autoalan työhyvinvointikysely

Miten voivat autoilevan kansan palvelijat?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
GRAFIIKKA EMILIE UGGLA
KUVA ISTOCK

”Palkit eivät saisi aina olla samalla kantilla”, totesi autoalan erityisasiantuntija Eero Honka esitellessään Työturvallisuuskeskuksen tuoreimman työhyvinvointikyselyn tuloksia. Työntekijät antavat usein alemmat pisteet hyvinvoinnin osa-alueista kuin työnantajien edustajat ja toimihenkilöt.

Työturvallisuuskeskuksen, pääsääntöisesti neljän vuoden välein, tekemän tuoreimman työhyvinvointikyselyn tuloksia esiteltiin webinaarissa 22.3.2023.

Tällä kertaa kyselyyn oli vastannut 99 Teollisuusliiton autoalan työsuojeluvaltuutettua. Kysely oli lähetetty 137:lle. Loput koko 185 henkilön vastaajajoukosta olivat työnantajien edustajia ja toimihenkilöitä.

YLÖSPÄIN, MUTTA….

Vuoden 2018 kyselyssä oli TTK:n erityisasiantuntija Eero Hongan mukaan ”jopa kyykätty” alaspäin edellisiin eli vuoden 2012 tuloksiin verrattuna. Nyt vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä on kauttaaltaan tultu pikemminkin ylöspäin, mutta selviä kehityskohteita edelleenkin riittää. Niistä Honka mainitsee esihenkilötyön ja johtamisen, samoin palautteen antamisen ja kehityskeskustelujen puutteen.

Kuten moni muukin työhyvinvoinnin osa-alue, nämäkin paljastivat sen, että työntekijät eivät näe työpaikkojensa tilannetta yhtä hyvänä kuin toimihenkilöt tai työnantajien edustajat, joiden näkemykset vielä taipuvat yhteen tai lähelle toisiaan.

autoalan työhyvinvointikysely

Työnantajilla ja toimihenkilöillä on kehityskeskusteluja asteikolla 1–5 lähes numeron 4 verran. Työntekijöiden arvosana kiipeää vain hippusen yli 3:n. Palautetta työnantajat ja toimihenkilöt kertoivat saavansa vähintäänkin 3,5:n verran. Tässäkin työntekijöiden arvosana oli juuri ja juuri 3.

– Tässä olisi jonkin verran kehittämistarpeita, Honka totesi hybridi- ja sähköautojen kaltaisten uudenlaisten tekniikoiden osaamisesta.

Työnantajien mielestä osaaminen kipuaa lähes arvosanaan 4,5, mutta autojen konepeltien alla ja aina vain ”älykkäämpien” tietokonepiuhojen päässä uurastavat työntekijät näkevät osaamisensa alle 3,5:ssä.

KEMIKAALIT – TULEVA KATASTROFI?

– Altistumisesta kemikaaleille ei voi tarpeeksi puhua, totesi erityisasiantuntija Honka webinaarin keskustelujen aikana.

Hän huomautti, että autoalalla kohdataan nyt bensan tai öljyjen ohella kaikenlaista ”uutta ja erikoista” eli aivan uudenlaisia kemikaaleja.

– Ne altistavat tosi reippaasti, Honka huolehti.

Esimerkiksi akrylaattiliimoja käytetään autoalalla runsaasti, eikä niiden vaaroilta suojautumista vielä tunneta tarpeeksi, kuten Tekijänkin raportoima Työturvallisuuslaitoksen tutkimus osoittaa.

On myös mahdollista, että vähäinen altistuminen kemikaaleille ei ensin näy moneen, moneen vuoteen. Mutta vaikkapa 15 vuoden jälkeen altistumisen seuraukset iskevät pahasti.

– Allergisoituminen voi olla katastrofaalinen, Honka kuvasi.

Altistumisesta kemikaaleille ei voi tarpeeksi puhua.

Keskusteluissa sivuttiin myös työyhteisön toimivuutta koskevia kysymyksiä. Vaikka työyhteisöissä esimerkiksi pyydetään ja annetaan apua hyvin kaikkien kyselyyn vastanneiden mielestä, samaa ei voida sanoa kehittämisideoista.

Työntekijät arvioivat, että kehittämisideoihin suhtaudutaan juuri ja juuri 3:n arvoisesti. Työnantajan mielestä kehittämisideoihin suhtaudutaan melkeinpä mainiosti eli lähes 4,5:n edestä.

Webinaarin keskusteluissa tuotiin esiin se, miten tärkeää työhyvinvoinnin kannalta on kaikkien työntekijöiden arvostaminen ja koko henkilökunnasta välittäminen.

 

Lue lisää: Autoalan työsuojeluopas (TTK)