Raha on luottamusta

Pätäkkä, fyffe, tuohi, fyrkka, massi, hillo. Rakkaalle rahalle on monta lempi­ni­meä. Harvem­min tulemme kuiten­kaan miet­ti­neeksi, mitä raha itse asiassa on.

Nyky­ään ymmär­rämme rahana tutut koli­kot tai sete­lit, mutta se voi olla muutakin.

Jotta jokin voidaan tulkita rahaksi, täytyy sen täyt­tää kolme ehtoa. Rahan täytyy olla HYVÄKSYTTY VÄLINE tava­roi­den tai palve­lui­den VAIHTOON, rahalla täytyy VOIDA MITATA ARVOA ja sen täytyy SÄILYTTÄÄ ARVONSA.

Siksipä jois­sain tilan­teissa tai yhtei­söissä vaik­kapa tupakka tai kookos­päh­ki­nät voivat olla rahaa.

Jotta rahan kolme ehtoa voivat täyt­tyä, tarvi­taan LUOTTAMUSTA. Ihmis­ten täytyy luot­taa, että raha kelpaa muil­le­kin, muilla on yhtei­nen käsi­tys rahan arvosta ja raha säilyt­tää arvonsa vielä kuukausia ja vuosia.

Jos luot­ta­mus äkil­li­sesti laskee, ROMAHTAA MYÖS RAHAN ARVO. Näin on esimer­kiksi käynyt Venezue­lassa. Elokuussa maan keskus­pankki leik­kasi kuusi nollaa maan valuu­tasta, koska valuu­tan arvo on jatka­nut nopeaa heiken­ty­mistä maan seka­sor­ron takia.

Jos luot­ta­mus äkil­li­sesti laskee, romah­taa myös rahan arvo.

Rahan arvon mittaa sano­taan VALUUTAKSI. Tunne­tuim­mat mitat liene­vät dollari, euro ja jeni.

Valuu­tan arvo määräy­tyy kansain­vä­li­sillä valuut­ta­mark­ki­noilla. Jos sijoit­ta­jat, pankit ja varain­hoi­ta­jat luot­ta­vat jonkin maan talou­teen, maan valuut­taa pide­tään hyvänä arvon säilyttäjänä.

Valuut­to­jen arvoon vaikut­ta­vat ennus­teet talou­den kasvusta, keskus­pank­kien harjoit­tama poli­tiikka, laino­jen korot, poliit­ti­nen vakaus ja niin edel­leen. Sijoit­ta­jat pyrki­vät arvioi­maan, mitkä valuu­tat heik­ke­ne­vät ja mitkä vahvis­tu­vat, jotta he voivat tehdä voit­toa ajoit­ta­malla ostot oikein.

Eri valuu­tat kallis­tu­vat tai halpe­ne­vat aina SUHTEESSA TOISIINSA. Sijoit­ta­jat osta­vat yhtä valuut­taa maksaen sen toisella. Kaupan luon­teen takia ei voi syntyä tilan­netta, jossa kaik­kien valuut­to­jen arvot nouse­vat samaan aikaan.

Valuut­ta­mark­ki­nat eivät ole pelkäs­tään sijoit­ta­jia varten. Jos suoma­lai­nen yritys ostaa vaik­kapa Ruot­sista jonkin kompo­nen­tin, pitää yrityk­sen maksaa valmis­ta­jalle kruu­nuissa. Tätä tarkoi­tusta varten yrityk­sen pankin tai muun rahan­vä­lit­tä­jän täytyy vaih­taa valuuttaa.

Ja pitää­hän turis­tien­kin usein vaih­taa valuuttaa.

RAHA SYNTYY TYHJÄSTÄ

Suomen Pankki kirjoit­taa verk­ko­si­vuil­laan, että ”jokai­nen euro, punta, kruunu, rupla, dollari tai jeni on tietysti jonkun varal­li­suutta, mutta samalla se on myös jonkun velkaa.”

Tämä johtuu siitä, että kun pankit lainaa­vat rahaa asiak­kail­leen, ne luovat rahan tyhjästä.

Laina­not­ta­jalle tämä uusi raha näkyy lisään­ty­neenä saldona tilillä. Tämä saldo on kuiten­kin itse asiassa pankin velkaa lainanottajalle.

Kun laina­not­taja sitten ostaa tällä saldolla jotain, pankin luoma uusi raha siir­tyy jonkun toisen varallisuudeksi.

Myös pank­kien pankki eli keskus­pankki luo rahaa, kun se laskee liik­keelle velka­pa­pe­reita, tutta­val­li­sem­min sete­leitä ja koli­koita. Näis­sä­kin tapauk­sissa pankeilla on keskei­nen rooli.

Pankilla täytyy olla keskus­pan­kin tilillä saldoa, jotta pankki voi luovut­taa käteistä asiak­kaille. Pankki voi kasvat­taa saldo­aan esimer­kiksi myymällä keskus­pan­kille valtioi­den tai yritys­ten velkakirjoja.

Talous­krii­sien aikana keskus­pankki on pyrki­nyt lisää­mään talou­dessa liik­ku­van rahan määrää osta­malla aiem­paa enem­män velka­kir­joja niin pankeilta kuin muilta sijoittajilta.

TYHJIÄ VELKAPAPEREITA

Seteli siis on keskus­pan­kin velka­pa­peri. Mitä sete­lillä sitten voi saada, jos sen kiikut­taa keskus­pank­kiin? Vali­tet­ta­vasti ei mitään.

Nykyistä keskus­pank­kien liik­keelle laske­maa rahaa sano­taan fiat-rahaksi. Tällä lati­nan­kie­li­sellä sanalla viita­taan siihen, että rahan arvoa ei ole sidottu mihin­kään fyysiseen.

Toisin oli vuosi­kym­me­niä sitten, jolloin valuu­tan arvo oli sidottu arvo­me­tal­lei­hin ja sete­leitä vastaan sai keskus­pan­kista vaik­kapa kultaa tai hopeaa. Esimer­kiksi Suomen Pankki irrotti markan kulta­kan­nasta 1931 ja Yhdys­val­tain keskus­pankki dolla­rin vuonna 1971.

TEKSTI PEKKA LEIVISKÄ

7.10.2021