VIERAILIJA: Pasi Pyöriä: Työn arvos­tuksen tulevaisuus

Työurien ja työn tekemisen tapojen sanotaan olevan murrok­sessa. Kokoai­kaisten ja pysyvien työsuh­teiden arvel­laan korvau­tuvan osa- ja määrä­ai­kai­silla työsuh­teilla, vasten­tah­toisen yksiny­rit­tä­jyyden lisään­tyvän ja työurien silppuun­tuvan. Keikka­ta­louden ja epävar­muuden oletetun kasvun seurauk­sena ansio­työn arvos­tuksen ja työhön sitou­tu­misen uskotaan heikkenevän.

Tilastot eivät kuiten­kaan tue ajatusta uudesta aiempaa sirpa­lei­sem­masta ja epävar­mem­masta työelä­mästä. Vakituinen kokoai­kainen palkkatyö on edelleen yleisin työnteon muoto eivätkä pätkä­työt ole tällä vuosi­tu­han­nella juuri yleis­ty­neet. Itsensä työllis­tä­minen on kasvussa, mutta vasten­tah­toinen pakko­y­rit­tä­jyys on melko harvinaista.

Itsensä työllis­täjät myös kokevat palkan­saajia enemmän positii­vista työn imua – yrittä­jyyden itsenäi­syys palkitsee. Mieli­kuva yrittä­jyy­destä onkin muuttunut myöntei­sem­mäksi. Nuori­so­ba­ro­met­rien mukaan yhä useampi nuori puntaroi yrityksen perus­ta­mista vaihtoeh­tona palkkatyölle.

Palkka­työn arvos­tuksen heikke­ne­mi­sestä ei silti ole merkkejä. Tilas­to­kes­kuksen vuodesta 1977 kerää­mien työolo­tut­ki­musten mukaan suoma­laisten työpaik­kaus­kol­li­suus on säilynyt muuttu­mat­to­mana jopa neljä viime vuosi­kym­mentä. Puolet palkan­saa­jista ei haluaisi vaihtaa työpaikkaa tai alaa, vaikka saisi samaa palkkaa.

Nuoret tosin ovat varttu­neempia haluk­kaampia vaihta­maan alaa, kuten asiaan kuuluukin. Nuoruus on aina ollut etsik­koaikaa, johon kuuluu siipien koettelu erilai­sissa lyhytai­kai­sissa töissä sekä opiskelun, työn ja valitet­ta­vasti joskus työttö­myy­denkin vuorot­telu. Tässä ei ole mitään uutta.

Työn arvos­tuksen pysyvyy­destä kertoo sekin, että työsuh­teiden kesto on viime vuosi­kym­me­ninä piden­tynyt ja työurat vakau­tu­neet. Nykyisin palkan­saajat työsken­te­levät saman työnan­tajan palve­luk­sessa keski­määrin hieman yli 10 vuotta, pari vuotta pidem­pään kuin 1980-luvulla. Työurien vakau­tu­minen näkyy tilas­toissa siten, että yhä suurempi osa palkan­saa­jista on töissä keskey­tyk­settä ympäri vuoden. Yllät­tävää kyllä myös nuorten työurat ovat aikai­sempaa vakaampia viime­ai­kai­sesta talouden alavi­reestä huolimatta.

Siitä­kään ei ole merkkejä, että palkka­työn syrjään kiinni päässeet nykynuoret olisivat arvoil­taan ja asenteil­taan aikai­sempia sukupolvia lyhyt­jän­tei­sempiä. Nuoret ovat aina arvos­ta­neet ansio­työtä hieman varttu­neempia vähemmän, mutta 2000-luvulla työelä­mään siirty­neen Y‑sukupolven edustajat eivät tässä suhteessa poikkea 1980- tai 1990-luvuilla nuoruut­taan eläneistä. Iän karttuessa ansio­työn arvostus ja työpaik­kaus­kol­li­suus vahvis­tuvat, kun oma paikka työelä­mässä on löytynyt.

Onko mikään siis muuttunut? Kyllä on – työmark­kinat elävät jatku­vassa muutok­sessa. Tuotta­mat­tomia työpaik­koja katoaa ja uusia syntyy, osaamis­vaa­ti­mukset ja työteh­tä­vien sisältö muuttuvat joskus nopeas­tikin ja digita­li­saa­tion ja globa­li­saa­tion kaltaiset megat­rendit tekevät tulevai­suuden ennakoin­nista vaikeaa. Emme voi tietää, mitkä alat ja ammatit ovat tulevai­suuden voittajia.

Työmark­ki­noiden raken­teissa ja insti­tuu­tioissa on silti paljon pysyvyyttä ja jatku­vuutta, mikä tuo turvaa ihmisille. Suomessa on esimer­kiksi kattava työlain­sää­däntö ja vahvat ammat­ti­liitot. Tämä perusta luo uskoa siihen, että suurten­kaan muutosten keskellä ansio­työn arvostus ei heikkene.

PASI PYÖRIÄ
Kirjoit­taja on sosio­lo­gian dosentti ja yliopis­ton­leh­tori Tampe­reen yliopis­tossa. Hän on toimit­tanut Työelämän myytit ja todel­li­suus ‑teoksen (Gaudeamus 2017).