Saippua on keksintö, joka pitää pintansa

Saippuaa valmis­te­taan sekoit­ta­malla kasvi- tai eläin­rasvaa emäksisen aineen kuten lipeän kanssa, mistä seuraa kemial­li­sena reaktiona saponi­fi­kaatio eli saippuoi­tu­minen. Saippuan teho perustuu sen molekyy­li­me­ka­nis­miin. Pallo­maiset misel­li­mo­le­kyylit tarttuvat rasvai­seen likaan ja ympäröivät rasvan vesiker­rok­sella. Saippua ei tuhoa mikro­beja, mutta se irrottaa ne iholta pesun aikana.

– Silloin kun vettä ei ole saata­villa, kädet voidaan desin­fioida käside­sillä, jolloin mikrobit tuhou­tuvat ihon pinnalta. Käsien­pesua suosi­tel­laan siksi, että siinä mikrobit poiste­taan saippualla, jolloin ne huuhtou­tuvat viemä­riin, selittää Berner Oy:n tuote­ke­hi­tys­pääl­likkö Outi Tarak­ka­mäki.

– Ihminen levittää helposti mikro­beita, kun hän koskee huomaa­matta käsillä kasvo­jaan. Mutta kun hän pesee kädet saippualla, saadaan siinä samalla katkaistua mikro­bien kulkureittejä.

Berner valmistaa Suomessa muun muassa pesuai­neita sekä hygienia- ja ihonhoitotuotteita.

Suomessa on ollut jo pitkään kulttuuri, jossa koros­te­taan puhtautta.

Korona­pan­demia on näkynyt Suomessa siinä, että saippuan kulutus on lisään­tynyt, minkä myötä alan yritykset ovat kasvat­ta­neet tuotan­toaan. Käsihuuh­teita on valmis­tettu erityi­sesti sairaa­loiden tarpeisiin.

– Korona saattaa muuttaa pysyvästi ihmisten käyttäy­ty­mistä, kun tietoi­suus hygie­nian merki­tyk­sestä tartun­tojen ehkäi­se­mi­sessä on noussut, Tarak­ka­mäki toteaa.

– Suomessa on ollut jo pitkään kulttuuri, jossa koros­te­taan puhtautta. Olemme sauna­kansaa ja otamme kengät pois jalasta, kun tulemme kotiin. Tapoihin kuuluu myös käsienpesu.

Suoma­lainen ylhäisö käytti saippuaa jo 1500-luvulla, jolloin se oli kallis, ulkomailta tuotu ylelli­syys­tuote. Rahvas alkoi keittää saippuaa kotio­loissa 1700-luvulla.

Ensim­mäinen kotimainen saippua­tehdas aloitti toimin­tansa vuonna 1820 Säkki­jär­vellä. Suurin osa suoma­lai­sista valmisti saippuansa kuitenkin vielä itse aina 1940-luvulle saakka. Raaka-aineina käytet­tiin eläinten rasvoja ja lipeää.

– Nykyään saippua­teol­li­suus valmistaa saippuaa yleisimmin palmu- ja kooko­söl­jystä. Pohjana voidaan käyttää myös muita kasvi­pe­räisiä öljyjä, kuten oliiviöljyä, Tarak­ka­mäki sanoo.

Eläin­pe­räisten rasvojen käyttö saippuoiden valmis­tuk­sessa loppui Tarak­ka­mäen mukaan oikeas­taan BSE-kohuun 1980–1990-luvulla. Hullun lehmän tauti havait­tiin ensim­mäi­seksi Britan­niassa, kun tartunnat levisivät teuras­jät­teestä valmis­tetun rehun kautta.

Mänty­suo­vasta tuli klassikko

Mänty­suopa syntyi alun perin puuteol­li­suuden sivutuot­teena, kun kemisti-insinööri Alfons Hellström tutki­mus­ryh­mi­neen keksi Kotkan Enso-Gutzeitin tehtaalla, kuinka mänty­sel­lusta voi tislata mäntyöljyä. Kun öljyä keitet­tiin lipeän kanssa, syntyi mänty­suopa, jota yritys alkoi valmistaa vuonna 1920.

Aluksi tuote oli pasta­maista. Palasaippua tuli markki­noille 1950-luvulla, ja nykyään mänty­suopaa myydään myös nestemäisenä.

Klassik­ko­tuote tunne­taan erityi­sesti maton­pe­suai­neena, mutta sitä on käytetty myös vaatteiden ja hiusten pesuun.

Ranskan Marseille oli saippuakaupunki

Välimeren tuntu­massa on valmis­tettu jo vuosi­sa­tojen ajan erilaisia oliivi­saip­puoita. Perin­teisiä saippua­teh­taita löytyy vielä nykyäänkin muun muassa Syyrian Alepposta ja pales­tii­na­lai­sa­lueilta Länsirannalta.

Ranskassa oliiviöl­jy­poh­jaisia saippuoita on valmis­tettu 1100-luvulta saakka. Niiden tuotanto keskittyi erityi­sesti Marseillen alueelle. Saippuan valmistus kehittyi samaan aikaan kemian­teol­li­suuden kanssa.

1800-luvulla Marseille-saippuaa alettiin viedä maail­malle ja 1900-luvun alkuun mennessä siitä oli tullut kaupungin merkit­tävin teolli­suuden ala.

Rohto­suo­payr­tistä voi tehdä saippuaa

Rohto­suo­payrtti on perin­teinen maatiais­kasvi, jota kasva­tet­tiin Suomessa aiemmin pihoilla. Se on levinnyt paikoin myös luontoon. Kasvi on kotoisin eteläi­sestä Euroo­pasta ja Siperian länsiosista.

Nimensä suopayrtti on saanut juuren vaahtoa­vista, saippua­mai­sista ominai­suuk­sista. Vaikka kasvin saponiinit ovat myrkyl­lisiä, ne eivät imeydy ihon läpi. Suopaa valmis­te­taan keittä­mällä kuivattua tai tuoretta raastettua juurta vedessä. Museoiden konser­vaat­torit käyttävät sitä vielä nykyäänkin hienojen silkki- ja villa­kan­kaiden pesuun.