Hellan väki taltutti alas­ajon tuskan

Salossa sijait­se­van Hella Ligh­ting Finlan­din henki­löstö joutui vuoden 2016 loka­kuussa muser­ta­van uuti­sen eteen: Tehdas lope­te­taan, ja tuotanto siir­re­tään seuraa­van puolen­toista vuoden aikana Romaniaan.

Puoli­toista vuotta myöhem­min sama joukko seisoo leppoi­san puheen­so­ri­nan valli­tessa Salon tehtaalla kuohu­juo­ma­la­sit hyppy­sissä. Kysy­mys ei kuiten­kaan ole siitä, että yrityk­sen saksa­lai­nen omis­taja olisi pyör­tä­nyt päätök­sensä tuotan­non siir­tä­mi­sestä Roma­ni­aan, vaan vasta valmis­tu­neen kirjan Hellan Perhe – kuva­ker­to­mus ja tari­noita tehtaan lopet­ta­mi­sen hetkellä julkis­ta­mis­ti­lai­suu­desta. Kirja on ihmis­ten koke­mus­ten, tunte­mus­ten, näke­mys­ten ja olemus­ten kautta esitetty kerto­mus siitä, kuinka he ja työyh­teisö ovat selviy­ty­neet ja pitä­neet yhtä läpi vaikean tapahtumaketjun.

– Toinen koti kuvas­taa hyvin sitä, minkä­lai­nen työpaikka tämä minulle oli. Olen koke­nut täällä luot­ta­muk­sen, kunnioi­tuk­sen ja yhtei­söl­li­syy­den ilma­pii­rin. Ikävä tulee työka­ve­reita ja vähän tätä työtä­kin, mutta nyt otan uudet haas­teet vastaan. Tahdon kehit­tää itseäni ja moni­puo­lis­tua. Tähtäi­messä on suun­nit­te­luas­sis­ten­tin tutkinto, vuonna 2006 Hellalle töihin tullut Tanja Lehti­nen sanoo.

– Uuti­nen alas­ajosta oli suuri järky­tys, mutta kun aikaa on kulu­nut, on sisäis­tä­nyt, että näin tässä tulee käymään. Siitä olen tosi iloi­nen, että osa ihmi­sistä on jo työl­lis­ty­nyt, lähte­nyt opis­ke­le­maan ja monella on suun­ni­tel­mia. Itsel­läni ei ole vielä mitään konkreet­tista, mutta mieli on suht koht luot­ta­vai­nen, että töitä varmaan löytyy.

– Oikeas­taan ainut huole­naihe on se, kuinka kokooma-ammat­tio­sas­tomme toiminta saadaan jatku­maan, kun jouk­komme siir­tyy uusille urille, vuonna 1987 ensim­mäistä kertaa Hellalle eli silloi­selle Talmulle töihin tullut Salon Alueen Kemian Osasto 444:n puheen­joh­taja Jari Kaup­pi­nen pohtii.

KUVISTA KIRJAKSI

Hellan perhe ‑kirjalla on oma kehi­tys­ker­to­muk­sensa. Ensim­mäi­sen aske­leen otti valo­ku­vaaja Erkki Tuomi­nen, joka tarvitsi opin­toi­hinsa liit­tyen ympä­ris­tön opin­näy­te­työn teke­mi­seksi. Hellan tehtaan jo käyn­nis­ty­neen alas­ajon taltiointi vaikutti kiin­nos­ta­valta aiheelta. Viesti kiiri pääluot­ta­mus­mies Anne Haka­mäen kautta toimi­tus­joh­taja Kimmo Suupoh­jalle, joka näytti hank­keelle vihreää valoa.

– Tulos ylitti odotuk­set, mistä syntyi idea valo­ku­va­näyt­te­lyn järjes­tä­mi­seksi. Se puoles­taan sai kiin­nos­tusta ja kiitosta osak­seen, mistä seurasi tunne, että olisi sääli, jos kuvat häviäi­si­vät bittia­va­ruu­teen. Toisaalta mietimme, minkä­lai­sen muis­ton jättäi­simme tehtaasta henki­lös­tölle? Ideat yhdis­tyi­vät suun­ni­tel­maksi oman kirjan toteut­ta­mi­sesta, Suupohja kertaa taustoja.

Niinpä Tuomi­sen rinnalla töitä ryhtyi teke­mään tieto­kir­jai­lija Anne Pentti, joka haas­tat­teli 25 työn­te­ki­jää ja toimi­hen­ki­löä kirjaa varten. Tuomi­nen puoles­taan otti lisää kuvia tehtaalta sekä haas­ta­tel­luista kotiym­pä­ris­tös­sään ja harras­tus­tensa parissa.

– Haas­tat­te­luissa kävi ilmi, että ihmi­set olivat omilla tavoil­laan käyneet läpi laajan tunne­kir­jon. Kaaren voi tiivis­tää siten, että toisi­aan seura­si­vat yllä­tys, järky­tys, hämmen­nys, epäusko, pelko, viha, hyväk­syntä ja tule­vai­suu­den usko. Pääl­lim­mäi­seksi niistä jäi usko tule­vai­suu­teen, Pentti arvioi.

– Samalla syntyi nähdäk­seni oppi­kirja yritys­joh­dolle siitä, kuinka yt-neuvot­te­lut pitää hoitaa. Ihmis­ten tunnel­mat ja sen, mitä he töiden loppu­mi­sen yhtey­dessä käyvät sisäl­lään läpi, voi nähdä etukä­teen ja miet­tiä, miten kohdata ihmi­set, kuinka käsi­tellä tilan­netta ja miten tule­vai­suu­teen voi suhtautua.

Hellalla tueksi palkat­tiin ulko­puo­li­nen asian­tun­tija autta­maan nime­no­maan töiden päät­ty­mi­seen liit­ty­vien tuntei­den tunnis­ta­mi­sessa ja käsittelemisessä.

– Havait­simme nopeasti, että emme halua viedä proses­sia läpi sisäl­lämme kalva­neen anka­ran ..tutuk­sen vallassa, vaan kohdella toisiamme samalla tavalla ihmi­sinä kuin töitä tehtäes­sä­kin, toimi­tus­joh­taja Suupohja tiivistää.

Työyh­tei­söä ja henki­lös­töä arvos­tava kirja on yksi varsin poik­keuk­sel­li­nen tapa toteut­taa edellä mainit­tua tavoi­tetta. Samalla se vahvis­taa sosi­aa­li­sia siteitä, jotka tyypil­li­sesti katkea­vat irti­sa­no­mis­ten yhteydessä.

– On todella arvo­kas asia, että kirja saatiin työnan­ta­jan kustan­ta­mana aikai­seksi. On varmasti harvi­naista, että tällaista tapah­tuu. Meillä on hieno porukka, pääluot­ta­mus­mies Haka­mäki sanoo.

Hellan Salon tehdas ei tyhjene koko­naan. Sinne jäävät tuote­ke­hi­tys ja ristei­ly­alus­ten sisä­va­lo­tuo­tanto. Henki­lös­tön määrä aset­tuu 40:een. Ennen alas­ajoa se oli 180.


Hellan henki­löstö pitää yhtä siitä huoli­matta, että työt loppui­vat monelta tehtaan alas­ajon takia.

TEKSTI JA KUVAT PETTERI RAITO

Sivun yläreu­nan kuva: Jari Kaup­pi­nen ja Tanja Lehti­nen ovat sopeu­tu­neet töiden loppu­mi­seen. Katse on kään­netty tulevaisuuteen.