Suoma­laisen Kirjal­li­suuden Seuran arkis­to­tut­kija Juha Nirkko tuntee niin joulun kuin pikku­jou­lunkin luomiskertomukset.

– Eivät kirkkoisät hölmöjä olleet. Ei ollut helppoa mitätöidä vanhan kansa­nuskon juhlia kokonaan unohduk­siin. Paljon helpompi oli lansee­rata niiden paikalle kristil­liset juhlat, Nirkko toteaa.

Kaikkialla on vuoden pimeintä hetkeä juhlis­tettu jollain lailla, ja nokkelat kirkkoisät sijoit­tivat tuolle kalen­te­ri­pai­kalle Kristuksen synty­mä­juhlan. Joulu­pu­kille on puoles­taan ollut esiku­vana Pyhä Nikolaus. Hän oli kristitty piispa, joka asui 300-luvulla nykyi­sessä Turkissa, Myran kaupungissa.

Nirkko kertoo, että Nikolaus kuvat­tiin myöhem­missä maalauk­sissa punaviit­tai­seksi henki­löksi. Tästä on lähes 2 000 vuotta myöhemmin amerik­ka­lainen virvoi­tus­juo­ma­puk­kikin ominut värityk­sensä. Pyhää Nikolausta jalos­tet­tiin vielä eteen­päin. Hänestä tuli lahjojen tuoja ja antaja, Raamatun kerto­muk­sesta tuttuja itämaan tietäjiä matkien.

Meillä jouluun ja joulu­puk­kiin ympät­tiin vielä monet kekrin, eli satokauden päättä­jäis­juh­lien, elementit nuuttipukkeineen.

– Suoma­lai­sessa perin­teessä nuorten aikuisten lauma kierteli talosta taloon. Sonnus­tau­dut­tiin, stailat­tiin, ristiin­pu­keu­dut­tiin. Keskus­hah­mona oli tosi kummal­linen, tunnis­ta­maton ja karne­va­lis­tinen nuutti­pukki, jolla oli päällään turkki oikein tai nurin­päin, ehkä sarvetkin. Mukana saattoi olla kerit­simet, kirveen­vartta, puntaria, kaiken­laista rekvisiittaa.

– Pukki ei tuonut mitään, vaan nuori­so­joukko pyysi kesti­tystä. Talo sai huonon maineen, jollei laumalle tarjottu ruokaa, ehkä viina­ryyp­pykin, Norkko kertoo nuuttipukista.

MISTÄ SYNTYI PIKKUJOULU?

– Joulua edeltää adventin aika, ja ensim­mäinen adventti on ollut joulun aloitus, pieni joulu. Ensin se oli perhe­juhla, mutta myöhemmin yliopis­toissa alettiin viettää iloisempia kekke­reitä, puuro­juhlia. Samoin esimer­kiksi lyseoissa saatet­tiin viettää kepeämpiä kuusi­juhlia. Joka tapauk­sessa Suomen pikku­jou­lu­juh­lien juuret löytyvät jo 1800-luvulta.

Firman juhlat ‑käsit­teen alle pikku­joulut alkoivat kotoutua Nirkon mukaan varmuu­della jo ennen toista maail­man­sotaa. Ensim­mäisten pikku­joulun järjes­tä­jien joukossa 1920-luvulla on ollut Kone Oy, missä työnan­taja tosin kustansi juhlat ensin ainoas­taan kontto­ri­hen­ki­lö­kun­nalle. Vuonna 1933 mukaan pääsivät myös tuotannon työnte­kijät. Juhli­misen tavat ovat noista ajoista lähtien pysyneet jokseenkin samoina.

– Pikku­joulu on kädeno­jennus työnan­ta­jalta. Työpaikan pikku­jou­luissa on oleel­lista hauskan­pito. Pidetään hauskaa työpaikan vakiin­tu­neiden hierar­kioiden kustannuksella.

Nirkko sanoo, että parhaim­mil­laan pikku­jou­luoh­jelma on työpaikan oman väen tuottamaa, ei suurella rahalla ja ulkoa ostettua aikuisten leikittämistä.

– Aikuinen kyllä tarvitsee leikki­mistä, mutta sen on oltava vapaa­eh­toista eikä siihen saa liittyä mitään nöyryyt­tä­mistä tai jännit­tä­mistä. Ja jos joku ei halua osallistua, häntä ei saa painostaa. Mainiointa on omin voimin tuotettu ohjelma, Nirkko sanoo.

– Jos kännä­tään liikaa, se on firman pikku­jou­lujen ilmeinen haitta­puoli. Mutta useim­miten pikku­joulut jäävät plussan puolelle. Yksinäi­selle ihmiselle pikku­joulut voivat olla hyvä mahdol­li­suus tuntea o

levansa osa yhteisöä. Parhaim­mil­laan pikku­joulut kohot­tavat työpaikan yhteisöllisyyttä.

Pelisäännöt pirttiin – ja pikkujouluihin!

TEKSTI SARI KOLA

Häirintä ja epäasial­linen käytös on työpai­koilla ja työnan­tajan järjes­tä­missä tilai­suuk­sissa kielletty. Toimiva ja elävä työyh­teisö koostuu tunte­vista, ajatte­le­vista ja ahkeroi­vista ihmisistä, joiden elämää kirja­voit­tavat koko elinkaaren tapah­tumat ja kokemukset.

Työtä tehdään ajatuksen ja motivaa­tion voimalla. Tätä elävien ihmisten yhteisöä on aktii­vi­sesti hoidet­tava ja ylläpi­det­tävä. Sen kunnosta on vastuu koko porukalla.

Jotta työyh­teisön henki pysyy hyvänä ja tekemisen meininki mielek­käänä, toimin­ta­tavat ja pelisäännöt on käsitel­tävä yhteis­toi­min­nassa. Ne kirjoi­te­taan auki ja käydään läpi rauhassa työyh­teisön kanssa. Tietyin välia­join tai tarpeen tullen säännöt myös uusitaan.

Työyh­teisön sosiaa­lista toimi­vuutta ei voida rakentaa ylhäältä päin. Itse tehty ja pures­keltu toimii parhaiten. Läpinä­ky­västi ja lähelle tuoden laaditut pelisäännöt luovat kokemuksen oikeu­den­mu­kai­suu­desta. Se on paras perusta epäasial­lisen käytöksen ehkäisyyn.

Helposti ymmär­ret­tävät toimin­taoh­jeet tuovat turval­li­suutta jokai­selle työpai­kalla työsken­te­le­välle. Häirintä ja epäasial­linen käytös ovat vakavia asioita, ja sellai­sina niihin on työpai­kalla suhtau­dut­tava. Tästä syystä työnte­ki­jöiden pereh­dy­tys­oh­jel­massa on käytävä läpi myös sosiaa­liset pelisäännöt.

Työtur­val­li­suus on kokonai­suus, jota yhdessä kehitämme ja vaalimme. Pidetään huolta omasta mukavasta ja turval­li­sesta yhtei­sös­tämme niin työpai­koilla, pikku­jou­luissa kuin siviilielämässä.