HARRASTAJA: Mika Musto­nen tekee uniik­keja puukkoja

Hyvä puukko sopii käyt­tä­jänsä käteen ja pysyy terä­vänä, sanoo puuk­koja puhde­töi­nään tekevä Mika Musto­nen. Hänen käsis­sään pysy­vät sekä vasara, naskali että neula.

MIKA MUSTONEN

Muhos
Varas­to­mies,
Sah-Ko Oy, Oulu

4.3.2021

Hiilet hohkaa­vat punai­sina, kun Mika Musto­nen takoo latta­te­räk­sestä terää puuk­koon lapsuu­den­ko­tinsa maise­missa Muhok­sen Kylmälänkylällä.

– Pitää olla metal­li­mies, puuseppä ja suutari, että puukko syntyy. Teko­vai­heessa terän­kin pystyy pilaa­maan, Musto­nen sanoo.

Puukon valmis­tuk­sen salat alkoi­vat avau­tua Musto­selle, kun hän syksyllä 2016 osal­lis­tui ensim­mäi­sen kerran Oulu­joki-opis­ton puukkokurssille.

– Paikal­lis­leh­dessä oli ilmoi­tus kurs­sista, ja piti­hän sitä lähteä kokei­le­maan. Minulla oli jo pitkään ollut mielessä, että olisi muka­vaa tehdä puukko.

Ensin Musto­nen teki puuk­koja osto­te­riin, kunnes puuk­ko­sep­pä­mes­tari Markku Park­ki­nen järjesti oppi­lail­leen kahden viikon taon­ta­kurs­sin kesällä 2017.

– Siellä kävimme läpi terän taon­ta­ta­vat ja ‑teknii­kat sekä hion­nat, ja siitä lähtien olen tehnyt terät itse.

Hän takoo puukon teriä myös pyöröteräksestä.

– Se on työlästä. Tako­mi­seen menee pian pari tuntia. Jätän taon­ta­pin­nalle usein vasa­ran jälkiä. Ne ovat hyvännäköisiä.

KAHVA LEHTIPUUSTA

Puukon kahvan valmis­tuk­seen käyvät Musto­sen mukaan kaikki lehti­puut omena­puusta syree­ni­pen­saa­seen. Itse hän on miel­ty­nyt visa­koi­vuun ja koivupahkaan.

– Visa­koi­vussa saat­taa olla loimua, ja koivu­pah­kaan tulee usein kuvioita. Puun pinnan elävyys miel­lyt­tää silmääni.

Tykö­tar­peita Musto­sella on riit­tä­miin, sillä hän osti vajaa kolme vuotta sitten Raahesta kook­kaan koivupahkan.

– Se oli sen verran iso, että kolmeen mieheen saimme sen nostet­tua perä­kär­ryyn. Siitä riit­tää kahva­ma­te­ri­aa­liksi pitkäksi aikaa, Musto­nen nauraa.

Terän ja kahvan väliin Musto­nen istut­taa pienen metal­li­kap­pa­leen, jota kutsu­taan helaksi.

– Se on vaativa työvaihe. Terän ja helan juureen ei saa jäädä rakoa, sillä muuten kahvaan pääsee likaa ja vettä ja se rupeaa lahoa­maan sisältä päin.

HAARUKKAKIN TARPEEN

Puukon valmis­tus edel­lyt­tää teki­jältä kärsi­väl­li­syyttä, sillä se on 98-prosent­ti­sesti hiomista, Musto­nen kertoo.

– Puukon teke­mi­seen pitää keskit­tyä. Teki­jällä pitää olla silmää, jotta hän hahmot­taa koko­nai­suu­den ja taiteel­li­suutta, että hän pystyy teke­mään hionnat.

Kärsi­väl­li­syy­delle ja taiteel­li­suu­delle on sijaa myös tupen ompelussa.

– Teen terälle ensin suoja­les­tin puusta, ettei terä tule tupen läpi. Kun ompe­len tupen, suoja­lesti jää sen sisälle.

Pitää olla metal­li­mies, puuseppä ja suutari, että puukko syntyy.

Hänen tuppensa ovat taval­li­sesti naudan park­ki­nah­kaa. Ompe­le­mi­seen Musto­nen käyt­tää vaha­lan­kaa, naska­lia, neulaa ja haarukkaa.

– Tupen sauman pitää mennä puukon keski­lin­jaa pitkin, sauman pitää olla suora ja pisto­jen välin tasai­nen. Pistän nahkaan haaru­kalla jäljet, jotta saan ompe­leesta tasaisen.

Tuppeen saa näyt­tä­vyyttä paine­le­malla siihen erilai­sia kuvioita, kun nahka on märkää, Musto­nen kertoo.

– Tupen ja kahvan voi myös värjätä narvi­vä­reillä, jolloin niihin tulee vivahteita.

Narvi­vä­rit ovat nahan tai puun värjää­mi­seen tarkoi­tet­tua petsiä. Musto­nen on käyt­tä­nyt puukois­saan ruskean eri sävyjä.

HAAVEISSA OMA VERSTAS

Taval­li­sesti Musto­nen tekee puuk­koja talvi­sin opis­ton kurs­silla, joka kokoon­tuu kerran viikossa Muhok­sen yläkou­lulla. Tänä talvena kurs­sin aloi­tusta on kuiten­kin siir­retty koro­na­ra­joi­tus­ten vuoksi. Se harmit­taa Mustosta.

– Oma vers­tas olisi ihan­teel­li­nen. Siellä menisi joka ilta muutama tunti. Ennem­min teen puuk­koja kuin istun telk­ka­rin ääressä.

Puuk­ko­jen valmis­tus on hänestä hyvää vasta­pai­noa työlle.

– Siinä pääsen rauhoit­tu­maan ja keskit­ty­mään ihan johon­kin muuhun. Kahta saman­laista puuk­koa ei tule, ne ovat kaikki omia yksilöitään.

Musto­sella on hyllyssä pari­kym­mentä valmista puuk­koa ja toinen mokoma on vuosien varrella vaih­ta­nut omistajaa.

– Siinä on pieni mahdol­li­suus lisä­tu­loi­hin. Metsäs­tä­jät ovat osta­neet puuk­ko­jani. Niitä on mukava myös antaa lahjaksi suku­lai­sille ja tuttaville.

TAVOITTEENA SM-KULTA

Hyvä puukko on Musto­sen mukaan sellai­nen, joka sopii käyt­tä­jänsä käteen ja käyt­tö­tar­koi­tuk­seen. Puukon pitää olla terävä ja myös pysyä sellaisena.

– Karkaisu on terässä tärkein työvaihe. Jos terä jää liian pehmeäksi, se ei pysy terä­vänä. Jos terä taas jää liian kovaksi, se voi murtua eikä sitä saa koti­kons­tein teräväksi.

Kolme vuotta sitten Musto­nen otti ensim­mäi­sen kerran osaa puukon­val­mis­tuk­sen SM-kisoihin.

– Markku kannusti osal­lis­tu­maan, kun hän näki kehi­tyk­seni sekä työni laadun. Puuk­ko­jen pitää olla viimei­sen päälle tehtyjä, että niillä pärjää kilpailuissa.

Pitää ottaa se asenne, että nyt tulee ensim­mäi­nen palkinto!

Toissa vuonna hän sijoit­tui helal­li­sessa sarjassa hopealle.

– Arvos­te­lu­pöy­tä­kir­jan mukaan helan istu­tus kaatui muuta­man millin­kym­me­nyk­sen eteen­päin ja terän kärki ei ollut symmetrinen.

Viime vuonna Musto­nen sai helat­to­masta sarjasta hopeaa ja helal­li­sesta prons­sia. Uusi kilpai­lu­puukko muhii jo mietteissä.

– Pitää ottaa se asenne, että nyt tulee ensim­mäi­nen palkinto!

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT VESA RANTA