Kimmo Hyvärinen on kilpaileva siviilionkija

”Hyötyliikuntaa, luontokokemuksia, joskus särvintä pöytään, joskus ei.” Näin Kimmo Hyvärinen määrittelee kalastusharrastuksen välkehtivän ytimen. Siviilionkijaksi kehittyminen vaati mieheltä monet kilpailuvietin riivaamat vuodet.

15.6.2021

KIMMO HYVÄRINEN

Koneasentaja
KTT Tekniikka Oy
Lappeenranta

– Olin pilkkimässä veneestä isän ja papan kanssa. Se on ensimmäinen muistikuvani kalastamisesta, välähdyksenomainen. Sainko kalaa? Haluan uskoa, että sain.

Kimmo Hyvärisen kalastusharrastus lähti rakentumaan alle 4-vuotiaana, Ruokosen järvellä, lähellä synnyinkylää Simolaa Lappeenrannan liepeillä. Isän ja papan kotitarvekalastus katiskoita tai verkkoja kokemalla ei piankaan enää tyydyttänyt. Jo poikasena suonissa kohisi Hyvärisen sanojen mukaan ”aika suurikin kilpailuvietti”.

– Ala-asteikäisenä tapahtui sitten totaalinen hurahtaminen. Olin kiinnostunut ja innostunut, ja osansa teki geneettinen saalistusvietti. Tätä on vaikea selittää sille, joka ei harrasta kalastusta, tai metsästystä. Mutta houkutella se kala tärppäämään ja saada se kala vielä ylös, siitä tulee sellaisia elämyksiä…

”ETTEI LENNÄ LEPIKKOON”

Alun toisella kymmenellä olevan Hyvärisen kesät alkoivat täyttyä ongintakilpailuista, talvet pilkkikisoista. Harmitti vain, että osallistuminen oli kiinni siitä, kuka ehti viemään, tuomaan ja kuskaamaan. Jo varhain Hyväriselle kuitenkin paljastui, että onnistumisen eteen on tehtävä rankasti töitä.

– Heittämistä piti harjoitella, etteivät siimat mene sekaisin eikä syötti lennä vastarannan lepikkoon. Hiekkatielle piirrettiin metrin läpimittainen kehä, ja siihen yritettiin osua vain painolla.

Sykähdyttävimpiin kilpailukokokemuksiin kuului osallistuminen 13-vuotiaana SM-pilkkikisoihin. Viiden–kuuden tuhannen pilkkijän massatapahtuma oli ”huima kokemus”. Pilkki-intoa eteenpäin siivitti se, että nuori kilpailija pääsi haastateltavaksi YLE:n uutisiin. Ja sitten vielä kyläkoulun rehtori otti pätkän VHS-videolle ja näytti koko luokalle osoituksena siitä, miten ”meidän kylän poika” menestyy. Rehtori oli myös yksi niistä aikuisista, jotka olivat innostamassa ja opastamassa Hyväristä kilpakalastukseen.

Harrastus ei tyssännyt nuoruusvuosiin kuten monelle käy. Ja ajokortin saannin ja armeijan jälkeen oli vapaus määritellä omat menonsa.

– Ryhdyin keräilemään kalastusseuroja, sillä yhdistykset järjestivät kilpailuja omille jäsenilleen. Näin tuli enemmän mahdollisuuksia kilpailla. Parhaimmillaan kävin 60 kilpailussa vuodessa. Mutta sehän ei ole luku eikä mikään! Monet ajavat pitkiäkin matkoja ja käyvät yli sadassakin kilpailussa vuodessa.

”Tuuri pitää ansaita.” Tämän sitaatin Hyvärinen on noukkinut suomalaiselta koripallovalmentajalta Henrik Dettmannilta. Tätä ansaintalogiikkaa kilpakalastaja on tunnollisesti noudattanut, eli tehnyt valtaisan määrän töitä menestyksen eteen.

– Olen käynyt jopa pilkillä uimahallissa, erikoisluvalla. Siellä ei silloin ollut uimareita. Koeuitin 50 pilkkiä. Kirkkaassa kolmimetrisessä vedessä, kaakelipohjaa vasten, näki hyvin, miten viehe reagoi. Tein kaikista muistiinpanot.

”TULIN, NÄIN JA VOITIN”

2000-luvun alkupuolella kehitettiin kesän rannaltaongintojen ja talven pilkkimisten väliin aivan uusi laji: laituripilkki. Varusteet ovat kuin talvipilkissä, mutta laituripaikat arvotaan ja kesken kisan niitä vielä vaihdetaan, tärppiaika on rajattu muutamaan tuntiin.

Ensimmäisen kosketuksen tähän lajiin Hyvärinen sai, kun viiden harrastajan joukko lähti Lappeenrannasta farmariautolla Lahteen, olikohan ”kolmansiin tai neljänsiin SM-kisoihin”.

– Sain suusanallisen briiffauksen ja kehut, että se on kiva laji. Olin noissa ensimmäisissä laituripilkeissäni kahdeksas! Se antoi potkua.

Olen triplamestari, ja sekin on epävirallinen Suomen ennätys.

Vuonna 2003 tuli Suomen mestaruus. Ja Hyvärinen vitsailee, että sitten ”heti perään”, vuonna 2017, tuli toinen SM-kulta. Ja sitten, vuonna 2019, irtosi se mahdollisesti kaikkein makein mestaruus.

– Oli kaikenlaista hankaluutta ennen kisoja. Ihan viime metreille saakka oli epävarmaa, pääsenkö lähtemään kisoihin. Mutta taas siteeraan niitä vanhoja kirjoituksia: Tulin, näin ja voitin.

– Olen triplamestari, ja sekin on epävirallinen Suomen ennätys. Kellään muulla ei ole aikuisten sarjoista kolmea SM-kultaa, Hyvärinen kertoo ylpeänä.

Kesäonginnassa on tullut joukkueiden SM-hopeaa ja pronssia, mormuskapilkinnässä henkilökohtainen SM-hopea.

– Se päivä, jolloin hävisin Pohjanmaalla lempilajini, kesäonginnan, SM-kisoissa henkilökohtaisen pronssin 9 grammalla, harmittaa vieläkin.

”KOTELOSSA” ON NIKSAHTANUT

– Tuolla ”kotelossa” on jokin niksahtanut uuteen asentoon harrastuksen suhteen. Ei haetakaan ennätyssaalista. Voittoa ei vaadita. Vaikkei tulisi yhtäkään kalaa, sekin voi olla elämyksellinen kokemus.

– Ennen käytiin hupipilkillä, nyt käydään siviilipilkillä. Kilpailuareenalla olen hyvin sosiaalinen. Siviilipilkillä nautin suunnattomasti siitä, että saan jäsennellä yksin omia ajatuksiani.

Hyvärinen jakaa auliisti osaamistaan. Kotiseuraksi muokkautuneen Lappeenrannan Pilkkijät ry:n puheenjohtajana hän on pitänyt alakoululuokille ”pikabriiffauksia” kalastamisesta havainne-esineineen. Koululaiset ovat siis saaneet tutkia pyydettyjä kaloja. Sitten on lähdetty pilkkimään. Wilma-viestittelyn palaute on ollut erinomainen, ja nyt seuraa suorastaan pyydellään vierailuille. Hyvärinen on käynyt ”ongituttamassa” myös ryhmää, jossa oli yli 40-vuotiaitakin, ensi kertaa kalastavia maahanmuuttajia.

– Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen minulla on tunne, että minä olen saanut enemmän virtaa heistä kuin he minusta.

MUISTOT KIRJOINA, KIISKET HERKKUINA

Hyväriseltä on julkaistu omakustanteina kirjat Uistinmuistoja ja Kalastuselämyksiä ja elämyskalastuksia.

– Palaute on ollut hyvää ja lukijakunta nälkäinen. Milloin tulee lisää? Niin minulta on kysytty sen seitsemän kertaa. Seuraava kirja on metsästysaiheinen, Hyvärinen kertoo.

Kalastaja on paitsi kirjailija, myös jonkin asteen ”fongari”. Lintubongareilta lainatun käsitteen mukaan Hyvärinen tuntee kalat ja niiden elintavat. Ja osaa niitä myös laittaa.

– Minulle top-kolmosen ykkösenä on savustettu kiiski. Sitähän vietiin Suomesta junalasteittain tsaarin hoviin herkuksi 1800-luvun lopulla. Kakkosena tulee paistettu kuore. Eihän muikku ole kalana mitään kuoreen rinnalla! Kolmosena on graavisuolattu siika.

”Kuutioitua, lusikoitavaa mössöä”, niin Hyvärinen kuvaa suomalaisten suosimaa norjalaista lohta. Diktaattorina hän kieltäisi mokoman tuotteen tuonnin täysin. Tehokasvatettu verkkolohi on epäeettistä ja Aasian kautta pakasteena kierrätettynä hiilijalanjäljeltään hurja. Samaten nykyisin tiedetään, että valtameret tuhokalastetaan tyhjiksi, ei vain teho- tai ryöstökalasteta.

– Suomessa tulisi syödä suomalaista järvi- ja merikalaa niissä raameissa, missä niitä voidaan kalastaa kestävästi, Hyvärinen painottaa.

Särpimen ylös vetämisen ohella Hyvärinen voisi hyvinkin jatkaa harrastustaan myös jo kertaalleen kokeiltuna ja silloin lasten sarjan SM-pronssia tuottaneena valmentajana.

– Tervetuloa Kimmon talliin ja Suomen mestariksi, Hyvärinen kaavailee naurahtaen tulevaa valmentajanuraansa.

– Mutta kyllä on tarkoitus puolustaa laituripilkin Suomen mestaruutta, jos korona-ajoista palataan normaaliaikoihin ja kilpailut järjestetään Salossa syyskuussa!

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT ARI NAKARI