Jari Nilosaari: Asiantuntijat hakusessa

Kesälomat on pian pidetty ja hiljaiselo päättyy. Loman aikana seurasin julkista keskustelua niin politiikan, koronaepidemian kuin työmarkkinoidenkin osalta. Usein ihmettelin eri ”asiantuntijoiden” kommentteja sekä lausuntoja milloin mihinkin asiaan. Etenkin ihmettelin sitä, että samoilta henkilöiltä kyseltiin kaikkiin noihin kolmeen aihepiiriin kommentteja. Ja mikä ihmeellisintä, näitä lausuntoja sitten leviteltiin mediassa asiantuntijalausuntoina ja todisteina siitä, kuinka huonosti koronaepidemiaa on hoidettu, kuinka väärää politiikkaa nykyinen valtioneuvosto tekee tai kuinka työmarkkinoita sekä paikallista sopimista tehdään täysin väärin.

Kuinka moni näistä lausuntojen antajista tietää, mitä työehtosopimuksissa on sovittu ja mitä näiden pykälien takana on sekä mitä niillä on tarkoitettu sovittavaksi? Osa lausuntojen antajista ei tiedä, mitä lain mukaan voi sopia, jos työehtosopimusta ei ole. Silti nämä lausuntojen antajat ja media levittävät tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Työehtosopimukset eivät estä sopimista, vaan mahdollistavat sen noudattaen sopimisjärjestystä ja sopimisen tapoja, jotka on sovittu yhteisesti yrityksiä edustavien järjestöjen kanssa.

Jos työehtosopimukset poistuvat, kapenevat sopimisen mahdollisuudet etenkin työaikojen ja osin muiden sopimismahdollisuuksien, kuten vuosilomien, osalta. Niin sanotut ”asiantuntijat” kuitenkin väittävät, että työehtosopimusten poistuminen helpottaa paikallista sopimista ja vain taivas on rajana sopimisille. Näin ei kuitenkaan ole, koska tällöin sopimista rajoittavat pakottavat lait sekä alojen yleinen taso tai pitkäaikaiset käytännöt. Tämä voi olla myös työnantajille todellinen yllätys, joka vaikeuttaa yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä.

Työehtosopimukset eivät estä sopimista, vaan mahdollistavat sen.

Asiantuntijoita työmarkkinoilla ovat ne, jotka ovat sopimukset tehneet ja soveltavat niitä. Eivät ne, jotka ovat niitä silloin tällöin lukeneet tai kuulleet niistä. Jotkut väittävät, että työntekijäliitot eivät tiedä paikallisista sopimuksista eivätkä paikallisesta sopimisesta mitään. Puhutaan vain liiton ”herroista” tai ”rouvista” tai liiton norsunluutornista. Kuinka monet näistä niin sanotuista ”asiantuntijoista” edes tietävät, ketkä ovat työntekijäliiton osalta neuvottelijoina neuvottelukunnissa, johtokunnissa tai liiton hallituksessa. Väitän, että monikaan ei tule ajatelleeksi sitä, että näissä paikoissa istuvat ne todelliset asiantuntijat, jotka myös soveltavat sopimuksia käytäntöön ja tekevät paikallisia sopimuksia. Neuvotteluissa ovat mukana myös liittojen henkilökunnan parhaat asiantuntijat, jotka tietävät, mitä on sovittu ja mitä sopimuksilla on tarkoitettu.

Miksi meiltä ei sitten useinkaan kysytä lausuntoja työmarkkina-asioihin? Siinäpä kysymys, jota on hyvä miettiä. Halutaanko, että äänemme ei kuulu? Onko kyseessä tahto heikentää työntekijöiden asemaa työpaikoilla? Syynä voi olla myös ideologinen toive, että liittojen toimintaa pitää rajoittaa.

Toivonkin, että todellisia asiantuntijoita kuullaan ja oikeaa tietoa paikallisista sopimisesta välitetään niin tiedotusvälineissä kuin myös työpaikoilla.

JARI NILOSAARI
Teollisuusliiton 2. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

10.8.2021

Valtuuston yleiskeskustelu: Oikeutta ikääntyville, ei paikalliselle pakottamiselle

Koronakeskus Helsingistä etäyhteyksin johdettua Teollisuusliiton valtuuston kokousta puhututti eläkeputken poistoaie kiivaimmin. Samoin ruodittiin sitä, miten alttiisti media toistaa työnantajapuolen propagandaa paikallisen sopimisen kuvitelluista työllisyysvaikutuksista. Todellisuudessa työnantajat haluavat paikallista pakottamista.

KUVA YLLÄ: Puheenjohtajiston pöydän takana Helsingin Paasitornissa valtuuston puheenjohtaja Jarmo Markkanen ja liiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. Valtuuston jäsenet osallistuivat kokoukseen etäyhteyksin.

TEOLLISUUSLIITON VALTUUSTON SYYSKOKOUS 24.11.2020

Teknologiasektorin Antti Maijala Kylmäkoskelta ehdotti, että valtuusto tekisi julkilausuman, joka vaatii eläkeputken poistosuunnitelmista luopumista. Maijala tarkensi ehdotustaan todeten, että tavoitteena on työttömiksi jäävien, iäkkäiden työntekijöiden ansiotason turvaaminen, ei sinänsä jyrkkä vaatimus putkesta luopumisesta. Monen muun puhujan tavoin Maijala myös tähdensi, että ikääntyvien, kuluttavassa tehdastyössä olleiden etujen puolustaminen on liitolle tärkeää.

– Tällä Teollisuusliitto nostaisi profiiliaan, se olisi eräänlaista järjestämistyötä sekin, Maijala huomautti.

Moni puhuja viittasi siihen, että koronan kiihdyttämissä irtisanomisissa ja lomautuksissa eläkeputki on tuonut edes jonkinlaista turvaa ikääntyneille. Nykyinen työelämä on kuluttavaa ja kuormittavaa. Samalla eläkeputki voi tarjota mahdollisuuksia nuorille.

– Ikääntyneet eivät jaksa olla täysipainoisesti tehdä töitä, terveyskin on voitu menettää työssä. Ja palkintona on irtisanominen, teknologiasektorin Tarmo Lukkarinen Jyväskylästä kuvaili tämän päivän todellisuutta työpaikoilla.

– Iäkkäälle työntekijälle on oltava turva silloin, kun hän on loppu ja kulunut. Hänen on saatava elää säällisesti, vaikka hän ei enää kelpaisi työmarkkinoille, teknologiasektorin Janne Vainio Raisiosta alleviivasi.

– Pientä eläkettä ollaan nakertamassa. Päinvastoin, eläkkeitä pitäisi parantaa, jottei käy niin, että palaamme siihen vanhaan. Työnantaja heitti ikääntyneet ulos. Ja sitten vanhat työkaverit kävivät ostamassa ruokaa heille. Nytkin on niin, että jos on kulumia, moni yrittää sinnitellä telakalla töissä, koska eläkkeelle ei päästetä, teknologiasektorin Ilpo Haaja Helsingistä kertoi.

Juhani Jara teknologiasektorilta ja Viialasta kertoi olleensa monissa yt-neuvotteluissa mukana. Hän on niissä pitänyt parempana iäkkäimpien työntekijöiden siirtymisestä pois työelämästä silloin, kun heillä on elämä jo uomissaan.

– Nuorilla on vielä elämä edessään ja velat maksamatta, Jara totesi.

TYÖNANTAJA ON SE, JOKA EI SOVI

Ay-liike ja Teollisuusliitto ovat aina olleet valmiit neuvottelemaan paikallisesti, eli todellisuudessa vastaan hangoitteleva osapuoli on työnantaja. Työnantajaleiri on myös julkisesti tunnustanut, että sen tavoite on direktio-oikeuden vahvistaminen, suomeksi sanottuna saneluvalta.

– Paikallinen sopiminen ei ole sitä, että työnantaja sanelee ja uhkailee, että otamme jonkin vanhan hyvän edun pois, jollei tämä käy. Ei se ole enää mitään sopimista, Tarmo Lukkarinen alleviivasi.

Saman kaupungin erityisalojen valtuutettu Kimmo Sandelin puolestaan sanoitti monen muunkin valtuutetun kirpeät kokemukset konserniohjauksesta. Paikallisen johtajan kanssa sopiminen vielä onnistuisi, mutta ylhäältä päin, konsernin johdosta tulee kielto.

– Me olemme nyt Caverion. Meidän piti tehdä yhteen työpisteeseen paikallinen sopimus. Palaveriin kun mentiin, työnantaja oli kutsunut paikalle työsuhdejuristin pääkonttorilta. Luottamusmiehet ovat aika lujilla, kun pitäisi ymmärtää, mitä lakimiesten koukerot tarkoittavat.

– Ymmärtävätköhän kaikki, mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa? Sillä haetaan tessien ja lakien alle meneviä työehtoja, Sandelin tiivisti työnantajapuolen todelliset tarkoitusperät.

Me olemme valmiit sopimiseen jatkossakin, mutta emme niin, että tavoitteena on perälaudan poistaminen.

Janne Vainio alleviivasi ammattiliittojen valmiutta aitoihin paikallisiin neuvotteluihin – vaan ei hinnalla millä hyvänsä.

– Vähän jokainen julkisuudessa oleva esiintyy kuin olisi suurikin paikallisen sopimisen asiantuntija. Mutta eivät he sitä ole. Me tunnemme käytännön. Me olemme valmiit sopimiseen jatkossakin, mutta emme niin, että tavoitteena on perälaudan (työn vähimmäisehtojen) poistaminen, Vainio totesi.

Teknologiasektorin Mauri Partanen Uudestakaupungista kehotti omien kokemustensa perusteella muistamaan, mitä aidot neuvottelut voivat tuoda mukanaan.

– Paikallisen sopimisen ja hyvän yhteistyön takia Uudenkaupungin autotehdas sai vuonna 2017 jatkoaikaa.

Sandvikin Turun tehdas saatiin puolestaan pelastettua sillä, että osakekokoukseen päästiin kertomaan, miksi tehdasta ei kannata lopettaa. Partanen muistutti vielä siitä, että työehtosopimus on tae työrauhalle ja vakaina pysyville kustannuslaskelmille.

Valtuuston syyskokouksen puheenjohtajisto työskenteli Helsingin Paasitornissa. Kuvassa vasemmalta liiton puheenjohtaja Riku Aalto, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jouni Larmi, järjestöasiantuntija ja tietosuojavastaava Ville-Petteri Risberg ja liiton 2. varapuheenjohtaja Jari Nilosaari.

MEDIA PALVELEE TYÖNANTAJAA

Pitkin koko yleiskeskustelun turhautumista aiheutti tiedotusvälineiden antautuminen oikeistopuolueiden ja työnantajaleirin äänitorviksi. Suurta paheksuntaa herätti myös se, että meidän verorahoillamme toimivan Yleisradion toimitusjohtaja Merja Yli-Anttila on pyydettäessä loikannut Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n hallitukseen. Yleisradion pitäisi toimia puolueettomasti. Mutta miten kukaan voisi enää uskoa puolueettomaan, kun EK hyökkää jatkuvasti erittäin voimakkaasti ja ideologisesti ammattiyhdistysliikettä vastaan?

– Työmiehen kannalta on huolestuttavaa, miten oikeistolaista media on. Esimerkiksi Ylen A-studiossa esitetään kysymyksiä, jotka ovat hyvin myötämielisiä oikeistolle, Ilpo Haaja havainnoi.

– Mediaan on saatava taas tasapuolisuutta, jos ei saada Yleisradioon niin sitten muulle sähköiselle puolelle. Mutta minusta ammattiyhdistysliikkeen pitäisi jatkaa myös paperille painettua tiedotusta, sitä voi jakaa työpaikoilla, Haaja vaati. Hänen kokemustensa mukaan oikeistopropagandan hallitseva asema on jo tehnyt tehtävänsä. Monet vanhoista, vasemmistopuolueita äänestäneistä tovereistakin, on siirtynyt nyt perussuomalaisten kannattajaksi.

Janne Vainionkin oli vaikea käsittää, miten asiantuntemattomia tahoja media jatkuvasti haastattelee. Vainio otti esimerkiksi työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen, joka oli sanomalehdessä anellut ay-liikkeen johtoa antamaan tilaa ammattiliittojen kentälle, jotta se voisi sopia paikallisesti.

– Tekikö Koskinen tämän tahallaan? Vai onko hän niin pihalla? Vainio kysyi todeten, että joka tapauksessa tällaisia professoreita käytetään, edelleenkin.

Teknologiasektorin Petri Partanen Kokkolasta muistutti, että todellisuudessa oikeistoleirin parjaama pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on nostettu malliksi kaikille muille EU-maille – näinhän työelämästä vastaava komissaari on juuri julkisesti todennut. Partanen alleviivasi, että EU:n tavoitteena on saada 70 prosenttia palkansaajista sellaisten työehtosopimusten piiriin, joita Suomessakin on.

Uskon, että levottomuuksia on tulossa.

Teknosektorin Arto Liikanen Muuramesta huomautti, että mediassa on oltu kovin hiljaa niistä syistä, joiden takia vaihdevalmistaja David Brown teki ison investoinnin Keski-Suomeen.

– Yritys ilmoitti syyksi sen, että täällä on Länsi-Euroopan joustavimmat työmarkkinat!

Jos muut seuraavat Metsäteollisuus ry:n esimerkkiä, edessä voi Liikasen mielestä olla vain ikäviä asioita.

– Uskon, että levottomuuksia on tulossa, Liikanen ennusti.

Suomen Yrittäjien ja EK:n propaganda paikallisen sopimisen työllistävästä vaikutuksesta menee mediassa läpi, vaikka väitteet tällaisesta automatiikasta eivät ole totta. Moni puhuja vaatikin, että media vetäisi nuo tahot oikeasti tilille siitä, mitä ne paikallisella sopimisella tarkoittavat.

Ay-liikkeen on osallistuttava tähän haastamiseen.

– Miten paikallinen sopiminen luo työpaikkoja? Kun mennään konkretiaan, se on vain sanojen paukuttelua. Meidän on otettava tämä esiin ja esitettävä teräviä kysymyksiä, Mauri Partanen vaati.

HARMAA TALOUS KURIIN

– Kuten kaikki tietävät, suomalaiset alihankkijat eivät enää pysty kilpailemaan, Ilpo Haaja kertoi telakoista, joilla harmaa talous on saanut jalansijaa.

Harmaa talous riistää Suomelta miljardeittain verovaroja, joita voitaisiin käyttää hyvinvointivaltion ylläpitoon. Mutta harmaa talous riistää yksittäisiä työntekijöitä suorastaan järjestäytyneen rikollisesti. Haaja vaati kaikkia muistamaan, että tänne alipalkattuina, usein suoraan rikollisjärjestöjen lähettäminä työtään tekevät itä-eurooppalaiset ovat aivan samanlaisia työläistovereita kuin suomalaisetkin. Erityisesti korona-aikoina jopa 20 hengen ”uskomattomiin murjuihin” asutetut työntekijät ovat tahtomattaan vaarassa sairastua.

– Teollisuusliiton on vahvistettava kansainvälistä toimintaansa, jotta tällaiset pakkoaltistukset (koronalle) saadaan loppumaan, Haaja sanoi.

– EU:ssa on vapaa työvoiman liikkuvuus, mutta koko ajan teetetään alipalkattua työtä. EU voisi tämän estää, jos haluaisi, mutta silloin on rikollisjärjestöille saatava sanktiot.

Anna Andersson kemian sektorilta Pohjankurusta yllytti kaikkia muistamaan solidaarisuuden, joka hyödyttää lopulta myös suomalaisia.

– Ulkomaalaisten työntekijöiden työoloista huolehtiminen on meidän työoloistamme huolehtimista.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA

LUE LISÄÄ valtuuston kokouksen uutisia Teollisuusliiton verkkosivuilta.

Kenen ääni kuuluu mediassa? Duunari saa harvoin puheenvuoron

Media käpertyy keskiluokkaisuuteensa. Harvojen suorittavaa työtä tekevien kuvaamiseen on kaksi vaihtoehtoa. Joko tirkistellään ”eksoottisten” duunareiden elämää tai kerrotaan koronalla kuorrutettuja Siivoojat sankareina -tarinoita.

– Edelleenkin suomalainen media odottaa jännittyneenä, ketkä pääsevät ylioppilaiksi ja kuka kirjoittaa montako ällää. Ammattikoululaisten valmistumisesta ammattiin ei raportoida. Tämä on aivan klassinen esimerkki siitä, miten duunarit on hävitetty mediasta, sanoo tutkijatohtori Tiina Saari Tampereen yliopistosta.

Saari johtaa yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen Duunarit-hanketta, jossa tutkitaan suorittavaa työtä tekevien työhyvinvointia ja ammattiylpeyden kaltaisia asenteita. Hankkeeseen kuuluu kysely, joka lähetettiin otokselle Teollisuusliiton jäseniä kahdelta eri sektorilta. Kyselyn saivat myös PAM:in jäsenistöön kuuluvat siivoojat ja kiinteistöhuoltajat.

Media muistaa ylioppilasjuhlien ohella muutenkin vain akateemiset ja keskiluokkaiset työntekijät.

– Ihannetyöntekijä näyttää median kuvastossa olevan korkeasti koulutettu tietotyöläinen. Hakusana ”työ” tai ”work” antaa kuvapankeista useimmiten osumiksi kuvia, joissa on läppäri, kukka ja kahvikuppi, Saari toteaa.

– Teollisuustyön osuus kaikista palkansaajista on kyllä laskenut verrattuna 1960–70-lukuihin, jolloin työväenluokka ja duunarit olivat politiikan keskiössä. Mutta teollisessa työssä ahertaa edelleen valtaisa joukko suomalaisia.

– Teollinen työ on merkityksellistä. On nähty, mitä tehdas voi merkitä varsinkin pienelle paikkakunnalle, Saari alleviivaa.

TUTKIJAT EVAKKOON, SIIVOOJAT SIIVOAMAAN

Tampereen yliopiston tutkijoiden koronoiminen etätyöhön oli Saaren kokemusten mukaan hätävarjelua muistuttava ”nopea evakuointi”. Sillä suojeltiin korkeasti koulutettuja ihmisiä, vaikka tutkijoilla on enimmäkseen omat huoneet. Siivoojat, kuten pääsääntöisesti kaikki muutkin suorittavaa työtä tekevät, jatkoivat koronakeväänä töissään entiseen tahtiin – tai jopa kiivaampaan.

– Toinen median kahdesta vaihtoehdosta kuvata duunareita on sankarimyytti. Minä näin esimerkiksi Talouselämä-lehdessä pääkirjoituksen, joka kiittää pienipalkkaisia siivoojia ja kaupan kassoja, sillä nämä pitävät korona-Suomen pystyssä.

Saari huomauttaa kuivasti, että lisää palkkaa näille enimmäkseen naispuolisille sankareille ei tietenkään makseta, vaikka hankkeen kyselyssä siivoojat kertoivat saaneensa ylimääräisiä työtehtäviä koronan takia.

– Toisena vaihtoehtona kuvata duunareita näyttää olevan tirkistely ja ihmettely, jossa duunarit ja heidän asuinalueensa esitellään jonain eksoottisena erikoisuutena.

YLPEYS ESIIN!

– Suurin osa kyselyymme vastanneista on ylpeä työstään ja pitää sitä mielekkäänä. Teollisuudessa ollaan ylpeitä hyvästä ja laadukkaasta tuotteesta ja siitä, että prosessia on valvottu oikein. Ollaan ylpeitä ammattitaidosta, osataan korjata mahdolliset virheet ja auttaa työkavereita.

– Kiinteistöpuolella nähdään se, miten tärkeää heidän työnsä on koko yhteiskunnan kannalta. Siivoojat eivät pidä vain paikkoja puhtaina, vaan he luovat mukavan ja turvallisen elinympäristön kaikille. Kiinteistöhuoltajat saattavat taas sanoa, että eihän mistään tule mitään, jollei paikkoja pidetä kunnossa. He toteavat pitävänsä huolta myös kalliista pääomasta eli rakennuksista.

– Työntekijät eivät vain tee työtään, vaan he yrittävät aina tehdä parhaansa. Ja ylikin. Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi tekevänsä vaadittua enemmän, jotta työ kelpaisi myös tekijälle itselleen.

Valtavirtamediankin tulisi nostaa esiin suorittavan työn ammattien hyviä puolia, Saari sanoo.

– Ilman duunarien ääntä koko kuva maailmasta tylsistyy ja kaventuu huonolla tavalla. Eikä näihin ammatteihin ole helppo houkutella väkeä ilman ääntä julkisuudessa. Ei voi haaveilla siitä, mistä ei mitään tiedä.

– Miksi ihannoidaan muodikkaita akateemisia aloja, joille koulutetaan aivan liikaa väkeä? Asiantuntija-ammateissa on ihmisiä, jotka eivät pidä työtään merkityksellisenä sen enempää itselleen kuin yhteiskunnalle.

Miksi Hesari ei huomaa, eikä Ylekään?

Kumpikaan valtakunnallisista tiedotusvälineistä ei pääsääntöisesti pysty tekemään havaintoja suurimmasta osasta suomalaisia. Tekijä seurasi kesällä 2020 viikon ajan painetun Helsingin Sanomat -lehden kotimaan ja politiikan uutisia, Yleisradion verkkouutisointia ja pistokokeena yhden maakuntalehden, Länsi-Savon, uutisia. Etsimme suorittavaa työtä tekevien ihmisten esiintymistä ja heidän haastattelujaan päivänpolttavista asioista. Tai edes heidän edustajiensa haastatteluja.

Tulokset jäivät kovin, kovin laihoiksi. Vallan ja varakkuuden omistajia sen sijaan riitti: toimitusjohtaja, maankäyttöjohtaja, maajohtaja, poliisin yleisjohtaja, terveysturvallisuusjohtaja, hyvinvointiyhtymän hallintojohtaja, kauppakamarin toimitusjohtaja, liiketoimintajohtaja, myyntipäällikkö, kiinteistökehityspäällikkö, projektipäällikkö, alueellinen viestintäpäällikkö, yksikön päällikkö, erityisasiantuntija, työvoimapalveluasiantuntija, viestintäasiantuntija, taloustieteilijä, johtava ekonomisti, pääanalyytikko, zoonoosivirologian professori, väylä- ja liikennetekniikan professori, valtio-opin professori, apulaisoikeusasiamies, Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri, kortit ja tutkinnot -osaston tiiminvetäjä, ravintolan omistaja, kartanonomistaja, komean kivitalon omistaja…

MEDIA KUVAA, JA LUO KUVAA

– Yhteiskunnallinen keskustelu on täysin mediakeskeistä. Media sekä esittää yhteiskuntaa että luo yhteiskuntaa. Yhä useampi ihminen sysätään syrjään tästä yhteiskunnasta, ja media vahvistaa näitä kokemuksia.

– Toimitusjohtajilla on varmaan mukava ja turvallinen olo. Kaverit puhuvat taas telkkarissa. Näillä ihmisillä ei ole välttämättä mitään ymmärrystä suomalaisten toisesta todellisuudesta.

Helsingin yliopiston sosiologian professori Eeva Luhtakallio on tunnettu muiden muassa lähiöitä ja demokratiaa koskevista tutkimuksistaan. Luhtakallio toteaa, että suomalaisen valtavirran mediat haastattelevat valtaisana enemmistönä virkamiehiä ja asiantuntijoita. Tavalliset ihmiset ja duunarit saavat näkyä korkeintaan human interest -tarinoina. Heitä ei haastatella isoista, koko yhteiskuntaa koskettavista asioista.

– Leppoisaa kuvituskuvaa ja miltä tuntuu -silminnäkijäkysymyksiä ehkä löytyy. Mutta ydinkysymys on , kenelle suodaan asiantuntijan rooli. Ehkä tehtaan sulkeutuessa kiukkuinen pääluottamusmies saa lausua yhden lauseen. Mutta esimerkiksi nyt hoivakriisin aikoina, (valtaosaltaan nais-) lähihoitajia ei haastatella, vaikka heillä olisi merkittävää sanottavaa. Tärkeä ääni puuttuu, sillä hehän tuntevat parhaiten käytännön työn. Mutta he voisivatkin kertoa, että tänne tarvitaan 20 hoitajaa lisää. Mutta ehkä sitä ei saa sanoa ääneen?

Kaikkien muiden paitsi uusjulmaan globaaliin talousjärjestykseen uskovien ääni on häivytetty erityisen tarkkaan taloutta koskevasta uutisoinnista.

– Leikatkaa, kurjistakaa, raha loppuu. Tämä huolipuhe, valtiontalouden kriisin ennakointi sopii kuin nenä päähän oikeistolaiseen, uusliberalistiseen taloustieteeseen, Luhtakallio toteaa.

Kreikka ei vienyt meidän eikä EU:n rahoja, pankit ne veivät, Luhtakallio muistuttaa. Rahamarkkinoiden liikkeitä seurataan herkeämättä.

– Raha on uskonto, jota vastaan ei saa nousta. Raha on kuin Loch Nessin hirviö, jota ei saa hermostuttaa, Luhtakallio naurahtaa.

– Talous- ja yritysjutut kulkevat muotivirrassa. Tuotteet on häivytetty, nyt on muotia puhua alustoista ja virtuaalisuudesta ja palveluista. Keskitytään tietoverkkopuoleen, (likaiset) koneet halutaan häivyttää.

– Mutta esineitä on edelleen tässä maailmassa. Aika paljon me olemme niiden varassa. Me syömme aamulla puuroa, eikä ihmisten elämässä edelleenkään ole oleellisinta 3D-tulostus. Monien ihmisten kokemus siitä, että heillä ei ole osallisuutta yhteiskunnassa, vain vahvistuu mediassa.

LÄHIPIIRI VAIKUTTAA VÄÄJÄÄMÄTTÄ

– Kyllä toimittajalle jotain tapahtuu, kun hän on lähellä valtaeliittiä, Luhtakallio toteaa. Lähin, päivittäinen piiri ei voi olla vaikuttamatta toimittajan näkemyksiin.

Luhtakallio painottaa, että hän ei syyllistä toimittajia eikä halua arvostella heidän ammattitaitoaan. Valtaisa kiire ja paine rassaavat toimitustyötä, ja tiedotusvälineiden omistuksen keskittyminen kaventaa sananvapautta. Mutta lähiötutkimuksistaan professori tietää, miten vaikea toimittajien kuplia on särkeä.

– Tiedämme, että toimittajat ovat yhä korkeammin koulutettuja. He ovat usein tietämättömiä lähiöiden todellisuudesta, jos lähiöt ovat heidän välittömän kokemuspiirinsä ulkopuolella.

Lähiö toimii tässä kaiken muunkin, ei-akateemisen ja ei-keskiluokkaisen maailman, vertauskuvana. Luhtakallio naurahtaa, kun hän kuvaa viimeisimpiä Helsingin Sanomien lähiökuvauksia. Juttujen kaava on nimittäin aina sama; lähiöissä on rikollista, työtöntä ja kaameaa, mutta käsittämätöntä kyllä, haastatteluun antautuneet asukkaat pitävät lähiötään vihreänä, yhteisöllisenä ja viihtyisänä.

”Ydinkysymys on, kenelle suodaan asiantuntijan rooli.”

– Kuinka Hesarin toimittajat voivat olla näin historiattomia omankin lehtensä aiempien juttujen suhteen, sillä tämä sama juttu lähiöstä kirjoitetaan aina uudelleen ja uudelleen? Ja tietenkin he löytävät siitä lähiön pubista sen saman Peran, joka kiroaa herroja. Tietenkin he löytävät Peran, sillä Pera istuu aina pubissa.

Jo klassikoksi tässä ”tirkistele ja kauhistu” -journalismissa on noussut Helsingin Sanomien artikkeli Pansion lähiöstä Turusta (HS 14.10.2018), ennen kaikkea valokuvillaan; salamavalolla ja epäedullisista kuvakulmista otettuja rujoja potretteja. Sellaisia ei Hesari kai koskaan julkaisisi keskiluokkaisista ihmisistä. Tämän voi havaita niistä huolellisesti syvätyistä henkilökuvista, jotka julkaistiin korkeasti koulutetuista nuorista vain vajaa kuukausi Pansio-hirvittelyn jälkeen (HS 12.11.2018).

SÄRÖJÄ VALTAVIRTAAN?

– Suomessa on vielä täysin käymättä keskustelu kurjistamispolitiikan pätemättömyydestä. Kaikki tämän hetken talouspolitiikan megatähdet ovat leikkauspolitiikan kriitikoita, kuten esimerkiksi ekonomisti Thomas Piketty, tai sellaisiksi takkinsa kääntäneitä, kuten esimerkiksi Christine Lagarde, Euroopan keskuspankin johtaja.

Luhtakallio toivoo, että Suomessa nousisi nuori taloustieteilijöiden sukupolvi, joka uskaltaisi haastaa vallitsevan ”ei me voida mitään globaaleille voimille” -uskonnon. Jonkun pitäisi Suomessa uskaltaa puolustaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

Professori toivoo myös ay-liikkeen haastavan itsensä.

– Räjäyttäkää nykyinen ay-liike, palatkaa juurillenne, ryhtykää taas puolustamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Puolustakaa niitä prekaareja työntekijöitä, jotka tekevät silppu- ja vuokratyötä.

– Ja antakaa luottamusmiehille viestintäkoulutusta! Silloin he osaisivat pysyä siinä yhdessä asiassa, jonka he itse valitsevat. Ei valtavirtamedia heille kuitenkaan toista kysymystä esitä.

MIHIN HÄVISI TAVALLINEN ELÄMÄ?

– Miksi tavallisissa ammateissa työtään tekevät ihmiset esitetään mediassa usein niin kuin he olisivat jämähtäneet paheksuttavasti paikoilleen? Aivan kuin meidän kaikkien pitäisi kilpailla oman onnemme seppinä toisiamme vastaan? Työuupumuksesta kärsivän tietotyöläisen valaistuminen ja pako maalle joogaopettajaksi esitetään henkilökohtaisena valintana. Tietotyöläinen on fiksusti ymmärtänyt hypätä pois oravanpyörästä. Mutta kuinka monella meistä on siihen varaa?

Sanna Kivimäki työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän on huolissaan siitä, että kaikkialle elämäämme tunkeutuva media syrjäyttää kuvastostaan suuren osan kansaa. Nyt tv-sarjojemme ”tavallisimpia” ammatteja edustavat lääkärit, juristit ja rosvoja vapaa-ajallaankin jahtaavat yksityisetsivät.

– Ja miltä tuntuu leipäjonoissa seisomaan joutuvasta ihmisestä kokkiohjelmat, jotka kuvataan ruokaa pursuavien pöytien äärellä?

Monet median vatvomat ongelmat ovat melkoisen vieraita useimmille meistä, Kivimäki arvioi. Tutkija ottaa naurahtaen esimerkiksi uutisoinnin vuoden sijoittajaksi valitusta Julia Thurénista. Tiedotusvälineet ovat kertoneet hänen selviytyneen siitäkin kiperästä kysymyksestä, ostaako Nordeaa vai Nokiaa. Thurén näet osti esimerkillisen fiksusti heti sijoittajan uransa alkajaisiksi ”25 vaihdetuimman suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita”! (Iltalehti 21.9.2019.)

Tutkijaa kiukuttaa se, että kaunokirjallisuus ja elokuvatkin voivat etsiä kuvastoonsa ennalta määriteltyjä, outoja hahmoja. Niitä ei pysty tunnistamaan, kuvaa itsekin työläisperheessä kasvanut Kivimäki. Juuri taiteen pitäisi kuitenkin herättää myötätunto toisenlaisissa oloissa eläviä ihmisiä kohtaan.

– Monet (keskiluokkaiset) tuttavani ovat ärsyyntyneet valtavasti, kun olen arvostellut Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö -elokuvaa. Pääroolin duunarinainenhan on mykkä sarjamurhaaja. Minusta se on alentavaa. Ja Johanna Vuoksenmaan Nousukausi-elokuvassa on ”onnellinen loppu”: päähenkilöt ”pääsevät” pois Jakomäestä. Tämä on loukkaavaa. Jakomäki on monen ihmisen koti.

Kivimäki kehottaa mediaa miettimään omaa keskiluokkaista tapaansa kertoa asioista.

– Miten voi tuntea itsensä osalliseksi tähän yhteiskuntaan, kun tavallinen elämä esitetään jotenkin puutteellisena? Että pitäisi päästä aina ”eteenpäin”. Todellisuudessa tavallinen elämä on hyvää elämää, se on tässä ja nyt. Jo kouluissa pitäisi opettaa kaikkien ammattien kunnioittamista kansalaistaitona. Me olemme kaikki riippuvaisia toisistamme.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Sanoma osti Alman aluelehdet: Media-alalla yhä suurempi siivu mainosrahasta valuu pois lehdiltä ja Suomesta

Sanoma Oyj:n ja Alma Median suuri lehti- ja painokauppa selittyy olennaisilta osin mediamainonnan dramaattisilla muutoksilla. Lehtien siivu mainoskakusta on romahtanut ja verkon kasvanut räjähdysmäisesti.

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Hannu Korhonen tarkkaili Alma Manun Tampereen painolaitoksen koneiden toimintaa 13.2.2020. KUVA JYRKI LUUKKONEN

Suomen mediamaailman ykköstoimija Sanoma Oyj osti tiistaina 11.2. Alma Medialta kaksi alueellista ykköslehteä (Aamulehti ja Satakunnan Kansa) ja 13 pienempää lehteä sekä Tampereella sijaitsevan modernin ja tehokkaan painotalon. Suurkaupan taustalla on molempien yritysten pyrkimys päästä kiinni kasvavaan verkkomainontaan, jonka suurimpia toimijoita ovat Facebook ja Google.

Alma siis supistaa rooliaan perinteisenä kustantajana. Ja mikä huomionarvoisinta, Alma luopuu kokonaan lehtien painamisesta. Yhtiön uuden suunnan kertoi toimitusjohtaja Kai Telanne ja se suunta on verkko: digitaaliset palvelut, mainos- ja markkinointiratkaisut sekä maksulliset digisisällöt. Eli yhtiö aikoo uusiutua kutakuinkin täysin. Vain Iltalehti, Kauppalehti ja Talouselämä jäävät muistuttamaan menneisyydestä.

Myös Sanoman intressit liittyvät verkkomaailmaan. Yhtiö kuvaa kauppaa ”merkittäväksi investoinniksi Sanoman uutismedioiden digitaalisen tilaajamäärän kasvattamiseen ja kotimaisen, riippumattoman journalismin digitaaliseen tulevaisuuteen”.

Sanoman ja Alman ratkaisu tulee ymmärrettäväksi, kun katsoo oheista kaaviota. Ne osoittavat vastaansanomattomasti, että verkkomainonta (esimerkiksi somessa ja hakukonepalveluissa) on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Verkkomainonnan osuus koko 1,2 miljardin mainoskakusta oli viime vuonna jo 37 prosenttia, kun vastaava luku kymmenen vuotta sitten oli vain 12,5 prosenttia.

Facebookin ja Googlen tulo täkäläisillekin markkinoille tarkoittaa myös, että rahaa valuu yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Täsmällistä summaa ei tiedä kukaan, mutta sadoista miljoonista lienee kyse. Aiemmin oli toisin. Pääsääntö oli, että suomalaiset mainostajat mainostivat kotimaisissa painetuissa tai sähköisissä julkaisuissa, jotka puolestaan käyttivät tulonsa tuotteiden ja tuotannon kehittämiseen, ja tietysti osinkoihinkin.

Vaikka yritysten välinen kilpailu on kovaa, hieman kärjistäen voi sanoa, että Suomen mediayritysten suurimmat haasteet ovat Facebook ja Google – eivät muut suomalaiset mediayritykset.

PAINETTU SANA AHDINGOSSA

Mediataiston häviäjiä ovat olleet sanoma- ja aikakauslehdet, joiden osuus mainosrahasta on supistunut dramaattisesti kuten kaaviot osoittavat. Painetun sanan ahdinkoa pahentaa se, että myös tilaustuotot ovat pienentyneet, kun kuluttajat yhä enemmän hankkivat tietonsa somesta ja digilehdistä.

Painettujen lehtien laskukierre on jo pitkään näkynyt monella tavalla. Graafinen ala lienee yksi Suomen kaikkein saneeratuimmista. Lehtitaloissa on viimeisten vuosikymmenten aikana käyty satoja yt-neuvotteluja, jotka ovat johtaneet erityisesti kirjatyöntekijöiden vähentämisiin. Kymmeniä lehtiäkin on lopetettu ja lehdet ovat lisänneet yhteistyötään.

”Vaikka yritysten välinen kilpailu on kovaa, hieman kärjistäen voi sanoa, että Suomen mediayritysten suurimmat haasteet ovat Facebook ja Google – eivät muut suomalaiset mediayritykset.”

Kun levikit ovat laskeneet, ongelmat ovat heijastuneet jakeluun, sekä postin että lehtitalojen jakajiin. Ja paperin kulutuksen väheneminen on ollut ongelma tietysti myös paperi- ja selluteollisuudelle.

Lehdet ovat vastanneet haasteisiin suuntautumalla verkkomaailmaan, josta Sanoma-Alma-järjestely on vain tuorein esimerkki. Erityisen hyvin näyttävät onnistuneen iltapäivälehdet, jotka aloittivat verkkokokeilunsa jo parikymmentä vuotta sitten. Iltapäivälehdet saavat tulonsa irtonumeromyynnistä ja mainostuloista. Niiden välinen suhde on muuttunut dramaattisesti. 15 vuotta sitten iltapäivälehdet saivat tuloistaan viidenneksen mainonnasta, nyt mainonnan osuus on yli puolet. Valtaosa – ja kasvava osa – mainostulosta tulee verkosta.

PÄÄLUOTTAMUSMIEHET RAUHALLISIA, AINAKIN TOISTAISEKSI

Sanoman ja Alman edustajat painottivat, että kauppa itsessään ei aiheuta isoja uudelleenjärjestelyjä. Lehtiä ja toimituksia ei yhdistetä, mutta niiden yhteistyötä lisätään.

Mutta miten käy lehtien painajille ja muille kirjatyöntekijöille, viestintäalan toimihenkilöille ja jakajille? Heistä ei sanottu sanaakaan.

Aloitetaan jakajista. Pitkään Alma Manun jakajien pääluottamusmiehenä toiminut, nykyään Postipalvelut Oy:n palveluksessa oleva varaluottamusmies Eveliina Koivisto valottaa tilannetta, joka on varsinkin ajoitusten osalta kiinnostava.

– Postipalvelut Oy osti Alman jakelutoiminnan viime kesäkuussa. Liikkeenluovutus oli nyt vuodenvaihteessa. Selkeästi näin jälkikäteen ajatellen Sanoma ei halunnut jakelua riesakseen, joten se myytiin ensin pois. Aika nopeasti alkoi spekulaatiot myös painotoiminnan myymisestä. Eli ei tullut tiistain kauppa yllätyksenä. Ostaja vain yllätti, kun se ei varsinaisesti ole tunnettu printin ylläpidosta. Varmasti suuria muutoksia on tulossa varsinkin paikallislehtiin. Sanoman lähes monopoliasema on ehkä hieman huolestuttava näkymä, Koivisto miettii.

Alman Tampereella sijaitsevan painolaitoksen eli Alma Manun kirjatyöntekijöiden pääluottamusmies Hannu Korhonen ei myöskään ole järin yllättynyt kaupasta eikä varsinkaan Alman uudesta suunnasta kohti vahvempaa digitaalisuutta.

– Kun on vuosia ollut mukana yhtiön erilaisissa palavereissa, on huomannut ne asiat, jotka kiinnostavat ja myös ne asiat, jotka eivät kiinnosta. Painopuoli ei ole kuulunut suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin, Korhonen toteaa.

Hän sanoo miettineensä kauppahintaa. Alma myi 13 lehteä ja painon Sanomalle 115 miljoonalla eurolla. Se ei kuulosta järin isolta summalta.

– Meidän paino on Pohjoismaiden modernein. Kone on painamisen ja postituksen osalta äärimmäisen tehokas. Siihen investoitiin vuonna 2013 suunnilleen 70 miljoonaa euroa. Ostaja sai nyt hyvän painon lisäksi valmiit tuotteet.

Sanoma-konsernissa on yritysjärjestelyn jälkeen, jos kilpailuviranomainen kaupan siunaa, kolme sanomalehtipainoa. Tampereen lisäksi on Sanomala Vantaalla ja Savon Paino Varkaudessa. Pääosa Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista painetaan Vantaalla.

Sanomalan painon pääluottamusmies Heikki Heikkilä arvioi, että yritysjärjestelyllä ei ole lyhyellä tähtäimellä erityisiä vaikutuksia painoihin tai painajiin. Korhonen on samaa mieltä.

– Me painojen pääluottamusmiehet olemme jo arvioineet keskenämme tilannetta. Emme näe tässä vaiheessa erityisiä huolenaiheita. Ei ole järkevää, logistisista tai aikataulullisista syistä, siirtää töitä esimerkiksi Vantaalta Tampereelle tai toisinpäin, Heikkilä sanoo.

Hän kertoo, että sanomalehtien painamista on saneerattu ankarasti jo vuosikymmenet. Hänellä on vuodelta 2008 taulukko, jossa luetellaan kaikki Suomen silloiset sanomalehtipainot. Niitä oli tuolloin noin 30.

– Niistä tusinan verran on lopetettu, siis runsaan kymmenen vuoden aikana. Eli aika vähiin on kapasiteetti jo nyt ajettu. Ei ole enää paljon lopetettavaa. Tietysti on niin, että jos levikit edelleen jatkavat laskuaan, asetelma saattaa muuttua.

Heikkilä näkee suuressa mediajärjestelyssä hyvääkin.

– Painettujen lehtien tulevaisuuden osalta on ratkaisevan tärkeää, että tuote on korkeatasoinen. Sellainen, että lukijat sen mielellään tilaavat. Minusta nyt on edellytykset parantaa lehtien laatua, kun on selvästi ilmoitettu, että toimitukset voivat käyttää toistensa juttuja.

Myös Sanoma Media Finlandin toimihenkilöiden eli grafinetlaisten pääluottamusmies Tuija Pircklén suhtautuu kauppaan varsin kiihkottomasti:

– Tämän hetken käytettävissä olevien tietojen perusteella en ole huolestunut enkä näe yt-vaaraa. Näyttäisi siltä, että esimerkiksi myynnin osalta ei ole päällekkäisyyksiä, ja osaamista puolin ja toisin voidaan kehittää.

Varauman hän kuitenkin jättää.

– Tiedossa on, että Sanomaan siirtyy almalaisia 365 kokoaikaisen henkilön työpanoksen verran, mutta emme toistaiseksi tiedä henkilöstöryhmittäistä jakoa.

Pircklén näkee kaupassa myös mahdollisuuksia. Suuntaaminen digitaalisiin sisältöihin nimittäin vaatii isoja investointeja. Nyt digiin on laajemmat hartiat ja vuosien mittaan saatuja kokemuksia voi hyödyntää puolin ja toisin. Tämä voisi lisätä houkuttelevuutta mainostajien silmissä, myös painettujen lehtien houkuttelevuutta.

MEDIA KESKITTYY, MITEN KÄY MONIÄÄNISYYDEN?

Yrityskaupan myötä Sanoma vahvistaa rooliaan Suomen keskeisimpänä mediatoimijana. Sanoman liikevaihto oli ennen Alma-kauppaa 913 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen konserni siirtyy miljardiluokkaan.

Sanoman tärkein haastaja on Mediatalo Keskisuomalainen, joka on laajentunut voimakkaasti runsaan viiden vuoden aikana Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Suomeen. Keskisuomalainen osti vuonna 2013 tuusulalaisen Suomen Lehtiyhtymän ja vuonna 2016 muun muassa Etelä-Suomen Sanomia julkaisevan Mediatalo ESAn. Viime keväänä tehtiin uusin suurkauppa Keskisuomalaisen ostettua Länsi-Savo-konserniin kuuluvien Kaakon viestintä Oy:n ja ESV-paikallismediat Oy:n koko osakekannan. Kaupat sisälsivät 15 lehteä. Keskisuomalaisen liikevaihto on noin 250 miljoonan euron tasolla.

Sanoman ja varsinkin Keskisuomalaisen hankinnat merkitsevät median vahvaa keskittymistä. Sanoma-Alma-kauppaa kommentoineet media-alan tutkijat eivät kuitenkaan näe, että median moniäänisyys, ainakaan vielä, olisi kärsinyt korvaamatonta vahinkoa.

TEKSTI TUOMO LILJA

KOKIJA: Paavo Niskanen: ”Käytä mediaa jäämättä sen pauloihin” – somen virrassa on muistettava kriittinen arviointi

Paavo Niskanen havahtui kymmenisen vuotta sitten sosiaalisessa mediassa päätään nostaneeseen uuteen ilmiöön. Raja-aidat tieltään kaatavan yhteisöllisyyden tyyssijaksi mainostetulla alustalla alkoi liikkua yhä enemmän vihamielisiä ja vääristeleviä viestejä.

PAAVO NISKANEN

TYÖPAIKKA Okmetic Oy alkaen 2011
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT Okmeticin pääluottamusmies alkaen 2015, liiton hallituksen ensimmäinen varajäsen, teknologiasektorin sektorijohtokunnan jäsen
AIKAISEMPIA TYÖPAIKKOJA ABB ja Arabia
KOULUTUS Elektroniikka-asentaja. Lukuisia työn yhteydessä käytyjä kursseja ja koulutuksia. Esimerkiksi Murikan pitkä kurssi, jolla hän teki lopputyön nimeltä: ”Algoritmien armoilla?– Sosiaalinen media ja medialukutaito yhteiskunnallisissa muutoksissa”
ASUINPAIKKA Kerava

– Olen aina ollut tarkka uutisten kanssa, lukenut ja kuunnellut kriittisellä korvalla, mistä asioista ja miten niistä kerrotaan. Aggressiivisuuden nousu ja virheellisen tiedon levittäminen herättivät kysymään, mistä tämä oikein juontaa juurensa?

– Kun tällaiset viestit levisivät myös tuttujen kautta, pisti se miettimään, että lukevatko ihmiset ajatuksella sen, mitä eteensä saavat ja eteenpäin lähettelevät. Ja jos lukevat, niin uskovatko he kaiken, mitä sanotaan, Niskanen kysyy.

Kymmenen vuotta myöhemmin, on tilanne sosiaalisessa mediassa edelleen samankaltainen. Kaikenlainen tieto liikkuu nopeasti ja sitä on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

– Monet selaavat sosiaalisen median seinää useita metrejä päivässä. Samalla kun uutisten määrä on lisääntynyt, on niiden lukeminen vähentynyt. On ruvennut näyttämään siltä, että ihmisten käsitys ympäristöstään, siinä tapahtuvista ja vaikuttavista asioista, alkaa yhä enemmän perustua vain klikkiotsikoihin.

– Riski on siinä, että uutiset eivät välity. Kriittinen arviointi jää tekemättä. Se on huolestuttavaa kehitystä, jota ruokkivat myös ne luotettavina pidetyt uutistalot, jotka ovat ryhtyneet käyttämään klikkiotsikointia juttujensa levittämiseksi. Minusta journalismiin toimintansa perustavien medioiden pitäisi tehdä tässä vastuullisen tiedonvälityksen nimissä korjausliike. Ei kai se ole niidenkään etu, että uutiset jäävät lukematta.

NÄEMMEKÖ SEN, MITÄ ITSE HALUAMME?

Niskasen mukaan itse kunkin on joskus syytä pysähtyä pohtimaan, näemmekö sosiaalista mediaa käyttäessämme sen, mitä haluamme nähdä vai sen, mitä meidän halutaan näkevän?

– Algoritmit seuraavat käyttäytymistämme ja valintojamme internetissä, ja tuottavat ja kohdentavat siltä pohjalta nähtäväksemme aineistoa, joka tukee omia näkemyksiämme. Nettikäyttäytymisemme vaikuttaa siihen, mitä saamme nähtäväksi. Se luo meille jokaiselle henkilökohtaisen somekuplan ja suppeakatseisen tiedon väylän.

”Olennaista on tiedostaa, mitä saamamme tiedon taustalla voi olla”, Paavo Niskanen sanoo.

– Toisaalta voi olla niin, että meille syötetään materiaalia, jolla halutaan vaikuttaa johonkin laajempaan kehitykseen tai esimerkiksi vaaleihin. Silloin kysymys ei ole omien valintojemme seurauksista, vaan jonkin ulkopuolisen tahon pyrkimyksistä. Alustoja ja algoritmeja rakentavat ja ylläpitävät sosiaalisen median firmat pystyvät tähän samoin kuin tahot, jotka osaavat käyttää niitä hyväksensä.

– Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, sillä taloudellisesti ja poliittisesti on aina pyritty vaikuttamaan ja saavuttamaan tiettyjä tavoitteita. Kanavat vain ovat muuttuneet. Somessa taloudelliset ja poliittiset pyrkimykset ovat kuitenkin vahvistuneet. Yksilö pystyy halutessaan olemaan välittämättä niistä, mutta ei voi olla näkemättä niitä.

– Olennaista on tiedostaa, mitä saamamme tiedon taustalla voi olla. Jos suodatamme meille eri tavoin kohdennettua viestintää, ja haemme tietoa itsenäisesti ja vertaamme eri uutislähteitä, emme ole enää meiltä salassa pidettyjen ja muuttuvien algoritmien armoilla. Algoritmeista ja niiden logiikasta emme pysty verkossa irtaantumaan, mutta niihin voi saada käyttäjänä otteen.

SANASTOA

ALGORITMI Järjestelmällinen toimenpiteiden sarja, jonka avulla voidaan tehdä laskelmia, ratkaista ongelmia ja tehdä päätöksiä.
TROLLI Viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää tai aiheuttaa ristiriitoja informaatiolla tai tunteisiin vetoavilla väitteillä, jotka voivat olla puutteellisia, virheellisiä, harhaanjohtavia tai valheellisia.
SOSIAALINEN MEDIA (SOME) Internetin palvelut ja sovellukset, joissa yhdistyy käyttäjien välinen kommunikaatio ja oma sisällöntuotanto. Esimerkiksi Facebook, YouTube, Twitter, Snapchat ja Wikipedia.

TAUSTOITTAMINEN TYÖKALUKSI

Niskanen suosittaa terveen järjen käyttöä uutislähteiden erottelemisessa ja arvioinnissa.

– Perinteinen media on melko helposti tunnistettavissa, mutta esimerkiksi raja vaihtoehtoisen kriittisen median ja valemedian välillä voi olla vaikea löytää. Samoin trollaajien todentaminen trolleiksi voi olla vaikea tehtävä.

– Terve kriittisyys ja taustojen tutkiminen ovat hyviä apuvälineitä. Yksi peruskysymys on, kuka uutisen on kirjoittanut. Valeuutisista kirjoittajalähdettä ei välttämättä löydy. Toisaalta uutisointien tarkistaminen toisista lähteistä on tehokas keino.

– Yksi tärkeimmistä asioista on tarkkailla omia asenteita ja ennakkokäsityksiä. Omaa ajatusmaailmaa tukevat viestit menevät helpommin kritiikittä läpi kuin vastustusta herättävät viestit. Viestin mahdollinen virheellisyys tai harhaanjohtavuus ei kuitenkaan ole sidottu siihen, sattuuko se meitä henkilökohtaisesti miellyttämään vai ei.

”Algoritmit seuraavat käyttäytymistämme ja valintojamme internetissä, ja tuottavat ja kohdentavat siltä pohjalta nähtäväksemme aineistoa, joka tukee omia näkemyksiämme”, Paavo Niskanen muistuttaa.

SOMEN VAHVUUDET KÄYTTÖÖN

Vaikka Niskanen suhtautuu kriittisesti sosiaaliseen mediaan, pitää hän sitä välttämättömänä vaikuttamisen välineenä.

– Hyvää elämää voi elää ilman someakin, mutta jos haluaa vaikuttaa, niin ilman somea on vaikea pärjätä. Uskon siihen, että somessa voidaan käynnistää ilmiöitä, jotka muuttavat maailmaa parempaan suuntaan. Vahvat rakenteet eivät muutu ilman asenteiden muutosta. Asenteiden muutos edellyttää tiedonvälitystä, keskustelua ja vuorovaikutusta sekä ihmisten rohkaisemista kokemiensa tai havaitsemiensa epäkohtien esiin tuomiseen.

– Somessa kuka tahansa voi perustaa nopeasti ja vuorovaikutteisesti toimivan väylän, jonka kautta tiedon saa hetkessä kohdennettua haluamilleen ryhmille. Vuorovaikutteisuus voi herättää asiallista keskustelua, vetää mukaan uusia osapuolia ja tuottaa oivalluksia lukijoille ja viestin lähettäjälle.

– Parhaimmillaan sosiaalinen media on ihmistä varten, se on toimiva kommunikaation väline ja voi toimia ihmisten hyväksi, kun tietoa on saatavilla ja sitä voi levittää.

Silti hyvääkin tarkoittaviin kampanjoihin voi sisältyä ylilyöntejä ja lieveilmiöitä. Silloin puhutaan Niskasen mukaan vastuullisuudesta.

– Vastuulliset toimijat korjaavat virheensä. Perinteisenkin median pitäisi kantaa vastuunsa tilanteissa, joissa ylilyöntejä tulee. Maineen menettämiseen liittyvä uutisointi myy, mutta sen korjaamista käsittelevät jutut eivät välttämättä enää olekaan niin kiinnostavia tai myyviä.

”Luottamusmiehillä on tärkeä asema ja rooli kertoa liiton toiminnasta työpaikoilla niin, että ei lähdetä median ralliin mukaan”, Paavo Niskanen sanoo.

Vastuunsa on myös tavallisella somen käyttäjällä.

– Sanoisin, että riittää, kun miettii kahteen kertaan, mitä somessa itse jakaa, on kysymyksessä sitten oma tai muualta lainattu sisältö. Toinen hyvä ohjenuora on, että ei mesoa pelkkien klikkiotsikoiden perusteella. Taustoihin tutustuminen ja tiedon vertailu ovat tässäkin suhteessa avaimia siihen, että liikkeellä ollaan oikealla asiapohjalla.

– Kolmanneksi jokaiselle tekee välillä hyvää pitää pieni tauko ja elää ihan oikeasti ilman klikkiotsikkoja ja kilpailua tykkäysten määrästä. Someen uppoutuu niin helposti. Elämä somen ulkopuolella antaa perspektiiviä asioiden ja ilmiöiden suhteuttamiseen.

LUOTTAMUSMIEHET TYÖPAIKKAKESKUSTELUJEN KÄRKENÄ

Niskanen on toiminut työpaikkansa Okmeticin pääluottamusmiehenä vuodesta 2015 lähtien. Hän on kiinnittänyt huomionsa myös siihen, kuinka ay-liikettä käsitellään mediassa.

– Siinä on ollut nähtävissä selvää asenteellisuutta ja hyökkäävyyttä esimerkiksi työtaistelutilanteiden yhteydessä. On valitettavaa huomata, että monille se näyttää menevän kritiikittä läpi. Taustoja ei etsitä, eikä tietoja tarkisteta.

– Luottamusmiehillä on tärkeä asema ja rooli kertoa liiton toiminnasta työpaikoilla niin, että ei lähdetä median ralliin mukaan, vaan keskustellaan työntekijöiden kanssa oikean tiedon pohjalta. Vuorovaikutuksessa puolestaan ei pidä tyytyä vain sähköisten välineiden tai ilmoitustaulujen käyttöön, vaan kerrotaan kasvokkain, mitä liitto tekee ja mitkä sen kannanottojen ja toimenpiteiden perustelut ovat.

– Henkilökohtainen vuorovaikutus on edelleen vahvuus, joka meillä on käytössämme ja jota meidän pitää käyttää. Aiheellinen kritiikki on aina rakentavaa ja siitä voi oppia, mutta yleiseen huuteluun ei pidä lähteä mukaan ja potkia siinä samalla itseään nilkoille, Niskanen toteaa.

OLE TARKKANA

Mieti mitä sisältöä somessa jaat, oli se sitten omaa tai muualta lainattua.
Tutustu taustoihin ja tee vertailuja tietolähteiden välillä.
Tunnista asenteesi ja ennakkokäsityksesi. Omaa ajatusmaailmaa tukevat viestit menevät helpoimmin läpi.
Pidä somesta taukoa. Saat perspektiiviä asioiden ja ilmiöiden suhteuttamiseen.

LUOTTAMUSMIES

Keskustele oikean tiedon pohjalta etenkin työtaistelutilanteissa.
Kerro kasvokkain, älä tyydy sähköisiin välineisiin ja ilmoitustauluun.
Älä lähde mukaan yleiseen huuteluun.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT PEKKA ELOMAA

Teollisuusliittolaisen lehti

Avainsana: media