Luotta­mus­mie­hellä enemmän valtuuksia kuin luottamusvaltuutetulla

Teolli­suus­liiton keski­ver­to­jä­se­nelle tutumpi on luotta­mus­mies. Hänen tehtä­vänsä on valvoa, että työeh­to­so­pi­musta nouda­te­taan ja yrityksen toiminta on työlain­sää­dännön mukaista. Luotta­mus­mies toimii erimie­li­syyk­sissä sovit­te­li­jana työnan­tajan ja työnte­ki­jöiden välillä. Yksit­täinen työntekijä saa luotta­mus­mie­heltä tarvit­taessa työsuh­tee­seensa liittyviä neuvoja.

Työnte­kijät valit­sevat luotta­mus­miehen keskuu­des­taan kahden vuoden toimi­kau­delle. Valitun henkilön tulee kuulua työpai­kalla toimi­vaan Teolli­suus­liiton ammat­tio­sas­toon. Jos tehtä­vään on useampi halukas, luotta­mus­miehen valit­se­mi­seksi järjes­te­tään työpai­kalla vaalit, joissa äänioi­keu­tet­tuja ovat liiton jäsenet.

Neuvot­te­le­minen ja sopiminen työnan­tajan kanssa ovat luotta­mus­miehen tärkeimpiä tehtäviä. Tällaisia tilan­teita ovat esimer­kiksi työeh­to­so­pi­muk­seen sisäl­tyvän paikal­lisen palkan­ko­ro­tuserän jakaminen työpai­kalla ja muutos­neuvottelut. Työeh­to­so­pi­muk­sissa on määri­telty lukuisia asioita, joista luotta­mus­mies voi paikal­li­sesti sopia toisin. Luotta­mus­miehen tekemät kollek­tii­viset sopimukset sitovat kaikkia työpaikan työnte­ki­jöitä, myös järjes­täy­ty­mät­tömiä eli liittoon kuulumattomia.

Laki ei anna luotta­mus­val­tuu­te­tulle aseman mukana tulevaa kollek­tii­vista toimi­valtaa, toisin kuin luottamusmiehelle.

Työeh­to­so­pi­muk­siin on kirjattu muun muassa luotta­mus­miehen tehtä­västä makset­tava korvaus, oikeus liiton koulu­tuk­siin sekä se, paljonko työaikaa tehtävän hoita­mi­seen voi käyttää. Monissa Teolli­suus­liiton työeh­to­so­pi­muk­sissa pääluot­ta­mus­mies on päätoi­minen, jos työpai­kalla on vähin­tään 400 työnte­kijää. Isoissa yrityk­sissä on usein pääluot­ta­mus­miehen lisäksi myös osastojen luottamusmiehiä.

Luotta­mus­val­tuu­tetun työnte­kijät valit­sevat tyypil­li­sesti työpai­kalla, jolla ei nouda­teta työeh­to­so­pi­musta, koska sellaista ei työnan­tajan toimia­lalla ole. Hänen asemansa perustuu työso­pi­mus­la­kiin. Luotta­mus­val­tuu­tetun ei tarvitse olla minkään ammat­ti­liiton jäsen, ja työeh­to­so­pi­musta vailla olevien alojen työpai­koilla järjes­täy­ty­mis­pro­sentti onkin usein heikko.

Laki ei anna luotta­mus­val­tuu­te­tulle aseman mukana tulevaa kollek­tii­vista toimi­valtaa, toisin kuin luotta­mus­mie­helle. Jos luotta­mus­val­tuu­tettu haluaa solmia paikal­lisen sopimuksen työnan­tajan kanssa, hänen on hankit­tava jokai­selta edusta­mal­taan työnte­ki­jältä valtuutus tekemil­leen päätök­sille. Luotta­mus­val­tuu­tetun on lain mukaan saatava riittä­västi vapau­tusta työstään tehtä­viensä hoita­mi­seksi, mutta oikeutta koulu­tuk­siin hänellä ei ole.

Luotta­mus­mie­hellä ja luotta­mus­val­tuu­te­tulla on kummal­lakin lakiin perus­tuva korotettu irtisa­no­mis­suoja. Näin he voivat hoitaa tehtä­väänsä pelkää­mättä, että työnan­taja alkaa uhkailla hanka­laksi katsottua neuvot­te­lu­kump­pania potkuilla. Vahvan irtisa­no­mis­suojan ansiosta henki­löstön edusta­minen on turvattu siinäkin tilan­teessa, että työpai­kalla toteu­te­taan muutos­neu­vot­te­lujen seurauk­sena laajat irtisanomiset.

Luotta­mus­val­tuu­tet­tuja 2000-luvun alusta asti

Luotta­mus­val­tuu­tetun käsite tuotiin Suomen lainsää­dän­töön ensim­mäistä kertaa vuonna 2001, kun työso­pi­mus­lakia uudis­tet­tiin. Tuolloin vallassa oli Paavo Lipposen (sd) toinen hallitus, johon kuului puolueita kokoo­muk­sesta vasemmistoliittoon.

Tarvetta luotta­mus­val­tuu­tetun valin­taan katsot­tiin olevan sellai­silla aloilla, joilla ei ollut yleis­si­tovaa työeh­to­so­pi­musta eikä siihen pohjau­tuvia määräyksiä luotta­mus­miehen asemasta. Lainsää­täjän mielessä olivat erityi­sesti ylemmät toimi­hen­kilöt, jotka mainit­tiin erikseen luotta­mus­val­tuu­tettua koskevan uuden lainkohdan perus­te­luissa. Heidän järjes­täy­ty­mi­sas­teen­sakin oli monella alalla heikko.

Erikseen lakiin kirjat­tiin myös periaate, joka on yhä voimassa: Luotta­mus­val­tuu­tettu on toissi­jainen luotta­mus­mie­heen nähden. Näin luotta­mus­val­tuu­tettua ei voida käyttää ”ohitus­kais­tana” eli työnan­taja ei voi hänen kauttaan sivuuttaa luottamusmiestä.