Puurakentamisen odotettu nousu

Puu­rak­en­tamisen kasvua on Suomes­sa odotet­tu vähin­täänkin 1990-luvul­ta läh­tien. Odotusten poh­jana varhaisem­mas­sa vai­heessa oli ihme­tys, mik­si maas­samme ei raken­neta puuk­er­rostalo­ja, vaik­ka ihmis­ten itselleen val­it­se­mat pien­talot on tavan takaa valmis­tet­tu puus­ta. Ilmas­tokysymys­ten pin­taan nousem­i­nen loi sit­tem­min puu­rak­en­tamiselle uuden voimakkaan ajurin. Puu sitoo hiiltä koko elinkaaren­sa ajan myös raken­nuskäytössä.

Puu­rak­en­t­a­mi­nen on viime aikoina lisään­tynyt Suomes­sa. Julkiset raken­nushankkeet ovat nos­ta­neet puun arvos­tus­ta mate­ri­aali­na ja avan­neet silmiä puun etu­jen havait­semiseen. Myös puuk­er­rostalo­ja on alka­nut nous­ta aikaisem­paa korkeamp­ina ja use­am­min. Silti näkymä, jos­sa suo­ma­laiset yri­tyk­set kehit­tävät puu­rak­en­tamis­es­ta vien­ti­tuot­teen, on saavut­ta­mat­ta. Se on yhä merkit­tävä mah­dol­lisu­us vankistaa talout­ta ja työl­lisyyt­tä. Raken­netun puun jalostusar­vo on korkea.

Toivorikkaasti voisi ajatel­la, että aika­jana uuden raken­nus­ta­van omak­sumis­es­ta sen huo­mat­tavaan laa­jen­tu­miseen on pidem­pi kuin puu­rak­en­tamisen innokkaim­mat puolestapuhu­jat ovat odot­ta­neet. Kehi­tys olisi siis vääjäämät­tä menos­sa parem­paan suun­taan. Olisi vain ajan kysymys, että puu­rak­en­t­a­mi­nen saavut­taisi poten­ti­aalin­sa.

Näin ei kuitenkaan tai­da olla. Raken­nut­ta­jien suun­tau­tu­mi­nen puu­rak­en­tamiseen on edelleen lähempänä pro­jek­tiko­htaista, sinän­sä hyvää jälkeä tuot­tanut­ta pilo­toin­tia kuin täysimit­taista uusien markki­noiden hal­tu­un ottamista. Toisaal­ta vihreä rak­en­t­a­mi­nen on kek­sit­ty myös kil­pail­i­ja­mais­sa, jois­sa sen eteen tehdään töitä. Muista maista kat­sot­tuna Suo­mi on vien­ti­markki­na, jos­sa ihmiset tykkäävät asua puu­talois­sa.

Kehi­tys­tä ei voi jät­tää yksi­no­maan markki­noiden varaan. Mah­dol­lisuuk­sien ikku­naan tarvi­taan poli­it­tisen ohjauk­sen raamit. Puu­rak­en­tamista voidaan edis­tää asen­teel­lisia ja rak­en­tamis­määräyk­si­in liit­tyviä esteitä purka­mal­la, eri­laisin taloudel­lisin kan­nus­timin, koulu­tuk­sen keinoin sekä julk­i­sis­sa han­kkeis­sa suosi­mal­la puu­rak­en­tamista, ja mik­sipä ei myös edel­lyt­tämäl­lä puun käyt­töä esimerkik­si alue- tai han­keko­htaisin minim­i­tavoit­tein.

Puu­rak­en­tamis­es­ta puhut­taes­sa on hyvä muis­taa, että kysymys ei ole vain puus­ta, vaan puun yhdis­tämis­es­tä muiden raken­nus­ma­te­ri­aalien kanssa. Yhdis­telemisen mah­dol­lisu­udet ovat raken­nuk­sia ja asuinympäristöjä ajatellen var­masti mon­et. Inno­vaa­tioille on tilaa.

Mie­lenki­in­toinen aja­tusleik­ki on pohdiskel­la, minkälainen sukupolvikoke­mus maal­ta kaupunkei­hin muut­ta­mi­nen olisi 1960- ja 1970-luvuil­la ollut, jos ihmiset oli­si­vat betonilähiöi­den sijaan saa­puneet kimp­suineen ja kamp­suineen puulähiöi­hin. Veikkaan, että koke­mus olisi ollut kodikkaampi.

PETTERI RAITO
Pää­toimit­ta­ja

LUE MYÖS:

Tehdään talot taas puus­ta – kansan­talous, työl­lisyys ja kamp­pailu ilmas­ton­muu­tos­ta vas­taan kiit­tävät (12.2.2020)