MAAILMA: Minne menet, Viron teollisuus?

teollisuusliitto

Viron teollisuudella riittää haasteita. Niistä polttavimmat ovat työpaikkojen katoaminen etenkin Itä-Virosta ja samaan aikaan työvoiman loppuminen.

KUVA YLLÄ: Raivo Tamar kertoo palkasta jäävän käteen alle tuhat euroa kuukaudessa. Hän ei ikävöi Neuvostoliittoa takaisin, mutta: ”Palkat olivat suhteessa pari kertaa suuremmat kuin nykyään. Olen sen ikäinen, että muistan 1980-luvun elävästi.” KUVA AGO TAMMIK

11.12.2020

Raivo Tamar, 58, on tyypillinen virolainen teollisuustyöntekijä. Hän on myöhäisessä keski-iässä ja on tottunut odottamaan kärsivällisesti parannuksia työoloihinsa ja palkkaansakin. Usein hänen kärsivällisyytensä onkin palkittu.

− Työolot ovat nyt hyvät, niistä ei voi nurista. Työpisteet ovat lämpimiä, valaistuja ja turvallisia, hän kertoo työpaikallaan Skano Furniture Factoryssa Pärnussa.

Tamar on huonekalupuuseppä ja hän on pysynyt uskollisena samalle työnantajalle jo 25 vuotta. Käsite sama työnantaja on tässä kohdin tosin suhteellinen, sillä Skano on vaihtanut omistajaa ja nimeäänkin useaan otteeseen 1990-luvulta lähtien.

Skanon juuret ulottuvat vuoteen 1945 ja Pärnumaan Teollisuuskombinaattiin, josta tuli myöhemmin Viisnurk. 1990-luvun alussa Viro itsenäistyi, Viisnurk yksityistettiin ja Viisnurkin suksitehdas Visu alkoi valmistaa suomalaisille tuttuja Karhu-, Peltonen- ja Järvinen-suksia, kunnes se suljettiin kannattamattomana vuonna 2004.

Sittemmin Viisnurk jakaantui ja sen huonekaluosasto jatkoi nimellä Skano Furniture. Jakaantumisen arkkitehtina hääräsi suomalaistaustainen sijoittaja Joakim Helenius.

Tamaria palkanmaksajansa eri käänteet lähinnä huvittavat.

− Pääasia on, että palkka tulee ajallaan. Ei tämä ole enää sama yritys kuin ennen. Meitä oli täällä 200 työntekijää, kun nykyään on 30−40. Palkkoja ei ole nostettu moneen vuoteen eikä ylitöitäkään ole enää, hän naurahtaa kuivasti.

”Pääasia on, että palkka tulee ajallaan”, Raivo Tamar sanoo. KUVA AGO TAMMIK

KORONA KÄÄNSI PALKKARALLIN

Palkkansa suuruuden kertoo rehellisesti myös Külli Reheperv, joka on suomalaistaustaisen Ensto Ensekin kokoonpanotehtaan pääluottamusmies Tallinnan kupeessa Keilassa. Työntekijämäärä on Keilassa kasvanut ja on nyt 350, sillä Enston käsityövaltainen piensarjatuotanto on keskitetty juuri sinne.

Kokoonpanopisteellä vierähtävät Rehepervinkin työpäivät.

− Palkat koostuvat peruspalkasta sekä henkilökohtaisesta ja tiimikohtaisesta tuloslisästä ja saamme vuorolisää. Kuukausipalkat ovat 800 eurosta vähän yli tonniin, netto, Reheperv kertoo.

− Sillä voi tulla toimeen, jos ei ole asunto- tai autolainoja eikä pieniä lapsia, mutta säästöön ei jää mitään. Keilassa on kaikki kallista kuin Tallinnassa, sillä käytännössä Keila on Tallinnan esikaupunki.

Tilastojen mukaan palkat ovat nousseet Virossa viime vuosina 6−8 prosentin vuosivauhtia ja Rehepervin mukaan se pitää kutakuinkin paikkansa myös Enstolla.

Virossa palkkarallia tosin on vetänyt julkinen sektori, yksityisellä puolella palkkakasvu on ollut maltillisempaa. Tänä vuonna palkkaralli on koronan vuoksi pysähtynyt ja kääntynyt teollisuuden monella sektorilla päinvastaiseksi: palkat putoavat.

Työnantaja nosti palkkoja omasta aloitteestaan varastotyöntekijöillä huomattuaan, että työntekijöiden vaihtuvuus oli kasvanut liian suureksi.

− Solmittuamme Enston kanssa tehdaskohtaisen työehtosopimuksen palkkoja nostettiin heti seitsemän prosenttia. Sen jälkeen on palkkoja nostettu pari kertaa viisi prosenttia kerrallaan, Reheperv selostaa.

Hän korostaa, ettei palkkoja ole kuitenkaan korotettu kertaakaan ilman painavia perusteita tai siksi, että ”muuallakin nostetaan”. Työntekijäpuolen on osattava perustella korotusvaateensa huolellisesti.

− Ensto on siinä mielessä esimerkillinen työnantaja, että se tiedottaa kaikesta ajankohtaisesta ja tehtaan taloustilanteesta aina perjantaisin. Olemme saattaneet pyytää lisää palkkaa silloin, kun tehtaalla on mennyt erityisen hyvin. Työnantaja nosti palkkoja omasta aloitteestaan varastotyöntekijöillä huomattuaan, että työntekijöiden vaihtuvuus oli kasvanut liian suureksi. Nuoret työntekijät vaihtavat Virossa työpaikkaa liukkaasti.

Reheperv, 56, on Raivo Tamarin kanssa samaa ikäluokkaa ja samaa mieltä siitä, että ruumiillisessa työssä palkat olivat Neuvostoliitossa korkeampia kuin nyky-Virossa.

− Rakennusmies saattoi saada 500 ruplaa kuukaudessa ja akateemisessa ammatissa toimiva 90 ruplaa. 90 ruplalla pystyi ostamaan kerralla ruuat kuukausiksi, mutta ongelma oli se, ettei kaupoissa oikein ollut mitään ja piti jonottaa tuntitolkulla. Nyt ovat kaupat täynnä tavaraa, mutta meillä ei ole varaa ostaa niitä.

OPPIA SUOMALAISILTA

Skano ja Ensto edustavat eri kehityssuuntia Viron teollisuudessa, joka on parhaillaan rajussa murroksessa. Tosin voisi todeta, että Viron teollisuus on ollut rajussa murroksessa siitä lähtien kun neuvostoliittolainen teollisuusperinne ajettiin alas 1990-luvulla.

Jaloilleen Viron teollisuus pääsi alihankinnalla, ja sen tärkein tilaajamaa oli Suomi.

Toisaalta Viro on yhä Länsi-Eurooppaa edullisempi kohde työvoimavaltaiselle tuotanto- ja kokoonpanoteollisuudelle, mutta toisaalta sen hintaetu sulaa palkkojen ja muiden kustannusten kasvaessa nopeasti. 6−8 prosentin palkankorotukset ovat tervetulleita tehtaiden työntekijöille, mutta myrkkyä niiden omistajille, samalla kun myös sähkö ja lämmitys ja kuljetuskustannukset ovat kallistuneet Virossa voimakkaasti.

Viro saa yhä uusiakin investointeja etenkin Pohjoismaista, mutta niiden pääpaino on siirtymässä muihin kuin teollisiin investointeihin. Virossa ei houkuta enää niinkään kustannustaso, vaan Viron tarjoamat veroedut.

Viron kauppa- ja teollisuuskamarin johtajan Mait Paltsin mukaan teollisten työpaikkojen määrä kasvoi Virossa vuoteen 2017, mutta on sen jälkeen vähentynyt. Viron teollisuustyöntekijöiden ammattiliiton IMTALin puheenjohtajan Aleksandr Drannikovin mukaan Virossa on nyt 120 000 teollisuuden työpaikkaa.

Työpaikkoja menetetään etenkin Itä-Virossa, jossa runsaasti työllistävää öljyliuske- eli palavakiviteollisuutta ajetaan asteittain alas ympäristösyistä. Viro tuottaa palavakivestä öljyä ja sähköä, mutta EU:n ilmastotavoitteiden vuoksi sen hyödyntäminen käy yhä kalliimmaksi. Palavakiviteollisuuden joukkoirtisanomiset jatkuvat varmasti.

”Yritämme ottaa Virossa oppia suomalaisilta siinä, että myös ulkomaiset työntekijät kutsuttaisiin ammattiliittoon”, sanoo Viron ammattiliittojen keskusliiton EAKL:n johtaja Peep Peterson. KUVA ALBERT TRUUVÄÄRT

Viron ammattiliittojen keskusliiton EAKL:n johtaja Peep Peterson sanoo, että Itä-Viro tarvitsisi korvaavien työpaikkojen luomiseen vähintään 1,5 miljardin euron rahallisen tuen.

Samaan aikaan työpaikkojen menettämisen kanssa Viron teollisuutta nakertaa työvoiman vähäisyys. Ulkomainen työvoima on miehityksen kokeneessa Virossa arka aihe, ja äärikansallinen Ekre-puolue yrittää pitää EU:n ulkopuolelta, etenkin Ukrainasta tulevat duunarit kokonaan rajan takana.

− Meillä on ollut Skanossa ukrainalaisia ja he tekivät työnsä hyvin. He olivat erittäin ahkeria, kiittää puolestaan Raivo Tamar.

− Yritämme ottaa Virossa oppia suomalaisilta siinä, että myös ulkomaiset työntekijät kutsuttaisiin ammattiliittoon, jotta voimme yhdessä taistella heidän etujensa puolesta, toteaa Peep Peterson.

Külli Rehepervin mukaan tehdastyö ei kiinnosta virolaisia nuoria, ja jos kiinnostaa, niin palkkaa pitäisi saada epärealistisen paljon: virolaisnuori on sitä mieltä, että rahaa on kilahdettava tilille 1 700−2 000 euroa kuukaudessa.

 

VIRON TEOLLISUUDEN 8 HAASTETTA

  1. Villisti kasvaneet, mutta pohjoismaisessa vertailussa silti yhä pienet palkat. Korona-aikana palkkoja on vielä leikattu.
  2. Nopeasti kasvavat tuotanto- ja logistiikkakustannukset syövät kannattavuutta ja Viron houkuttavuutta alihankintakohteena.
  3. Työvoimaa on 1,3 miljoonan asukkaan maassa erittäin rajallisesti, mutta vierastyövoiman käyttö on poliittisista syistä vaikeaa. Esimerkiksi Liettuassa ei ole vastaavia työllistämisrajoituksia kuin Virossa.
  4. Teollisuuden kyky ja halu investoida laitekantaan, mutta myös tutkimukseen ja tuotekehitykseen, on verrattain pieni, mikä myös pitää työn tuottavuutta alhaalla.
  5. Teollisuustyön huono maine etenkin nuorison keskuudessa juontaa Neuvostoliiton aikaan. ”Se on venäläisten työtä.”
  6. Ay-toiminnan historiallinen taakka. Viron teollisuusliitossa, IMTALissa, on vain tuhat ja ammattiyhdistysten keskusliitossa, EAKL:ssa, 20 000 jäsentä. Jäsenmäärä vähenee, osin koronan vuoksi.
  7. Ammattikoulujen arvostus on heikko, ja osin on niiden tasokin.
  8. Uusien tuotantolaitosten, kuten mahdollisen sellutehtaan, vastustamisella tehdään ympäristönsuojelun varjolla puoluepolitiikkaa.

 

TEKSTI SAMI LOTILA
KUVAT AGO TAMMIK JA ALBERT TRUUVÄÄRT