Wiitta oy
Koneryhmänhoitaja Markus Sevenius tarkastaa säilytyslaatikon kannen kuntoa Wiitta Oy:n tehtaalla Heinolassa.

Wiitta valmistaa monen­laista muovista

5.1.2023

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT LAURI ROTKO

Wiitta työllistää Heinolan Hevos­saa­ressa 14 tuotan­to­työn­te­kijää, jotka tekevät muovista melkein mitä vain. Tuotan­nosta 90 prosenttia on alihan­kintaa, mutta Wiitta valmistaa myös omia tuotteita, kuten viemä­ri­put­kien kulmia ja haaroja, lumile­luja ja pilli­me­hu­ko­te­loita. Yrityksen konekanta on laajen­tunut viime vuosina sellaista vauhtia, että Ruotsa­laisen rannalla sijait­seva halli on käynyt ahtaaksi.

Koneryh­män­hoi­taja Markus Sevenius pakkaa isoja, 44 litran säily­tys­laa­ti­koita lavoille muovi­tuot­teita valmis­tavan Wiitta Oy:n tehdas­hal­lissa Heinolan Hevossaaressa.

– Valvon tuotantoa monella eri ruisku­va­lu­ko­neella. Huolehdin siitä, että koneilla on raaka-ainetta ja että ne tekevät sen, mitä niiden pitää, Sevenius sanoo.

Hän nostaa yhden kansista valoa vasten ja varmistaa, että laatu on kohdallaan.

– Ei kukaan halua ostaa kaupasta laatikkoa, jossa on sanomista.

Wiitta on vuonna 1972 perus­tettu muovi­tuot­teiden sopimus­val­mis­taja. Tuotan­nosta 90 prosenttia on alihan­kintaa, mutta omiakin tuotteita perhey­ri­tyk­seltä löytyy. Se valmistaa putkiyh­teitä eli viemä­ri­put­kien kulmia ja haaroja, lasten lumile­luja sekä pillimehukoteloita.

Wiitta valmistaa alihan­kin­tana muun muassa leipomolaatikoita.

Sevenius tuli taloon viisi vuotta sitten vuokra­firman kautta tekemään lyhyttä sijaisuutta.

– Kävin haastat­te­lussa ja aloitin työt seuraa­vana päivänä. Muovista en tiennyt mitään.

Seveniuksen vuokra­työ­suhde sai jatkoa ja kesällä 2018 hänet vakinais­tet­tiin. Samana syksynä tuotan­to­pääl­likkö kysyi, haluai­siko Sevenius suorittaa muovi­me­kaa­nikon ammattitutkinnon.

– Se kesti pari vuotta. Sain tutkinnon ja opin aika paljon uusia hienoja asioita. Koulu­tuk­sesta on ollut tosi paljon apua. Ymmärrän paljon enemmän proses­sista ja muovista raaka-aineena.

KUUSIPÄIVÄISEEN VIIKKOON

Tehdas käy neljässä vuorossa. Vuoro­jär­jes­telmä vaihtui syyskuussa, ja Markus Sevenius tekee nyt putkeen kaksi aamua, kaksi iltaa ja kaksi yötä ja on sitten kaksi päivää vapaalla. Lisäksi kaikki sunnun­tait ovat vapaat.

– Tästä vuoro­sys­tee­mistä en henki­lö­koh­tai­sesti pidä. Normaa­listi meillä on viikko aamua, viikko iltaa ja viikko yötä ja viikon­loput vapaat, ja siitä minä tykkään.

Sevenius arvostaa viikon­lop­pu­va­paita, koska hän tykkää käydä silloin katso­massa jääkiekkoa eri puolella Suomea.

– Eno opetti minut jyppi­läi­seksi, hän sanoo.

Sitä saadaan, mitä sovitaan. Palkka on aina tullut ajallaan ja oikein.

Vuoro­jär­jes­telmän vaihdok­sella työnan­taja yrittää tasata sähkön­ku­lu­tusta. Wiitta Oy:llä on sopimus, jonka mukaan sähkö on edullista, jos kulutus pysyy ennalta sovitussa määrässä.

– Kun vaihdoimme viisi­päi­väi­sestä työvii­kosta kuusi­päi­väi­seen, pystymme ajamaan saman tuotan­to­määrän pienem­mällä konekan­nalla, Sevenius selittää.

Uudesta vuoro­jär­jes­tel­mästä huoli­matta Sevenius viihtyy työssään, koska työpo­rukka on hyvä ja hän saa tehdä hommia omassa rauhassa.

– Silloin ei ole kivaa, kun koneet eivät toimi. Koneka­pa­si­teetti ei ole ihan viimei­sintä huutoa, mutta parane­maan päin, Sevenius kertoo.

Hän kehuu työnan­tajaa reiluksi ja on tyyty­väinen myös palkkaansa.

– Sitä saadaan, mitä sovitaan. Palkka on aina tullut ajallaan ja oikein.

Laitos­mies Rene Sauranen siirtää muottia, jolla tehdään wc-istuin­ren­kaan supis­tajia. Painavin muotti painaa 14–15 tonnia, hän kertoo.

PULKKIA KIERRÄTYSMUOVISTA

Hallin toisessa päässä yksi ruisku­va­lu­ko­neista piipittää kovaää­ni­sesti. Laitos­mies Rene Sauranen kiirehtii paikalle. Hän on myös pääluot­ta­mus­mies ja työsuojeluvaltuutettu.

– Raaka-ainesäkki rupeaa olemaan tyhjä, siksi kone piipittää, hän sanoo ja imuroi viimeisiä muovi­ra­keita säkin pohjalta koneen kitaan.

Suuresta tuhannen kilon säkistä muovi­ra­keet päätyvät vaa’alle. Kone lisää joukkoon väriä, sekoittaa ja siirtää seoksen tykkiin. Ensin seos sulate­taan ja sitten se ruisku­te­taan muottiin. Kun muotti aukeaa, robotti nostaa koneen uumenista mustan ahkiopulkan.

– Mustaa pystyy tekemään kierrä­tys­ma­te­ri­aa­lista, mutta jos lyöt harmaita rakeita punaisen värin sekaan, tuotteesta ei tule punaista. Kirkkaat värit on pakko tehdä neitseel­li­sestä materi­aa­lista, Sauranen kertoo.

Ahkio­pulkka on todel­linen klassikko. Sitä on valmis­tettu Suomessa vuodesta 1966. Heino­lassa pulkka on kuitenkin uusi juttu, sillä Wiitta osti Orthexin lumile­lu­lii­ke­toi­minnan kesällä 2021.

– Tämä on ensim­mäinen vuosi, kun myymme lumile­luja. Alkuvuo­desta teimme niitä vähän, kun talvi jatkui niin pitkään, että lumile­luille oli silloin vielä kysyntää.

Rakkaalla raaka-aineella on monta nimeä. Laitos­mies Rene Sauranen kutsuu muovi­ra­keita muun muassa jyviksi, papanoiksi, pille­reiksi ja ryyneiksi.

AHTAUS RIESANA

Rene Sauranen tuli Wiitalle kuusi­toista vuotta sitten vuonna 2006. Sitä ennen hän teki känny­kän­kuoria Foxcon­nilla Lahdessa, kunnes yritys lopetti tuotannon Suomessa.

– Aloitin täällä tuotan­to­työn­te­ki­jänä ja siirryin kymmenen vuotta sitten huollon puolelle, kun yksi huolto­mie­histä jäi eläkkeelle.

Wiitalle Sauranen päätyi, kun hän sai puhelun nykyi­seltä toimi­tus­joh­ta­jalta Wille Viitta­selta.

– Wille oli siihen aikaan täällä tuotan­to­pääl­lik­könä. Tunsin hänet, sillä hän oli ollut tiimie­si­mie­henä Foxconnilla.

Wiitalla Sauranen korjaa ruisku­va­lu­ko­neita, vaihtaa muotteja, huolehtii tuotteiden ylösajosta ja tekee robottiohjelmia.

– Kun vaihdan muotin konee­seen, kone ei yleensä lähde samoilla ajoar­voilla käyntiin, vaan sille pitää tehdä pikku säätöjä, että saa aikai­seksi hyviä tuotteita.

Neliöt ovat loppu­neet kesken jo aikaa sitten.

Wiitan konekanta on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana aika rajusti, Sauranen sanoo.

– Neliöt ovat loppu­neet kesken jo aikaa sitten.

Ahtaus alkaa Saurasen mukaan olla jo ongelma työsuo­jelun kannalta. Pikku­ruiset muovi­ra­keet aiheut­tavat myös vaaranpaikkoja.

– Ryynit ovat aika pirun liukkaita lattialla. Öljyvuodot ovat toinen, ja kun lattialla on pille­reitä ja öljyä sekaisin, niin sitten on jo tosi liukasta.

Tehok­kain keino ennal­taeh­käistä työta­pa­turmia on siivous, Sauranen sanoo.

– Väkeä vaan on niin vähän, että aina ei tahdo keretä siivoa­maan. Silloin tilanne ei ole niin paha, kun jyviä ajetaan koneelle siilosta, mutta säkistä karkaa aina joku papana lattialle.

Tuotan­to­työn­te­kijä Mykhaylo Salenko tarkastaa ahkio­pulkan kunnon ja kiinnittää siihen paketin, jossa on vetokahva, naru ja käyttö­oh­jeet. ”Pidän tästä työstä, koska se on monipuo­lista eikä ole vaikeaa”, hän sanoo.

”SOPIVAN FYYSISTÄ TYÖTÄ”

Tuotan­to­työn­te­kijä Saija Tuuli ei käsit­tele lainkaan muovi­ra­keita. Hän rengastaa putkiyh­teitä, eli viemä­ri­put­kien kulma- ja haaraosia.

– Laitan putkiyh­teen päähän tiivis­teen ja renkaan, Tuuli kertoo.

Putkiyh­teet ovat Wiitan omia tuotteita. Niitä on eriko­koisia, ‑värisiä ja ‑muotoisia. Tällä kertaa Tuulilla on työn alla 800 kappa­leen tilaus orans­seja muhvikulmia.

– Rengastan 110–90+-osaa. Se tarkoittaa, että putkiyh­teen halkai­sija on 110 milliä, siinä on 90 asteen kulma ja putken molemmat päät rengas­te­taan, Tuuli selittää.

Hän tekee päivä­vuoroa ja ajaa töihin 20 kilometrin päästä Asikkalan Urajärveltä.

– Minusta on kiva tulla töihin, kun tiedän, mitä teen seuraavat kaksi viikkoa. Voin heittää aivot narik­kaan ja vain rengastaa.

Aika hyvin täällä pärjää ihan maalais­jär­jel­läkin, sanoo hevos­ten­hoi­ta­jaksi aikanaan koulut­tau­tunut tuotan­to­työn­te­kijä Saija Tuuli.

Wiitta työllistää 18 työnte­kijää, joista tuotan­nossa on 14. Lisäksi hallissa ahertaa viisi vuokra­työn­te­kijää. Saija Tuuli on yksi heistä. Hän on työsken­nellyt Wiitalla puoli­toista vuotta.

– Tehdastyö on minulle aika uutta, mutta olen kyllä tykännyt. Tämä on sopivan fyysistä työtä. En jaksaisi istua toimis­tossa. Paperi­hommat eivät koskaan ole olleet minun juttuni.

Koulu­tuk­sel­taan Tuuli on hevos­ten­hoi­taja. Työ talleilla sai kuitenkin jäädä, kun hän sairastui vuonna 2015 syöpään.

– Minun piti vaihtaa kevyem­pään työhön. Ratsastan ja käyn yhä tallilla, mutta en pysty enää työsken­te­le­mään siellä päätoimisesti.

EI VAKITUISELLE PESTILLE

Moni määrä­ai­kainen haikailee vakituisen työso­pi­muksen ja säännöl­listen tulojen perään, mutta Tuuli on vuokra­työn­te­kijä omasta tahdostaan.

– Olen jaksanut hyvin hoidoista huoli­matta, mutta koen silti, että minun on sairau­teni vuoksi helpompi tehdä töitä vuokra­firman kautta, Tuuli sanoo.

Hän myös matkustaa mielel­lään ja on sitä mieltä, että matka­kuu­meen noustessa on yksin­ker­tai­sempaa olla jatka­matta määrä­ai­kaista vuokra­työ­suh­detta kuin sanoa itsensä irti vakitui­sesta työpaikasta.

– Haaveilen lähte­väni ensi vuonna Etelä-Amerik­kaan. Erityi­sesti Galapa­gos­saaret, Chile ja Brasilia kiinnostavat.

Olen tehnyt raskaam­paakin työtä ja saanut huonompaa palkkaa.

Tuuli kehuu työnan­tajaa jousta­vaksi eikä palkas­sa­kaan ole hänestä valittamista.

– Olen tehnyt raskaam­paakin työtä ja saanut huonompaa palkkaa. Mieles­täni saan työn vaati­vuu­teen nähden ihan hyvää palkkaa.

Kello lähestyy yhtä. Tuuli rengastaa vielä yhden laati­kol­lisen eli 20 kappa­letta muhvi­kulmia, ja sen jälkeen tilaus on valmis.

– Sitten otan hyllystä uuden puukontin putkiyh­teitä ja jatkan niiden rengastamista.

Kahden maissa hän pitää kahvi­tauon. Tauko­huo­neessa on tarjolla kääretorttua.

– Firma tarjoaa silloin tällöin karkkia, munkkeja ja välillä ruokaakin. Päivä on aina silloin parempi. Tykkään makeasta, Tuuli sanoo ja hymyilee.

Varas­to­työn­te­kijä Jari Virtanen purkaa sähkö­päs­sillä 25 kilon raaka-ainesäk­kejä. Ne tulivat Saksasta, hän kertoo.

VIIKONLOPPUVAPAAT ISO JUTTU

Rekka on juuri peruut­tanut varaston laitu­riin. Varas­to­työn­te­kijä Jari Virtanen purkaa sen uumenista raaka-ainemassaa sähköpässillä.

– Nämä ovat 25 kilon käsin­mät­tö­säk­kejä. Ne kaade­taan koneen vieressä olevaan arkkuun tai saaviin, josta lähtee imuletku koneelle, Virtanen selittää.

Hän työsken­teli lähes 17 vuotta ravin­tola-alalla ennen kuin löysi tiensä Wiitalle.

– Korona antoi viimeisen silauksen yöker­holle, jossa olin töissä. Minun piti tulla tänne alun perin vain kahdeksi viikoksi kiiretuuraamaan.

Nyt Virtanen on viihtynyt Wiitalla jo kaksi vuotta. Hän työsken­telee päivävuorossa.

– Minulle on iso juttu, että viikon­loput ovat vapaita. Ravin­tola-alalla viikon­lop­pu­va­paita ei juuri näkynyt. Täällä on myös hyvä henki. Sillä on iso merkitys, Virtanen sanoo.

Täällä on myös hyvä henki. Sillä on iso merkitys.

Hän päätyi töihin juuri Wiitalle, koska tuotan­to­pääl­likkö Antti Heikkinen on hänen lapsuudenystävänsä.

– Yhteinen kaverimme tiesi sanoa, että soita Antille, että hänellä voisi olla töitä.

Kun pahin korona­ku­rimus hellitti, Virtanen olisi voinut palata takaisin baari­tiskin taakse.

– Ravin­tola-alalla olisi nyt työntekijän markkinat, ja pääsisin hyviin tienes­tei­hinkin, mutta minulla ei vaan ole kiinnos­tusta siihen hommaan. Olen nähnyt humalaisia ihan riittävästi.

Wiitta Oy:n tehdas käy neljässä vuorossa kuutena päivänä viikossa.

TÖITÄ TARJOLLA

Työ varas­tossa on Virta­selle vielä uutta, sillä hän siirtyi sinne lokakuussa tuotan­nosta. Suurimman osan hänen työajas­taan vie kuormien kerääminen.

– Päivän mittaan saan kurkkia paljon sähkö­postia, ettei käy niin, että yhtäkkiä on paljon tilauksia, jotka kaatuvat päälle.

Virtanen tilaa tuotteille kulje­tukset ja tekee rahti­kirjat sekä pitää varaston järjestyksessä.

– Hyvin äkkiä tuotan­nosta tulee joku sanomaan, jos varas­tossa ei ole tilaa uusille tuotteille tai sitten lava on jätetty toimiston eteen keskelle tietä.

Wiitalla olisi töitä tarjolla uusil­lekin tekijöille, jos heitä vain löytyisi, Virtanen kertoo.

– Jos olet valmis tekemään töitä, niin tänne vaan. Työt kyllä oppii, jos vain haluaa. Tämä ei ole mitään raket­ti­tie­dettä, ja täällä myös opaste­taan. Ketään ei jätetä yksin koneelle sormi suussa.

Pulkka­mäen sijaan varas­to­työn­te­kijä Jari Virtanen nauttii talvesta kelkkai­le­malla Lapissa.

Kun Virtanen saa käsin­mät­tö­säkit purettua, hän suuntaa toimis­tolle tulos­ta­maan rahtikirjoja.

– Kauha­joelle on lähdössä lumile­luja: vauva­pulkkia, ahkioita, mäkipulkkaa, kahden­laista liukuria, lumikolaa ja erivä­risiä lumila­pioita, Virtanen listaa.

Hän kertoo vähän yllät­ty­neensä erilaisten lumile­lujen määrästä. Pelkäs­tään pulkkia on tuotan­nossa kuutta erilaista, ja valikoi­maan kuuluvat myös perin­teiset minisukset.

– Kummi­ty­töille on liukurit jo toimi­tettu. Kunhan nyt vaan tulisi runsas­lu­minen talvi.

Wiitta Oy:n tehdas­halli sijaitsee luonnon­kau­niissa ympäris­tössä Heinolan Hevos­saa­ressa Ruotsa­laisen rannalla.

Kemut kaikille

Wiitta Oy tarjoaa työnte­ki­jöille kahdet juhlat vuodessa. Kesäpäi­vien lisäksi henki­löstö viettää pikku­jou­luja, kertoo laitos­mies, pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Rene Sauranen.

– Meillä ketään ei ole karsittu juhlista pois. Myös vuokra­työn­te­kijät, jotka ovat kesäpäi­vien ja pikku­jou­lujen aikaan meillä töissä, ovat terve­tul­leita juhliin, Sauranen kertoo.

Henki­lös­tö­juh­lien ohjel­massa on aina jotain yhteistä tekemistä.

– Kesäpäi­villä kävimme tänä vuonna ajamassa mikroau­toilla ja vuosi sitten pikku­jou­luissa olimme pakohuo­neessa ja pelasimme flipperiä.

Tänä vuonna juhlia on poikkeuk­sel­li­sesti kolmet, sillä Wiitta täytti syyskuussa 50 vuotta. Sitä juhlit­tiin yrityksen vanhassa tehdas­hal­lissa työnte­ki­jöiden ja lähes 200 asiak­kaan voimin.

– Ne olivat hienot juhlat. Siellä oli hyvää ruokaa ja loistavaa ohjelmaa. Juhlissa esiintyi kaksi bändiä ja taikuri, joka teki pirun hyviä temppuja.

Työnte­kijät saivat ottaa mukaan myös seura­laisen. Pisteenä i:n päälle juhlien jälkeinen päivä oli palkal­linen vapaa­päivä koko porukalle.

WIITTA OY

PERUSTETTU 1972
KOTIPAIKKA Heinola
OMISTAJAT Matti Viittanen ja hänen poikansa Wille Viittanen
TUOTANTO Muovi­tuot­teiden, kuten putkiyh­teiden ja lumile­lujen valmistus
HENKILÖSTÖ 18, joista tuotan­nossa 14
LIIKEVAIHTO 7 miljoonaa euroa (2021)