Antti Malste: Luottamusta ei voi rakentaa yksin

Suomalaisessa keskustelussa työmarkkinoista on jo vuosia noussut toistuvasti esiin luottamuksen merkitys. Eikä turhaan, sillä ilman luottamusta ei vaikkapa paikallista sopimista voi kehittää. Ilman luottamusta ei työmarkkinoiden rakenteita voida uudistaa tasapainoisella ja oikeudenmukaisella tavalla.

Viime päivinä kuumana käynyt keskustelu työelämää koskevista aiheista nosti ajatuksiin taas luottamuksen.

Ensin elinkeinoelämän ja oikeiston riveissä tulkittiin urakalla tahallisesti väärin pääministeri Sanna Marinin puheet työajasta. Marin esitti, että SDP valmistelee sisäisesti vision siitä, kuinka työaikaa voidaan lyhentää. Työajan lyhentämistä nyt tai lähitulevaisuudessa hän ei esittänyt, vaikka näin useilta tahoiltaan yritettiin valheellisesti väittää. Järkevän keskustelun sijaan päädyttiin tilanteeseen, jossa elinkeinoelämän etujärjestöt yhdessä rivissä tuomitsivat pelkän työajan lyhentämisestä puhumisen äärimmäisen vaarallisena.

Suunnitelmat Kaipolan paperitehtaan lakkauttamisesta nostivat mukanaan raivoisan syytösten myrskyn. Tällä kertaa ammattiliittoja kohtaan, vaikka toki hallituskin osansa järjettömiin mittasuhteisiin paisuneesta kritiikistä sai. Syy irtisanomisista yritettiin vierittää irtisanottujen niskaan. Elinkeinoelämän riveistä esitettiin jopa väitteitä, että ammattiliitot tappoivat Kaipolan tehtaan työpaikat.

Vääristelemällä ei rakenneta luottamusta.
Syyllistämällä ei rakenneta luottamusta.
Siltoja rikkomalla ei rakenneta luottamusta.

Aiemmin kesällä Elinkeinoelämän keskusliitto EK muutti ensin äkillisesti kantaansa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, ja perään paikallisesta sopimisesta. Tietenkin EK toimii kuten haluaa, mutta tapa, jolla kantojen muutoksista kerrottiin, kertoi itsessään entistä selvemmin siitä toimintakulttuurin muutoksesta, joka on ollut käynnissä vähintään siitä asti, kun EK ilmoitti lopettavansa keskitettyjen sopimusten tekemisen.

Julkisessa keskustelussa niin elinkeinoelämän kuin oikeistonkin riveistä on tapana osoittaa syyttävällä sormella ammattiyhdistysliikkeen suuntaan ja tuomita työntekijät kaikkien uudistusten vastustajina. Eikä ay-liikekään viaton ole, mutta ehkä syyttäjien olisi silti syytä pysähtyä ja katsoa peiliin. Sillä jos tahtona on vilpittömästi uudistaa työmarkkinoita oikeudenmukaisella ja kestävällä tavalla, voi se tapahtua vain yhdellä tavalla. Yhdessä.

Voimallakin voi tietysti uudistaa. Mutta silloin kylvää siemenet myös sille, että kun vallan tasapaino muuttuu, uudistaa vastapuoli asiat voimalla. Lopputuloksena on loputon valtataisteluiden ja epäluuloisuuden suo, jossa ei ole voittajia.

Luottamusta rakennetaan yhteistyöllä. Ja yhteistyöhön tarvitaan aina vähintään kaksi.

ANTTI MALSTE
Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö