Lasten ja nuorten asiat ovat lähellä Tuomas Antilan sydäntä. He ovat tulevaisuuden työntekijöitä ja päättäjiä, hän sanoo. Lumitöissä isää auttaa perheen kuopus, Unna Antila.

Tamperelainen Tuomas Antila äänestää puoluetta, joka ajaa työntekijöiden etuja

3.3.2025

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Äänestämällä Tuomas Antila haluaa vaikuttaa työntekijöiden arvostukseen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja vanhustenhoitoon.

ALUE- JA KUNTAVAALIT 2025

Vaalipäivä 13.4.
Ennakkoäänestys 2.–8.4.

Tuomas Antila kolaa puuterilunta kotipihallaan Tampereen Viialassa. Kuopus Unna Antila, 5 häärää isän apuna lumitöissä. Antilat asuvat Suomen vetovoimaisimmassa kaupungissa.

– Tampere on hyvä paikka asua. Kaupunki kehittyy elin- ja asuinympäristönä koko ajan. Täällä on paljon kulttuuritarjontaa ja liikuntamahdollisuuksia, Tuomas Antila sanoo.

Kaupungin kehityksestä kertoo hänen mukaansa muun muassa raitiotien rakentaminen. Tammikuussa ratikka aloitti liikennöinnin Lentävänniemeen ja uusia osuuksia on tarkoitus avata kolmen vuoden kuluttua. Yksi niistä vie naapurikunnan puolelle Pirkkalaan.

Alue- ja kuntavaaleissa Antila äänestää puoluetta, joka ajaa työntekijöiden etuja.

– Äänestäminen on yksi etuoikeuksistamme, jolla voimme vaikuttaa asioihin. Tässä maassa pitäisi arvostaa myös työntekijöiden työpanosta. Sitä tarvitaan, jotta hommat täällä toimivat.

Minulle on tärkeää, että hoitotakuu toteutuu.

Työkseen kahden lapsen isä Tuomas Antila kokoonpanee hitsauslasereita Corelasella Hervannan Ruskossa. Alue- ja kuntavaaleissa häntä kiinnostavat erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi sekä vanhustenhoito.

– Minulle on tärkeää, että hoitotakuu toteutuu eli että hoitoon pääsee tarvittaessa nopeasti.

Siinä Pirkanmaan hyvinvointialueella on parantamisen varaa. Esimerkiksi kiireetöntä hammaslääkäriaikaa sai Tampereella tammikuussa odottaa kymmenisen kuukautta, vaikka lain mukaan 23 vuotta täyttäneiden pitäisi päästä hammaslääkäriin puolessa vuodessa.

TUOMAS ANTILA

Tampere
Tuotantoteknikko
Coherent, Inc. Finland, Tampere

VETOVOIMAN NURJA PUOLI

Kun Taloustutkimus kysyi joulukuussa 2023 suomalaisilta, mihin kuntaan voisit kuvitella muuttavasi, lähes 40 prosenttia vastasi Tampereelle.

– Tampereella on hyvät opiskelumahdollisuudet. Muutin tänne Kankaanpäästä 20 vuotta sitten opiskelemaan. Suurin osa kavereistanikin tuli silloin Tampereelle, Antila kertoo.

Antila valmistui Pirkanmaan ammattiopistosta lähihoitajaksi ja työskenteli kymmenen vuotta lastenhoitajana päiväkodissa, kunnes vaihtoi seitsemän vuotta sitten metallialalle.

– Tampereen murre on tarttunut, mutta jääkiekossa kannatan yhä Porin Ässiä. En usko, että täältä tulee mihinkään lähdettyä, Antila tuumaa.

Tampereella on hyvät opiskelumahdollisuudet.

Tampereen vetovoima näkyy selvästi asukasluvussa. Kaupungin väkiluku kasvoi viime vuonna noin 5 300:lla. Nyt asukkaita on jo yli 260 300. Eniten kasvua oli elokuussa, jolloin uudet opiskelijat muuttavat kaupunkiin. Silloin väkiluku nousi lähes kahdella tuhannella.

Vetovoimalla on myös kääntöpuolensa. Rakentaminen on todella tiivistä, ja viheralueita ja puita jää uudisrakennusten ja raitiotielinjojen alle. Kerrostaloja kohoaa nyt myös Viialan kaltaisille omakotitaloalueille, Antila kertoo.

– Koska kerrostaloilla ei ole parkkipaikkoja, asukkaat pysäköivät kadunvarteen, ja silloin parkkipaikkahaaste leviää lähikaduille, Antila harmittelee.

Ennen vaalipäivää Antila aikoo vielä tutustua tarkemmin ehdokkaiden ajatuksiin.

– Sillä ei ole merkitystä, onko ehdokkaani mies vai nainen, nuori vai vanha, kunhan hän ajaa lasten ja nuorten asiaa. He ovat kuitenkin tulevaisuuden työntekijöitä ja päättäjiä.

 

Tekijä kysyi Teollisuusliiton jäseniltä, millaiset asiat kiinnostavat heitä eniten alueellisessa ja kunnallisessa päätöksenteossa. Lue muut haastattelut:

Rääkkyläläinen Jussi Karppanen kaipaa vahvempaa elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa

Sodankyläläinen Antti Mattila toivoo kuntapäättäjiltä sopeutumista uuteen

Helsinkiläinen Laura Bergdahl haluaa nuorille töitä ja enemmän teollisuutta pääkaupunkiin

LUE MYÖS:

Huoli palveluista ajaa äänestämään alue- ja kuntavaaleissa

Riku Aalto: ”Alue- ja kuntavaaleissa mitataan myös hallituksen kannatus”