AVAAJA: Painostuskeino pois työnantajilta

Teollisuusliiton ammattiosastojen mallisääntöjen muutos vahvistaa tutun toimintatavan: liitto neuvottelee työehtosopimukset ja osastot valvovat sopimusten noudattamista. Muuttuneessa työmarkkinatilanteessa oli uhkana, että osastoja tai luottamusmiehiä olisi painostettu tekemään työehtosopimuksia.

15.9.2021

Teollisuusliiton valtuusto teki kesäkuussa ammattiosastojen mallisääntöjen toiseen pykälään muutoksia. Sääntöihin kirjattiin yksiselitteisesti, ettei ammattiosasto voi tehdä työehtosopimuksia.

Sääntömuutos vahvistaa olemassa olevan käytännön, jonka mukaan osastojen tehtävänä on valvoa ja seurata, että työpaikoilla noudatetaan liiton solmimia työehtosopimuksia.

– Sanamuotoon kirjattiin se, mikä henki on ollut aikaisemminkin, toteaa vastaava järjestöasiantuntija Pekka Juusola Teollisuusliiton toimistoyksiköstä.

Pekka Juusola
Pekka Juusola

Sääntömuutoksessa toiseen pykälään myös lisätään kohta, joka nostaa esille ammattiosastojen roolin luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen toiminnan edistäjinä ja tukijoina.

Lähtökohtaisesti ammattiosastojen mallisääntöjä muutetaan liiton ylimmässä päättävässä elimessä, eli viiden vuoden välein järjestettävässä liittokokouksessa.

– Jos tilanne muuttuu ratkaisevasti, mallisääntöjä voidaan muuttaa myös valtuuston päätöksellä, Juusola kertoo.

TURVAA OSASTOILLE JA LUOTTAMUSMIEHILLE

Metsäteollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n irtiotot perinteisestä työehtosopimustoiminnasta muuttivat toimintaympäristöä ratkaisevasti, joten myös mallisääntöjen muokkaamiselle tuli tarve ennen vuoden 2023 liittokokousta.

– Muutoksella turvataan ammattiosaston ja luottamusmiehen asema, jottei tule kiistanalaiseksi se, missä sopimuksia tehdään, Juusola kertoo.

Metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden työnantajajärjestöjen lopetettua valtakunnallisten työehtosopimusten tekeminen vaarana olisi voinut olla, että jotkut työnantajat painostaisivat osastoja tai luottamusmiehiä tekemään paikallisesti epäedullisia työehtosopimuksia.

Julkisessa keskustelussa työehtosopimuksista nousevat esiin lähinnä palkankorotusten suuruudet. Vähemmälle huomiolle jäävät työehtosopimuksen perusteella tulevat vuorolisät, sairausajan palkat, lomarahat ja monet muut saavutetut edut.

– Pahin skenaario olisi, että tehtäisiin paikallinen työehtosopimus, jossa nostetaan tuntipalkkaa, mutta jätetään muut lisät pois, Juusola toteaa.

MUUTOKSET VOIMAAN SYKSYN AIKANA

Muutokset on määrä saada hyväksytyksi ammattiosastojen ylimääräisissä kokouksissa syys- ja lokakuun aikana. Liitossa on valmisteltu valmis kokouskutsupohja osastojen käyttöön.

– Kehotetaan pitämään ylimääräinen kokous toisen pykälän muutoksen takia. Saadaan se alta pois ennen varsinaisia osastojen syyskokouksia, Juusola kertoo.

Korona-aikana kokous voidaan pitää etäkokouksena, jossa kaikki tai osa kokoukseen osallistujista on mukana etäyhteyksillä. Kasvokkain pidettävissä kokouksissa tulee ottaa huomioon koronaturvallisuus ja oman alueen kulloisetkin rajoitukset.

Muutoksella turvataan ammattiosaston ja luottamusmiehen asema.

Ylimääräisen kokouksen jälkeen sääntömuutokset viedään Patentti- ja rekisterihallituksen tietokantaan. Teollisuusliitossa tehdään muutokset valmiiksi sähköiseen järjestelmään, jossa osaston puheenjohtajan pitää käydä hyväksymässä sääntömuutos. Liitto maksaa sääntöjen muutosmaksun.

Sääntöjen muutoksesta ja käytännön toteutuksesta on pidetty liiton toiminta-alueittain ay-klinikoita, joihin on kutsuttu osastojen edustajat.

Juusola kertoo, että mallisääntöjen muutoksen tarpeellisuudesta on ollut vahva yksimielisyys liiton päätöselimissä ja ammattiosastoissa.

– Kielteistä keskustelua ei ole syntynyt lainkaan.

OSASTOT POIS VÄLIKÄDESTÄ

Helsingin Puuseppäin ammattiyhdistys ry:ssä sääntömuutos käsiteltiin ylimääräisessä kokouksessa 14. syyskuuta, kertoo puheenjohtaja Riitta Kaituri.

Hän sai tiedon sääntömuutoksesta, kun kutsu tuli asiaa käsittelevälle ay-klinikalle.

– Voi olla, että asiasta on tullut muutakin kautta tieto, mutta kesäkautena se oli mennyt ohi, Kaituri kertoo.

Sääntömuutosasia sopi sujuvasti osaston hallituksen säännönmukaiseen kokousaikatauluun. Ylimääräisen kokouksen kutsu saatiin liikkeelle nopeasti ay-klinikan jälkeen ja ylimääräinen etäkokous pidettiin syyskuussa samana päivänä kuin aikataulun mukainen hallituksen kokous.

Työnantajien suunnalta tuleva painostus paikallisten työehtosopimusten tekemiseen ei Kaiturin arvion mukaan olisi koskenut omaa osastoa tai työpaikkaa, mutta kaikkiaan sääntömuutos on tarpeellinen.

– Voisi helpostikin käydä niin, että osastot joutuisivat hankalaan välikäteen. Sääntömuutos on varmasti hyvä, Kaituri toteaa.

Ammattiosastojen päivitetyt mallisäännöt ja ohjeet sääntömuutoksen tekemiseen ovat osoitteessa: www.teollisuusliitto.fi/saannot

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVITUS EMILIE UGGLA