Mitä jos energia loppuu? Jokaisella yrityksellä pitäisi olla varasuunnitelma

Öljyntuottajamaat sulkivat hanat 45 vuotta sitten ja aiheuttivat ensimmäisen öljykriisin. Miten olemme varautuneet, jos energialähteet ehtyvät nyt?

Outokummun Tornion jaloterästehtaalla tapahtuu kummia. Prosessit yskivät monessa paikassa. Hetken päästä sulaton ja valssaamot massiiviset laitteet päästävät vielä yhden huokaisun ennen kuin sammuvat. Hiljaisuus laskeutuu. Kuuluu vain ilmanvaihdon ja savukaasujen poiston vaimea humina.

Sähkönsaanti on katkennut kuvitteellisessa poikkeustilanteessa ja tehdas on omien varavoimakoneiden varassa. Vaikka niissä on järeät diesel-koneet, eivät ne kykene tuottamaan kuin hyppysellisen tehtaan tarvitsemasta sähköstä. Onhan Tornion tehdas Suomen suurin yksittäinen sähkönkuluttaja: 3,5 terawattituntia vuodessa eli neljä prosenttia koko maan sähkönkulutuksesta.

Outokummun Tornion tehtaalla ei ole koskaan jouduttu tilanteeseen, jossa koko tehdas olisi ajettu alas. Yksittäisen prosessin tai jonkin osa-alueen häiriöitä on ollut satunnaisesti.

– Sähkönsaannin varmuus on meillä korkealla. Meillä on useampia reittejä, joita kautta saamme sähkön valtakunnanverkosta, Outokummun jaloterästehtaan ferrokromituotannon johtaja Martti Sassi sanoo.

HALLITUSTI POIKKEUSTILANTEISSA

Sähkökatko ei kuitenkaan yllätä tehtaalla. Koko henkilökunta on koulutettu sekä hallittuun että yllättävään alasajoon. Jokainen tietää miten toimia. Alasajoja harjoitellaan säännöllisesti niin, että vuorossa olevat työntekijät osaavat ajaa oman prosessinsa alas.

– Meidän oma palo- ja pelastustoimi ottaa tilanteen tarvittaessa haltuun ennen pelastusviranomaisten tuloa, jos tilanne sitä vaatii, Outokummun Sassi sanoo.

Hallittu alasajo kestää noin kahdeksan tuntia ja sellainen tehdään esimerkiksi ennen laitteiden huoltoseisokkia.

Yllättävä alasajo tapahtuu minuuteissa. Silloin prosessit pysähtyvät välittömästi. Kriittisten toimintojen ylläpito takaa sen, että toiminta on siinäkin tilanteessa turvallista.

Energian
huoltovarmuus
koskee jokaista
työpaikkaa.

– Yllättävä alasajo on monin tavoin riskikäs tilanne, kun prosessilaitteet pysähtyvät kesken prosessin. Näissä tilanteissa varavoimakoneemme syöttävät sähköä prosessilaitteiden jäähdytysjärjestelmille, savukaasujen poistimille, puhaltimille, poistumisvaloille ja muille kriittisille mittalaitteille. Generaattoreilla voimme tuottaa sähköä näille toiminnoille niin kauan kuin tarvitsemme, Sassi sanoo.

Varavoimakoneiden toiminta testataan säännöllisesti, jotta ne ovat tarvittaessa toimintavalmiina. Järjestelmien ylläpidosta vastaavat sekä Outokummun omat työntekijät että ulkoiset palvelutarjoajat.

Prosessin palauttaminen normaalitilaan kestää noin kahdeksan tuntia hallitun alasajon jälkeen. Yllätyksenä tulleen häiriötilanteen jälkeen tilanne on toinen.

– Pitkän ja hallitsemattoman alasajon jälkeen on riski, että alasajo on aiheuttanut vaurioita prosessilaitteisiin. Usein vasta ylösajon aikana ilmenee, mikä prosessin tilanne on ja onko alasajon aikana tullut laiterikkoja. Mahdolliset rikkoutumiset liittyvät yleensä korkean lämpötilan prosesseihin. Myös jännitepiikkien aiheuttamat automaatiokomponenttien viat ovat tällaisissa tilanteissa tyypillisiä.

JOKAINEN ON VARAUTUNUT

Outokummun Tornion tehtaalla osataan toimia, jos sähkö katkeaa.

– Kaikki linjalla olevat prosessityöntekijät tietävät miten toimia, jos prosessi joudutaan ajamaan alas. Samalla tavalla toimitaan, oli tilanne ennakolta suunniteltu tai esimerkiksi yllättävä sähkökatko, pääluottamusmies Toni Keränen sanoo.

Työntekijät opastetaan normaalin prosessiajamisen lisäksi myös poikkeustilanteisiin jo perehdytys- ja työnopastusvaiheessa. Perehdytystä jatketaan työn lomassa, kokeneemmat työntekijät siirtävät työn ääressä osaamistaan nuoremmille. Ihannetilanteessa kokemusta omaava ja uusi työntekijä saavat olla pitkään yhtäaikaisesti töissä, jotta mahdollisimman paljon myös hiljaista tietoa myös siirtyy seuraavalle.

Alasajotilanteita harjoitellaan käytännössä esimerkiksi silloin, kun prosessilaitteet ajetaan huoltotöiden takia alas. Koko tehdas ei pysähdy koskaan.

– Jokaiselle linjalle on määritelty oma seisokkiaikataulu, jotka liittyvät ennakoivaan huoltoon. Satunnaisesti tulee vastaan jotain ennakoimatonta, jolloin prosessia hidastetaan, tutkitaan tilanne, tehdään tarvittavat korjaukset, ja usein päästään jatkamaan ilman alasajoa, Keränen sanoo.

VARAUTUMISSUUNNITELMA ON JOKAISEN TYÖPAIKAN ASIA

Energian huoltovarmuus koskee jokaista työpaikkaa. Sähkö ja fossiiliset polttoaineet pyörittävät prosessilaitteita. Ne antavat voimaa kaivoskoneille, trukeille ja porajumboille. Jokaisella yrityksellä pitäisi olla suunnitelma sen varalle, että energiansaanti häiriintyy.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) valvoo energian saatavuutta valtakunnan tasolla niiden tilanteiden varalta, että energiansaanti häiriintyy. Se tekee tiivistä yhteistyötä energiaa maahantuojien, energialaitosten ja energiaa kuluttavien yritysten kanssa, jotta energiajärjestelmämme on varautunut erilaisiin häiriöihin.

– Kaikilla isoilla tehtailla on varautumis- tai jatkuvuudenhallintasuunnitelma. Niissä kartoitetaan muun muassa sähkönsaannin riskit. Suunnitelmissa on varauduttu toimenpiteisiin, joilla riskejä vähennetään ja siihen, että riski realisoituu eli sähköt katkeavat. Häiriötilanteesta toipumiseen kullakin teollisuuslaitoksella on oma suunnitelmansa, Huoltovarmuuskeskuksen energiaosaston voimahuollon varautumisesta vastaava voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuskeskuksella on eri toimialoille yhteistyöelimiä eli pooleja, joka tukevat yrityksiä poikkeustilanteisiin varautumisessa. Tavoitteena on, että Suomen pyörät pyörivät kaikissa tilanteissa.

– Tuemme suunnitelmien tekemisessä, selvitämme parhaita teknisiä ja toiminnallisia ratkaisuja, miten varaudutaan häiriötilanteisiin ja äärimmäisenä poikkeusoloihin, sekä järjestämme harjoituksia. Varautumissuunnittelussa on isoja yrityskohtaisia eroja: on keskisuuria yrityksiä, jotka ovat hoitaneet asian hyvin kuntoon ja toisaalta suuryrityksiä, joiden suunnitelmien käyttöpäivä on jo mennyt umpeen, Nieminen sanoo.

ENERGIAYRITYKSET TAKAAVAT JATKUVUUDEN

Energiateollisuus on poikkeusolosuhteiden energiahuollon kannalta avainasemassa. Sähkömarkkinalaki määrää, että sähköverkkoyhtiöiden on tehtävä varautumissuunnitelma. Kaukolämpöyrityksiä koskee Valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitepäätös, jossa on vahva suositus tehdä varautumissuunnitelma. Energiateollisuus ry:n asiantuntija Katja Kurki-Suonion mukaan alan yritykset ovat varautuneet kattavasti erilaisiin häiriötilanteisiin.

– Kukin yhtiö arvioi riskinsä omasta lähtökohdasta ja tekee sen perusteella varautumissuunnitelmansa esimerkiksi henkilöresurssien, varaosien saatavuuden sekä sähkön- ja vedensaannin osalta. Vastuunjako häiriötilanteissa ja tietoturvan suunnittelu ovat myös osa varautumista, Kurki-Suonio sanoo.

Huoltovarmuuskeskus ja teollisuus ovat kehittäneet yhdessä malleja, millaisia varautumissuunnitelmia kullekin toimialalle on syytä tehdä.

– Vaikka yrityksissä on paljon samanlaisia tarpeita ja hyviä kokemuksia jaetaan yritysten välillä, on varautumissuunnittelun paras ymmärrys yritysten sisällä, Kurki-Suonio sanoo.

Varautumissuunnittelun
paras ymmärrys
on yritysten
sisällä.

Huoltovarmuuteen liittyy myös, miten huoltovarmuuskriittiset yritykset eivät enää vastaa tukitoiminnoistaan itse, vaan ovat riippuvaisia monista palveluyrityksistä.

– Palveluyrityksen on ymmärrettävä, että se toimii huoltovarmuuskriittisen yrityksen kanssa. Energiayhtiön huollon ja varaosapalvelun on toimittava kaikissa olosuhteissa. Palvelutuottajan on mietittävä myös töidensä priorisointia poikkeuksellisissa oloissa.

Logistiikka on oleellinen osa huoltovarmuutta. Miten siitä on huolehdittu häiriötilanteissa, kun ylimääräistä kapasiteettia ei ole varastossa?

– Jokaisen yrityksen on omalta osaltaan suunniteltava, miten se varmistaa oman polttoaineensa saannin häiriötilanteessa. Se on osa varautumissuunnitelmaa, Kurki-Suonio sanoo.

SIMULAATIOLLA HARJOITELLAAN SÄHKÖKATKOJA

Varavoimajärjestelmiä toimittavan Schneider Electric Finlandin asiantuntija Veli-Matti Järvinen kertoo, miten varavoimajärjestelmät turvaavat teollisuuslaitoksia ja miten ne ovat suojautuneet sähköhäiriöiden varalta.

– Varavoimajärjestelmien tärkein tehtävä on taata ihmisten, ympäristön ja teollisten prosessien turvallisuus. Teknologialla voidaan varautua erilaisiin kriisitilanteisiin. Täydellistä turvallisuutta ja huoltovarmuutta ei ole, vaan riskit pitää asettaa jollekin halutulle tasolle, Järvinen sanoo.

Valtakunnan verkon häiriöt ovat vakavin ongelma. Varsinkin syrjäseuduilla voi ongelmia tulla erityisesti talvella, kun siirtolinjat ovat lumikuorman alla. Edes kaksinkertaiset verkot eivät aina riitä. Näitä tilanteita varten teollisilla laitoksilla on varavoimajärjestelmiä.

– Energiavarastot tai UPS-järjestelmät eivät suoraan turvaa laitoksen jatkuvaa tuotantoa, vaan ne antavat mahdollisuuden prosessien hallittuun alasajoon niin, ettei ihmisille, ympäristölle ja prosessille aiheudu merkittävää vahinkoa.

RISKIT TUNNISTETTAVA

UPS (Uninterruptible Power Supply eli keskeytymättömän virransyötön järjestelmä tai laite) takaa tehtaalle sähkön minimitarpeen tyydyttämisen siihen saakka, kun tehtaan oma varageneraattori tuottaa sähköä. Samanaikaisesti tapahtuu niin sanottu nopea kuormanohjaus eli tehtaan kriittiset prosessit ajetaan hallitusti alas ja ne kytketään pois tehtaan sähköverkosta. Lopuksi sähköjärjestelmän turva-automaatio ajaa tehtaan siihen tilaan, että se voidaan ajaa turvallisesti ylös.

– Jos prosesseja ei ajeta halitusti alas, syntyy ylösajossa helposti vaarallinen tilanne, jossa esimerkiksi pumpuilla ja muilla prosesseilla on täydet tehot päällä, tai prosessi jää tilaan, josta sitä on vaikea käynnistää, Järvinen sanoo.

Ongelmatilanteisiin varautuminen on haasteellista, sillä esimerkiksi sähkönsyötön totaalista katkeamista ei voida useimmissa tapauksissa harjoitella. Siksi sitä simuloidaan eli testataan tietokonemalleilla.

Sähköjärjestelmät ovat vanhoissa teollisuuslaitoksissa usein monen vuosikymmenen ikäisiä. Niitä halutaan kuitenkin uusia taajaan, koska häiriöistä johtuvat prosessien pysähtymiset tulevat kalliiksi.

Oma henkilökunta
tuntee
parhaiten
tuotantolaitoksen
erityisriskit.

Uudet teknologiat tuovat kuitenkin uusia haasteita, kun sähköjärjestelmien ohjaus- ja mittauslaitteet on kytketty internetiin ja ne ovat suojauskeinoista huolimatta alttiita kyberhyökkäyksille.

– Tehtaiden on tunnistettava digitalisaatioon liittyvät riskit ja varauduttava niiden torjuntaan, Järvinen sanoo.

Huoltovarmuuden osalta Järvinen kehottaa kaikkia tuotantolaitoksia analysoimaan sähkönsaannin riskitekijöitä ja simuloimalla harjoittelemaan mahdollisesti eteen tulevia uhkia.

– Kun riskit on havaittu, niitä vastaan varaudutaan. Kullakin laitoksella on yleisten riskien lisäksi omat ominaispiirteet, jotka laitoksen oma henkilökunta tuntee parhaiten. Tarvitaan avointa turvallisuuskulttuuria, joka on jatkuvaa turvallisuuden ja toimintavarmuuden parantamista, Järvinen sanoo.

TUONTISÄHKÖN JA -ÖLJYN VARASSA

Sähkö ja fossiiliset polttoaineet ovat Suomen energiahuollon kaksi tukijalkaa. Sähköä tuotetaan pääasiassa vesi- ja ydinvoimalla sekä lämmöntuotannon yhteydessä niin sanotuissa yhteistuotantolaitoksissa. Oman sähköntuotannon lisäksi olemme kylminä talvipäivinä riippuvaisia Pohjoismaista, Venäjältä ja Baltiasta tuotavasta tuontisähköstä.

Yhteistuotantolaitokset käyttävät polttoaineinaan kivihiiltä, maakaasua, turvetta ja puuta sekä jonkin verran polttoöljyä sekä yhä enemmän erilaisia jätteitä. Kivihiili, polttoöljy ja maakaasu ovat tuontitavaraa kuten osa puusta.

Ydinvoimaloiden polttoaine uraani tulee Teollisuuden Voiman Olkiluodon laitoksille pääasiassa Kanadasta, Kazakstanista ja Australiasta. Fortum tuo Loviisan ydinvoimalaansa lähes kaiken uraaninsa Venäjältä. Sen toimittaa samainen Rosatom, joka on myös Hanhikivelle suunnitellun Fennovoiman ydinvoimalan suuromistaja ja todennäköinen polttoainetoimittaja.

Kaikki fossiiliset polttoaineet ovat tuontitavaraa. Kivihiili tuodaan pääasiassa Euroopasta. Lähes kaikki kaasu ja raakaöljy tulevat puolestaan Venäjältä. Öljyjalosteita, kuten bensiiniä ja dieseliä, tuodaan eniten Ruotsista ja muualta Euroopasta. Nestemäistä maakaasua eli LNG:tä (liquefied natural gas) tuodaan useista eri maista Porissa ja Torniossa oleviin terminaaleihin. Jälkimmäinen toimittaa kaasua suoraan Outokummun terästehtaalle.

Suomen öljytuotteiden tukkukauppaa hallitsee kolme yritystä: Neste, Neot ja Teboil. Neste jalostaa öljytuotteita raaka-öljystä ja uusiutuvista raaka-aineista kotimaahan ja vientiin. Yhtiö myy tuotteitaan sekä oman jakeluverkostonsa kautta että muille jälleenmyyjille Suomessa ja ulkomaille. Nesteen pääomistaja on Suomen valtio, joka pyrkii vähentämään omistustaan.

Neot (North European Oil Trade) on St1:n ja SOK:n omistama hankinta- ja jakeluyhtiö, joka toimittaa polttoaineita St1-, ABC- ja Shell-ketjuille (St1:n omistuksessa). Pääosa Neotin toimittamista öljytuotteista tuodaan St1:n Göteborgin jalostamolta, joka toimittaa öljytuotteita myös St1:n Norjan ja Ruotsin jakeluasemille.

Teboil tuo maahan pääasiassa raskasta polttoöljyä, mutta jonkin verran myös muita öljytuotteita. Maakaasun tuonnin ykkönen on Suomen valtion omistama Gasum, jonka tytäryhtiö Skangas toimittaa LNG:tä.

VARASTOT VARMUUDEN VUOKSI

Energiahuoltovarmuuden perustana on laki, joka velvoittaa fossiilisia polttoaineita maahantuovia yrityksiä huolehtimaan energiaraaka-aineiden varmuusvarastoinnista. Öljyä, kivihiiltä ja kaasua tuovien yritysten pitää varastoida velvoitevarastoihinsa edellisen vuoden kahden kuukauden nettotuontia vastaava määrä polttoainetta. Osa varmuusvarastoista on raakaöljyä ja osa valmiita tuotteita kuten bensiiniä, dieseliä ja polttoöljyä. Yritysten öljyvarastot ovat niiden terminaalien yhteydessä, joita kolmella maahantuontiyhtiöllä on kaikkiaan 20, pääasiassa rannikkokaupungeissa Torniosta Haminaan.

– On tärkeää, että varastot on hajautettu maantieteellisesti siten, että niitä on kaikilla niillä alueilla, missä polttoainetta mahdollisessa poikkeustilanteessa tarvitaan, HVK:n Petri Nieminen sanoo.

Laki määrää yritysten velvoitteiden lisäksi, että maassa pitää olla viiden kuukauden keskimääräistä käyttöä vastaava määrä tuontipolttoaineita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion vastuulla on kolmen kuukauden varmuusvarastot ja yrityksellä oman velvoitteensa mukaisesti kahden kuukauden varastot. Huoltovarmuuskeskus hallinnoi valtion varmuusvarastoja, mutta niiden käytännön operointi on ulkoistettu polttoaineita maahantuoville yrityksille, koska merkittävä osa valtion valmiusvarastoista sijaitsee samoissa paikoissa kuin yritysten omat varastot.

– IEA (Kansainvälinen energiajärjestö) edellyttää, että kaikilla sen jäsenmailla on kolmen kuukauden varmuusvarastot. Koska me olemme maantieteellisesti pussinperällä, olemme asettaneet itsellemme korkeammat vaatimukset varastoinnille, Nieminen sanoo.

Energiaomavaraisuutemme
on tällä hetkellä 35 prosenttia.
Venäjältä tulee energiasta
noin puolet.

Varmuusvarastoista on vain pieni osa näkyvillä isoissa öljysäiliöissä.

– Maanalaisessa varastoinnissa on paljon stabiilimmat olosuhteet, ja sinne saadaan huomattavasti isompia säiliöitä kuin maan pinnalla oleviin metallisäiliöihin. Ne ovat myös pitkällä aikavälillä edullisin tapa, sillä kalliosäiliöiden huoltotarve kohdistuu lähinnä tekniikkaan, ei rakenteisiin, Huoltovarmuuskeskuksen energiaosaston polttoainetuotteiden varautumisesta vastaava tuoteryhmäpäällikkö Juha Vahlsten sanoo.

Yllättävintä on, että öljysäiliöt ovat raakalouhittuja suuria luolia, joihin voi jopa valua vuotovesiä. Päällimmäisenä kerroksena on vettä kevyempi öljy.

– Kallio on tiivis ja luolat rakennetaan niin syvälle, että pohjaveden vastapaine estää öljyn vuotamista säiliöstä ulos, Vahlsten kertoo.

JATKUVA MUUTOS

Varmuusvarastointi elää vuosittain käyttötarpeiden mukaan.

– Tällä hetkellä vain lentopetrolin ja dieselin kulutus kasvavat. Kaikki muut vähenevät. Yksi esimerkki on myös se, että raskaan polttoöljyn käyttö on vähentynyt energiantuotantoyksiköissä. Nämä kaikki muutokset ohjaavat varmuusvarastointia jollakin aikavälillä, Vahlsten sanoo.

Vuosina 2009–2018 rikkipitoista bensiiniä ja dieseliä myytiin varmuusvarastoista miljoonia litroja, kun polttoaineita koskeva EU-lainsäädäntö muuttui. Tilalle ei ostettu samaa määrää uusia polttoaineita. Näin siksi, että kyseisten polttoainelaatujen käyttömäärät olivat laskeneet, eikä entisen kokoisille varmuusvarastoille ollut näin ollen enää tarvetta.

Huoltovarmuuden tavoitteiden uudistaminen on parhaillaan menossa. Järjestelmää on kehitetty vuosikymmenten aikana ja suunta on ollut selvä: varmuusvarastoinnin väheneminen.

– 1990-luvulla varmuusvarastointivelvoite oli seitsemän kuukautta, ja nyt olemme olleet pari vuosikymmentä viidessä kuukaudessa, Öljy- ja biopolttoaineala ry:n suunnittelupäällikkö Jorma Venäläinen sanoo.

TURPEESSAKO TULEVAISUUS?

Tuontipolttoaineiden lisäksi Huoltovarmuuskeskus huolehtii kotimaisten polttoaineiden saatavuudesta.

– Suo-omaisuudestamme 0,7 prosenttia on turvetuotannon käytössä. Meillä on siinä iso kapasiteetti. Kotimaiset polttoaineet ovat huoltovarmuuden kannalta parhaita. Toki sen tuotannossa pitää aina huomioida ympäristövaikutukset, Petri Nieminen sanoo.

Turvetuotannon lupamenettelyn hidastuminen ja lupien saannin vaikeutuminen ovat johtaneet siihen, että turvetuotanto on hiljalleen vähentynyt. Turvesoita poistuu tuotannosta enemmän kuin uusia tulee tuotantoon. Samanaikaisesti turpeen käyttö on supistunut tämän vuosikymmenen aikana 30 terawattitunnista nykyiseen 15 terawattituntiin.

Muutama turvetuottaja kattaa markkinoista yli 90 prosenttia, Vapo yksin kaksi kolmasosaa. Ne varastoivat turvetta myös yli tuotantokausien.

– Turvetuotannolla tai valtiolla ei ole varmuusvarastointivelvollisuutta, mutta laki turpeen turvavarastoinnista mahdollistaa sen, että turvetuottaja voi hakea turvavarastoa, jossa hän säilyttää kolmeksi vuodeksi turvettaan. Tästä varastoinnista tuottaja saa korvauksen Huoltovarmuuskeskukselta, Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuspäätös, joka määrittelee tuontipolttoaineiden huoltovarmuusmäärät, esittää, että turvetta pitäisi olla lämmityskauden jälkeen varastoissa puolen vuoden varastot. Kolmen huonon turvevuoden jälkeen tämä taso alitettiin keväällä 2018, ensimmäisen kerran 30 vuoteen.

– Huoltovarmuuspäätös ei ole laki, mutta me suosittelemme turvetuottajille sen noudattamista. Polttoturpeen turvavarastot ovat tällä hetkellä noin yksi terawattitunti, Nieminen sanoo.

Huoltovarmuuskeskuksella on myös keskipitkän aikavälin huoli.

– Jos turvetuotannon väheneminen jatkuu samanlaisena kuin on tapahtunut viimeiset kymmenen vuotta, olemme vuonna 2023 tilanteessa, missä tuotanto ei kata nykyistä 15 terawattitunnin tarvetta, Nieminen sanoo.

SÄHKÖPULA UHKASI KESKELLÄ HELLETTÄ

Isoin huoli Huoltovarmuuskeskuksella on koko valtakunnan sähkönsaannista silloin, kun sähköä tarvitaan eniten. Lähes joka talvi on useiden päivien jaksoja, jolloin kotimainen sähköntuotanto ei riitä likikään kattamaan kulutusta.

Energiapulan uhka ei katso vuodenaikaa tai lämpötiloja. Viime heinäkuussa, keskellä kuuminta hellekautta, Suomi oli joutua sähköpulaan. Olkiluodon ydinvoimalan molemmat yksiköt putosivat pois kantaverkosta, kun voimalan virtamuuntaja räjähti ja aiheutti tulipalon. Viidennes sähköntuotantokapasiteetista katosi hetkessä. Tilannetta pahensi vielä se, että Venäjältä Viipurin kautta tuleva tasasähköyhteys oli huoltotöiden vuoksi poikki.

Kun perspektiiviä laajennetaan koko Suomen energiaomavaraisuuteen ja jatkuvaan tilanteeseen, on yksi huolenaihe yli muiden.

– Meidän energiaomavaraisuutemme on tällä hetkellä 35 prosenttia. Venäjältä tulee lopusta 65 prosentista kaksi kolmasosaa eli koko energiastamme noin puolet. Energia on ilman muuta osa Venäjän valtapolitiikkaa, Nieminen sanoo.

Samalla Nieminen muistuttaa, että öljyä ja kivihiiltä voi tuoda vapaasti muualtakin kuin Venäjältä, ja kaasun osuus on vain seitsemän prosenttia koko energiankulutuksesta.

– Kaasun osalta tilanne on muuttumassa, kun LNG-terminaaleja on avattu Poriin ja Tornioon sekä parin vuoden päästä Haminaan. Näiden lisäksi tulee vielä Baltic Connector -kaasuputki vuonna 2020. Pitää myös muistaa, että biokaasu kasvaa koko ajan, Vahlsten sanoo.

Öljytuotteidenkin osalta tilanne on toinen kuin pari vuosikymmentä sitten, jolloin Nesteellä oli lähes monopoli kotimaisilla polttoainemarkkinoilla. Nyt St1:n ja SOK:n omistama Neot (North European Oil Trade) tuo St1:n Göteborgin jalostamolta öljytuotteita noin 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa Suomeen, mikä on kolmannes kulutuksesta.

– Huoltovarmuuden kannalta on hyvä asia, kun polttoaineen toimittajia ja toimituskanavia on useampia, Vahlsten sanoo.

PAHIMMAN VARALLE

Energiatuotanto ja sähköverkko ovat yhteiskunnan toiminnalle välttämättömiä. Siksi ne ovat todennäköisiä hyökkäyskohteita kriisitilanteessa. Tämä nähtiin muun muassa 23. joulukuuta 2015, kun Ukrainan sähkölaitoksia vastaan hyökättiin kehittyneillä haittaohjelmilla, jotka lamaannuttivat sähkönjakelun useiksi tunneiksi.

– Jälkiä samanlaisista haittaohjelmista ja hyökkäysyrityksistä on nähty myös länsimaiden laitoksissa, tietokirjailija ja tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen sanoo. Hän julkaisi syyskuun lopulla kirjan Kyberuhkia ja somesotaa.

Sähkölinjat ja muuntoasemat ovat vartioimattomia ja usein kirjaimellisesti metsän keskellä. Siksi niitä vastaan on helppo hyökätä. Näin on myös käynyt.

– Asemiehet tulittivat kivääreillä muuntajia Kalifornian Piilaaksossa, Metcalfin lähellä 16. huhtikuuta 2014. Kun jäähdytysöljyt valuivat ulos muuntajista, ne kuumenivat ja putosivat pois verkosta. 17 muuntajaa vaurioitui, ja vahingot olivat 15 miljoonaa dollaria. Koskaan ei selvinnyt, mikä taho oli hyökkäysten takana ja miksi teot tehtiin.

Suomessa merkittävää vahinkoa voi Järvisen mukaan tehdä se, joka kaataa esimerkiksi pari kantaverkon 220 tai 400 kilovoltin pylvästä ja hyökkää samalla muutamaan muuntoasemaan. Ongelma pitkittyy, kun rikottujen muuntoasemien tilalle ei välttämättä saada nopeasti uusia, koska ne ovat kalliita ja niitä tuskin on varastossa.

Ongelmatilanteissa muuntoasemat suojautuvat häiriöltä sulkemalla itse itsensä.

– Kyse on ketjureaktiosta: kun yhtä asemaa kohtaa häiriö, seuraava sulkee itsensä. Kun tämä ilmiö etenee, laaja alue tai pahimmillaan koko maa voi pimentyä.

Mitkä ovat realistiset uhkat?

– Laajamittaisen kyberhyökkäyksen valmistelu ja toteutus vaatii runsaasti voimavaroja, mutta voimalinjojen kaataminen onnistuu paljon pienemmillä ponnisteluilla. Siksi pidän fyysistä uhkaa suurempana uhkana.

Miten voimme suojautua?

– Kyberhyökkäysten osalta uskon, että Fingrid on tehnyt meillä parhaansa. Fyysisiä hyökkäyksiä vastaan on vaikea suojautua. Varajärjestelmät ovat toki yksi tapa, jolla parannetaan varautumista.

TEKSTI JUKKA NORTIO