Hyppää sisältöön

Kimmo Huvinen löysi töitä hakemuksella – ”Valinnassani auttoivat hyvät suosittelijat”

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
KUVAT JA VIDEO TOMMI MATTILA

Heinolalainen Kimmo Huvinen sai vakituisen työn hakemuksen kautta. Se oli lähes ihme, mutta omalla aktiivisuudella ja hyvillä verkostoilla oli myös roolinsa työnsaannissa.

Vuoden 2025 alussa heinolalainen Kimmo Huvinen koki saman kuin tuhannet suomalaiset. Hänen työantajansa Suomen Kuitulevy Oy hakeutui konkurssiin ja Huvisen yli 20 vuotta kestänyt työura kuitulevytehtaalla päättyi. Huvinen jäi työttömäksi.

Kevään 2025 Huvinen haki töitä ja pääsi tekemään koulunkäynninohjaajan sijaisuuksia.

– Asiaan varmasti auttoi, että olin toiminut aiemmin hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana ja juniorivalmentajana salibandyssä, Huvinen kertoo.

Kesällä alkoi työrintamalla hiljaisuus. Sitten tutun vinkkaamana hän sai huolto- ja kunnossapitotöitä, mutta töitä oli tarjolla vain kolmeksi viikoksi.

Huvisen mukaan työllisyystilanne Heinolassa vuonna 2025 näytti todella surkealta. Työttömyysaste huiteli 17 prosentissa ja avoimia työpaikkoja ei ollut nimeksikään.

– Työttömänä ollessani olin hakenut jo lähes kaikkia avoimia työpaikkoja. Alkoi olla ongelma, kun vaatimus on, että tietty määrä työpaikkoja pitää kuukaudessa hakea. Onneksi työvoimapalveluille kelpasi, että todistetusti pystyi osoittamaan, että olin hakenut paikkoja, Huvinen kertoo työnhaustaan.

Videolla Kimmo Huvinen kertoo, miten uusi työpaikka löytyi työttömyyden jälkeen.

Vuonna 2025 työllisyystilanne koko Päijät-Hämeessä oli vaikea. Huvinen sanoo hakeneensa töitä runsaan 30 kilometrin päästä Lahdesta ja muualtakin Päijät-Hämeestä, mutta töitä vain ei ollut tarjolla.

– Tuntui, että ajat olivat todella kovia. Yrityksetkään eivät uskaltaneet lähteä palkkaamaan uusia työntekijöitä, kun kaikki näytti niin epävarmalta.

Huvinen kokee myös, että apu työvoimapalveluista jäi ohueksi. Työnhakukoulutusta ja työllistymissuunnittelua on tarjolla, mutta esimerkiksi moniin työpaikkoihin vaadittuja pätevyyskurssituksiin ei saa tukea.

– Olin kuitenkin luottavainen, että löydän töitä itse. Olenhan tehnyt monenlaisia töitä. Hieman pelkäsin, että vaikuttavatko pitkä pääluottamusmiesurani ja ammattiosaston puheenjohtajuus työnsaantiin. Joissakin pienemmissä yrityksissä nämä saattavat vaikuttaa, Huvinen muistelee.

– Onneksi näin ei käynyt. Itse pidän pääluottamusmies- ja ay-taustaa jopa työnantajan etuna, kun on työntekijä, joka ainakin tietää, miten asiat pitää hoitaa.

Työttömänä ollessani olin hakenut jo lähes kaikkia avoimia työpaikkoja.

Valinnassani auttoi se, että minua suositteli työnantajalle muutama tuttu.

VERKOSTOILLA ISO ROOLI

Sitten tärppäsi. Kesällä 2025 Huvinen näki Facebookista, että Heinolassa sijaitseva Versowood haki kuivaamotyöntekijää. Hän laittoi yritykseen hakemuksen.

Keikkahommansa lomassa Huvinen kävi Versowoodilla työhaastattelussa.

– Kun keikkahommat loppuivat ja työttömyysjaksoni alkoi, Versolta soittelivatkin, että tuletko töihin. Ajattelin, että tämähän meni paremmin kuin hyvin. Elokuusta 2025 olen ollut Versolla töissä ja olen ollut tyytyväinen työhöni.

Huvisen mielestä hänelle kävi erittäin hyvä tuuri, kun hän sai vakituisen työpaikan. Töitä löytyi oman aktiivisuuden kautta. Mutta ilman hyviä suosittelijoita paikka ei välttämättä olisi auennut.

– Jälkeenpäin kuulin, että valinnassani auttoi se, että minua suositteli työnantajalle muutama tuttu.

”Monet entiset kollegat ovat löytäneet vain väliaikaisia kesätöitä”, Kimmo Huvinen harmittelee.

HAKEMUSTULVA PELOTTAA TYÖNANTAJIA

Huvisen mukaan työnsaanti tänä päivänä on lähellä lottovoittoa. Oma aktiivisuus ja hyvät verkostot ovat avainasemassa, mutta nekään eivät takaa työn löytymistä.

Hän ymmärtää nuoria, joilla saattaa olla omien verkostojen puutteen ja vähäisen työhistorian vuoksi hankalaa löytää töitä.

Huvinen toimii Heinolan metallityöväen ammattiosasto 14:n puheenjohtajana. Hän sanoo, että muilta jäseniltä ja entisiltä työtovereilta kuulee paljon kertomuksia, joiden mukaan myös ikä vaikuttaa suuresti työnsaantiin. Yli 60-vuotiaiden on lähes mahdotonta löytää töitä.

– Monet 60-vuotiaat eivät pääse edes työhaastatteluun, Huvinen sanoo.

– Ammattimiehet, kuten sähkö- ja metallimiehet ovat työllistyneet helpommin. Mutta monet entiset kollegat ovat löytäneet vain väliaikaisia kesätöitä.

Suuret työttömien massat sekä heille tehdyt työnhakuvelvoitteet ovat tehneet lisäksi sen, että yritykset eivät halua laittaa avoimia työpaikkoja yleiseen hakuun.

– Hakemusten tulva työnantajille on valtava. Monet eivät pysty hoitamaan sellaista tulvaa itse. Myös epävarmuus vaivaa edelleen. Uskallusta palkkaamiseen puuttuu yhä.

Jaa artikkeli
Tekijälehti