Uusi noste yhteisöllisyydelle

Muuan tuttu tokaisi aika­naan eläk­keelle jäädes­sään päät­tä­väi­sesti: ”En tee enää mitään yhteistä. Olen naut­ti­nut osal­li­suu­desta kyllik­seni.” Lupasi vain. Vaikka työyh­teisö jäi taakse, akti­vi­tee­tit jatkui­vat osin uusissa ja osin työuran aikana raken­tu­neissa verkos­toissa. Myöhem­min hän myhäili tokai­sul­leen, että se nyt liit­tyi siihen elämän­ku­lun vaihee­seen, kun piti ottaa askel eteen­päin jossain määrin itse­ään niskasta kuljet­taen. ”Vaan ei sitä itse itsensä virik­keenä kykene kovin pitkään olemaan”, kuului päivi­tetty arvio.

Saman­lai­sia komment­teja on tullut tois­tu­vasti kulu­neen koro­na­ke­vään ja kesän aikana vastaan. Kun mahdol­li­suu­det tavata ystä­viä ja työka­ve­reita niuken­tui­vat asetet­tu­jen rajoi­tus­ten ja tartun­nan vält­tä­mi­sen takia, ruvet­tiin kasvok­kaista vuoro­vai­ku­tusta kaipaamaan.

Kysy­mys lienee siitä, että ihmi­set ovat pohjim­mil­taan sosi­aa­li­sesti juur­tu­neita ja orien­toi­tu­neita. Vaikka yhtey­det pelaa­vat sähköi­sesti useim­mi­ten kelvol­li­sesti, hukkuu väli­nee­seen merkit­tävä osa merki­tyk­sel­li­seksi koke­mas­tamme inhi­mil­li­sestä tiedosta, kuten ihmis­ten olemus, ilmeet ja eleet sekä tunne välit­tö­mästä vuoro­vai­ku­tuk­sesta. Toisaalta joiden­kin kasvok­kain kette­rästi hoidet­ta­vien asioi­den käsit­tely pilk­kou­tuu sähköi­sillä väli­neillä yksi­tyis­koh­tien jonoksi ja loppu­mat­to­man tuntui­siksi viestiketjuiksi.

Toisin sanoen niin hienoja ilmiöitä kuin sähköis­ten väli­nei­den nopeasti tapah­tu­nut haltuun­otto ja laajen­tu­nut käyttö ovat­kin, tule­vat hyödyn­net­tä­vyy­den rajat sillä­kin saralla vastaan. Vastai­suu­dessa on järke­vää, että lähi- ja etäyh­teyk­sien käyt­tä­mi­sen hyvät puolet toteu­te­taan toisi­aan täyden­tä­vinä rinnak­kain. Esimer­kiksi sähköis­ten väli­nei­den mahdol­lis­tama osal­lis­tu­mi­nen maan­tie­teel­li­sistä etäi­syyk­sistä riip­pu­matta on vahvuus, samoin kuin mahdol­li­suus koota ihmi­siä nopeasti ajan­koh­tais­ten kysy­mys­ten äärelle. Koke­mus johon­kin kuulu­mi­sesta, huomioon otetuksi tule­mi­sesta, henki­lö­koh­tai­sen vaiku­tuk­sen teke­mi­sestä ja yhtei­sym­mär­ryk­sen saavut­ta­mi­sesta puoles­taan perus­tuu sosi­aa­li­seen läheisyyteen.

Maail­man­laa­jui­nen koro­na­kriisi on kaikessa ikävyy­des­sään ohjan­nut ihmi­set laajem­min­kin miet­ti­mään yhtei­söl­li­syy­den merki­tystä. Omat voima­va­rat tuntu­vat krii­sin edessä autta­matta vähäi­siltä, mutta yhdessä muiden kanssa pärjää­mi­nen tuntuu jo mahdol­li­selta. Yhtei­söl­li­syy­delle osoi­tettu arvos­tus on vahvistunut.

Yhdessä selviy­ty­mi­nen on ajatus, jonka varassa tule­vai­suutta tarkas­tel­laan ja johon noja­ten kriisi aiotaan voit­taa. Se on ajat­telu- ja toimin­ta­malli, jota tarvi­taan myös krii­sin jälkeen. Laaja-alai­set ongel­mat, joita meillä Suomessa ja maail­massa riit­tää, voivat ratketa vain laaja­poh­jai­sella yhteis­työllä. Talou­del­li­silla tuki­pa­ke­teilla on osansa krii­sien taltut­ta­mi­sessa, mutta niiden, samoin kuin eteen­päin tähtää­vien poliit­tis­ten ratkai­su­jen vielä tärkeäm­piä raken­nusai­nek­sia ovat nyt nähdyt ja koetut yhteis­vas­tuul­li­suu­den ja luot­ta­muk­sen sosi­aa­li­set virtaukset.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja