Markkinat tarvitsevat ohjausta

teollisuusliitto

Kun vastuullisilta yhteiskunnallisilta ja talouselämän toimijoilta kysytään, pitääkö harmaa talous suitsia, on vastaus yksiselitteisesti kyllä. Kun on aika toimia, alkavat rivit harventua. Vastuunkannon nähdään helposti sijaitsevan jossain muualla kuin omalla tontilla.

Osin kysymys on siitä, että harmaata taloutta ei havaita, ja osin siitä, että sen torjuminen on hankalaa. Lisäksi ilmiön taustalla kummittelee noin 250 vuotta vanha tarina markkinoiden näkymättömästä kädestä, joka avoimen kilpailun olosuhteessa ohjaa kysynnän, tarjonnan ja hinnoittelun kohdalleen, ja joidenkin tulkintojen mukaan jopa palauttaa markkinat häiriötiloista tasapainoon. Tarinan taustaoletus, jonka mukaan yksilöiden edun tavoittelu koituu yhteiseksi hyväksi, on kuitenkin yhtä aikaa luova ja sokea. Se ei erottele vastuullisia toimijoita vilpin harjoittajista.

Jos keinottelulle annetaan tilaa, ilmestyvät keinottelijat paikalle. Ja niin on tapahtunut. Tärkeä selittävä tekijä löytyy markkinoiden sinänsä toimivasta logiikasta, joka aiheuttaa yrityksille paineen tuottaa tavaroita ja palveluja kustannustehokkaasti. Yksi väline siihen ovat alihankkijat, joiden valinnassa urakanantajat ovat taipuvaisia suosimaan alhaisinta hintaa. Jos alihankkijoiden taustat samalla jätetään selvittämättä ja niiden toiminta valvomatta, on portti vilpille ja vastuiden laiminlyömiselle avattu. Mitä pidempi alihankintaketju on, sitä alttiimmin liutaan harmaan talouden kannalta suotuisalle ei-kenenkään maalle.

Arviot harmaan talouden suuruudesta vaihtelevat Suomessa vuositasolla miljardista eurosta pitkästi yli 10 miljardiin euroon. Leveä haarukka kuvastaa sitä, että ongelma hahmotetaan vaillinaisesti. Tosiasia kuitenkin on, että laeista, säännöksistä, velvoitteista ja työehtosopimuksista piittaamattomat toimijat ovat valvonnan puuttuessa pystyneet anastamaan töitä vastuullisesti toimivilta yrityksiltä. Jopa verovaroja ohjautuu erilaisten tukien kautta harmaaseen talouteen. Ilmiö myös ylittää kansalliset rajat niin, että ulkomaille rekisteröityjen yritysten valvonta on vaikeampaa kuin Suomessa toimivien yritysten.

Vallitsevasta tilanteesta on turha moittia valvontaa hoitavia viranomaisia. Käytössä olevat välineet ja resurssit eivät ole riittävät. Siksi järkevästi perusteltujen viranomaisresurssien osoittamisen rinnalla myös välinepuolta eli lainsäädäntöä pitää kehittää. Urakanantajien velvoitteiden ja vastuiden kasvattaminen on tärkeä tekijä. Toisaalta vilpillä saatujen hyötyjen sanktiointia ja takaisinperintää voidaan tehostaa ja vilpin käyttäjien markkinoilta sulkemista tiukentaa. Myös ammattiliittojen roolia voidaan harmaan talouden torjunnassa vahvistaa. Esimerkiksi rakennustyömailla käytössä olevan veronumerorekisterin käytön voisi laajentaa myös muille toimialoille. Terve kilpailu ei synny tyhjästä. Markkinat tarvitsevat ohjausta.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja