Hämeenlinnassa 28.11.2023 Lindström Oy:n lakkovahdeilla oli myönteinen meininki. Meillä riittää taistelutahtoa, he vakuuttavat.

Lakossa Hämeenlinnan Lindströmillä: ”Hyvinvointi heikkenee ihan älyttömästi”

TEKSTI TIA YLISKYLÄ
KUVAT HARRI NURMINEN

Pesulatyöntekijät murehtivat työntekijöiden oikeuksien polkemista. Eniten hirvittävät lakko-oikeuden rajoitukset ja työehtojen heikennykset.

Suomen hallituksen suunnittelemia leikkauksia vastustavat Teollisuusliiton lakot jatkuivat tiistaina 28.11.2023 yhteensä seitsemällä teollisuuden työpaikalla Hämeen vaalipiirin alueella. Päivän pituiset lakot ovat osa SAK:laisten liittojen yhteistä Painava syy -kampanjaa (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Keltaiset liivit keräsivät aamuvarhain huomiota tekstiilipalveluyritys Lindström Oy:n portilla Hämeenlinnassa.

– Olemme lakossa hyvällä fiiliksellä, koska meillä on yhtenäinen porukka ja olemme yhdessä vahvoja taistelemaan tärkeän asian puolesta, työntekijä Susanna Hirvonen sanoo.

Hänellä ja hänen kahdeksalla työkaverillaan on paljon kysymyksiä. Miksi hallitus haluaa polkea näin rajusti työntekijöiden oikeuksia? Miksi pienituloisia piinataan? Miksi lapsiperheiden köyhyyttä halutaan lisätä?

– Jos hallituksen leikkauslista toteutuu, ihmisten hyvinvointi heikkenee ihan älyttömästi, tiivistää tunnot Lindströmin Hämeenlinnan toimipisteen pääluottamusmies Susanna Suomalainen.

Pääluottamusmies Susanna Suomalainen ja kunnossapidon työntekijä Heikki Vierimaa ovat huolissaan lakko-oikeuden rajoittamisesta. ”Sitten ei päästäisi enää tukemaan pienempiä liittoja tukilakoilla”, Vierimaa toteaa.

HALLITUKSEN LEIKKAUSLISTA KAMMOTTAA

Lakkovahdit ovat lukeneet Orpon-Purran hallituksen leikkauslistaa naamat kalpeina. Ajatus poliittisten lakkojen ja tukilakkojen rajoittamisesta on pöyristyttävä.

– Miksi meiltä viedään oikeus puolustaa oikeuksiamme? Sen jälkeen on ihan sama, mitä hallitus päättää, koska emme voi panna vastaan, Suomalainen sanoo.

Työehtojen heikennykset saavat ihon kananlihalle. Jos irtisanomiseen ei jatkossa tarvita painavaa syytä, vaan ”asiallinen syy” riittää, joutuvat työntekijät ahdistavaan tilanteeseen.

– Todella moni tulee pelkäämään työpaikkansa puolesta, ennustaa varapääluottamusmies Suvi Titola.

– Ja silloin on tavallaan koko ajan koeajalla, jos irtisanomiseen ei tarvita erityistä syytä, kunnossapidon työntekijä Heikki Vierimaa huomauttaa.

Todella moni tulee pelkäämään työpaikkansa puolesta.

Ikäviä epäilyksiä herättää myös määräaikaisten työsopimusten ehtojen muuttaminen niin, että vuoden määräaikaisuuteen ei enää vaadittaisi erityisiä perusteita. Lakkovahdit arvelevat, että tällainen työehtojen heikennys lisäisi määräaikaisia työsopimuksia etenkin Lindströmin kaltaisissa yrityksissä.

”Alan vaihtaminen menee hankalaksi ilman aikuiskoulutustukea”, Teollisuusliiton aluetoimitsija Johanna Solodov sanoo.

– Määräaikaiset työsopimukset ovat ongelmallisia, koska silloin esimerkiksi työuraansa aloittavien nuorten on vaikeampi kiinnittyä työelämään, suunnitella perheen perustamista tai oman kodin hankintaa, toteaa Teollisuusliiton Etelä-Suomen toiminta-alueen aluetoimitsija Johanna Solodov.

Murheenkryyni on myös ensimmäisen sairauspoissaolopäivän muuttaminen palkattomaksi. Se ajaisi työntekijät tulemaan sairaina töihin.

– Sitten tultaisiin kipeänä töihin, vaikka oltaisiin kuinka kurjassa kunnossa. Kyllä sairauspoissaolojen palkallisuus pitäisi pitää ennallaan, Susanna Hirvonen sanoo.

ILMAN AIKUISKOULUTUSTUKEA IHMISET POLTETAAN LOPPUUN

Pesulatyöntekijät surevat myös aikuiskoulutustuen lakkauttamista. Se on ollut monen keski-ikäisen turva alan vaihtamiseen. Fyysisesti raskas pesulatyö tekstiilipalvelualan yrityksessä on niin kuormittavaa, että kaikkien rahkeet eivät riitä eläkeikään asti.

– Ihmiset periaatteessa pakotetaan olemaan samassa työpaikassa, jos aikuiskoulutustuki loppuu. Silloin ei ole varaa opiskella uutta alaa. Samalla ihmiset poltetaan loppuun, Susanna Suomalainen huokaa.

Olemme yhdessä vahvoja taistelemaan.

Jos Lindströmin Hämeenlinnan työntekijöiltä kysyttäisiin, saisi koko hallituksen leikkauslistan hävittää. Heidän silmissään listassa näkyy pitkälti työnantajan näkökulma. Sen sijaan täytyisi huomioida enemmän työntekijöitä.

– Avaisiko se yhtään ministereiden silmiä, jos Petteri Orpo ja Riikka Purra yrittäisivät elää edes kuukauden meidän elämäämme? Tulla toimeen meidän palkoillamme ja säästää joka käänteessä, työntekijä Mervi Nieminen pohtii.

Hyvät eväät ja vahva yhteishenki. Työntekijä Mikko Laakso hörppi glögiä lakkovahtina.

TAISTELUTAHTOA JA LÄMPIMIÄ VAATTEITA RIITTÄÄ

Lakkovahdit kaatoivat lisää glögiä termospulloistaan. Tunnelma oli hyväntuulinen, vaikka asia on painavaa.

Lindströmin Hämeenlinnan toimipisteessä lakko on otettu hyvillä mielin vastaan. Myös työnantaja on toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Meillä riittää taistelutahtoa, ei tämä tähän jää, Susanna Suomalainen sanoo.

– Nyt on lämpimien vaatteiden toimivuus testattu – ja hyvin tarkenee, Heikki Vierimaa komppaa.

Teollisuusliitto järjestää marraskuussa 2023 neljän viikon ajan alueellisia päivän mittaisia lakkoja valikoiduilla työpaikoilla vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista (linkki aukeaa uuteen välilehteen).