Asiakas poimi tuotteita hyllystä halpakauppaketju Aldin myymälässä Münchenissä eteläisessä Saksassa. Maan inflaatio oli syyskuussa 10,9 prosenttia.

Inflaatio vaikeuttaa sopimista Euroopassa

2.12.2022

TEKSTI HEIKKI JOKINEN
KUVA DPA / LEHTIKUVA

Syksyn työehtosopimusneuvottelut käydään Euroopassa erittäin poikkeuksellisissa oloissa. Hurjaksi äitynyt inflaatio, eli hintojen nousu, vaivaa kaikkialla ja sen kehittymistä on vaativaa ennustaa.

EU:n tilastotoimisto Eurostat laski, että rajuin inflaatio syyskuussa nähtiin Virossa, 24,2 prosenttia, ja pienin Ranskassa, 6,2 prosenttia. Suomen luku oli 8,4 prosenttia.

Työehdoista sopimista helpottaa, kun molemmilla osapuolilla on samansuuntaiset ja luotettavat ennusteet tulevasta. Nyt näin ei välttämättä ole.

Työehtosopimukset ovat eri pituisia ja tulevat uusittaviksi eri aikoina. Tämäkin tuottaa nyt Euroopassa vaihtelevia palkankorotuksia.

Inflaation huippumaa Virossa järjestäytyminen on matalinta EU:ssa ja työehtosopimukset kattavat OECD:n tiedon mukaan vain 6,1 prosenttia työntekijöistä.

Kansallisen tason sopiminen rajoittuu vähimmäispalkkaan. Se nousee ensi vuonna 10,9 prosenttia. Uusi summa on 725 euroa kuussa ja 4,30 euroa tunnilta.

Saksassa IG BCE -liitto teki huhtikuussa ”siltaratkaisun”. Se siirsi sopimista lokakuulle, jolloin nähdään inflaation taso. Syyskuussa se olikin 10,9 prosenttia.

Ammattiliitot eivät halua, että hintojen noususta koituva lasku jää työntekijöiden ja kotitalouksien maksettavaksi.

Kaikille kemian työntekijöille maksettiin odotteluajalta 1 400 euroa, mikä merkitsi 5,3 prosentin korotusta. Nyt IG BCE tavoittelee ostovoiman korottamista kestävällä tavalla.

Saksan keskusjärjestö DGB:n liitot alkavat neuvotella 1,6 miljoonan kuntien ja valtion työntekijän sopimuksista. Tavoite on 10,5 prosentin korotus ja kaikille vähintään 500 euroa kuussa.

IG Metall -liitto tavoittelee 8 prosentin korotuksia elektroniikka- ja metalliteollisuudessa vuoden sopimuksella. Kesällä terästeollisuus sopi 6,5 prosentin korotuksista sekä 500 euron bonuksesta.

Hollannin FNV:n elektroniikka- ja metalliteollisuuden sopimus nostaa palkkoja 11 prosenttia joulukuusta alkavalla 18 kuukauden kaudella. Maan rautatieyhtiö NS:n työläiset saavat 9,25 prosentin korotukset sekä tuhannen euron bonuksen tänä ja ensi vuonna.

Itävallassa PRO-GE ja GPA -liitot hyväksyivät marraskuussa metalliteollisuuteen vuoden sopimuksella palkkaluokasta riippuen 6,9–8,9 prosentin korotukset.

Tanskassa työväenliikkeen tutkimuslaitos EA laskee inflaation olevan ensi vuonna viisi prosenttia. Se kehottaa pyrkimään tätä vastaaviin palkankorotuksiin.

Lähtökohta eri maissa on kuitenkin sama: ammattiliitot eivät halua, että hintojen noususta koituva lasku jää työntekijöiden ja kotitalouksien maksettavaksi, varsinkin jos ja kun yritysten voitot kasvavat.