Loppu laittomuuksille filippiiniläisellä metallitehtaalla

Laittomia vähennyksiä palkoista, sosiaaliturvan epäämistä, jopa sairaalahoitoa vaatineita uuvuttavia työputkia. Filippiineillä vastaperustettu ammattiliitto tekee kaikkensa auttaakseen ison metallialan yrityksen työntekijöitä korjaamaan nämä vääryydet.

Filippiineillä onnistuttiin SASKin tuella perustamaan ammattiliitto erityistalousalueella sijaitsevaan metallialan yritykseen. Yrityksessä tapahtui useita laittomuuksia, ja se teki kaikkensa estääkseen työntekijöiden oikeuksien puolesta taistelevan liiton perustaminen.

Palkoista tehtiin erilaisia laittomia vähennyksiä, vaikka ne olivat muutenkin matalampia kuin muissa saman alan yrityksissä. Työnantaja ei myöskään toimittanut työntekijöiden palkoista perittyjä veroja ja sosiaaliturvamaksuja asianmukaisesti eteenpäin. Äitiyspäivärahojen saaminen kesti kuukausia.

Lisäksi ihmiset ovat joutuneet tekemään 30 päivän työputkia ilman vapaapäiviä. Päivittäinen työaika on ollut 12 tuntia. Tämä kaikki on aiheuttanut jopa sairaalahoitoon johtaneita uupumisia, ja yhden työntekijän kerrotaan kuolleen.

Työnantaja pyrki aktiivisesti torppaamaan liiton perustamisen keksimällä tekaistuja väitteitä sen toiminnasta. Se myös väitti saaneensa viestin Japanin pääkonttorista, että tehdas suljetaan välittömästi, jos sinne perustetaan ammattiliitto.

ISO ASKEL TYÖNTEKIJÖIDEN HYVÄKSI

Osittaiset toimintaoikeudet jo saanut liitto kuitenkin ryhtyi oikomaan väitteitä ja sai puolelleen työehtosopimusneuvotteluihin tarvittavan enemmistön aivan äskettäin. SASKin aluekoordinaattori Marlon Quesada pitää juuri tätä onnistumista suuressa arvossa.

– Tämä on ensimmäinen LIMAn eritystalousalueelle perustettu ammattiliitto, jolla on mahdollisuus tulla tunnustetuksi tes-neuvottelukumppaniksi. Se voi toimia merkittävänä päänavaajana muille alueen yrityksille. LIMA on yksi Filippiinien suurimmista eritystalousalueista.

Filippiineillä liitot ovat yrityskohtaisia ja siis myös työehtosopimukset neuvotellaan yrityskohtaisesti, ei valtakunnallisesti kuten Suomessa. Kyseisessä autonvalmistajille sähkökaapeleita tuottavassa Furukawa-yrityksessä on yli 5 000 työntekijää, joten siellä toimiva liitto on paikallisessa mittakaavassa iso.

ERITYISTALOUSALUEET HOUKUTTELEVAT YRITYKSIÄ VEROEDUIN

Erityistalousalueita eli eräänlaisia maan sisäisiä veroparatiiseja perustetaan ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi kehittyviin maihin. Hintana on kuitenkin se, että maa saa hyvin vähän verotuloja, maan työlakien noudattamista katsotaan näillä alueilla läpi sormien. Työntekijät kärsivät huonoista työoloista ja matalista palkoista.

SASK ja suomalaiset ammattiliitot tukevat työntekijöiden oikeuksien toteutumista Filippiineillä, jossa oikeuksia poljetaan usein systemaattisesti. Filippiineillä työntekijöiden aktiivinen puolustaminen voi olla myös hengenvaarallista. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC listasi sen viime vuonna maailman 10 ay-aktiiveille vaarallisimman maan joukkoon.

TEKSTI LAURA VENTÄ
KUVAT KATRI BLOMSTER

Lue lisää Filippiinien erityistalousalueista: Bisnes vie – valtio ei edes vikise (SASK)