Surevat ihmiset laskivat kukkia ja sytyttivät kynttilöitä Listvjažnajan hiilikaivoksen onnettomuudessa kuolleiden kaivostyöntekijöiden muistoksi Kemerovossa Keski-Siperiassa 3. joulukuuta.

Erikoiset työtapaturmatilastot Venäjällä

11.2.2022

TEKSTI HEIKKI JOKINEN
KUVA AP/LEHTIKUVA

Työtapaturmat voivat olla Venäjällä 44 kertaa yleisempiä kuin virallinen tilastointi kertoo, analysoi venäläinen verkkolehti Istories keväällä laajassa artikkelissaan.

Aihe on valitettavan ajankohtainen. Marraskuun lopussa Listvjažnajan hiilikaivoksen kaasuräjähdyksessä kuoli 52 ihmistä. Työturvallisuusmääräyksiä rikottiin karkeasti ja pitkään.

Vuonna 2019 Venäjällä kirjatut 1 613 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa on yksi maailman korkeimpia lukuja suhteessa väestömäärään, Istories toteaa. Edelle menevät vain Egypti, Uzbekistan, Turkki, Meksiko, Hongkong ja Guadalupe.

Venäjällä kirjattiin 100 000 asukasta kohti työpaikoilla 6,4 kuolemaa. Saksassa luku oli 1,1 ja Ranskassa 2,5.

Muissa työtapaturmissa viralliset tilastot ovatkin päinvastaiset. Ranskassa tapahtui 3 327 työtapaturmaa 100 000 asukasta kohti ja Saksassa 1 855,7. Venäjällä luku oli 140.

Istories arvioi, että kuolemantapauksia on vaikea salata, mutta muut työtapaturmat jätetään usein huomioimatta tai kirjataan kotona sattuneiksi.

Aliraportointi näkyy muissakin tilastoissa. Venäjällä joka 21:s työtapaturma johti kuolemaan, Saksassa yksi 1 686 tapaturmaa kohti.

Työpaikoilla, joissa ammattiliitto ei seuraa tilannetta, on paljon helpompi piilottaa tapaturmat.

Lehti haastattelee ammattiliittojen keskusjärjestö KTR:n lakiasiain päällikkö Oleg Babitšia. Hän sanoo, että työnantajalla on vastuu työtapaturmista ja korvauksista työntekijöille. Ei onnettomuuksia, ei vastuuta. Vakuutusmaksuistakin voi tällöin saada alennusta.

”Työpaikoilla, joissa ammattiliitto ei seuraa tilannetta, on paljon helpompi piilottaa tapaturmat”, Babitš sanoo. Riippumattomien liittojen toimintamahdollisuudet ovat maassa vähäiset.

Kansainvälinen työjärjestö ILO laskee, että yhtä kuolemantapausta kohden työpaikoilla sattuu 500–1 000 tapaturmaa. Istories arvioikin, että Venäjällä on 22–44 kertaa enemmän työtapaturmia kuin virallisissa tilastoissa.

Oliko Istories-lehden raportilla seurauksia? Kyllä, viranomaiset määrittelivät lehden ja kuusi sen toimittajaa ulkomaisiksi agenteiksi. Lehdellä on toki syntilistallaan muutakin maan eliittiä häirinnyttä tutkivaa journalismia.

Agentin leima tekee lehden ja journalistien työn käytännössä mahdottomaksi. Heille määrätään niin laaja ja yksityiskohtainen raportointivelvollisuus kaikesta toiminnastaan, että sitä ei voi noudattaa.

Seurauksena on jatkuva sakkojen ja jopa vankeusrangaistusten kierre. Tuomioistuimet jakavat pitkälti valtion johdon tahdon mukaisia poliittisia tuomioita.