Missä iässä paras jäädä eläkkeelle?

Eläke­tur­va­kes­kuk­sen (ETK) kesä­kuussa julkai­se­massa tutki­muk­sessa selvi­tet­tiin työnan­ta­jien eläkei­kä­nor­meja 27:ssä Euroo­pan maassa. Normit eli ylei­set käytän­nöt ovat korkeam­mat maissa, joissa laki­sää­tei­nen eläkeikä on korkeampi kuten Pohjois­maissa. Suoma­lais­ten työnan­ta­jien normit ovat Euroo­pan maihin verrat­tuna keski­mää­räistä korkeammat.

– Laki­sää­tei­set eläkeiät luovat normeja ja käytän­töjä, toteaa ETK:n erikois­tut­kija Noora Järne­felt.

– Samalla ne ohjaa­vat käsi­tys­tämme siitä, minkä ikäi­senä voimme vielä työs­ken­nellä. Valtaosa työnan­ta­jista pitää sopi­vana eläkei­känä 65 vuotta.

Tilas­to­kes­kuk­sen työvoi­ma­tut­ki­muk­sen mukaan Suomessa oli viime vuonna yli 55-vuotiaita työl­li­siä 606 000. Työvoi­massa, työl­li­sinä tai työt­tö­minä työn­ha­ki­joina, heitä oli yhteensä 650 000. Vuonna 2021 vastaa­vat luvut olivat 580 000 ja 620 000.

Lain­sää­dän­nössä ja erityi­sesti työtur­val­li­suus­laissa on huomioitu yhä parem­min ikään­ty­neet työn­te­ki­jät. Jaksa­mista työssä pyri­tään edis­tä­mään ja työky­vyt­tö­myyttä ehkäisemään.

IKÄÄNTYNEIDEN ARVOSTUS KOHENTUNUT

ETK:n laskel­mien mukaan vuonna 2017 vanhuuse­läk­keelle siir­ty­neistä tuli suoraan työstä 57 prosent­tia, työky­vyt­tö­myy­se­läk­keeltä 22 prosent­tia ja työt­tö­myy­destä 15 prosenttia.

Työn­te­ki­jä­am­ma­teissa esiin­tyy työt­tö­myyttä ja työky­vyt­tö­myyttä enem­män kuin toimi­hen­ki­löillä tai yrit­tä­jillä. Työn­te­ki­jät siir­tyi­vät 2017 vanhuuse­läk­keelle näin: suoraan työstä 47, työky­vyt­tö­myy­se­läk­keeltä 26 ja työt­tö­myy­destä 22 prosenttia.

Järne­fel­tin mukaan yli 55-vuotiai­den työmark­kina-asema on kohen­tu­nut. Vuonna 2006 siir­tyi vanhuuse­läk­keelle työt­tö­myy­destä tai työt­tö­myy­se­läk­keeltä 27, työky­vyt­tö­myy­se­läk­keeltä 28 ja suoraan työstä 37 prosenttia.

– Työt­tö­myy­den osuus on vuosi­kym­me­nessä puolit­tu­nut, Järne­felt sanoo.

Vuonna 2027 eläkeikä kytke­tään elinajanodotteeseen.

Työelä­ke­jär­jes­tel­män eläkei­kä­raja oli vuoteen 2005 saakka 65 vuotta. Saman vuoden eläke­uu­dis­tuk­sessa se lasket­tiin 63:een. Eläke­uu­dis­tuk­sessa 2017 pyrit­tiin selkeäm­min työurien piden­tä­mi­seen. Työmark­ki­na­jär­jes­töt sopi­vat eläkei­kä­ra­jan nosta­mi­sesta takai­sin 65:een.

– Vuodesta 2018 alkaen vanhuuse­läk­keen laki­sää­teistä alai­kä­ra­jaa on nostettu ikäluo­kit­tain kolmella kuukau­della vuosit­tain, kunnes se on 65 vuotta 1962 synty­neille. Vuonna 2027 eläkeikä kytke­tään elinajanodotteeseen.

KANNUSTINELEMENTIT ONNISTUNEITA

ETK:n viime keväänä julkai­se­mien tutki­mus­tu­lok­sien mukaan vuoden 2017 eläke­uu­dis­tus näyt­tää toimi­van. Vanhuuse­läk­keelle siir­ty­mi­nen on myöhen­ty­nyt erityi­sesti yksi­tyi­sellä sekto­rilla. Eläkeiän asteit­tai­nen nousu on lisän­nyt eläkeiän kynnyk­sellä olevien työllisyyttä.

Työter­veys­lai­tok­sen tutki­mus­pro­fes­sori Mikko Härmä pitää viimei­sintä eläke­uu­dis­tusta verrat­tain onnis­tu­neena. Kehi­tyk­seen on vaikut­ta­nut myös ikään­ty­nei­den ylei­sesti kohen­tu­nut tervey­den­tila ja paran­tu­nut toimin­nal­li­nen työkyky.

– Erityi­sesti kannus­ti­ne­le­men­tit ovat onnis­tu­neita. Osit­tai­nen varhen­nettu vanhuuse­läke mahdol­listi vanhim­malle työn­te­ki­jä­ryh­mälle siir­ty­mi­sen lyhyem­pään työai­kaan, Härmä kiittelee.

– Sen sijaan uudis­tuk­sessa epäon­nis­tut­tiin, kun uudella eläke­la­jilla yritet­tiin helpot­taa fyysi­sesti vaati­vaa työtä teke­vien mahdol­li­suutta jäädä aikai­sem­min eläkkeelle.

Tätä työurae­lä­kettä voi hakea jo 63-vuoti­aana. Eläk­kee­seen vaadi­taan 38 vuoden työura. Työn fyysi­sen tai henki­sen vaati­vuu­den toden­ta­mi­nen takau­tu­vasti osoit­tau­tui hyvin hankalaksi.

– Pidän hyvin tärkeänä kesä­kuun alussa voimaan tullutta työtur­val­li­suus­lain uudis­tusta, jossa ikään­ty­viin kiin­ni­te­tään ensim­mäistä kertaa selvästi huomiota. Ei mietitä vain eläköi­ty­mistä, vaan kannus­te­taan paran­ta­maan ikään­ty­nei­den työolosuhteita.

Kun työky­vyn osalta alkaa ilmetä riskejä, on muokat­tava joko työn sisäl­töä tai työai­kaa, jotta ikään­ty­nyt tai osatyö­ky­kyi­nen työn­tekijä tulisi suoriu­tu­maan työstään.

– Saat­taisi olla tarpeen turvata ikään­ty­neen työn­tekijän subjek­tii­vi­nen oikeus työajan lyhen­tä­mi­seen ja osa-aika­työ­hön, Härmä pohtii.

ONKO SUOMESSA IKÄRASISMIA?

SAK:n kehit­tä­mis­pääl­likkö Juha Antila sanoo elin­aja­no­dot­teen nous­seen Suomessa. Työvoi­massa toimi­hen­ki­löi­den osuus on lisään­ty­nyt vuosi­kym­me­nien ajan koulu­tus­ta­son nous­tessa. Työteh­tä­vät eivät ole enää niin kuluttavia.

– Duuna­ri­puo­lella tapa­tur­mat, kulu­mat, työt­tö­myys­jak­sot ja muu epävar­muus näky­vät kropassa. Ei ikään­ty­neen työn­tekijän työmark­kina-asema hyvä ole, Antila toteaa.

Anti­lan mielestä voidaan puhua jopa ikära­sis­mista. SAK julkisti viime talvena työt­tö­myy­den syihin liit­ty­vän kyse­ly­tut­ki­muk­sen tulok­set. Työt­tö­myys­kas­so­jen kautta tavoi­te­tut jäse­net nosti­vat esiin kolme merkit­tä­vintä työl­lis­ty­mi­sen estettä. Heidän tervey­den­ti­lansa oli liian huono, ikä ei vastan­nut työnan­ta­jien odotuk­sia tai heille sovel­tu­vaa kokoai­ka­työtä ei ollut tarjolla.

– Asen­tei­siin vaikut­taa myös se, että usein yritys­ten rekry­toin­nista päät­tä­vät ovat sama­ni­käi­siä kuin ikäih­mis­ten omat lapset.

Ei mietitä vain eläköi­ty­mistä, vaan kannus­te­taan paran­ta­maan ikään­ty­nei­den työolosuhteita.

Järne­felt ei puhuisi ikära­sis­mista. Hän ei halua vähä­tellä työl­lis­ty­mi­son­gel­mia, mutta mieli­kuva on todel­li­suutta synkempi. Tutki­mus­tie­don pohjalta nähdään, että irti­sa­no­mis­ten jälkeen osa iäkkääm­mistä työn­te­ki­jöistä työl­lis­tyy nopeasti. Vaikeasti työl­lis­tet­tä­vät pysy­vät tilas­toissa pitkään.

ETK:n tutki­muk­sesta työnan­ta­jien mieli­ku­vista koskien yli 55-vuotiaita työn­te­ki­jöitä käy ilmi, että työnan­ta­jat suhtau­tu­vat ikäryh­mään myön­tei­sesti ja pitä­vät heitä joil­ta­kin ominai­suuk­sil­taan jopa parem­pina kuin työn­te­ki­jöitä keskimäärin.

– Esteinä heidän palk­kaa­mi­sel­leen nähtiin tervey­del­li­set syyt, huoli tieto­jen ja taito­jen vanhen­tu­mi­sesta sekä liian korkea palkkataso.

Järne­fel­tin mielestä iäkkääm­pien työn­te­ki­jöi­den olisi järke­vää jo varhai­sessa vaiheessa työuraa miet­tiä sitä, millaista työtä hän pystyy teke­mään vielä 65–70-vuotiaana nykyi­sessä työeläkejärjestelmässä.

– Voinko laajen­taa osaa­mis­tani tai valita keveäm­piä työteh­tä­viä? Tarvit­semme työura­val­men­nus­kon­sep­tia. Sitä voitai­siin suun­ni­tella yhdessä työan­ta­jan ja julki­sen vallan toimi­joi­den kanssa.

KELPAISIKO NELIPÄIVÄINEN TYÖVIIKKO?

SAK:n maalis­kui­sen mieli­pi­de­mit­tauk­sen mukaan 64 prosent­tia palkan­saa­jista piti työajan lyhen­tä­mistä kanna­tet­ta­vana. Vain joka neljäs 60 vuotta täyt­tä­neistä oli varma, että pystyy jatka­maan työssä kahden vuoden kulut­tua tervey­tensä puolesta.

SAK on esit­tä­nyt 60 vuotta täyt­tä­neille työn­te­ki­jöille mahdol­li­suutta siir­tyä kokoai­ka­työstä 80 prosen­tin työajalle määrä­ajaksi, korkein­taan vuodeksi. Kokeilu voitai­siin toteut­taa valtion ja työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen yhteis­työnä. Se tarjoaisi sillan osit­tai­seen varhen­net­tuun vanhuuseläkkeeseen.

– Työpai­koilla on kiin­nos­tusta osa-aika­työ­hön, mutta liian suuri osa yrityk­sistä ei tarjoa sellai­seen mahdol­li­suutta, Antila huomauttaa.

Työai­ka­lain mukaan oli jo aiem­min mahdol­lista pyytää lyhen­net­tyyn työai­kaan siir­ty­mistä tervey­del­li­sistä tai sosi­aa­li­sista syistä. Työnan­taja pystyi kiel­täy­ty­mään siitä paina­villa perus­teilla. Vuoden alussa tuli voimaan laki­muu­tos velvol­li­suu­desta järjes­tää osa-aika­työtä 55 vuotta täyt­tä­neen, vähin­tään kolme vuotta työnan­ta­jan palve­luk­sessa olleen työn­tekijän pyyn­nöstä. Pyyn­töä ei tarvitse perus­tella, mutta edel­leen­kin työnan­taja voi siitä kieltäytyä.

Keväällä ilmes­tyi brit­ti­tut­ki­mus neli­päi­väi­sen työvii­kon kokei­lusta. Siinä työai­kaa lyhen­net­tiin, mutta tuot­ta­vuu­den yllä­pi­tä­mi­seksi työtä samalla kehi­tet­tiin monin tavoin. Kokei­luun osal­lis­tu­nei­den työn­te­ki­jöi­den fyysi­nen ja psyyk­ki­nen terveys para­ni­vat. He saivat työs­sään enem­män aikai­seksi neljässä työpäi­vässä kuin viidessä.

– Suurin osa näistä brit­tiy­ri­tyk­sistä aikoi siir­tyä neli­päi­väi­seen työviik­koon joko tois­tai­seksi tai pysyvästi.

Työpai­koilla on kiin­nos­tusta osa-aika­työ­hön, mutta liian suuri osa yrityk­sistä ei tarjoa sellai­seen mahdollisuutta.

Anti­lan mielestä samaa kannat­taisi kokeilla meil­lä­kin. Suomessa muutama yritys tekee jo nyt neli­päi­väistä työviik­koa. Niiden joukossa ei ole teol­li­suus­yri­tyk­siä. Lyhyem­pää työai­ka­mal­lia (6+6 tuntia) selvi­tet­tiin jo 1996–1999 Suomen valtion ja EU:n rahoit­ta­mana yhteisprojektina.

Härmä on pereh­ty­nyt lyhen­ne­tyn työajan kokei­lui­hin ja kuului työryh­mään, joka laati niistä selvi­tyk­sen TEM:lle viime keväänä. Kansain­vä­li­sesti kokei­luita on tehty paljon. Pohjois­maissa ne ovat painot­tu­neet sosi­aali- ja tervey­den­huol­to­sek­to­rille. Kokei­luilla on yleensä pyritty korkeam­paan tuottavuuteen.

Suoma­lai­seen 6+6‑kokeiluun osal­lis­tui yksi­tyi­siä teol­li­suus­yri­tyk­siä ja kunta­työ­nan­ta­jia. Kokei­lussa siir­ryt­tiin päivä­työstä vuoro­työ­hön ja kahteen 6 tunnin vuoroon. Opera­tii­vi­nen työaika nousi 12 tuntiin.

Teol­li­suus­yri­tyk­sissä palk­ka­taso pystyt­tiin pitä­mään vähin­tään ennal­laan tehok­kuu­den ja tuot­ta­vuu­den paran­tu­mi­sen johdosta. Työn nopeampi tempo, tauko­jen ja ylimää­räis­ten vapaa­päi­vien vähen­tä­mi­nen johti siihen, että teho­kas työaika pysyi melko samana. Posi­tii­vista kokei­lussa oli tiimi­työn kehit­ty­mi­nen ja työn­te­ki­jöi­den voimaantuminen.

Brit­ti­tut­ki­muk­sen uskot­ta­vuus kärsii siitä, ettei se ole käynyt läpi vertai­sar­vioin­tia ja kokei­luaika oli vain puoli vuotta. Härmä pitää kokei­lua silti kiinnostavana.

– Se osoitti, kuinka suuri määrä yrityk­siä voidaan sitout­taa kokei­le­maan lyhyem­pää työai­kaa ilman kustan­nuk­sia yhteis­kun­nalle. Tällai­sella pork­ka­nalla työn­te­ki­jät saadaan hyvin mukaan työn kehittämiseen.