Työka­verit Ari Majava ja Tarmo Tyni: ”Huumoria tarvitaan”

Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjan­heitto. Yli 30 vuotta samassa työssä on opettanut tunte­maan toisen huumo­rin­tajun, sanovat Taival­kosken Telatek Worksin levysep­pä­hit­saajat ja luotta­mus­miehet Tarmo Tyni ja Ari Majava.

7.1.2021

TARMO TYNI: Me väännämme vitsiä vähän joka asiasta täällä töissä. Se on hyvä homma. Pahimpia herjoja en kerro, mutta jotakin voi arvata jo siitä, että Arin sukunimi on Majava. Siitä keksii vaikka mitä.

ARI MAJAVA: Huumoria tarvi­taan. Se on työpai­kalla äärim­mäisen tärkeä asia. Ottaako toinen nokkiinsa heitoista? Sellaista ei tule edes ajateltua.

TARMO: Olemme olleet täällä töissä niin pitkään, että meille on kehit­tynyt omanlainen keski­näinen huulen­heitto. Joskus huomaa, että muut eivät välttä­mättä ymmärrä meidän huumo­riamme. Kun joku uusi tulee tänne töihin, hän saattaa katsella ja kuunnella näitä juttuja hetken ihmeissään.

ARI: Kun on pitkään tehnyt työtä yhdessä tietää, että kyllä tuo nämä heitot sulattaa. Joku voi miettiä, että onko tuollainen heittely ihan normaalia, mutta me tiedämme, että kyllä tuo toinen sietää melkein mitä vaan. Jos se jostakin pahastuu, se on vähän aikaa hiljaa.

TARMO: Työpaikka on pilalla, jos sieltä puuttuu pieni herjanheitto.

ON VUOSI 85, KAUAN ON AIKAA SIIS…

ARI: Tulin tänne töihin ensim­mäisen kerran touko­kuussa 1985. Muistan, kun katselin tyhjää tehdas­hallia. Silloin elettiin Rauta­ruukin aikaa ja täällä alettiin tehdä junanvaunuja.

TARMO: Tulin ensim­mäisen kerran tänne töihin vuonna 1985, kun olin päässyt armei­jasta. Kävin lyhyen työru­peaman Savossa 1988. En viihtynyt siellä, eikä palkka ollut hyvä. Esikoi­semme oli puoli­vuo­tias. Kävelimme puolison kanssa nukut­ta­massa vaunuissa nukkuvaa poikaa ja puoliso kysyi, miltä täällä mahtaa tuntua kymmenen vuoden kuluttua. Sanoin, että sitä me emme tule näkemään. Palasimme Taival­kos­kelle melkein saman tien, vuonna 1989.

ARI MAJAVA

Levysep­pä­hit­saaja
Varapää­luot­ta­mus­mies
Telatek Works Oy, Taivalkoski
Ao. 129:n puheenjohtaja

TARMO TYNI

Levysep­pä­hit­saaja
Pääluottamusmies
Telatek Works Oy, Taivalkoski

TARMOLTA SAA HYVÄT NEUVOT

ARI: On tärkeää, että on työka­veri, jolta voi kysyä neuvoa. Tuotannon homma on sellaista, että välillä meinaa mennä sormi suuhun. Tarmolta voi aina kysyä – ja joskus saattaa saada jopa asial­lisen vastauksen.

TARMO: Tällä konepa­jalla on valmis­tettu vuodesta 1998 yli 200 ruori­pot­kuria. Se on aikamoinen määrä.

PORONKELLONTAKOJAT OSAAVAT

ARI: Työ on muuttunut vuosien varrella entistä likai­sem­maksi ja raskaam­maksi. Kun tulimme tänne töihin, valmis­timme junan­vau­nujen runkoja. Materi­aalit olivat ohuita nykyi­siin verrat­tuna. Yksi ruori­pot­kuri painaa 95 000 kiloa. Kun siihen upote­taan moottori, se painaa 200 000 kiloa.

TARMO: Oli onni, että Rauta­ruukin vuori­neuvos Helge Haavisto piti Taival­kosken puolta. Hän sanoi, että myös Koillis­maalla tarvi­taan työtä. Niin tänne tuli vuonna 1985 tämä tehdas, vaikka jotkut irvileuat etelässä sanoivat, etteivät ne poron­kel­lon­ta­kojat osaa junan­vau­nuja hitsata. Toisin on.

ARI: Täällä on jatkuva pula työnte­ki­jöistä. Koillis­maalla ei enää koulu­teta metal­li­miehiä, ennen täällä oli ammat­ti­koulu. Väki on muutenkin vähen­tynyt. Tehtaan konepa­ja­pääl­likkö on rippikoulukaverini.

TARMO: Metal­lityö ei nuoria kiinnosta. Olenkin sanonut työnan­ta­jalle, että kyllä se euro vaan on hyvä konsultti.

Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TÄRKEÄÄ OSATA VETÄÄ RAJANSA

TARMO: Kun me tulimme yli 30 vuotta sitten työelä­mään, oli itses­tään­sel­vyys kuulua ammat­ti­liit­toon. Nyt se ei enää ole. Koetan kertoa nuorem­mille, miten iso apu ja tuki liitosta on. Pääluot­ta­mus­mies katsoo, että hommat menevät asial­li­sesti. Työnan­tajan kanssa on pientä vääntöä aina silloin tällöin. Kenen­kään kanssa ei tarvitse olla aina samaa mieltä.

ARI: Olen varaluot­ta­mus­mies ja ollut myös pääluot­ta­mus­mie­henä. Se oli melko kuormit­tavaa, koska pidin työpu­he­linta aina auki ja puhuin vapaa-aikanakin työpaikan ongel­mista ja kuuntelin muita. Tarmo on opettanut väen siihen, että työasiat hoide­taan työai­kana. Se on hyvä homma.

TARMO: Kun lähden työpaikan pihasta kello 14, suljen puhelimen ja ajattelen ihan muuta. Minulla on kaksi nuorempaa veljeä ja hekin ovat täällä töissä.

ARI: Vapaalla emme juuri tapaa toisiamme, koska asumme eri puolilla pitäjää. Taival­koski on aika laaja kylä. Lähet­te­lemme esimer­kiksi WhatsAp­pissa videoita ja muuta kivaa toisil­lemme. Tarmo harrastaa metsäs­tystä, minulta ovat ne hommat jääneet.

TARMO: Muutin kotikon­nuil­leni Koston kylään järven rannalle. Työmatkaa on 40 kilometriä. Viihdyn syrjä­ky­lällä hyvin, tykkään, kun saa olla rauhassa.

ARI: Taival­koski on hiljen­tynyt vuosien varrella. 30 vuotta sitten täällä oli monta baaria ja ravin­tolaa. Tansseja pidet­tiin joka viikon­loppu ja porukkaa riitti. Nyt väki on vähen­tynyt eikä täällä ole juuri mitään tapahtumia.

TARMO: Työpaikka on kuitenkin mukava. Eipä täällä olisi jaksanut kulkea 31 vuoden ajan, jos tämän ottaisi kovin vakavasti.

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT VESA RANTA

SARJA JATKUU

Kertokaa meille hyvästä työka­ve­ruu­des­tanne, saatamme tehdä teistä jutun: tekija@teollisuusliitto.fi