Saippua on keksintö, joka pitää pintansa

Saippuaa valmistetaan sekoittamalla kasvi- tai eläinrasvaa emäksisen aineen kuten lipeän kanssa, mistä seuraa kemiallisena reaktiona saponifikaatio eli saippuoituminen. Saippuan teho perustuu sen molekyylimekanismiin. Pallomaiset misellimolekyylit tarttuvat rasvaiseen likaan ja ympäröivät rasvan vesikerroksella. Saippua ei tuhoa mikrobeja, mutta se irrottaa ne iholta pesun aikana.

– Silloin kun vettä ei ole saatavilla, kädet voidaan desinfioida käsidesillä, jolloin mikrobit tuhoutuvat ihon pinnalta. Käsienpesua suositellaan siksi, että siinä mikrobit poistetaan saippualla, jolloin ne huuhtoutuvat viemäriin, selittää Berner Oy:n tuotekehityspäällikkö Outi Tarakkamäki.

– Ihminen levittää helposti mikrobeita, kun hän koskee huomaamatta käsillä kasvojaan. Mutta kun hän pesee kädet saippualla, saadaan siinä samalla katkaistua mikrobien kulkureittejä.

Berner valmistaa Suomessa muun muassa pesuaineita sekä hygienia- ja ihonhoitotuotteita.

Suomessa on ollut jo pitkään kulttuuri, jossa korostetaan puhtautta.

Koronapandemia on näkynyt Suomessa siinä, että saippuan kulutus on lisääntynyt, minkä myötä alan yritykset ovat kasvattaneet tuotantoaan. Käsihuuhteita on valmistettu erityisesti sairaaloiden tarpeisiin.

– Korona saattaa muuttaa pysyvästi ihmisten käyttäytymistä, kun tietoisuus hygienian merkityksestä tartuntojen ehkäisemisessä on noussut, Tarakkamäki toteaa.

– Suomessa on ollut jo pitkään kulttuuri, jossa korostetaan puhtautta. Olemme saunakansaa ja otamme kengät pois jalasta, kun tulemme kotiin. Tapoihin kuuluu myös käsienpesu.

Suomalainen ylhäisö käytti saippuaa jo 1500-luvulla, jolloin se oli kallis, ulkomailta tuotu ylellisyystuote. Rahvas alkoi keittää saippuaa kotioloissa 1700-luvulla.

Ensimmäinen kotimainen saippuatehdas aloitti toimintansa vuonna 1820 Säkkijärvellä. Suurin osa suomalaisista valmisti saippuansa kuitenkin vielä itse aina 1940-luvulle saakka. Raaka-aineina käytettiin eläinten rasvoja ja lipeää.

– Nykyään saippuateollisuus valmistaa saippuaa yleisimmin palmu- ja kookosöljystä. Pohjana voidaan käyttää myös muita kasviperäisiä öljyjä, kuten oliiviöljyä, Tarakkamäki sanoo.

Eläinperäisten rasvojen käyttö saippuoiden valmistuksessa loppui Tarakkamäen mukaan oikeastaan BSE-kohuun 1980–1990-luvulla. Hullun lehmän tauti havaittiin ensimmäiseksi Britanniassa, kun tartunnat levisivät teurasjätteestä valmistetun rehun kautta.

Mäntysuovasta tuli klassikko

Mäntysuopa syntyi alun perin puuteollisuuden sivutuotteena, kun kemisti-insinööri Alfons Hellström tutkimusryhmineen keksi Kotkan Enso-Gutzeitin tehtaalla, kuinka mäntysellusta voi tislata mäntyöljyä. Kun öljyä keitettiin lipeän kanssa, syntyi mäntysuopa, jota yritys alkoi valmistaa vuonna 1920.

Aluksi tuote oli pastamaista. Palasaippua tuli markkinoille 1950-luvulla, ja nykyään mäntysuopaa myydään myös nestemäisenä.

Klassikkotuote tunnetaan erityisesti matonpesuaineena, mutta sitä on käytetty myös vaatteiden ja hiusten pesuun.

Ranskan Marseille oli saippuakaupunki

Välimeren tuntumassa on valmistettu jo vuosisatojen ajan erilaisia oliivisaippuoita. Perinteisiä saippuatehtaita löytyy vielä nykyäänkin muun muassa Syyrian Alepposta ja palestiinalaisalueilta Länsirannalta.

Ranskassa oliiviöljypohjaisia saippuoita on valmistettu 1100-luvulta saakka. Niiden tuotanto keskittyi erityisesti Marseillen alueelle. Saippuan valmistus kehittyi samaan aikaan kemianteollisuuden kanssa.

1800-luvulla Marseille-saippuaa alettiin viedä maailmalle ja 1900-luvun alkuun mennessä siitä oli tullut kaupungin merkittävin teollisuuden ala.

Rohtosuopayrtistä voi tehdä saippuaa

Rohtosuopayrtti on perinteinen maatiaiskasvi, jota kasvatettiin Suomessa aiemmin pihoilla. Se on levinnyt paikoin myös luontoon. Kasvi on kotoisin eteläisestä Euroopasta ja Siperian länsiosista.

Nimensä suopayrtti on saanut juuren vaahtoavista, saippuamaisista ominaisuuksista. Vaikka kasvin saponiinit ovat myrkyllisiä, ne eivät imeydy ihon läpi. Suopaa valmistetaan keittämällä kuivattua tai tuoretta raastettua juurta vedessä. Museoiden konservaattorit käyttävät sitä vielä nykyäänkin hienojen silkki- ja villakankaiden pesuun.