Pienen pallon perässä – ”Laji vaatii kestävyyskuntoa ja pelisilmää”
Lahtelainen Eija Lyttinen on harrastanut maahockeyta 13-vuotiaasta. Kun seuratoiminta omassa kotikaupungissa päättyi pelaajien puutteeseen, hän siirtyi pelaamaan Helsinkiin.
Terävä pillin vihellys halkoo ilmaa Helsingin velodromilla, kun valkoiseen pelipaitaan ja mustiin sortseihin sonnustautunut Eija Lyttinen lämmittelee harjoitusottelua varten.
– En lähtisi juoksulenkille, mutta jos lähdetään juoksemaan pallon perässä, niin se kyllä käy. Tänäänkin ajoin Lahdesta sata kilometriä harjoituksiin, Lyttinen kertoo.
Hänen lajinsa on maahockey, joka on yksi maailman vanhimmista mailapeleistä. Nykyisen muotonsa laji sai Englannissa 1800-luvulla. Sen ensimmäiset säännöt julkaistiin vuonna 1852.
Nastolasta kotoisin oleva Lyttinen on pelannut maahockeyta 13-vuotiaasta.
– Eräs samalla kylällä asunut tyttö soitti ja sanoi, että meillä olisi huomenna Mikkelissä peli, mutta joukkue on vajaa, ja kun sinä olet tuollainen urheilullinen, niin lähtisitkö kokeilemaan.
Lyttinen vastasi myöntävästi, ja seuraavana päivänä hänelle sitten selitettiin maahockeyn sääntöjä puolitoista tuntia kestäneellä matkalla Nastolasta Mikkeliin.
– Sillä tiellä olen. Minun ei tarvinnut käydä kuin kerran kokeilemassa, niin koukutuin.
Nykyään Lyttisen seura on helsinkiläinen Warriors Hockey Club.
VAUHDIKAS TAITOLAJI
Maahockeyta pelataan lähes jalkapallokentän kokoisella kentällä. Joukkueissa on kymmenen kenttäpelaajaa ja maalivahti. Lisäksi vaihtopenkillä saa olla kuusi pelaajaa.
– Säärisuojat ovat ainoat pakolliset varusteet, ja hammassuojaa suositellaan.
Suojien lisäksi pelaaja tarvitsee hanskat, kengät, peliasun ja tietysti mailan, joka on noin metrin mittainen ja alaosastaan käyrä eli joko u:n tai j:n muotoinen.
Lyttinen luonnehtii maahockeyta vauhdikkaaksi, fyysiseksi ja sosiaaliseksi taitolajiksi. Erityisesti häntä viehättää se, että maahockeyssä pelaajan pitää tietää, mitä hän tekee.
– Maahockey ei ole samanlaista räiskimistä kuin vaikka salibandy. Siinä on enemmän sääntöjäkin. Pallo ei esimerkiksi saa osua jalkoihin, ja jos niin käy, niin se on aina vapaasyöttö vastustajalle.
Maahockeyssä palloa ei myöskään saa nostaa vaarallisesti, vaan pelaajan pitää huolehtia siitä, että se putoaa aina paikkaan, jossa ei ole muita pelaajia.
– Pallo lähtee parhaimmillaan jopa sata kilometriä tunnissa. Jos se osuu silmäkulmaan, niin kyllähän se sattuu. Kentällä tapahtuu kuitenkin yllättävän vähän loukkaantumisia.
EIJA LYYTINEN
Varhaisjakaja
Posti Palvelut Oy, Lahti
TREENIT ENGLANNIKSI
Maahockeyn ulkokausi alkoi huhtikuussa ja päättyy syyskuussa. Lyttinen pelaa SM-tasolla ja hänen joukkueellaan on kahdet harjoitukset viikossa ja lisäksi pelireissut päälle.
– Laji vaatii kestävyyskuntoa ja pelisilmää, että osaat hakea paikkoja ja sijoittua kentällä sekä voimaa, jotta pallon saa lähtemään.
Lyttisen tapauksessa harrastaminen vaatii myös kielipäätä, sillä hänen joukkueessaan on paljon ulkomaalaistaustaisia pelaajia ja siksi joukkue viestii ja myös treenaa englanniksi.
– Olin pitkään puolustaja, kunnes valmentaja kaksi vuotta sitten sai päähäänsä siirtää minut hyökkääjäksi. Haen vielä vähän paikkaani, koska puolustaminen on minulla niin verissä.
Maahockey ei ole Lyttisen mielestä kallis harrastus. Varusteita saa kohtuuhintaan ja niitä löytyy myös käytettyinä, Lyttinen sanoo.
– Ulkokausi maksaa 180 euroa. Se tekee 30 euroa kuussa. Maksu sisältää harjoitukset ja pelit. Lisäksi tarvitaan enää vain pelaajalisenssi ja vakuutus.
KOOSTA APUA
Eija Lyttinen siirtyi Warriorsin riveihin kuusi vuotta sitten, kun lahtelaisen maahockeyseuran toiminta päättyi pelaajien puutteeseen.
– En halunnut lopettaa pelaamista, vaan etsin uuden seuran, jossa saatoin jatkaa harrastusta. Matkan ja työvuorojen takia en tosin voi käydä kaikissa harjoituksissa.
Viime kauden Lyttinen oli sivussa, koska hän sai varaosia sekä polveen että lonkkaan. Kuluvasta kaudesta hän odottaa hyvää, sillä seuraan on tullut paljon uusia, nuoria pelaajia. Maahockey tarjoaa hyvää vastapainoa Lyttisen työlle, sillä hän istuu työpäivinään melkein viisi tuntia autossa.
Syksyn tullen Lyttinen siirtyy pelaamaan sisähockeytä. Se on alun perin kehitetty maahockeyn harjoittelumuodoksi maissa, joissa sitä ei voi pelata ulkokentillä.
– Tykkään pelata myös sisällä. Minulla on ulottuvuuksia, koska olen pitkä, ja se yllättää usein vastustajankin, kun pystyn plokkaamaan aika ison osan kentästä.