Korva­kuu­lolta puoliammattilaiseksi

EERO JOENTAKANEN

Raahe
Varas­to­mies
SSAB:n Raahen keskusvarasto

– Tulit ovelle ja sanoit: Nyt mä oon tässä, ruve­taanko soittaan?

Istumme raahe­lai­sen MaRon tree­ni­käm­pässä, joka sijait­see klas­si­seen tapaan hämä­rällä kella­ri­käy­tä­vällä liike­huo­neis­ton alaker­rassa. Puhumme siitä, miten Eero Joen­ta­ka­nen ryhtyi esiin­ty­mään duona Matti Väärä­län kanssa. Miehet olivat törmän­neet vuonna 2015 raahe­lai­sen Blues­moon-yöker­hon joulu­ja­meissa. Siinä ryhdyt­tiin pori­se­maan niitä näitä. Lopulta ilmoille heitet­tiin ajatus siitä, josko aloi­tet­tai­siin esiin­ty­mi­nen ihan vain kahden miehen duona kahden akus­ti­sen kita­ran säestyksellä.

Kun Väärälä sitten jonkin ajan kulut­tua jameista ilmaan­tui Joen­ta­ka­sen ovelle, tuli ideasta totta. Tuohon oven­suu­ky­se­lyyn siis vastat­tiin: Kyllä!

Yhteistä histo­riaa kita­risti-laula­jilla oli Gobra-nimi­sestä yhtyeestä, tosin eri vuosilta.

– Kier­sin 13 vuotta Gobran kanssa puoliam­mat­ti­lai­sena ympäri Suomea työn ohella. Ostet­tiin PA-systee­mit ja laajen­net­tiin reper­tu­aa­ria, Joen­ta­ka­nen muistelee.

Musii­kin teke­mi­seen tuli Joen­ta­ka­selle katko siinä vaiheessa, kun hän teki raskasta kolmi­vuo­ro­työtä SSAB:llä.

– Tuli kaksi lasta. Ajat­te­lin, että pitäisi ehtiä niiden­kin kanssa olemaan ja lope­tin keikkailun.

Muusi­kon ural­laan Joen­ta­ka­nen on esiin­ty­nyt truba­duu­rina ja hypän­nyt jopa puolek­si­toista vuodeksi ravin­to­lay­rit­tä­jäksi ja pyörit­tä­nyt synty­mä­pi­tä­jäs­sään Vihan­nissa karaokebaaria.

– Tykkä­sin hirveästi siitä ravin­to­la­hom­masta, mutta se vaati valta­vasti aikaa ja työtun­teja, Joen­ta­ka­nen kertoo.

Liike­toi­min­nan hän myi koso­vo­lai­selle yrit­tä­jälle ja palasi SSAB:lle töihin. Kun Joen­ta­ka­nen pyysi siir­toa päivä­vuo­roon, hän pääsi yrityk­sen keskus­va­ras­tolle töihin ilman että työan­taja olisi hangoi­tel­lut miten­kään vastaan, ja vaka­vampi musii­kin teke­mi­nen saat­toi jatkua.

Väärälä on amma­til­taan ohjaaja Luovissa, joka on amma­til­li­nen erityisoppilaitos.

Duo MaRo esit­tää oman kappa­leensa Käsi­poh­jaa.

OMIA JA HITTEJÄ

– MaRo soit­taa iskel­mäl­listä suomi­roc­kia ja ‑poppia, Väärälä kuvai­lee duon repertuaaria.

Kumpi­kaan duon jäse­nistä ei ole saanut mitään teoreet­tista musiik­ki­kou­lu­tusta, mutta kumpi­kin heistä sekä soit­taa kita­raa että laulaa. Väärälä soit­taa äänit­teillä myös basso­ki­ta­raa. Kappa­leet ja sovi­tuk­set tehdään ja stem­mat vede­tään harmo­ni­sen lahjak­kaasti korvakuulolta.

Reper­tu­aa­rissa on nyt aina vain enem­män Väärä­län sävel­tä­miä ja sanoit­ta­mia lauluja, mutta esitys­kun­nossa oleviin yli 80 kappa­lee­seen kuuluu myös Juha Tapion ja Tuure Kilpe­läi­sen kaltais­ten muusi­koi­den lauluja.

Fiilik­sen on nous­tava sille tasolle, että saadaan poru­kat tans­si­maan tai aina­kin mukaan laulamaan.

Live-keikat ovat tällä hetkellä musi­soin­nin ytimessä, vaikka levy­jä­kin on ääni­tetty. Keik­koja tehdään pubeissa, synt­tä­reillä, firman juhlissa, häissä, pikku­jou­luissa ‚…. ihan missä vain.

– Tärkeintä on saada poru­kat mukaan. Fiilik­sen on nous­tava sille tasolle, että saadaan poru­kat tans­si­maan tai aina­kin mukaan laula­maan, Joen­ta­ka­nen kuvailee.

Väärä­län stomp­box (jalalla soitet­tava lyömä­soi­tin) antaa Joen­ta­ka­sen mukaan duon soin­tiin mukaansa tempaa­van poljennon.

– Ylei­sön mielestä kuulos­taa siltä kuin olisi isom­pi­kin bändi soit­ta­massa, Väärälä komppaa.

Yleisö saat­taa kehua duon stem­ma­lau­lua tai yllät­tä­viä sointukulkuja.

– Saamme palau­tetta ennen kaik­kea musii­kil­li­sista asioista, Joen­ta­ka­nen kertoo.

Duo MaRon tava­ra­merkki on tutuiksi nous­sei­den sävel­pät­kien sovit­ta­mi­nen mukaan esitys­kap­pa­lei­siin. Väärälä kuvaa ”kai huikeim­maksi komboksi” sitä, että laulussa soite­taan sävel­pät­kiä Black Sabbat­hin, Dingon ja Metal­lican kappa­leista ja tämän päälle Väärä­län kitara vielä tans­sit­taa Edvard Grie­gin klas­si­sia vuorenpeikkoja.

Duo MaRo esit­tää versionsa Tuure Kilpe­läi­sen kappe­leesta Autio­saari.

RAHASTA VAI RAKKAUDESTA?

– No rakkau­desta tietenkin!

Naurun­re­mah­duk­sensa jälkeen Joen­ta­ka­nen toteaa, että ihan silkasta rakkau­desta musiik­kiin Duo MaRo ei sentään voi keik­kailla. Duo on satsan­nut hyviin keik­ka­ki­ta­roi­hin ja hyviin äänen­tois­to­lait­tei­siin, ja posti­myyn­ti­luet­te­lon kitara on enää vain hupaisa muisto kymmen­ten harjoit­te­lu­vuo­sien takaa.

Reilun kokoi­seen ja keikoilla ”taka­huo­neeksi” muun­tu­vaan paket­ti­au­toon on tape­toitu ammat­ti­tai­toi­sesti painettu, design-toimis­tossa suun­ni­teltu duon logo. Polt­toai­ne­kin maksaa, Joen­ta­ka­nen valot­taa sitä, mihin keik­ka­palk­kioita kulutetaan.

Duon eräs laina­kap­pale kuvai­lee suoma­lai­sen pikku­kau­pun­gin murheel­li­sim­pia kohta­loita tähän tapaan: ”Minä kanna­tan kylä­baa­rin pitä­jää, vaik­kei muija ymmärrä sitä­kään.” Toisessa cover-laulus­saan duo varoit­taa, varmas­ti­kin nime­no­maan naisia, että villie­läintä ei voi kesyt­tää. Raahen seuduilla jo kuului­saksi nous­sut duo mielii­kin loik­kia soit­ta­maan riipi­vän kaihoi­saa, mutta aina tans­sit­ta­vaa suomi­roc­ki­aan uusille areenoille.

– Tällä tyyli­la­jilla mennään. Itseänsä pitäisi vain saada tunne­tum­maksi kentällä, että pääsisi eteläm­mäksi keikalle, Jyväs­ky­lään, Tampe­reelle… Joen­ta­ka­nen kaavailee.

Kita­ris­timme painot­taa, että vaikka musiikki ei ole ammatti, harras­ta­ja­mai­sesti ei soiteta. Duo tree­naa uskol­li­sesti joka tors­tai tuossa raahe­lai­sessa harjoi­tus­käm­päs­sään. Ja mitä vastaa Joen­ta­ka­nen, kun häneltä kysyy, mitä elämä olisi­kaan ilman musiikkia?

– Tylsää, Joen­ta­ka­nen vastaa ja napsaut­taa nauraen muuta­man soin­nun kitarastaan.