Luot­ta­mus­mie­hellä enem­män valtuuk­sia kuin luottamusvaltuutetulla

Teol­li­suus­lii­ton keski­ver­to­jä­se­nelle tutumpi on luot­ta­mus­mies. Hänen tehtä­vänsä on valvoa, että työeh­to­so­pi­musta nouda­te­taan ja yrityk­sen toiminta on työlain­sää­dän­nön mukaista. Luot­ta­mus­mies toimii erimie­li­syyk­sissä sovit­te­li­jana työnan­ta­jan ja työn­te­ki­jöi­den välillä. Yksit­täi­nen työn­tekijä saa luot­ta­mus­mie­heltä tarvit­taessa työsuh­tee­seensa liit­ty­viä neuvoja.

Työn­te­ki­jät valit­se­vat luot­ta­mus­mie­hen keskuu­des­taan kahden vuoden toimi­kau­delle. Vali­tun henki­lön tulee kuulua työpai­kalla toimi­vaan Teol­li­suus­lii­ton ammat­tio­sas­toon. Jos tehtä­vään on useampi halu­kas, luot­ta­mus­mie­hen valit­se­mi­seksi järjes­te­tään työpai­kalla vaalit, joissa äänioi­keu­tet­tuja ovat liiton jäsenet.

Neuvot­te­le­mi­nen ja sopi­mi­nen työnan­ta­jan kanssa ovat luot­ta­mus­mie­hen tärkeim­piä tehtä­viä. Tällai­sia tilan­teita ovat esimer­kiksi työeh­to­so­pi­muk­seen sisäl­ty­vän paikal­li­sen palkan­ko­ro­tuse­rän jaka­mi­nen työpai­kalla ja muutos­neu­vot­te­lut. Työeh­to­so­pi­muk­sissa on määri­telty lukui­sia asioita, joista luot­ta­mus­mies voi paikal­li­sesti sopia toisin. Luot­ta­mus­mie­hen teke­mät kollek­tii­vi­set sopi­muk­set sito­vat kaik­kia työpai­kan työn­te­ki­jöitä, myös järjes­täy­ty­mät­tö­miä eli liit­toon kuulumattomia.

Laki ei anna luot­ta­mus­val­tuu­te­tulle aseman mukana tule­vaa kollek­tii­vista toimi­val­taa, toisin kuin luottamusmiehelle.

Työeh­to­so­pi­muk­siin on kirjattu muun muassa luot­ta­mus­mie­hen tehtä­västä makset­tava korvaus, oikeus liiton koulu­tuk­siin sekä se, paljonko työai­kaa tehtä­vän hoita­mi­seen voi käyt­tää. Monissa Teol­li­suus­lii­ton työeh­to­so­pi­muk­sissa pääluot­ta­mus­mies on päätoi­mi­nen, jos työpai­kalla on vähin­tään 400 työn­te­ki­jää. Isoissa yrityk­sissä on usein pääluot­ta­mus­mie­hen lisäksi myös osas­to­jen luottamusmiehiä.

Luot­ta­mus­val­tuu­te­tun työn­te­ki­jät valit­se­vat tyypil­li­sesti työpai­kalla, jolla ei nouda­teta työeh­to­so­pi­musta, koska sellaista ei työnan­ta­jan toimia­lalla ole. Hänen asemansa perus­tuu työso­pi­mus­la­kiin. Luot­ta­mus­val­tuu­te­tun ei tarvitse olla minkään ammat­ti­lii­ton jäsen, ja työeh­to­so­pi­musta vailla olevien alojen työpai­koilla järjes­täy­ty­mis­pro­sentti onkin usein heikko.

Laki ei anna luot­ta­mus­val­tuu­te­tulle aseman mukana tule­vaa kollek­tii­vista toimi­val­taa, toisin kuin luot­ta­mus­mie­helle. Jos luot­ta­mus­val­tuu­tettu haluaa solmia paikal­li­sen sopi­muk­sen työnan­ta­jan kanssa, hänen on hankit­tava jokai­selta edus­ta­mal­taan työn­te­ki­jältä valtuu­tus teke­mil­leen päätök­sille. Luot­ta­mus­val­tuu­te­tun on lain mukaan saatava riit­tä­västi vapau­tusta työs­tään tehtä­viensä hoita­mi­seksi, mutta oikeutta koulu­tuk­siin hänellä ei ole.

Luot­ta­mus­mie­hellä ja luot­ta­mus­val­tuu­te­tulla on kummal­la­kin lakiin perus­tuva koro­tettu irti­sa­no­mis­suoja. Näin he voivat hoitaa tehtä­väänsä pelkää­mättä, että työnan­taja alkaa uhkailla hanka­laksi katsot­tua neuvot­te­lu­kump­pa­nia potkuilla. Vahvan irti­sa­no­mis­suo­jan ansiosta henki­lös­tön edus­ta­mi­nen on turvattu siinä­kin tilan­teessa, että työpai­kalla toteu­te­taan muutos­neu­vot­te­lu­jen seurauk­sena laajat irtisanomiset.

Luot­ta­mus­val­tuu­tet­tuja 2000-luvun alusta asti

Luot­ta­mus­val­tuu­te­tun käsite tuotiin Suomen lain­sää­dän­töön ensim­mäistä kertaa vuonna 2001, kun työso­pi­mus­la­kia uudis­tet­tiin. Tuol­loin vallassa oli Paavo Lippo­sen (sd) toinen halli­tus, johon kuului puolueita kokoo­muk­sesta vasemmistoliittoon.

Tarvetta luot­ta­mus­val­tuu­te­tun valin­taan katsot­tiin olevan sellai­silla aloilla, joilla ei ollut yleis­si­to­vaa työeh­to­so­pi­musta eikä siihen pohjau­tu­via määräyk­siä luot­ta­mus­mie­hen asemasta. Lain­sää­tä­jän mielessä olivat erityi­sesti ylem­mät toimi­hen­ki­löt, jotka mainit­tiin erik­seen luot­ta­mus­val­tuu­tet­tua koske­van uuden lain­koh­dan perus­te­luissa. Heidän järjes­täy­ty­mi­sas­teen­sa­kin oli monella alalla heikko.

Erik­seen lakiin kirjat­tiin myös peri­aate, joka on yhä voimassa: Luot­ta­mus­val­tuu­tettu on tois­si­jai­nen luot­ta­mus­mie­heen nähden. Näin luot­ta­mus­val­tuu­tet­tua ei voida käyt­tää ”ohitus­kais­tana” eli työnan­taja ei voi hänen kaut­taan sivuut­taa luottamusmiestä.