Valokuvauksen harrastaja Ursula Kuula Espoossa Träskändan puistossa.

”Erilaiset muodot kiehtovat”

20.10.2022

TEKSTI JA KUVAT ANTTI HYVÄRINEN

Maailmaa katsoo eri tavalla, kun kamera on mukana. Ursula Kuulan valoku­vissa muodot ja liike ovat tärkeässä roolissa.

URSULA KUULA

Espoo
Ammat­tio­saston sihteeri
Espoon Metal­li­työ­väen ao. 271

– Oi, mitkä varjot!

Ursula Kuula ihastelee espoo­laisen Träskändan puiston kappelin seinälle piirtyviä puiden siluet­teja. Syksyn värejä on jo puiden lehdissä, mutta syysau­rinko lämmittää vielä.

– Kun lähtee kameran kanssa tuttuunkin paikkaan, sitä katsoo eri tavalla, Kuula sanoo.

Puistossa vanhat puut ja 1700-luvulla perus­tettu kartano muine raken­nuk­si­neen luovat kuvauk­sel­lisen miljöön. Puistosta löytyy muun muassa tsaarin vierailua varten raken­nettu mahti­pon­tinen ulkohuussi sekä Espoon tiettä­västi paksuin puu.

– Täällä tulee käytyä usein. Puisto on kiva ja lähellä, Kuula sanoo.

Hänen ensim­mäiset kokemuk­sensa valoku­vaa­mi­sesta ovat lapsuusajoilta.

– Pentuna sain tädiltä kameran, jossa oli salama­laite, Kuula kertoo.

Valoku­vaus­har­rastus aktivoitui toden teolla vuonna 1996, kun hän oli perus­ta­massa Kara-Kamerat ry ‑kamera­kerhoa. Hän on nykyäänkin kerhon puheenjohtaja.

– Kerho­toi­min­nassa suuri osa on ihmisiä, joiden kanssa elämät eivät muuten olisi kohdan­neet, Kuula sanoo.

Lasipallo kääntää lävit­sensä näkyvän maiseman ylösa­laisin tuoden kuvaa uuden ulottuvuuden.

Kerhon toimin­taan kuuluu muun muassa valoku­vail­toja, retkiä ja erilai­siin kuvaus­tek­nii­koihin pereh­ty­mistä. Kuula on itse vetänyt kursseja valomaa­lauk­sesta, jossa otetaan kuvia pitkillä valotus­ajoilla. Esimer­kiksi hämärässä liiku­tettu tähti­sä­de­tikku maalaa valoku­vaan säihkyviä viivoja.

Vuosit­taiset reissut Viroon ovat muodos­tu­neet kerhon perinteeksi.

– Pienet kylät ja ihmiset ovat jääneet mieleen Virosta. Siellä raken­nus­kult­tuuri on erilaista, Kuula pohtii.

Kerhon retkillä näkyvät selvästi erilaiset valoku­vaus­tyylit. Toisella kameran suljin raksuu jatku­vasti, ja toisella kamera odottaa laukussa sopivaa hetkeä. Kuula kertoo oman tyylinsä olevan aktii­vista sorttia.

Espoossa Suur-Leppä­vaaran alueella toimi­valla kerholla on noin 20 jäsentä.

– Ollaan pieni, mutta touhukas kerho.

Olen ollut huono sanomaan ei. Siitä on seurannut hyviäkin juttuja.

Kuula kuvailee itseään yhdis­ty­sih­mi­seksi. Kamera­kerhon puheen­joh­ta­juuden lisäksi hän on muun muassa ammat­tio­sas­tonsa sihteeri, johon tehtä­vään hänet houku­tel­tiin vuonna 2013.

– Olen ollut huono sanomaan ei. Siitä on seurannut hyviäkin juttuja, Kuula sanoo.

Ammat­ti­liit­toon hän liittyi 1990-luvun alussa työsken­nel­les­sään ICL:n tieto­ko­ne­teh­taassa. Lokakuussa 2022 Kuula on ollut liiton jäsen 30 vuotta.

– Liittoa en ole vaihtanut, kun en parempaa ole löytänyt, vaikka muun alan töissäkin olen ollut, Kuula kertoo.

KOKEILEMALLA OPPII

Kuula ei ole rajannut mitään kuvaus­koh­teita harras­tuksen ulkopuolelle.

– Olen kuvannut kaikkea, mitä eteen tulee.

Korona-aikana oman lähiym­pä­ristön luontoai­heet ovat koros­tu­neet kuvaus­koh­teina. Linnuista Kuula innostui keväällä 2021 vierail­tuaan Espoossa Suome­nojan lintualtailla.

– Aivan sekosin, kun kaikki linnut olivat koreina ja niitä pääsi näkemään läheltä, Kuula sanoo.

Suome­no­jasta on tullut sittemmin säännöl­listen vierai­lujen kohde.

– Viime kesänä seurat­tiin, kun musta­kurkku-uikku teki ihan kävely­tien varteen pesän, Kuula kertoo.

Epäon­nis­tu­neetkin kuvat voivat olla pirun hyviä.

Luonnosta löytyy monen­laista kuvat­tavaa, ja uudet maailmat aukeavat, kun hoksaa katsoa eri tavoin. Kuula harrastaa makro­ku­vausta, jossa otetaan äärim­mäisiä lähikuvia. Esimer­kiksi torvi­sienet ja poron­jä­kälä ovat upeita läheltä tarkasteltuna.

– Erilaiset muodot kiehtovat, Kuula sanoo.

Kuvia ottaes­saan hän kokeilee erilaisia asetuksia, joilla voi löytää kohteista uusia ulottu­vuuksia. Sattu­makin voi tuoda mukaan oman mausteensa.

– Epäon­nis­tu­neetkin kuvat voivat olla pirun hyviä, Kuula sanoo.

TUHANSIA KUVIA

Kuulan kuvissa esiintyy myös esineitä, joita hänellä on auton takakon­tissa vino pino. Erilaiset lasipallot ja muut lasiset esineet, peilit, pleksit ja ledivalot kuuluvat tarpeis­toon. Esimer­kiksi kirkas lasipallo kääntää lävit­seen näkyvän maiseman päälaelleen.

– Se muuttaa todel­li­suutta hieman, jolloin saattaa löytyä jotain uutta, Kuula kertoo.

Valoku­vaus voi olla kallis harrastus, sillä kalus­toon pystyy upotta­maan suuria summia. Kuula ei ole lähtenyt kalus­to­va­rus­te­lussa mahdot­to­muuk­siin, sillä kohtuu­hin­tai­silla varus­teilla homma luistaa. Lintuja varten täytyi kuitenkin hankkia pitkä putki, sillä siivek­käitä tähtäil­lään usein kaukaa.

Kesältä on tuhansia kuvia vielä katsomatta.

Kuulan valokuvia on ollut esillä näytte­lyissä ja hän on osallis­tunut valoku­va­kil­pai­luihin. Esimer­kiksi vuonna 2021 hänen kuviaan oli esillä Ilomant­sissa Ihmeiden ILO!TALO ‑näytte­lyssä.

Digiku­vauksen hyvä ja joskus huonokin puoli on, ettei otetta­vien kuvien määrässä tarvitse säästellä. Yhdel­täkin kuvaus­reis­sulta voi kertyä useita satoja kuvia.

– Kesältä on tuhansia kuvia vielä katso­matta, Kuula sanoo naurahtaen.

Korona-aikana lähiluon­to­koh­teista tuli Ursula Kuulalle tärkeitä ajanvietto- ja kuvauspaikkoja.

Ursula Kuulan valokuvia voi katsoa Insta­gra­missa osoit­teessa www.instagram.com/ruusaursula ja Kara-Kamerat ry:n verkko­si­vulla karakamerat.kuvat.fi.