Mirja Suho­nen: Lisääkö tieto tuskaa?

Säilyykö työpaikka? Määrä­täänkö karenssi? Johtaako varoi­tus potkui­hin? Saanko vielä­kään palkan­ko­ro­tusta? Pääsenkö opis­ke­le­maan? Tällai­sissa tilan­teissa valtaosa meistä kokee epävar­muutta; tunnetta, minkä jotkut kestä­vät parem­min kuin toiset.

Viime viik­koina olen erityi­sesti pohti­nut irti­sa­no­mi­siin johta­via yhteis­toi­min­ta­neu­vot­te­luita. Yt- neuvot­te­lut ovat monella työpai­kalla menossa, monissa päät­ty­neet. Kans­sa­kul­ki­jana olen ollut usein­kin ja saanut olla anta­massa tietoa eri tilanteissa.

Liit­tomme jäse­net ja luot­ta­mus­mie­het selväs­ti­kin kaipaa­vat enem­män tietoa työnan­ta­jilta ja myös enem­män tsemp­pausta meiltä työeh­to­neu­von­nassa työs­ken­te­le­viltä. Luot­ta­mus­mie­hen tukea tarvit­see työpai­koilla moni, ja luot­ta­mus­mies taas apua meiltä. Tilan­teet ovat raskaita ja ahdis­ta­via­kin, epävar­muus päällimmäisenä.

Uskon, että neuvot­te­lu­ti­lan­teet ovat helpom­pia, jos kaikki asiat ovat pöydässä, faktat esillä ja niistä voi puhua avoimesti.

Ymmär­rys lisään­tyy ja on helpompi pohtia vaih­toeh­toja. Silti olen monta kertaa törmän­nyt työnan­ta­jan vaati­muk­seen ehdot­to­masta salas­sa­pi­to­vel­voit­teesta. Luot­ta­mus­mie­hiä on kiel­letty puhu­masta neuvot­te­luista mitään kenellekään.

Mahdol­lis­ten irti­sa­not­ta­vien määrät, kohden­tu­mi­set osas­toi­neen tai toimin­toi­neen ja esimer­kiksi suun­ni­tel­mat tule­vasta orga­ni­saa­tiosta jäävät salas­sa­pi­to­muu­rin taakse, mistä tietoja ei heru. Ja jos jokin tiedon­mu­ru­nen tipah­taa, se pitää lakaista piiloon.

Luot­ta­mus­mie­hen tukea tarvit­see työpai­koilla moni, ja luot­ta­mus­mies taas apua meiltä. Tilan­teet ovat raskaita ja ahdis­ta­via­kin, epävar­muus päällimmäisenä.

Sano­taan, että tieto lisää tuskaa. Tähän vanhaan viisau­teen en usko. Uskon, että tieto auttaa ymmär­tä­mään, helpot­taa toimin­taa ja rohkai­see teke­mään uusia ratkaisuja.

Kun irti­sa­no­mi­nen uhkaa, joutuu pakos­ta­kin sietä­mään epävar­muutta. Jos työmark­ki­na­ti­lanne olisi toinen, ja avoi­mia työpaik­koja pilvin pimein, ongel­maa tuskin olisi tai se olisi vähäi­sempi. Työn­te­ki­jät äänes­täi­si­vät jaloil­laan ennen kuin irti­sa­no­mi­nen osuu kohdalle.

Tuleva työt­tö­myys, työpai­kan vaihto tai jopa oman työpis­teen muutos voi stres­sata ja lisätä epävar­muu­den tunnetta, vaikka päätös olisi oma. Kuinka pärjään? Miten osaan? Onnis­tunko uudessa työssä?

Epävar­muutta voi sietää tai sitä voi kaikin tavoin opetella vält­tä­mään. Epävar­muu­den sietä­mi­seksi meillä on lait, säädök­set ja ohjeet, joiden avulla työelä­män polkuja voidaan viitoittaa.

Aina se ei auta. Epävar­muu­den vält­tä­mi­nen voi johtaa siihen, ettemme esimer­kiksi hae unel­miemme työpaik­kaa, emme uskalla vaih­taa ammat­tia, emme uskalla koulut­tau­tua uuteen työhön. Että jämähdämme.

Uskon, että epävar­muutta voi oppia sietä­mään parem­min. Ei sitä kaikessa elämässä voi vält­tää, ei ehkä pidä­kään. Kannat­taa oppia uutta, tart­tua haas­tei­siin, nähdä tule­vai­suus uteliain silmin.

Vain toimi­malla on unel­mista mahdol­lista tehdä totta.

MIRJA SUHONEN
Teol­li­suus­lii­ton sopimusasiantuntija