Mihin katosi duunarin arvo, osa 3: Mitä tarkoittaa ihmis­kä­sitys, pohtivat liiton toimitsijat

Kolme Teolli­suus­liiton toimit­sijaa pohtii Tekijälle kysymystä ihmis­kä­si­tyk­sestä. Pitäi­sikö liitol­lakin olla sellainen?

– On tärkeää, että on olemassa. Ihmis­kä­si­tyksen pohjal­tahan kaikki liiton strate­giset päätökset tehdään. Se antaa pohjan sille, mitä asioita liitto pitää tärkeinä ja mitä palve­luita tarjotaan.

Jenni­veera Tabell on liiton oikeu­del­lisen yksikön lakimies. Tabell sanoo uskovansa siihen, että liiton työnte­kijät tekevät töitä tasa-arvoisen ja yhden­ver­taisen ihmis­kä­si­tyksen pohjalta. Mutta mitä tapah­tuisi, jos tämä alkaisi murentua, jos syntyisi orwel­li­lainen tilanne, että toiset olisi­vatkin tasa-arvoi­sempia kuin toiset?

– Me olemme nyt iso toimija, ja minusta olisi vaaral­lista, jos liiton sisällä ihmiset alkai­sivat vieraantua ja eriytyä toisis­taan. Ihmisten arki saattaa olla hyvin erilaista, mutta yhteistyö, vuoro­vai­kutus ja aito kuunte­le­minen pitää säilyttää. Meidän pitää pyrkiä tasoit­ta­maan sellaisia etuisuuksia, hierar­kiaa ja eriar­voi­suuksia, joille ei löydy hyväk­syt­täviä perusteluja.

– Minusta olisi vaaral­lista sellainen kuvit­teel­linen tilanne, että tänne meille tulisi moniker­rok­sinen maailma.

Avoimuus ja läpinä­ky­vyys ovat tärkeää.

Aivan kuten liiton aktii­veille, liiton toimit­si­jal­lekin avoimuus ja tiedon saanti ovat jykevimpiä perus­kiviä yhteisön toiminnassa.

– Avoimuus ja läpinä­ky­vyys hallin­nossa – ja liitossa muutenkin –  ovat minulle tärkeitä. Jos ovet sulkeu­tuvat siellä missä ne ennen ovat olleet avoinna, se ei ole hyvä asia. Läsnäolo- ja puheoi­keuden pitäisi olla mahdol­li­simman laaja. Muuten syntyy aivan turhaakin huolta, sillä tietysti mandaatti ja valta päättää pitää olla tietyissä käsissä, lakimies mietiskelee.

Tabell toivoo, että liitto pystyisi raken­ta­maan työpaik­kojen eri luotta­mus­teh­tä­vissä oleviin aina vain tukevammat yhteis­työ­suh­teet. Liiton päivys­tys­nu­merot voivat olla vain hätänumeroita.

– Liiton henki­lö­kunnan ja luotta­mus­miesten pitäisi olla paljon tekemi­sissä keske­nään koulu­tuk­sissa ja muissa tilai­suuk­sissa, ei vain silloin, kun tulipalo on jo syttynyt.

TAVOITTEENA TASA-ARVO

Järjes­tä­mis­koor­di­naat­tori Veli Heino liiton järjes­tä­mi­syk­si­köstä ei ole pohdis­kellut ihmis­kä­si­tystä koskaan abstrak­tina sanana, mutta hänestä liitonkin toiminnan pitää lähteä selkeistä periaatteista.

– Meidän pitäisi tavoi­tella tasa-arvoista yhteis­kuntaa. Minä ajattelen niin, että jokainen pystyy kehit­ty­mään ja oppimaan uutta, jokainen pystyy kasva­maan. Kaikki eivät sitä ehkä edes tajua, Heino huomauttaa.

– Uskon muutok­seen ja ihmisen kykyyn soveltaa uutta. Jos ihminen on työläis­taus­tainen, hänellä ei ole ehkä ollut mahdol­li­suutta koulut­tautua. Syitä siihen voi olla monta. Mutta ei se tarkoita, että lopun elämää pitäisi tehdä samaa työtä.

Heino kuvailee, että kaikki ihmiset ovat ”omansa laatuisia”, meillä on heikkouksia ja vahvuuksia. Mutta koskaan ei Teolli­suus­liiton pitäisi ajatella, että ihminen ei pystyisi kehit­ty­mään ja oppimaan uutta.

– Jopa työnan­tajat pystyvät oppimaan, että on helpompaa, kun joku on sopinut työehdot, Heino naurahtaa ja loikkaa työmark­ki­noiden todellisuuteen.

Toimit­si­jalle on iso mysteeri, miksi monissa suoma­lai­sissa yrittä­jissä istuu hänen mieles­tään kummal­linen usko siihen, että vain piiskaa­malla saadaan työnte­ki­jöistä paras irti.

– Kuvitel­laan esimer­kiksi, että tarkalla työajan seuran­nalla tai yleensä kontrol­lilla työntekijä on jotenkin hallit­ta­vissa. Ei luoteta, että työntekijä selviytyy omalla ammat­ti­tai­dol­laan, työnte­kijää ei kunnioiteta.

– Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että jos hän kokee tulevansa kohdel­luksi epäoi­keu­den­mu­kai­sesti, ei hän varmuu­della anna paras­taan, Heino alleviivaa.

– Ostai­sipa yrittäjä vaikka pulla­kahvit joka perjantai ja kokei­lisi, mitä se saa aikaan tuotta­vuu­delle. Minä olen varma, että ne kahvit maksai­sivat itsensä monin­ker­tai­sesti takaisin. En tarkoita, että työnte­kijät olisivat halvalla ostet­ta­vissa vaan sitä, että tuo kahvit­telu olisi pieni osoitus työnte­ki­jöiden arvostamisesta.

”En tiedä, pitäi­sikö puhua luokkayh­teis­kun­nasta, mutta varmaa on, että kaikilla ei ole Suomessa tasa-arvoisia mahdollisuuksia.”

Heino, joka on itsekin entinen pääluot­ta­mus­mies, puhuu moneen kertaan luotta­muk­sesta. Hänen entisessä työpai­kas­saan työnan­taja vihdoin taipui hyväk­sy­mään omail­moi­tuksen lyhyistä sairaus­pois­sao­loista. Ja kuten on nähty niin monessa firmassa, poissaolot vähenivät.

– Omalla vastuulla, omalla harkin­nalla töihin palaa­minen on jotain muuta kuin että saa lääkä­riltä ikään kuin luvan olla poissa kolme päivää.

– Toinen aika konkreet­tinen esimerkki on se, että aika harvassa talossa ymmär­re­tään hyödyntää työnte­ki­jöiden ideoin­ti­kykyä. Aika moni meistä kuitenkin miettii kokonai­suuksia ja sitä, miten tämän työn saisi tehtyä paremmin tai nopeammin. Mutta on paljon esimerk­kejä, että työntekijän ideoita ei notee­rata. Mutta jos työnjoh­taja esittää saman idean, se meneekin ihan eri laatikkoon.

– Minä olen nähnyt aika paljon tuotta­vuus­pro­jek­teja, joihin ei oteta mukaan työnte­ki­jöitä, vaan ”kehitys­työn” tekevät päälliköt. Loppu­tu­le­mana on usein se, että työtahtia kiris­te­tään ja valvontaa ja kontrollia lisätään, Heino toteaa.

Parasta kehitys­työtä yrityk­sissä olisi Heinon mielestä kuitenkin kaikkien henki­lös­tö­ryh­mien välinen vuoro­vai­kutus ja tiedon jakaminen vapaasti.

Palaamme keskus­te­luun koko yhteis­kun­nasta ja siihen, miten tasa-arvoinen tai tasa-arvoton Suomi on.

– En tiedä, pitäi­sikö puhua luokkayh­teis­kun­nasta, mutta varmaa on, että kaikilla ei ole Suomessa tasa-arvoisia mahdollisuuksia.

Heino kääntää katseensa keski­luok­kais­tu­nei­siin palkan­saa­jiin. Muistam­meko, miten vain veroilla voidaan kustantaa hyvin­voin­tiyh­teis­kunta? Vain veroilla voidaan ylläpitää koulut, sairaalat ja korkea­kou­lutkin, joita myös verojansa itkevät rikkaat kuitenkin täysi­mää­räi­sesti käyttävät.

– Otetaan nyt vaikka sairaan­hoi­tajat. Miten on mahdol­lista, että kokoomus on heidän puolu­eensa? Kyllä meillä ammat­ti­lii­toissa on peiliin katso­misen paikka.

PITÄISIKÖ RAKKAUS KIELTÄÄ?

– Kun katsomme tilas­toja, on paljon eri syitä tulla ulkomailta Suomeen. Useimmat tulevat tänne naimi­siin. Pitäi­sikö rakkaus siis kieltää?

Näin kysyy erityi­sa­lojen sektorin sopimus­asian­tun­tija Riikka Vasama, jonka päivit­täi­siin työkie­liin liitossa kuuluvat venäjä ja englanti. Vasama kehottaa varsinkin ammat­ti­liiton luotta­mus­teh­tä­vissä olevia mietti­mään omaa suhtau­tu­mis­taan ulkomaa­lai­siin työka­ve­reihin. Kaikilla on sama tasaver­tainen ihmisarvonsa.

– Ei riitä, että me yritämme sopeuttaa ja kotouttaa heitä Suomeen. Meidän pitää muistaa oma valmistautumisemme.

Eräässä tutki­muk­sessa havait­tiin sanan­mu­kai­sesti paljon puhuva esimerkki kieli­taidon karttu­mi­sesta. Lähtö­ta­sosta riippu­matta nopeimmin suomi kehittyy heillä, joiden suoma­laiset työka­verit ottavat tulok­kaan niin sanotusti mukaan messiin ja jutte­levat ja kannus­tavat häntä.

– Ja jos suoma­laisia työnte­ki­jöitä jännittää ulkomaa­lainen työka­veri, minä väitän, että sitä ulkomaa­laista jännittää varmasti vielä enemmän!

Vasamaa häiritsee suunnat­to­masti ulkomaa­laisten niputtaminen.

– Minä kysyn, mikä meidän identi­teet­tiämme määrittää? Aivan kuin ulkomaa­lainen ei pystyisi olemaan mitään muuta kuin kulttuu­rinsa vanki. Minä vakuutan, että minä olen varmasti erilainen nyt nelikymp­pi­senä äitinä kuin mitä olin 20-vuoti­aana nuorena. Minusta meidän kannat­taisi miettiä, mitkä ovat meidän elämämme yhteisiä raitoja ja juovia, mikä meitä yhdistää, ei sitä mikä erottaa.

”Jokainen voi miettiä, onko tuomit­tavaa, että haluaa hyvän elämän itsel­leen ja perheel­leen ja tekee töitä sen eteen.”

Toimit­sija on itse asunut ulkomailla ja naurahtaa, että hänen perus­tyyntä, mutta ulkomaa­lai­sesta ehkä huoles­tu­neelta näyttävää suoma­laista ilmet­tään on erehdytty luule­maan jonkin ahdingon merkiksi. On tultu hätäi­le­mään: ”Onko sulla kaikki ok?”.

Vasama kehottaa kaiken­laisten vääri­nym­mär­rysten välttä­mi­seksi ottamaan työka­ve­riin kontaktia. Hänen omat kokemuk­sensa vahvis­tavat sitäkin, että kannattaa heittäytyä vain lapsen­omaisen uteli­aaksi ilman tuomit­se­mista. Ei kannata määri­tellä, millä lailla saa aamuisin tervehtiä tai ylipäänsä, miten asiat ”saa” tehdä.

– Niin moni suoma­lainen on tullut minulle sanomaan sen jälkeen, kun on päässyt tutus­tu­maan ulkomaa­lai­seen työka­ve­riin: ”Sehän on ihan taval­linen ihminen.”

Ammat­tiyh­dis­tys­liike on jäsen­tensä ja luotta­mus­mies­ver­kos­tonsa kautta kaikkein elävimmin kiinni työpaik­kojen arjessa.

– Meillä on parhaimmat mahdol­li­suudet kertoa, miten täällä työmark­kinat toimivat. Me voimme ohjata siihen, miten täällä on tapana tehdä ja miten systeemit toimivat. Työpaikan kautta kotou­tu­minen on hyvä tapa tulla suoma­lai­seksi, Vasama kuvaa.

Ulkomaa­laiset ovat tulleet Suomeen jäädäkseen.

– Jokainen voi miettiä, onko tuomit­tavaa, että haluaa hyvän elämän itsel­leen ja perheel­leen ja tekee töitä sen eteen. Samalla tavalla suoma­laiset ovat aina lähte­neet hyvän elämän toivossa ulkomaille.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA

Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? ‑juttu­pa­ketin osa 1, missä Teolli­suus­liiton aktiivit toivovat, että nyky-yhteis­kunnan ihmis­kä­si­tyk­seen tulisi kylmyyden sijalle arvostus.
Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? ‑juttu­pa­ketin osa 2, missä asian­tun­tijat kertovat näkemyk­siään ihmisar­vosta, yhteis­kun­nasta, demokra­tiasta, tulon­jaosta ja työelämästä.