Työaika intressien leikkauspisteessä

teollisuusliitto

Työajoista käytävässä keskustelussa on pelkistetysti kysymys tuotannon ja työntekijöiden tarpeiden yhteen sovittamisesta. Nyt näissä pohdinnoissa eletään kuitenkin työn ja tuotantomallien muutoksen sekä niiden mukanaan tuomien seurausten takia uudessa asetelmassa.

Asetelman nähdään yleisesti edellyttävän aikaisempaa monipuolisempien työaikamallien käyttöönottoa. Näin arvatenkin on, mutta samalla on paikallaan havaita, että tuotannon uusista muodoista puhuminen tarkoittaa suurelta osin oletettua muutosta, mahdollisia uusia tuotantotapoja ja näköpiirissä olevia osin selviä ja osin häilyviä kehityssuuntia. Suuressa osassa yrityksiä nämä uudet tuotantotavat ja toimintamallit antavat vielä odottaa itseään, eivätkä ne välttämättä koskaan toteudu ennustetussa muodossaan. Toisaalta osa nykyisinkin tarjolla olevista työaikamalleista jää käyttämättä. Siksi keskustelussa on syytä välttää ehdottomuuksien viljelemistä. Niistä johdetut ratkaisut ovat todennäköisesti lyhytnäköisiä.

Toinen yleinen olettama keskustelussa on, että yritykset tietävät, mitä tarvitsevat. Näin ei kuitenkaan aukottomasti ole, vaan yritykset eivät aina välttämättä tiedä tai pysty ennustamaan edes lähiajan näkymiään. Jos silloin ainoaksi joustamisen välineeksi löydetään työaikojen kautta työvoima, muodostuu siitä riski työntekijöiden heikkoon asemaan ja heittopussiksi joutumisesta. Esimerkiksi varmuuden vuoksi annettuja lomautusvaroituksia on jo kylliksi nähty. Työntekijöiden kokemus on silloin ollut, että yritys koettaa pelastaa itsensä työvoimansa kustannuksella. Henkinen etäisyys yritykseen on kasvanut välittömästi. Näissä tilanteissa jokin työntekijöitä yritykseen sitouttava malli olisi parempi. Pidemmällä aikavälillä se olisi todennäköisesti myös yrityksen etu.

Edelliseen liittyvä tärkeä kysymys on, missä määrin valtiovalta voi osoittaa budjettirahoitusta yritysten ja työntekijöiden kohtaamien kausivaihteluiden tasoittamiseen. Se voisi olla perusteltua, jos työttömyysturvamenojen sijaan voitaisiin tukea yritysten pitkäjänteistä toimintaa ja auttaa työntekijöitä pysymään ilman katkoksia työn syrjässä kiinni. Riski puolestaan on siinä, että yhteiskunnan varoja voisi ohjautua kannattamattomien yritysten tukemiseen. Tekohengitys ei tietenkään ole järkevää, mutta keinojen etsiminen työllisyyden ja työttömyyden hoitamiseksi on.

Työaikoihin kohdistuu paineita ja odotuksia monelta suunnalta. Samalla onnistuneille ratkaisuille on suuri tarve. Ne toimisivat lääkkeenä moniin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiimme ja tulevaisuuden haasteisiimme. Siksi eteenpäin pääsemisessä on erityinen huomio kiinnitettävä menettelytapoihin. Yhdessä harkittu ja sovittu on kestävin reitti. Pakko sitä vastoin on huono konsultti. Se pilkkoo kokonaisuuden osiin asetelmassa, jossa etupiiri on laajempi kuin yksikään osapuoli.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja