ja joutui sen vuoksi pitkälle sairaus­lo­malle työs­tään ABB:n Länsi-Suomen alueen työsuojeluvaltuutettuna.

Päivät kotona sairaana tuntui­vat pitkiltä, eikä aika oikein tahto­nut kulua. Silloin Kaup­pila päätti kokeilla vanhan harras­tuk­sensa elvyttämistä.

Hän vuokrasi itsel­leen työhuo­neen Vaasan Vaski­luo­dosta vanhan soke­ri­teh­taan tiloista. Vuokra oli edul­li­nen ja siihen kuului­vat myös lämmi­tys- ja sähkö­ku­lut, joten päätös oli helppo. Aluksi mies vietti pajalla vain pieniä hetkiä kerral­laan ja meni sitten kotiin huilaamaan.

Kunnon kohen­tuessa viehei­den työs­tä­mi­nen alkoi sujua, ja nälkä kasvoi syödessä. Kaup­pila hankki pajalle entistä parem­pia työka­luja ja rakensi maalaus- ja lakkaus­kaa­pit, joihin asensi imurit.

– Työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna olen tarkka turval­li­suu­desta. Imuri huoleh­tii, että maalin tai lakan huurut eivät pääse hengi­ty­sil­maan. Silti pidän vielä erikois­suo­dat­ti­milla varus­tet­tua raiti­sil­ma­mas­kia maalatessani.

Terä­villä työvä­li­neillä työs­ken­nel­les­sään Kaup­pila käyt­tää viil­to­suo­ja­hans­koja, ja viehei­den valu­vai­heessa hänellä on aina hans­kat kädessä lyijyn takia.

AUTON OSASTA VIEHEEKSI

Tasa­pai­no­vie­heet synty­vät käsi­työnä alusta loppuun. Työvai­heita on Kaup­pi­lan lasku­jen mukaan kolmisenkymmentä.

Ensin hän valmis­taa vieheen aihiolle muotin. Siinä ovat apuna lego-pali­kat, joista syntyy kehikko valu­muo­tille. Itse muotti tehdään sili­ko­nin ja kumin seok­sesta, johon Kaup­pila kaataa metal­li­su­lan joko omalla teras­sil­laan tai mökillä.

– Valu on tehtävä ulkona, koska siinä syntyy lyijyhuuruja.

Raaka-aineena ovat vanhat auton­ren­kai­den tasa­pai­no­tus­pa­lat. Kaup­pi­laa naurat­taa­kin sana­leikki, että hän tekee tasa­pai­no­pa­loista tasapainovieheitä.

Kun seos on jääh­ty­nyt, muotti avataan ja valuai­hio siis­ti­tään puukolla. Vielä on jäljellä monta vaihetta, ennen kuin viehettä pääs­tään koris­te­le­maan. Valuai­hio pohjus­te­taan probio­naa­tilla niin monta kertaa, että pinta on sileä. Sitten aloi­te­taan maalaus.

– Yleensä maalaan pinnan ensin valkoi­seksi, koska valkoi­sesta värit erot­tu­vat parhai­ten. Toisi­naan lisään tässä vaiheessa hileitä ja muita erikoistehosteita.

Viime aikoina Kaup­pila on tilan­nut muun muassa erilai­sia pinnoi­tus­ma­te­ri­aa­leja verkosta. Askar­te­lu­tar­vik­keissa on valta­vasti valin­nan varaa, vaik­kapa holo­gram­mi­rou­hetta tai kiil­to­teip­piä kaikissa sateen­kaa­ren väreissä. Glit­te­riä hänellä on hyllyllä viiden kilon satsi.

Sitten maala­taan, ja siinä­kin vain mieli­ku­vi­tus on rajana. Maalin päälle voi vielä tehdä lisää pintaa.

– Mökillä tein keven­ne­tyn pilkin, jonka pääl­lys­tin aidolla ahve­nen nahalla. Pinnoi­tuk­sessa voi käyt­tää lähes mitä tahansa mate­ri­aa­lia, kunhan työn viimeis­te­lee kestäväksi.

Lopuksi viehe saa vielä lakka­pin­nan, ja sitten sille maala­taan silmät. Takao­saan kiin­ni­te­tään perä­levy, jonka liimauk­sen jälkeen vielä kerran lakataan.

– Sellai­nen takuu näillä on, että kalan takia perä­levy ei irtoa. Ja jos irtoaa, niin annan ilmai­seksi uuden.

VERKKOKAUPPA HAAVEISSA

Tommy Kaup­pi­lan vieheet tunne­taan pilk­ki­pii­reissä tuote­ni­mellä Kaup­pi­lan­kou­kut. Hän tekee yleensä 200–300 tasa­pai­no­vie­hettä talven aikana, ja niitä on myyn­nissä vaasa­lai­sessa erä- ja kalas­tus­liike Kurressa.

Pilk­ki­vie­heit­ten teke­mi­nen koko­naan käsi­työnä on hidasta, joten harras­tusta ei voi sanoa raha­sam­moksi. Myynti kattaa nyt kulut, mutta Kaup­pila on miet­ti­nyt varo­vaista laajen­ta­mista verkkokauppaan.

– Tuot­teita on esillä Insta­gra­missa ja Face­boo­kissa, ja kiin­nos­tusta olisi laajem­min­kin kuin Vaasan alueella. Verk­ko­kau­pan kautta näitä olisi helppo myydä.

Missään vaiheessa hän ei ole kuiten­kaan suun­ni­tel­lut päivä­työnsä jättä­mistä. Työ ABB:lla on miele­kästä, ja harras­tuk­sella on elämässä toisen­lai­nen merki­tys. Se tarjoaa vasta­pai­noa työasioi­den miettimiselle.

– On hienoa saada puhe­li­meen vies­tejä, joissa minun teke­mäl­läni vieheellä on nous­sut kymme­nen kiloa ahventa.

Kaup­pila ei itse nykyi­sin ehdi kalas­taa yhtä paljon kuin aiem­min. Suosik­ki­kala on edel­leen ahven, ja niitä hän lupaa Kaup­pi­lan­kou­kuilla nousevan.

Entä mikä hänen teke­mis­tään pilk­ki­vie­heistä on paras ja suosi­tuin malli?

– Suosik­keja on yhtä monta kuin ihmi­siä­kin, ja kala­mie­hillä on omat usko­muk­sensa siitä, millä vieheellä nappaa. Viime vuonna kiis­ki­ku­vio taisi kuiten­kin olla eniten sekä ihmis­ten että kalo­jen mieleen.

TEKSTI NADIA PAAVOLA
KUVAT JOHANNES TERVO