Työka­ve­rit Ari Majava ja Tarmo Tyni: ”Huumo­ria tarvitaan”

Työpaikka on pilalla, jos sieltä puut­tuu pieni herjan­heitto. Yli 30 vuotta samassa työssä on opet­ta­nut tunte­maan toisen huumo­rin­ta­jun, sano­vat Taival­kos­ken Tela­tek Work­sin levy­sep­pä­hit­saa­jat ja luot­ta­mus­mie­het Tarmo Tyni ja Ari Majava.

7.1.2021

TARMO TYNI: Me vään­nämme vitsiä vähän joka asiasta täällä töissä. Se on hyvä homma. Pahim­pia herjoja en kerro, mutta jota­kin voi arvata jo siitä, että Arin suku­nimi on Majava. Siitä keksii vaikka mitä.

ARI MAJAVA: Huumo­ria tarvi­taan. Se on työpai­kalla äärim­mäi­sen tärkeä asia. Ottaako toinen nokkiinsa heitoista? Sellaista ei tule edes ajateltua.

TARMO: Olemme olleet täällä töissä niin pitkään, että meille on kehit­ty­nyt oman­lai­nen keski­näi­nen huulen­heitto. Joskus huomaa, että muut eivät vält­tä­mättä ymmärrä meidän huumo­riamme. Kun joku uusi tulee tänne töihin, hän saat­taa katsella ja kuun­nella näitä juttuja hetken ihmeissään.

ARI: Kun on pitkään tehnyt työtä yhdessä tietää, että kyllä tuo nämä heitot sulat­taa. Joku voi miet­tiä, että onko tuol­lai­nen heit­tely ihan normaa­lia, mutta me tiedämme, että kyllä tuo toinen sietää melkein mitä vaan. Jos se josta­kin pahas­tuu, se on vähän aikaa hiljaa.

TARMO: Työpaikka on pilalla, jos sieltä puut­tuu pieni herjanheitto.

ON VUOSI 85, KAUAN ON AIKAA SIIS…

ARI: Tulin tänne töihin ensim­mäi­sen kerran touko­kuussa 1985. Muis­tan, kun katse­lin tyhjää tehdas­hal­lia. Silloin elet­tiin Rauta­ruu­kin aikaa ja täällä alet­tiin tehdä junanvaunuja.

TARMO: Tulin ensim­mäi­sen kerran tänne töihin vuonna 1985, kun olin pääs­syt armei­jasta. Kävin lyhyen työru­pea­man Savossa 1988. En viih­ty­nyt siellä, eikä palkka ollut hyvä. Esikoi­semme oli puoli­vuo­tias. Käve­limme puoli­son kanssa nukut­ta­massa vaunuissa nukku­vaa poikaa ja puoliso kysyi, miltä täällä mahtaa tuntua kymme­nen vuoden kulut­tua. Sanoin, että sitä me emme tule näke­mään. Pala­simme Taival­kos­kelle melkein saman tien, vuonna 1989.

ARI MAJAVA

Levy­sep­pä­hit­saaja
Vara­pää­luot­ta­mus­mies
Tela­tek Works Oy, Taivalkoski
Ao. 129:n puheenjohtaja

TARMO TYNI

Levy­sep­pä­hit­saaja
Pääluottamusmies
Tela­tek Works Oy, Taivalkoski

TARMOLTA SAA HYVÄT NEUVOT

ARI: On tärkeää, että on työka­veri, jolta voi kysyä neuvoa. Tuotan­non homma on sellaista, että välillä meinaa mennä sormi suuhun. Tarmolta voi aina kysyä – ja joskus saat­taa saada jopa asial­li­sen vastauksen.

TARMO: Tällä kone­pa­jalla on valmis­tettu vuodesta 1998 yli 200 ruori­pot­ku­ria. Se on aika­moi­nen määrä.

PORONKELLONTAKOJAT OSAAVAT

ARI: Työ on muut­tu­nut vuosien varrella entistä likai­sem­maksi ja raskaam­maksi. Kun tulimme tänne töihin, valmis­timme junan­vau­nu­jen runkoja. Mate­ri­aa­lit olivat ohuita nykyi­siin verrat­tuna. Yksi ruori­pot­kuri painaa 95 000 kiloa. Kun siihen upote­taan moot­tori, se painaa 200 000 kiloa.

TARMO: Oli onni, että Rauta­ruu­kin vuori­neu­vos Helge Haavisto piti Taival­kos­ken puolta. Hän sanoi, että myös Koil­lis­maalla tarvi­taan työtä. Niin tänne tuli vuonna 1985 tämä tehdas, vaikka jotkut irvi­leuat etelässä sanoi­vat, ettei­vät ne poron­kel­lon­ta­ko­jat osaa junan­vau­nuja hitsata. Toisin on.

ARI: Täällä on jatkuva pula työn­te­ki­jöistä. Koil­lis­maalla ei enää koulu­teta metal­li­mie­hiä, ennen täällä oli ammat­ti­koulu. Väki on muuten­kin vähen­ty­nyt. Tehtaan kone­pa­ja­pääl­likkö on rippikoulukaverini.

TARMO: Metal­li­työ ei nuoria kiin­nosta. Olen­kin sano­nut työnan­ta­jalle, että kyllä se euro vaan on hyvä konsultti.

Eipä täällä olisi jaksa­nut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TÄRKEÄÄ OSATA VETÄÄ RAJANSA

TARMO: Kun me tulimme yli 30 vuotta sitten työelä­mään, oli itses­tään­sel­vyys kuulua ammat­ti­liit­toon. Nyt se ei enää ole. Koetan kertoa nuorem­mille, miten iso apu ja tuki liitosta on. Pääluot­ta­mus­mies katsoo, että hommat mene­vät asial­li­sesti. Työnan­ta­jan kanssa on pientä vään­töä aina silloin tällöin. Kenen­kään kanssa ei tarvitse olla aina samaa mieltä.

ARI: Olen vara­luot­ta­mus­mies ja ollut myös pääluot­ta­mus­mie­henä. Se oli melko kuor­mit­ta­vaa, koska pidin työpu­he­linta aina auki ja puhuin vapaa-aika­na­kin työpai­kan ongel­mista ja kuun­te­lin muita. Tarmo on opet­ta­nut väen siihen, että työasiat hoide­taan työai­kana. Se on hyvä homma.

TARMO: Kun lähden työpai­kan pihasta kello 14, suljen puhe­li­men ja ajat­te­len ihan muuta. Minulla on kaksi nuorem­paa veljeä ja hekin ovat täällä töissä.

ARI: Vapaalla emme juuri tapaa toisiamme, koska asumme eri puolilla pitä­jää. Taival­koski on aika laaja kylä. Lähet­te­lemme esimer­kiksi What­sAp­pissa videoita ja muuta kivaa toisil­lemme. Tarmo harras­taa metsäs­tystä, minulta ovat ne hommat jääneet.

TARMO: Muutin koti­kon­nuil­leni Koston kylään järven rannalle. Työmat­kaa on 40 kilo­met­riä. Viih­dyn syrjä­ky­lällä hyvin, tykkään, kun saa olla rauhassa.

ARI: Taival­koski on hiljen­ty­nyt vuosien varrella. 30 vuotta sitten täällä oli monta baaria ja ravin­to­laa. Tans­seja pidet­tiin joka viikon­loppu ja poruk­kaa riitti. Nyt väki on vähen­ty­nyt eikä täällä ole juuri mitään tapahtumia.

TARMO: Työpaikka on kuiten­kin mukava. Eipä täällä olisi jaksa­nut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT VESA RANTA

SARJA JATKUU

Kerto­kaa meille hyvästä työka­ve­ruu­des­tanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi