VIERAILIJA: Marja-Liisa Manka: Työntekijä, oman työnsä paras toimitusjohtaja

Tein rohkean loikan vuonna 1990 julkis­hal­lin­nosta elintar­vi­ke­teol­li­suu­teen. Minut otettiin työuria jatka­maan, varsin edistyk­sel­listä tuolloin. Siitä tulikin elämäni paras työhy­vin­voinnin korkea­koulu. Erityi­sesti muovi­laa­tik­ko­pro­jekti oli kohta­lokas: pahvi­sista pakkaus­laa­ti­koista siirryt­tiin kierrä­tet­tä­viin muovi­siin ja robotit astuivat lähet­tä­möön. Tueksi raken­simme mittavan koulu­tus­hank­keen, jolla työnte­kijät halut­tiin ottaa mukaan oman työnsä kehit­tä­mi­seen. Aloitimme kysymällä: mitä ongelmia uudet koneet aiheuttavat?

Parin vuoden jälkeen päätös­ti­lai­suu­dessa kysyin, mitä hyvää oli aikaan­saatu, mutta kukaan ei nostanut kättään. Otin pitkän ongel­ma­listan käteeni, eikö näistä mitään ole saatu korjattua? Ensim­mäi­senä oli, vesihanat vuotavat. Työnte­kijät alkoivat nauraa. – Ne vuotavat vieläkin.

Jotain meni siis pieleen? Lähes­ty­mis­ta­pamme oli väärä, ongel­ma­kes­keinen. Seuraa­vasta kehit­tä­mis­hank­keesta tulikin akatee­misen urani lähtö­lau­kaus. Yhdessä johdon, esimiesten, työnte­ki­jöiden, työter­veys­huollon ja yliopiston asian­tun­ti­joiden kanssa aloimme kehittää työntekoa ja johta­mista. Toptiimi – kohti tuottavaa, oppivaa ja positii­vista työyh­teisöä oli väitös­tut­ki­muk­seni nimi. Työhy­vin­vointi kasvoi huristen, sairas­ta­minen väheni. Työntekijä jaksoi tehdä muutakin kuin pötkähtää petiin vuoro­työ­päi­vänsä jälkeen. Tulokset näkyivät euroina työnan­ta­jalle ja hyvin­voinnin kasva­mi­sena työntekijälle.

Mikä sai aikaan hyvät tulokset? Oleel­lista oli vaiku­tus­mah­dol­li­suuk­sien lisää­minen. Työntekijä on oman työnsä paras asian­tun­tija. Eräs toimit­taja kysyikin, aiotteko tehdä työnte­ki­jöistä toimi­tus­joh­tajia? Kyllä. Se edellytti täydel­listä johta­misen muutosta, mutta myös työnte­ki­jöiden työyh­tei­sö­tai­tojen opettelua. 20 vuoden jälkeen mitään uutta ei ole lisät­tä­väksi periaat­tei­siin, jotka tuolloin nousivat esille huoli­matta kaiken maailman johtamisismeistä.

”Ilmapiirin puhdis­ta­mi­seksi otettiin käyttöön hernetunti.”

Hyvä johta­minen ei ole käskevää, vaan vasta­vuo­roista ja reilua. Esimie­heen voi luottaa, mutta hänkin luottaa työnte­ki­jöi­hinsä. Esimies huolehtii heidän hyvin­voin­nis­taan ja on läsnä. Pomo tietää, mitä työpai­kalla tapahtuu ja ottaa tarvit­taessa ongelmat esille. Hän osaa innostaa ja ylläpitää positii­vista ilmapiiriä. Nykyään tästä käyte­tään nimeä palve­leva tai valmen­tava johtaminen.

Esimies ei kuiten­kaan yksin voi tehdä hyvää henkeä. Työpai­kalla on kaksi osapuolta. Kumpikin on tärkeä omalla osaami­sel­laan ja tarvitsee toistaan. Työyh­tei­sö­tai­tojen perusta ovat hyvät tavat: terveh­ti­minen, kiittä­minen, palaut­teen­anto ja tarvit­taessa myös ongel­mien esille nosta­minen. Ratkai­su­kes­kei­sesti, ei syyllis­tä­västi kysymällä, kuka täällä taas on mokannut. Eräällä työpai­kalla otettiin käyttöön ilmapiirin puhdis­ta­mi­seksi herne­tunti: pomon kanssa sai kaivella herneitä nenäs­tään niin kauan kuin riitti. Sen jälkeen käärit­tiin hihat ja korjat­tiin ongelmia.

Paljon on vielä työsarkaa niin johta­mi­sessa kuin työyh­tei­sö­tai­dois­sakin, vaikka myönteistä kehitystä onkin tapah­tunut. Viisas yritys tietää, että hyvä johta­minen edistää työn sujumista ja näkyy tulok­sessa. Se on rekry­toin­ti­valt­tikin, kun paljon puhuttu työvoi­ma­pula alkaa uhata tosis­saan. Hyvin­voivat tekevät hyvää työtä ja hyötyvät siitä itsekin.

MARJA-LIISA MANKA
Kirjoit­taja on Tampe­reen yliopiston Johta­mis­kor­kea­koulun työhy­vin­voinnin johta­misen dosentti.