Ettei­vät porot pääse vierai­siin valtakuntiin

Suomen rajoilla on 1 200 kilo­met­riä poroes­te­ai­taa. Kunnos­sa­pito vaatii tuulien ja tuis­ku­jen uhmaa­mista ja hirvien ja karhu­jen alati telo­mien verk­ko­jen korjaa­mista. ”Mutta harvalla maail­massa on tällaista työym­pä­ris­töä”, ylis­tää teol­li­suus­liit­to­lai­nen aita­työn­joh­taja Kari Hent­tu­nen Lutto­joen varressa tulilla istuessaan.

4.11.2021

”Hake­muk­sessa tarkoi­te­tusta toimin­nasta ei ilmei­sesti aiheudu vaaraa raja­jär­jes­tyk­sen tai raja­tur­val­li­suu­den yllä­pi­tä­mi­selle.” Näin suopea lupa­pää­tös annet­tiin Teki­jän toimit­ta­jalle ja kuvaa­jalle Raja-Joose­pin ja Ante­rin väli­selle alueelle Venä­jän vastai­selle rajalle. Elokuis­ten rank­ka­sa­de­päi­vien lomaan on osunut häkel­lyt­tä­vällä tark­kuu­della kaunis aurin­ko­päivä. Käve­lemme Raja-Joose­pista Lutto­joen varteen.

Palis­kun­tain yhdis­tyk­sen aita­työn­joh­taja Kari Hent­tu­nen esit­te­lee aitaa vier­tä­vän polun varresta jäkä­lää kasva­vat tante­reet ja naavasta parroit­tu­neet puut. Aita­mie­het Asla Pulska ja Toni Sieppi taitei­le­vat mönki­jöil­lään putik­ko­paik­ko­jen yli tulis­te­luun vali­tulle joen­pen­ke­reelle. Teol­li­suus­lii­ton metsä­alan sopi­mus­asian­tun­tija Jari Sirviö vuolee kiehi­set yhdestä aita­mies­ten sahaa­masta pölkystä. Nuotio leis­kah­te­lee, pannu­kahvi pihi­see ja puun­run­golla istuen, jalat sammal­var­vi­kossa levä­ten on mainio turista rajavyöhykeporoesteaitakunnossapitotyöstä.

VALTIOIDEN VÄLILLÄ SOVITTUA

– Poroes­te­ai­to­jen kunnos­sa­pito ja raken­ta­mi­nen perus­tuu valtioi­den väli­siin sopi­muk­siin. Aidoilla este­tään, ettei­vät Suomen porot pääse vieraan valta­kun­nan alueelle. Aitaa on valtioi­den väli­sillä rajoilla yhteensä 1 200 kilo­met­riä, Kainuun Suomus­sal­melta kolmen valta­kun­nan, eli Suomen, Ruot­sin ja Norjan, raja­pyy­kille asti, Hent­tu­nen kertoo.

Hent­tusen vastuulla on koko loppu­ma­ton rauta­lan­ka­verk­ko­jen, tolp­pien, verä­jien ja kulke­mista helpot­ta­vien pitkos­pui­den ja silto­jen raken­nelma. Hänen samoin kuin aita­mies­ten työnan­taja on Rova­nie­mellä pääkont­to­ri­aan pitävä Palis­kun­tain yhdis­tys eli poro­ta­lou­den neuvontaorganisaatio.

Aita­työ­hön on valtion budje­tissa varattu vuosit­tain 980 000 euroa, ja se kier­rä­te­tään yhdis­tyk­selle Lapin ELY-keskuk­sen kautta.

– Norjan vastai­sella rajalla Suomen vastuulla on 450 kilo­met­riä aitaa. Venä­jän vastai­sella rajalla on 750 kilo­met­riä aitaa, josta Suomi on yksin vastuussa. Aita kulkee 20:n eri palis­kun­nan alueella ja siitä huoleh­tii 50 osa-aikaista aita­työn­te­ki­jää, jotka ovat kaikki paikal­li­sia poromiehiä.

Aitaa voivat vahin­goit­taa hirvet ja karhut, myrs­ky­jen kaata­mat puut ja kuuran kerty­mi­nen niin, ettei aita jaksa sitä enää kaatu­matta kanna­tella. Karhu­jen retkistä Hent­tu­nen huomaut­taa, että kontioi­den invaa­sion huomaa koko raja-alueella. Mutta jotkut karhut tietä­vät, mihin Suomen puolella kannat­taa erityi­sesti könytä.

– Keväällä näkee aita­ra­por­teista, milloin valo­ku­vaa­jat alka­vat karhu­jen ruokin­nan Suomen puolella. Karhut oppi­vat ruokin­ta­pai­kat jo pentuina. Syksyllä, kun metsäs­tys alkaa, karhut lemp­pa­se­vat taas takai­sin Venä­jän puolelle.

ILMASTONMUUTOS NÄKYY

– Lumen kide­ra­kenne on joten­kin muut­tu­nut, ja kosteita kelejä on paljon. Ennen tuis­kut veivät aidoista pudo­te­tut lumet mennes­sään. Nyt ne vain kerros­tu­vat ja kerros­tu­vat. Kuurot­tu­nut aita on kuin purje. Viime vuonna joudut­tiin tästä syystä korjaa­maan pisim­mil­lään kilo­met­rin verran aitaa.

Vaikeuk­sia tuot­taa myös se, että jäät eivät tule järviin eikä routa maahan enti­sellä ajal­laan. Talven tulo viiväs­tyy, eivätkä aita­mie­het tiedä, pitäi­sikö lähteä töihin kelkalla vai mönki­jällä. Toisaalta talvet voivat olla tavat­to­man lumi­sia ja keväät sitten viivästyä.

Hent­tu­nen korjaa huvit­tu­neena etelän ihmis­ten irvis­te­lyä siitä, että eivät kai ne porot puuhun nouse naavaa eli luppoa syömään. Porot kulke­vat ensin­nä­kin puulta puulle alim­pia naava­tup­poja syöden. Sitten tuuli heit­tää naavan hangille.

– Silloin tulee niin sanottu sävä. Välillä vaarat ovat musta­naan luppoa, Hent­tu­nen valis­taa tietä­mät­tö­miä vain vanhoissa puissa kasva­van naavan tärkeydestä.

Tavoit­teena on aina saada 60 kilo­met­riä aitaa vuodessa täysin perus­kor­jat­tua. Toisi­naan on tingit­tävä, kun ”hätä­töinä” pitää korja­ta­kin aitaa aivan toisaalla. Hent­tu­nen kiit­te­lee, että toiset poro­mie­het, Raja­var­tios­ton ja Metsä­hal­li­tuk­sen työn­te­ki­jät samoin kuin retkei­li­jät ilmoit­ta­vat rikkou­tu­neista aidoista.

Aita­mie­het ovat ”päte­vää poruk­kaa”, Hent­tu­nen kehai­see. Palis­kun­nat ehdot­ta­vat aina itse, kuka pääsee täyden­tä­mään kaksi­mie­histä, moto­ri­soi­tua aita­par­tiota, jos joku työn­tekijä lähtee muihin töihin tai jää eläkkeelle.

VIIKKO MAASTOSSA

– Minun ja Tonin (Sieppi) lisäksi taisi olla kuusi muuta halu­kasta. Äänes­tyk­sen kautta vuonna 2016 pääsimme aita­mie­hiksi, kertoo Raja-Joose­pista aita­reis­suil­leen lähte­vän työpa­rin toinen poro­mies Asla Pulska.

Kesäi­sin mönki­jällä, talvella lumi­kel­kalla partioi­valla kaksi­kolla on vastuul­laan 52 kilo­met­riä aitaa. Keski­mää­rin aita­työ­hön kuluu viikko kuukau­dessa, ja työn saa pitkälti itse suun­ni­tella. Niin eläin­ten kuin koko muun luon­non ihmeet – ja myrs­kyi­sät yllä­tyk­set – ovat kaksi­kolle tuttuja.

– Karhu menee aidan ali ja kiskoo tolpat ylös. Hirvi menee yli, varsin­kin kiima-aikaan ne kaata­vat paljon aitaa. Perus­kor­jaus työl­lis­tää paljon, Pulska kertoo.

– Talvella aita voi kuurot­tua umpeen tai jäädä koko­naan lumen alle. Tois­sa­vuo­den lumi­sena talvena jouduimme raken­ta­maan koko­naan uuden aidan lumeen Kier­tä­mä­tun­tu­rin pohjoisrinteelle.

Perus­kor­jaus­tar­peet viedään talvella kelkalla maas­toon. Aspit eli haka­set, jolla verkko kiin­ni­te­tään tolp­piin, kuulu­vat koko ajan perus­va­rus­tuk­seen, samoin vasara, rauta­kanki, moot­to­ri­saha, kirves, vara­ben­sa­tankki, sadevaatteet…

Pulska toteaa, että joskus voi tuntu­rista joutua kään­ty­mään takai­sin tuki­käm­pälle, kun myrs­ky­tuuli nousee tai sumu laskeu­tuu yllät­täen, säätie­do­tuk­sen ennus­tuk­sia sen kummem­min kumar­te­le­matta. GPS-paikan­nus on silloin hyödyksi. Tie alas tuttuun kuruun löytyy paikan­nuk­sen avulla, sillä sankim­massa sumussa ei pysty aisti­maan, ajaako mönki­jää tuntu­rin rinnettä ylös vai alas.

LUONNON KESKELLÄ, RAUHASSA

– Aina kun tuntu­riin nousee ja katsoo maise­maa, huomaa, miten hienolta se näyt­tää. Tähän ei kyllästy. Saa tehdä työtä luon­non keskellä ja rauhassa, Pulska kuvailee.

Pulska on saame­lai­nen ja hän asuu Suomen eteläi­sim­mässä saame­lais­ky­lässä Vuotsossa.

– Meidän palis­kun­tamme pääasial­li­set talvi­lai­tu­met ovat pelas­tu­neet UKK-puis­ton ansiosta. Kesä­lai­tu­milla on metsä­ta­loutta, mutta kun porot ovat kesäi­sin pääasiassa aapa­soilla ja joki­var­sissa, niin niihin ei ole paljoa koskettu, Pulska toteaa ja huomaut­taa, että poro­jen laidun­mailla kasvaa 300 vihreää kasvia.

– Meidän palis­kun­tamme poron­hoito on kestä­vällä pohjalla. Kouriin­tun­tu­vin todis­tus tästä on se, että meidän ei tarvitse lain­kaan lisä­ruok­kia poroja. Tämä­hän se myös innos­taa, poron­hoi­dolla pärjää taloudellisesti.

– Ne päätök­set tehdään aina jossain muualla, nuori poro­mies toteaa viita­ten suun­ni­tel­miin, joilla hakkau­te­taan naava­met­siä ja myllä­tään jäkä­lä­maita, eli vaaran­ne­taan luon­non ehdoilla harjoi­te­tun poron­hoi­don edellytykset.

Meidän palis­kun­tamme poron­hoito on kestä­vällä pohjalla. Kouriin­tun­tu­vin todis­tus tästä on se, että meidän ei tarvitse lain­kaan lisä­ruok­kia poroja.

Toisin kuin Norja, Suomi ei ole rati­fioi­nut ILO:n sopi­musta 169 alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuksista.

– Jääme­ren rata halkai­sisi laidun­maat, muis­tut­taa Pulska puoles­taan vielä yhdestä suun­ni­tel­masta. Hän kokee, että siihen on itse hankala vaikuttaa.

– Meidän kannal­tamme matkailu olisi varmaan paras elin­keino, jos muille elin­kei­noille anne­taan tilaa. Mutta senkään ei pidä antaa lipsua, eli asutuk­sen ei saa antaa laajen­tua puistoon.

Pulska on kuiten­kin hyvin toivei­kas saame­lai­sen poron­hoi­don suhteen.

– Minä näen tule­vai­suu­den valoi­sana. On paljon nuoria, jotka halua­vat jatkaa tätä perin­neam­mat­tia säilyt­täen metsät ja luon­non­ti­lai­sen poron­hoi­don. Ja kult­tuuri halu­taan nyt säilyt­tää, koulut voi käydä saameksi.

SAA PUHUA SAAMEA

– Minä en saanut käydä koulua saamen kielellä niin pienestä pitäen kuin omat lapseni. He ovat olleet kielipesähoidossa.

Jos nuori mies voi ylipäänsä kehrätä, voisin väit­tää, että tyyty­väistä kehrää­mistä kuuluu Toni Siepin puheessa. Suomi ei enää kitke saame­lai­suutta asun­to­la­kou­luilla, joissa lapsia rangais­tiin saamen puhu­mi­sesta. Siepin 6‑vuotias ekaluok­ka­lai­nen alkaa opin­tai­pa­leensa hyvin pitkälti saameksi ja 4‑vuotias jatkaa kielipesähoidossa.

– Saame­lai­suus on nyt enem­män ylpey­den aihe, Sieppi tiivistää.

Pari­val­jak­konsa tavoin Sieppi on tavat­to­man tyyty­väi­nen siitä, että saa tehdä aita­työ­tään ”metsässä, rauhassa”. Työn haas­tei­siin kuuluu mönki­jöi­den ja lumi­kelk­ko­jen kanssa pelaaminen.

– Aika yleistä on jäädä kiinni, on kivik­koista ja kallioista maas­toa. Tai vehje hajoaa. Sitten pitää hinata. Meillä on mönki­jässä aina vinssi mukana. Mutta aina on ratkai­sut löydetty ja näiden­kin asioi­den kanssa on oppi­nut pärjää­mään, Sieppi toteaa.

– Fyysi­sintä ja raskainta työtä on tolp­pien vaih­ta­mi­nen. Ne voivat olla pitkiä ja raskaita päiviä, varsin­kin jos kelit ovat huonot, aita­mies kertoo.

Luon­no­no­lo­suh­teet vaikut­ta­vat suoraan poron­hoi­toon, mistä Sieppi saa Puls­kan tavoin pääasial­li­sen elantonsa.

– Tois­sa­talvi oli huono poroille. Talvi tuli aikai­sin ja oli paljon lunta. Kaiken lisäksi syksyllä oli vähän sieniä. Poro­han lihot­taa itsensä talvea varten sienillä, aita­mies kertoo.

Myös Sieppi on varsin toivei­kas poron­hoi­don tule­vai­suu­den suhteen. Hän kertoo, että suora­myynti kasvat­taa osuut­taan, vaikka joka palki­sella onkin joku suurempi lihanostaja.

– Mutta hyvä­hän se olisi, jos saisi väli­kä­den siitä pois.

KAIKKI HYÖDYT NÄKYVIIN

Aita­työn­joh­taja Hent­tu­nen harmit­te­lee sitä, että toisin kuin Ruot­sissa, Suomessa ei ole vielä laskettu kunnolla poron­hoi­don isoja ja myön­tei­siä sosi­aa­lis-talou­del­li­sia vaiku­tuk­sia. Julki­suu­dessa puhu­taan esimer­kiksi metsä­ta­lou­den muka­naan tuomista työpai­koista, mutta yhtä­löissä ei lasketa mukaan sitä miinusta, mikä syntyy poron­hoi­don vaikeu­tu­mi­sesta ja sen työpaik­ko­jen mene­tyk­sistä. Miinus­merk­kien kerryt­tä­jiä on monta.

– Metsä­ta­lous, kaivok­set, maata­lous, sähkö­ra­ken­ta­mi­nen, vesirakentaminen…

Hent­tu­nen muis­tut­taa, että yhtä poro­ki­loa kohden rahal­lista ja koko Suomen kannalta yhteis­kun­nal­lista hyvää tuote­taan monin­ker­tai­sesti. Poron­hoito yllä­pi­tää ”maagista” Lappia. Poron­hoito luo matkai­lu­työ­paik­koja. Kaupat ja matka­muis­to­myy­mä­lät saavat asiak­kaita. Huol­toa­se­mat myyvät polt­toai­neita. Kylät pysy­vät asut­tuina ja koulut, oppi­lai­tok­set ja päivä­ko­dit luovat lisätyöpaikkoja.

Ensim­mäi­set tulok­set koko­nais­hyö­dyistä on tosin saatu Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen Porota-tutki­mus­hank­keesta. Esimer­kiksi Inarissa poroi­hin liit­ty­vän tuotan­non arvo on noin 11 miljoo­naa euroa luoden 150 työpaik­kaa. Hank­keessa on eräistä kerran­nais­vai­ku­tuk­sista pystytty esit­tä­mään kuiten­kin vain arvioita, sillä kaik­kea ei tilastoida.

LIITTO, HYVÄ TUKI

Hent­tu­nen kertoo olleensa vuodesta 1998 Palis­kun­tain yhdis­tyk­sen palve­luk­sessa. Myös metsä­ala on tuttu, ja sitä kautta eli Puulii­ton peruja hän on pysy­nyt Teol­li­suus­lii­ton jäse­nenä. Aita­työ­hön sovel­le­taan metsä­alan työeh­to­so­pi­musta, ja muiden muassa tunti­pal­kat ja ikäli­sät haetaan oike­aan kuosiin tästä sopi­muk­sesta. Hent­tu­nen alle­vii­vaa liitosta saadun avun ja tuen tärkeyttä.

– Oli ongelma mikä tahansa, aina on ollut helppo kysyä. Hyvin liitto on palvellut.

Aita­ret­kellä Hent­tu­nen pohtii sopi­mus­asian­tun­tija Sirviön kanssa kysy­mystä siitä, miten työn­te­ki­jöille pitäisi korvata omien työvä­li­nei­den, esimer­kiksi mönki­jöi­den ja kelk­ko­jen, käyttö. Valtion matkus­tus­oh­je­sääntö kun ei anna asiasta ohjeita. Tämä­kin kysy­mys saa nopean ratkai­sunsa. Sirviö kertoo, että liitto on hake­nut verot­ta­jalta ennak­ko­rat­kai­sun Metsä­hal­li­tuk­sen vastaa­vista korvauksista.

– Täytyypä ottaa tämä mukaan käyt­tö­suun­ni­tel­miin, Hent­tu­nen tuumailee.

Teki­jän toimit­taja ja valo­ku­vaaja eivät ilmei­ses­ti­kään aiheut­ta­neet isom­paa vaaraa raja­jär­jes­tyk­selle. Hyväs­te­lemme aita­par­tion ja työn­joh­ta­jan Raja-Joose­pissa isoin kiitok­sin. He lähte­vät aita­viertä takai­sin metsään useam­maksi päiväksi, me muut jatkamme etelämmäksi.

Aurinko jatkaa sädehtimistään.

PALISKUNTAIN YHDISTYS

PERUSTETTU 1948
KOTIPAIKKA Rovaniemi
TOIMIALA Poro­ta­lou­den neuvontaorganisaatio
HENKILÖSTÖ 11 kokoai­kaista, 50 osa-aikaista

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT OTTO PONTO