Prosessityöntekijä Joona Klemetti valvoo sormiliitoslinjaston toimintaa.

Kontiotuotteen hirsitehtaalla ei nipoteta

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT ANTTI J. LEINONEN

Pudasjärven tehtaalla valmistetaan hirret kaikenkokoisiin rakennuksiin. Sopimisen kulttuuri ja hyvä henki ovat työntekijöiden mieleen.

Kontiotuotteen tehdasalueen portilla vieraita tervehtii puusta veistetty kookas karhu. Ollaan Koillismaalla lyhyen matkan päässä Pudasjärven keskustasta.

Taustalla kuormaaja nostelee tehtaalle saapuvia mäntypöllejä sahan linjastolle. Tehtaalle saapuu 13–14 tukkirekkaa vuorokaudessa, eli puuta käytetään noin 140 000 kuutiometriä vuodessa.

Sahalla työskentelevä tehtaan pääluottamusmies Kari Kellolampi on ollut Kontiolla 19 vuotta. Kun edellinen työ meni reissuhommiksi, niin haussa oli paikallinen palkkatyö.

– Soitin tänne, että onko töitä. Vastaus oli, että tulepa huomenna, Kellolampi muistelee töiden alkua.

Vieressä seisoo työsuojeluvaltuutettu Asko Nurmela, jolle kontiolaisia työvuosia on kertynyt 27. Luottamushenkilöt pohtivat, että pitkät työsuhteet ovat tavallisia, joskin nykyään nuori väki vaihtuu entistä tiheämmin.

– Pisimmät työsuhteet ovat 40 vuotta ja ylikin, Kellolampi kertoo.

Kuivatettu sahatavara odottaa työstöä hirsiksi.

ASIALLISESTI ETEENPÄIN

Sahattu puutavara odottaa ulkona pinossa kuivausta. Tekninen päällikkö Harri Hiltula kertoo, että puutavara kuivataan kamareissa, joihin se nostetaan kuormaimella. Kuivattu puutavara on sekin ulkona, mutta joka pinolla on oma katto päällänsä.

Kolmikko pohtii, että tehtaalla on kaikkiaan lupsakka henki. Kun työt hoidetaan asiallisesti, niin muuten voi ottaa rennommin.

– Ei tarvitse nipottaa eikä pokkuroida, Kellolampi toteaa.

Tekninen päällikkö Harri Hiltula, pääluottamusmies Kari Kellolampi ja työsuojeluvaltuutettu Asko Nurmela toteavat, että tehtaalla ei tarvitse nipottaa, kun työt hoidetaan asiallisesti.

Asiallinen ja jouheva tyyli kuvaa myös yhteistoimintaa. Ensimmäistä vuotta työsuojeluvaltuutettuna toimiva Nurmela kertoo, että keskusteluyhteys on hyvä johdon suuntaan.

– Helppo on neuvotella, kun asiallisesti esitetään asiat, Nurmela sanoo.

Työsuojelullisesti tehtaalla suurimmassa vaarassa ovat tekijöiden sormet. Työtapojen kehityksen, tuotannon automaation ja laiteinvestointien ansiosta käsipelillä tehdään entistä vähemmän, joten vakavia työtapaturmiakaan ei ole sattunut pitkään aikaan.

– Kun tulin sahalle, niin työ oli repimistä. Nivelrikot tuli molempiin olkapäihin, Kellolampi kertoo.

Helppo on neuvotella, kun asiallisesti esitetään asiat.

Nykyään työ ei ole enää riuhtomista, vaan isolta osin tuotantoprosessin valvontaa päätelaitteilla.

Kuivattu puutavara matkaa seuraavaksi höyläämöön, jossa Nurmela työskentelee tiiminvetäjänä. Höylästä tulee 70–80 erilaista nimikettä, jotka Nurmelan mukaan oppii nopeasti.

– Kun kerran höylää, niin muistaa mitat ja tuotteet, Nurmela sanoo.

Prosessityöntekijä Teijo Apila kuljettaa trukilla useita tonneja painavia hirsinippuja.

PUU JUOKSEE LINJASTOLLA

Seuraavaksi astutaan tehdasalueen uusimpaan halliin, jossa säilytetään hirsiaihioita. Hallin vakaat olosuhteet helpottavat aihioiden jatkotyöstöä.

Hallin viralliset avajaiset ovat seuraavana päivänä, mutta ensimmäiset hirsiaihioniput ovat jo hallin nurkassa. Teijo Apila kurvaa sisään kombitrukilla, jonka piikeissä on useita tonneja painava hirsiaihionippu. Painostaan notkuva pino asettuu nätisti edellisen nipun päälle.

– Vähän ahdas, mutta hyvä ajaa, Apila arvioi trukin sisätiloja ja käytettävyyttä.

Kolme vuotta vakituisena ja kaikkiaan neljä vuotta Kontiotuotteella työskennellyt Apila kertoo, että työnkuvaan kuuluu linjojen täyttöä ja raaka-aineen tilausta.

– Palkka ei ole hääppöinen, mutta työpaikka on muuten hyvä, Apila toteaa, ja kurvaa seuraavan nipun hakuun.

Palkka ei ole hääppöinen, mutta työpaikka on muuten hyvä.

Viereisessä hallissa höylätty puutavara saapuu sormijatkoslinjalle, jossa kone havaitsee ja leikkaa pois huonot kohdat. Kone myös tunnistaa puun sydänpuolen, joka tulee ulospäin.

– Täällä jatketaan puuta. Tästä pystyy ohjaamaan prosessia, huutaa prosessityöntekijä Joona Klemetti taustamelun yli ja osoittaa ohjaustaulua.

Vuoden 2021 juhannuksesta alkaen Kontiolla työskennellyt Klemetti valvoo, miten laite sahaa puiden päihin sormiliitokset ja liimaa puut päittäin yhteen. Liimatut aihiot katkotaan 12-metrisiksi. Klemetin kahdeksantuntisen vuoron aikana linjastolla kulkee 7 000 juoksumetriä puuaihiota.

Hirsiaihioita säilytetään tehdasalueen uusimmassa hallissa.

AUTOMAATIO MUUTTANUT TYÖTÄ

Seuraavaksi sormiliitetyt aihiot liimataan kokonaisiksi hirsiaihioiksi, jotka jatkavat höylään. Linjastolla valmistuu myös hirttä, jossa on tavalliseen verrattuna myös pystysuuntaista puuta, mikä tekee lamellihirrestä painumattoman.

Vähän matkan päässä tavataan sähkötrukin ohjaamosta Leo Junnonaho, joka kertoo trukin kyydissä olevan seitsemän tonnin nippu hirsiaihioita.

– Palvelen linjoja ja huolehdin, että pojilla on puutavaraa. Eli tämä on palveluammatti, Junnonaho sanoo naurahtaen.

Hänellä tulee kohta 34 vuotta täyteen Kontiotuotteen palveluksessa. Työtehtävät ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet automaation myötä.

– Nykyään ei tarvitse käsin koskea puuhun, kun koneilla tehdään, Junnonaho sanoo.

Leo Junnonaholla tulee kohta 34 vuotta täyteen Kontiotuotteen palveluksessa.

Myös alla oleva sähkötrukki oli muutama vuosi sitten vain haave.

– Tämä on oikein hyvä laite. Ei tule pakokaasua sisälle, Junnonaho kertoo.

Hän pohtii, että nykyään monet nuoret työntekijät käyvät kääntymässä tehtaan töissä. Junnonaho itse arvostaa vakaata työpaikkaa.

– Palkka ei ole koskaan ollut myöhässä, Junnonaho toteaa.

Prosessityöntekijä Risto Sarajärvi valvoo puutavaran höyläystä.

LOHENPYRSTÖJÄ OMAKOTITALOIHIN

Aihioista syntyy valmiita hirsiä työstölinjastolla, jossa hirret porataan, katkotaan ja työstetään muotoonsa. Suosituin hirsimalli omakotitalojen tekoon on lohenpyrstöliitoksilla varustettu 205×275-millinen hirsi.

– Tämä on kolmen miehen linja. Tässä siirtelen työjonoon tehtäviä, kertoo puolitoista vuotta Kontiolla töissä ollut prosessityöntekijät Henri Hiltula.

Uusin linjasto on itse ohjelmoitavissa uuden tuotteen tekoon. Vanhan mallin linjasto menee täysin uusiksi uuden tuotteen tullessa työstöön.

Prosessityöntekijä Henri Hiltula valvoo hirsien työstölinjaston toimintaa.

– Uusi kone on huomattavan erilainen. Kiitettävän hyvä, prosessityöntekijä Jukka Seliö vahvistaa 19 vuoden Kontio-kokemuksella.

Valmiit hirret paketoidaan ja nostetaan pihamaalle odottamaan kuljetusta rakennuspaikalle. Tehtaan pihasta lähtevästä talopaketista syntyy parissa päivässä säältä suojassa oleva isokin omakotitalo. Ostaja voi kasata rakennuksensa itse tai tilata rakennustyön Kontiolta.

Kontiotuotteen linjastolta valmistuvilla hirsillä on jokaisella oma paikkansa jossain tilatussa hirsirakennuksessa. Hirsirakennukset räätälöidään asiakkaan mieltymysten mukaan.

– Lieneekö kahta samanlaista rakennusta tehty ikinä, Kellolampi pohtii.

Tekninen päällikkö Harri Hiltula ja työsuojeluvaltuutettu Asko Nurmela tarkastelevat työstölinjastolta tullutta hirttä.

TALVI ON HILJAISEMPAA AIKAA

Korona-aikana ihmiset sijoittivat rahaa kotiin, kun esimerkiksi matkustaminen oli käytännössä mahdotonta. Tämä näkyi myös Kontiolla, jossa työtä oli ennätyspaljon.

– Talvi tahtoo olla hiljaisempaa aikaa, mutta viime talvi pyöri ilman lomautuksia, Kellolampi kertoo.

Kontiotuote aloitti 24.10.2022 muutosneuvottelut heikentyneen kysyntätilanteen ja normaalin kausivaihtelun takia. Koko henkilöstöä koskeneissa neuvotteluissa oli kyse korkeintaan 90 päivän lomautuksista sekä enintään yhdeksän henkilön irtisanomisesta, osa-aikaistamisesta tai lomauttamisesta toistaiseksi.

Tehtaalla on pystytty sopimaan asioista ilman suurempia vääntöjä. Paikallisesti on sovittu joistain työehtosopimusta paremmista työehdoista.

– Minun aikanani ei ole ollut isoja ristiriitoja. Ei työntekijöiden, eikä työnjohtajienkaan kanssa, Kellolampi kertoo.

Rauno Siivikko pakkaa hirsinippuja lähetettäväksi rakennuspaikalle.

PYKÄLIEN MUKAAN MENNÄÄN

Loppuvuonna 2020 työnantajapuolen Metsäteollisuus ry ilmoitti lopettavansa työehtosopimusten tekemisen. Näin ollen myös Kontiolla noudatettu mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimus lakkasi olemasta sopimuskauden päättyessä.

– Aluksi oli kysymyksiä, että millainen soppa tästä tulee, Kellolampi kertoo työntekijöiden tuntemuksia.

Nopeasti yrityksen johdolta tuli lupaus, ettei työehtoja olla heikentämässä ja tarkoitus on jatkaa tuttuun malliin. Seuraavaksi kysymys oli siitä, jatketaanko töiden tekoa yrityskohtaisen vai alakohtaisen työehtosopimuksen piirissä.

Meillä tehdään kaikki kuten kuuluu, niin ei ole ollut epäselvyyksiä.

Keskustelujen jälkeen hirsiteollisuuteen syntyi yhteisymmärrys toimialakohtaisen työehtosopimuksen neuvottelemisesta. Kellolampi kertoo, että henkilöstön näkökulmasta työehtosopimusneuvottelut olivat sujuvat.

– Palkankorotuksissa olisi toivomisen varaa, mutta pääsääntöisesti ollaan tyytyväisiä, Kellolampi kertoo.

Siirtyminen vanhasta mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksesta uuteen hirsitaloteollisuuden sopimukseen oli kitkaton. Vanhat paikalliset sopimukset jäivät voimaan myös uuden työehtosopimuksen tullessa voimaan.

Sujuvan toiminnan perusta on lakien ja työehtosopimuksen noudattamisessa ja hyvässä keskusteluyhteydessä yrityksen ja työntekijöiden kesken.

– Meillä tehdään kaikki kuten kuuluu, niin ei ole ollut epäselvyyksiä, Kellolampi sanoo.

Kontiotuote käyttää noin 140 000 kuutiometriä puuta vuodessa.

KONTIOTUOTE OY

PERUSTETTU Toiminta käynnistyi 1972, yritys perustettu 1976
KOTIPAIKKA Pudasjärvi
TUOTANTO Hirrestä valmistetut talot, huvilat, saunat ja piharakennukset sekä julkiset rakennukset
HENKILÖSTÖ 288, josta tuotannossa noin 150
LIIKEVAIHTO 71,5 miljoonaa euroa (2021)

 

”Hirrellä on hyvä asema”

Kontiotuotteen hirsistä rakennetaan taloja, huviloita, saunoja ja piharakennuksia sekä julkisia rakennuksia.

Toimitusjohtaja Mika Rytky kertoo, että esimerkiksi Tuusulaan rakennettavaan lukio- ja kulttuuritalo Monioon tulee 25 kilometriä hirttä Kontiolta.

– Hirrellä on hyvä asema julkisessa rakentamisessa, Rytky sanoo.

Maailman suurimman hirsirakennusten valmistajan Kontion kotikaupunki Pudasjärvi on julistautunut Suomen hirsipääkaupungiksi. Muun muassa päiväkoti, koulukeskus ja kuntapalvelut kokoava Hyvän olon keskus Pirtti ovat hirsirakennuksia.

Nykyään joka viides omakotitalo rakennetaan hirrestä. Kontio on toimittanut 50 toimintavuotensa aikana noin 50 000 rakennusta.

– Puurakentaminen on ollut tosi voimakkaassa kasvussa samoin kuin hirsirakentaminen, Rytky sanoo.

Puurakentaminen on ollut tosi voimakkaassa kasvussa samoin kuin hirsirakentaminen.

Vuonna 2021 tehtaalta lähti 1 806 hirsirakennusta.

– Tahtotila olisi, että lähdetään liikkeelle mallistomme rakennuksista, joista sovitetaan perheen ja tontin tarpeisiin. Linjan päässä joka hirrellä on yksilöity numero ja paikka tässä maailmassa, Rytky sanoo.

Viime vuodet ovat olleet Kontiolle kasvun aikaa, vaikka yritys lopetti Venäjän toimintonsa heti itänaapurin aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.

Kontio on iso energian käyttäjä. Tehtaalla ei ole omaa sähköntuotantoa, mutta energian hinnan rajua nousua on pystytty väistämään ennakoimalla.

– On ostettu hintasuojauksia systemaattisesti, ja kohtuuhyvin on pärjätty. Toki suojauksetkin päättyvät jossain vaiheessa, Rytky sanoo.

Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky kuvattuna yrityksen toimistolla Oulussa.

TEKIJÖISTÄ PIDETTÄVÄ KIINNI

Henkilöstö on yrityksen keskeinen menestystekijä.

– Kaikki yritykset kilpailevat osaavasta ja motivoituneesta työvoimasta. Jos ei pidä huolta henkilöstöstä, ei sellaisia yrityksiä ole kohta olemassa, Rytky toteaa.

Toimitusjohtaja kertoo, että yrityksessä on panostettu työn sujuvuuteen ja esihenkilötyöhön. Tulospalkkiot, polkupyöräedut ja henkilöstörahastoon maksetut avokätiset summat ovat osia henkilöstöstä huolehtimisessa.

Toimintaa kehitetään myös aktiivisella aloitekäytännöllä. Toteutettujen aloitteiden tekijöitä palkitaan, mutta kaikista aloitteista kertyy myös rahaa hyväntekeväisyyteen. Aloitetoiminnasta kertyneet rahat lahjoitetaan vuosittain henkilöstön valitsemiin kohteisiin.

Ihmisten huomioimista korostetaan Kontiotuotteen toimintatavoissa.

– Olemme kaikki kontiolaisia. Hyvällä yhteishengellä mennään sopien eteenpäin, Rytky sanoo.

 

Lue lisää hirsitaloteollisuuden työehtosopimuksen synnystä: Vastuullisuutta ja vakautta hirsitaloteollisuuteen – näin syntyi uusi työehtosopimusala 8.11.2022