Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu
Pekka Jurmu on hoitanut Marttilan tilan karjaa viimeiset 12 vuotta.

Levollisten lehmien levollinen pehtoori

KUVAT JAAKKO HEIKKILÄ
TEKSTI SUVI SAJANIEMI

”Nämä ovat rauhallista rotua. Lypsykarjan kanssa piti varoa, mutta tiedänhän minä miten toimia, kun olen ollut elukoiden kanssa pikkulapsesta asti.” Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu pitää huolta Marttilan tilan lihakarjasta.

PEKKA JURMU

IKÄ 63 vuotta
KOTIPAIKKAKUNTA Pudasjärvi
AMMATTI Maataloustyöntekijä
TYÖPAIKKA MTY Marttila Juha ja Veikko, Simo
AMMATTIOSASTO Teollisuusliiton Pudasjärven ao. 827

Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu
”Minä pesen koko navetan joka kevät. Viikko tai kaksikin siinä menee. Senhän takia elukat pysyvät terveinä, kun navetta on puhdas. Tämä pihatto on tehty vanhasta lypsynavetasta. Lantakola ajaa kourusta lannat pois aamuin illoin. Lehmät osaavat kyllä väistää kolaa. Lehmä on laumaeläin, ja johtaja on yleensä joku vanhempi emolehmä. Kun yksi lähtee, seuraavat muut perässä. Minä pidän eläimistä. En minä muuten täällä töissä olisi, mutta kaveriksi näille en ole ruvennut. Lehmät vain ovat. Ne kuuluvat tähän työhön.”

”Olen ollut monessa työpaikassa, ja voisin koulutukseni puolesta (metallimies, merkonomi, agrologi, viittä vaille valmis, ylempi AMK-tutkinto) tehdä paljon muutakin. Mutta minulle tämä työ sopii, ja tämä on hyvä työpaikka. Tämä on vapaata. Kesällä lehmät ovat yötä päivää laitumella.”

Vanha isäntä Veikko Marttila, 80 vuotta, tekee edelleen töitä tilalla. Tällä kertaa on meneillään aidan korjaaminen.
Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu
”Tulen seitsemäksi ja katson, että kaikki on kunnossa, aidat ehjinä ja vettä laitumien altaissa. Siivoan paikkoja. Jos on jotain konetta rikki, korjailen. Pääsen ehkä kymmenen aikaan pois. Käyn tuossa kirkolla, missä minulla on pieni yksiö. Tulen takaisin kolmen aikaan ja pääsen viideltä tai kuudelta pois. Tessin raameissa ollaan, mutta saan pitää itse kirjaa tunneistani. Voin käyttää pidempien päivien tunteja omiin menoihini. Loistavasti toimii meillä tämä paikallinen sopiminen. Ja minulla on suht´ hyvä palkka, yli tessin mennään.”
Hereford-karjan emolehmät ovat tarvinneet Jurmun mukaan harvoin avustamista poikimisessa. Olkipatjalla on niin emien kuin vasikoidenkin mukava olla.

Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu
”Kesällä on aitojen korjaamista ja siirtämistä. Lehmiä pitää siirtää uusiin osastoihin, kun edellinen laidun kalutaan loppuun. Uutta laidunta pitää kylvää. Urakoitsija paalaa rehut, mutta osallistun, jos tarvitaan. Korjaan traktorit. Vasikat syntyvät maalis-huhtikuussa. Paljoa ei ole jouduttu poikimisessa avustamaan. Emä tuntee oman vasikkansa. Potkii muut pois. Mutta keväällä syntyi kaksoset ja emä hylkäsi toisen. Juotimme kaksi viikkoa tuttipullolla. Sitten vasikka ryhtyi varastamaan muilta. Takaapäin kävi imemässä kuin vieras emä ei huomannut. Hyvin se musta sonni on kasvanut.”

”Minulla on oma pieni tila Pudasjärvellä. Olen MTK:n jäsen. Olen myös Agrologiliiton jäsen. Mutta Teollisuusliitto kiinnostaa eniten. Istun TES-neuvottelukunnassa. Teollisuusliiton kautta saadaan minusta parhaiten ajettua maaseudun työntekijöiden asioita eteenpäin. Palkkahan se on se ykkösasia. Tällainen työ on tavallaan kutsumusammatti. Ei tälle alalle lähteminen jää työoloista kiinni. Mutta mitenkä saada nuoria alalle, jos palkalla ei tule toimeen?”

Moniosaaja ja lehmäpehtoori

Miten ruotsalaisen akkutehtaan metallimiehestä tuli lehmäpehtoori Suomen Lappiin? Pekka Jurmu kertoo.

Marttilan tilan karjaa on viimeiset 12 vuotta hoitanut maataloustyöntekijä Pekka Jurmu. Polveileva elämänpolku on käynyt Ruotsin ja eteläisen Suomen kautta Simon kuntaan Kemin kupeeseen. Juurisyy on lapsuus maatilan poikana Pudasjärvellä.

– Tiedänhän minä miten toimia, kun olen ollut elukoiden kanssa pikkulapsesta asti.

– Olen ollut niin monessa työpaikassa, että tiedän senkin, mitä konttorissa istuminen on. Se ei sovi minulle, Jurmu toteaa.

Kotitilalta lähdettyään Jurmu oli viisi vuotta töissä Ruotsissa Göteborgin seudulla. Viimeisin työ siellä oli Tutorin akkutehtaassa. Vuonna 1987 Jurmu palasi Suomeen ja osti kotitilan vanhemmiltaan.

­­– Lypsylehmiä oli 15, nuorta karjaa saman verran lisää.

Se oli maatalouden niin sanotun tehostumisen aikoihin liian vähän. Olisi pitänyt rakentaa uusi navetta. Jurmu oli aiemman metallikoulutuksen oheen lukenut itselleen myös merkonomin ja agrologin paperit, mutta maatilan paisuttamisruljanssiin hän ei halunnut enää vuonna 1999 lähteä.

– Sen jälkeen menin sitten sinne, missä töitä oli, Jurmu kertoo.

KAIKKI OSATAAN, MUTTEI RATSASTETA

– En ratsastanut. Vaikka tarjosivat. Kaikki muut työt tein, mitä tilalla oli.

Jurmu paiski vuodet 2007–2009 töitä mäntsäläläisellä ratsutilalla, mutta satulaan hän ei suostunut nousemaan. Ennen ratsutilan töiden loppumista Jurmu oli ollut neljä kesäkautta tutkimassa nurmi- ja viljakasveja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ruukissa.

– Noh, voinhan minä tulla.

Niin vastasi monitaitoinen mies Juha Marttilalle, kun tämä keväällä 2010 kysyi: ”Voisitko tulla meille töihin?” Ja kyllä, tämä on juuri se Juha Marttila, joka puheenjohtajana näkyy julkisuudessa MTK:ta ja maanviljelijöiden etuja puolustamassa.

– Minun piti tulla vain vähäksi aikaa, mutta siitä asti olen ollut täällä.

Eivät tässä kaikki pärjäisi, eivät kaikki näitä hommia rupiaisi tekemään.

Mikä olisikaan ollessa?

­– Eivät tässä kaikki pärjäisi, eivät kaikki näitä hommia rupiaisi tekemään. Mutta minulle ei täällä ole mikään raskasta tai vaikeaa. Eivätkä säätkään koskaan rassaa. Tämä on vapaata.

– Ja nythän tämä on helppoa, Jurmu kuvaa.

Vaikka maataloustyöntekijän arkirupeama jakaantuu edelleenkin kahteen osaan, olivat vuodet ennen 2019 alkanutta lihakarjanpitoa raskaampia. Lypsykarjaa oli 60–70 päätä. Vaikka tilalla oli vuonna 2002 rakennetussa pihanavetassa lypsyasema, ei se vastannut robottia. Lypsämisessäkin vaadittiin siis paljon käsityötä.

Lypsykarjan pito oli ylipäänsä tiukempaa ja sitovampaa, ja holsteinilaiset lehmät olivat Jurmun mukaan pahapäisempiä kuin nykyisen lihakarjarodun, eli Herefordin, lempeät ja lauhkeat emolehmät.

YDINASIOIDEN ÄÄRELLÄ

Partaita putsataan. Lietelantaa ajetaan. Lehmiä astutetaan. Sähköaitoja kunnostetaan. Traktoreita korjataan. Peltoja kynnetään. Laidunta kylvetään.  Heinää niitetään. Rehupaaleja kerätään.

– Se tekee, joka kerkeää, Jurmu kuvailee yhteistyötä tilalla.

Vanha isäntä Veikko Marttila hoitaa usein traktorihommia. Juha Marttila taas päättää tietokoneineen tilan isommat kuviot. Siis esimerkiksi sen, mitkä hiehot jäävät tilalle emolehmiksi. Vaikka Jurmu ei opikaan lehmiä yksilöinä tuntemaan, hän saattaa kertoa, mitä numeroa korvamerkeissään kantava hieho vaikuttaa aralta tai äkäiseltä, ja joutaa pois.

– Minä ne tiedän parhaiten, minähän navetassa olen.

Ja näin Jurmu kuvailee juuri nyt meneillään olevaan vuodenkiertoon kuuluvia töitään.

–  Minä pesen koko navetan joka kevät. Viikko tai kaksikin siinä menee. Senhän takia elukat pysyvät terveinä, kun navetta on puhdas.

Senhän takia elukat pysyvät terveinä, kun navetta on puhdas.

– Kesällä lehmät ovat yötä päivää laitumella. Tulen seitsemäksi ja katson, että kaikki on kunnossa, aidat ehjinä ja vettä laitumien altaissa. Siivoan paikkoja. Jos on jotain konetta rikki, korjailen. Huoltomiehiä ei ole täällä juuri näkynyt. Pääsen ehkä kymmenen aikaan pois. Käyn tuossa kirkolla, missä minulla on pieni yksiö. Tulen takaisin kolmen aikaan ja pääsen viideltä tai kuudelta pois.

– Tessin raameissa ollaan, mutta saan pitää itse kirjaa tunneistani. Voin käyttää pidempien päivien tunteja omiin menoihini. Loistavasti toimii meillä tämä paikallinen sopiminen. Ja minulla on suht´ hyvä palkka, yli tessin mennään.

­Viitisenkymmentä emolehmää poikii maalis–huhtikuussa viitisenkymmentä vasikkaa.

– Paljoa ei ole jouduttu poikimisessa avustamaan. Aika lailla ovat vasikat itse syntyneet. Emä tuntee oman vasikkansa. Potkii muut pois. Mutta keväällä syntyi kaksoset ja emä hylkäsi toisen. Juotimme kaksi viikkoa tuttipullolla. Sitten vasikka ryhtyi varastamaan muilta. Takaapäin kävi imemässä kuin vieras emä ei huomannut. Hyvin se musta sonni on kasvanut.

KURITONTA NUORISOA

Nuoriso ei ole vain ovelaa, se on myös kuritonta. Lähdettyämme laitumia katsastamaan ja kiertämään yksi vasikoista pelästyy ja ryntää läpi aitojen villimmälle ja vapaammalle puolelle.

– Ei ne aina välitä, voivat iskettää itsensä sähkölankaan, Jurmu ihmettelee vasikoiden toljailuja.

Emä on lähtenyt samasta aidasta läpi jälkikasvuaan pelastamaan, toinen kaksikko vielä näiden perässä. Jurmu pistää juoksuksi ja kiertää toista kautta hätistämään karkulaiset takaisin laitumelle. Myöhemmin havaitaan, että hyvä oli emienkin ryntäillä nuorisonsa perään, sillä sähköpaimenesta ja sen aitalangasta on jäänyt sähkö uupumaan.

Aitoja on 100 hehtaarin tilalla kaikkiaan 4–5 kilometriä. Ne teettävät töitä. Syksyllä on yleensä kaikki langat kerätty pois, sillä porot ja hirvet tuppaavat niitä vioittamaan. Lehmiä siirretään aina uusille laitumille, ”osastoihin”, kun vanha on kaluttu loppuun. Aitojakin on siksi siirrettävä.

Maataloustyöntekijä Pekka Jurmu
Tämä on vapaata, sanoo Pekka Jurmu työstään.

LEHMÄT JA RUOKAKETJU

Jurmulla on kaikkien muiden tutkintojensa ohella viittä vaille valmiina myös ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Opinnäytetyön aiheena hänellä on Ruokaketjun kehittäminen.

Marttilan tilan karjasta lähtee vasikoita syksyllä eteenpäin toiselle kasvattajalle ja lopulta lähinnä pihvilihaksi ravintoloihin.

– Kyllä näillä lehmillä on tunteet, se on selvä. Emät huutavat viikon sen jälkeen, kun vasikat lähtevät.

Jurmu sanoo, ettei hän ole kuitenkaan näille eläimille kaveriksi ryhtynyt. Silloin hän ei voisi olla tilalla töissä, vaikka hän pitää eläimistä. Koiriakin hänellä on ollut.

– Lehmät vain ovat. Ne kuuluvat tähän työhön.

Kyllä näillä lehmillä on tunteet, se on selvä.

Nauta on hyötysuhteeltaan kaikkein kehnoin tuotantoeläin, kun kasveja muunnetaan ihmisravinnoksi. Julkisuudessa muistutetaan, että alle viidesosa tarvitsemastamme energiasta tulee eläinperäisistä tuotteista, vaikka pelloista lähes neljä viidesosaa on eläintuotannon käytössä.

– Väistämättä näitä asioita tulee pohdittua, kun lukee tiedotusvälineitä, Jurmu toteaa.

Jurmu kuitenkin huomauttaa, että tällä tilalla rehut saadaan omilta pelloilta, eli hyvin vähän käytetään väkilannoitteita tai muita ulkopuolisia tuotantopanoksia.

Oman karjan lanta käytetään tarkkaan lannoitukseen. Samalla nousee pohdintaan Suomen erikoisongelma. Hyvää lannoitetta, eli lantaa, löytyy Itä- ja Pohjois-Suomen karjatiloilta, mutta sitä ei saada Varsinais-Suomen viljatiloille. Näiden keinolannoitteista valuu sitten rehevöittävää ainesta Itämereen sen pahoinvointia syventämään.

– Mutta näiden pohtiminen on varmaan MTK:n hommia. Ja minä uskon, että täällä on vielä 10–20 vuotta karjaa, vaikka minä en enää niitä olisikaan hoitamassa, Jurmu uskoo.