Mirja Suho­nen: Ei latis­teta nuor­ten unelmia

Useilla teol­li­suu­den alojen työpai­koista on palkattu nuoria kesä­työn­te­ki­jöitä. Innok­kaita, oppi­via, osaa­via, elämä edes­sään, täynnä toiveita ja unel­mia. Millai­sena arkena kenen­kin unelma toteu­tuu, jää aika­naan nähtä­väksi. Mutta tehdään parhaamme – ei anneta unel­mien latistua.

Monella työpai­kalla on itses­tään­sel­vyys, että viimeis­tään työsuh­teen alkaessa alle­kir­joi­te­taan kirjal­li­nen työso­pi­mus. Fiksun työpai­kan tunnis­taa siitä, että kirjoi­te­taan myös työto­dis­tus, vaikka laki ei sitä pyytä­mättä edel­lytä. Kesä­työn­te­ki­jän passi työelä­mään on usein­kin se ensim­mäi­nen todis­tus siitä, että on ollut aktii­vi­nen ja tehnyt työtä lomai­lun sijaan. Tämän asian tärkeys pitää viedä vies­tinä myös työnantajille.

Uuden työn­tekijän – myös kesä­työn­te­ki­jän – pereh­dyt­tä­mi­nen on työnan­ta­jan velvol­li­suus. Mutta myös meistä työka­ve­reista riip­puu, millai­sena nuori kokee ensim­mäi­set koske­tuk­sensa työelä­mään. Tajuam­meko tätä aina? Sano­mat­to­malla huome­nella, vastaa­mat­to­malla kysy­myk­sellä tai opas­ta­mat­to­malla työti­lan­teella saatamme jättää nuorelle pikem­min­kin hänen unel­maansa latis­ta­van kuin kannus­ta­van jäljen. On meidän jokai­sen asia pitää huol­taa nyky­nuo­rista, jotka sitten aika­naan pyörit­tä­vät maamme elin­kei­noe­lä­mää ja teke­vät päätök­siä maamme tule­vai­suu­desta, jopa maksa­vat osan eläkkeistämme.

Minäpä väitän, että töissä pitää viih­tyä. Töissä pitää olla hauskaakin.

Usein sano­taan, että kansa­kun­nan sivis­tys mita­taan sillä, miten kohte­lemme vanhuk­siamme. Ehkäpä osa sivis­tystä, sydä­men sivis­tystä ja lämpöä mita­taan myös sillä, miten kohte­lemme kesä­työn­te­ki­jöitä. Aikoi­naan oli tapana tehdä kaiken­laista jäynää uusille työn­te­ki­jöille, erityi­sesti nuorille. Nykyi­sin moisia tapoja pidet­täi­siin kiusaa­mi­sena. Eikä yhteis­henki työpai­koilla moisin perin­tein parane. Myön­nän tosin, että tällais­ten perin­tei­den muis­telu saa aika ajoin naurun raikumaan.

Joitain vuosia sitten sanot­tiin, että töihin ei ole tultu viih­ty­mään, eikä töissä tarvitse olla haus­kaa. Minäpä väitän, että töissä pitää viih­tyä. Töissä pitää olla haus­kaa­kin. Voi niitä ankeita aamuja, joina itse­kin olen itseni töihin pakot­ta­nut, kun asiat eivät ole olleet kunnossa. Mikä taakka onkaan hilau­tua töihin ankein odotuk­sin sen sijaan, että ilon­pil­kah­duk­set työpäi­vän varrella saavat hymyn suupie­liin ja silmät lois­ta­maan. Anne­taan se ilo kesä­työn­te­ki­jöille. Ehkä se heijas­tuu takaisin.

MIRJA SUHONEN
Teol­li­suus­lii­ton erityi­sa­lo­jen sekto­rin sopimusasiantuntija