Puura­ken­ta­mi­sen odotettu nousu

Puura­ken­ta­mi­sen kasvua on Suomessa odotettu vähin­tään­kin 1990-luvulta lähtien. Odotus­ten pohjana varhai­sem­massa vaiheessa oli ihme­tys, miksi maas­samme ei raken­neta puuker­ros­ta­loja, vaikka ihmis­ten itsel­leen valit­se­mat pien­ta­lot on tavan takaa valmis­tettu puusta. Ilmas­to­ky­sy­mys­ten pintaan nouse­mi­nen loi sittem­min puura­ken­ta­mi­selle uuden voimak­kaan ajurin. Puu sitoo hiiltä koko elin­kaa­rensa ajan myös rakennuskäytössä.

Puura­ken­ta­mi­nen on viime aikoina lisään­ty­nyt Suomessa. Julki­set raken­nus­hank­keet ovat nosta­neet puun arvos­tusta mate­ri­aa­lina ja avan­neet silmiä puun etujen havait­se­mi­seen. Myös puuker­ros­ta­loja on alka­nut nousta aikai­sem­paa korkeam­pina ja useam­min. Silti näkymä, jossa suoma­lai­set yrityk­set kehit­tä­vät puura­ken­ta­mi­sesta vien­ti­tuot­teen, on saavut­ta­matta. Se on yhä merkit­tävä mahdol­li­suus vankis­taa taloutta ja työl­li­syyttä. Raken­ne­tun puun jalos­tusarvo on korkea.

Toivo­rik­kaasti voisi ajatella, että aika­jana uuden raken­nus­ta­van omak­su­mi­sesta sen huomat­ta­vaan laajen­tu­mi­seen on pidempi kuin puura­ken­ta­mi­sen innok­kaim­mat puoles­ta­pu­hu­jat ovat odot­ta­neet. Kehi­tys olisi siis vääjää­mättä menossa parem­paan suun­taan. Olisi vain ajan kysy­mys, että puura­ken­ta­mi­nen saavut­taisi potentiaalinsa.

Näin ei kuiten­kaan taida olla. Raken­nut­ta­jien suun­tau­tu­mi­nen puura­ken­ta­mi­seen on edel­leen lähem­pänä projek­ti­koh­taista, sinänsä hyvää jälkeä tuot­ta­nutta pilo­toin­tia kuin täysi­mit­taista uusien mark­ki­noi­den haltuun otta­mista. Toisaalta vihreä raken­ta­mi­nen on keksitty myös kilpai­li­ja­maissa, joissa sen eteen tehdään töitä. Muista maista katsot­tuna Suomi on vien­ti­mark­kina, jossa ihmi­set tykkää­vät asua puutaloissa.

Kehi­tystä ei voi jättää yksi­no­maan mark­ki­noi­den varaan. Mahdol­li­suuk­sien ikku­naan tarvi­taan poliit­ti­sen ohjauk­sen raamit. Puura­ken­ta­mista voidaan edis­tää asen­teel­li­sia ja raken­ta­mis­mää­räyk­siin liit­ty­viä esteitä purka­malla, erilai­sin talou­del­li­sin kannus­ti­min, koulu­tuk­sen keinoin sekä julki­sissa hank­keissa suosi­malla puura­ken­ta­mista, ja miksipä ei myös edel­lyt­tä­mällä puun käyt­töä esimer­kiksi alue- tai hanke­koh­tai­sin minimitavoittein.

Puura­ken­ta­mi­sesta puhut­taessa on hyvä muis­taa, että kysy­mys ei ole vain puusta, vaan puun yhdis­tä­mi­sestä muiden raken­nus­ma­te­ri­aa­lien kanssa. Yhdis­te­le­mi­sen mahdol­li­suu­det ovat raken­nuk­sia ja asui­nym­pä­ris­töjä ajatel­len varmasti monet. Inno­vaa­tioille on tilaa.

Mielen­kiin­toi­nen ajatus­leikki on pohdis­kella, minkä­lai­nen suku­pol­vi­ko­ke­mus maalta kaupun­kei­hin muut­ta­mi­nen olisi 1960- ja 1970-luvuilla ollut, jos ihmi­set olisi­vat beto­ni­lä­hiöi­den sijaan saapu­neet kimp­sui­neen ja kamp­sui­neen puulä­hiöi­hin. Veik­kaan, että koke­mus olisi ollut kodikkaampi.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja

LUE MYÖS:

Tehdään talot taas puusta – kansan­ta­lous, työl­li­syys ja kamp­pailu ilmas­ton­muu­tosta vastaan kiit­tä­vät (12.2.2020)