HARRASTAJA: Suunnis­tuk­sesta innos­tunut Tomi Collander kulkee rastilta toiselle

Tomi Collander innostui suunnis­tuk­sesta siinä määrin, että hän kiertää nykyään kansal­lisia kisoja päästäk­seen kartan ja kompassin kanssa uusiin maastoihin.

TOMI COLLANDER

Varas­to­työn­te­kijä, Cimcorp Oy
Ulvila

Ulvila­lainen Tomi Collander juoksee kohti orans­si­val­koista rasti­lippua Rasti­kar­hujen harjoi­tus­ra­dalla Toukarin Kiima­kal­lioilla Porissa. Kartan lukeminen ei menoa juuri hidasta.

– Pelasin 15 vuotta salibandyä kaikilla sarja­ta­soilla. Kun lopetin pelaa­misen, aloin juosta. Muutama tuttu, joka juoksi myös marato­neja, oli käynyt iltaras­teilla. Sitä kautta innostuin.

Suunnis­ta­mi­sessa Collan­deria viehättää erityi­sesti luonnossa liikkuminen.

– Siellä saan olla aika lailla yksikseni.

Metsä on eri vuode­nai­koina ihan erinä­köinen. Siellä on syksyllä eri hajutkin kuin kesällä.

Vielä kymmenen vuotta sitten Collander saattoi kulkea metsässä kartta väärin­päin eivätkä kartta­mer­kit­kään olleet hänellä oikein hallussa.

– Joskus etsin rastia metsässä niin kauan, että päätin kokeilla toisena päivänä uudes­taan, kun rasti ei kerta kaikkiaan löytynyt. Virheitä tulee vieläkin, mutta ei onneksi enää niin isoja.

Tyypil­li­simpiä ovat samais­ta­mis­vir­heet eli suunnis­taja luulee olevansa jossain muualla kuin missä hän oikeasti on. Niitä sattuu kokeneel­lekin suunnis­ta­jalle, Collander kertoo.

–Huhti­kuussa olin suunnis­ta­massa Nakki­lassa. Radan oli tehnyt tuttu kaveri. Mietin jo, että nyt hän on pistänyt rastin väärään paikkaan, mutta kyllä se sieltä löytyi, Collander nauraa.

VIRUS TOI OMATOIMIRASTIT

Collan­derin suunnis­tus­kausi alkaa huhti­kuussa ja päättyy lokakuun lopussa. Hän suuntaa iltaras­teille 2–3 kertaa viikossa. Yleensä hän valitsee pisimmän ja vaati­vimman radan.

– Se on linnun­tietä 5–7 kilometriä. Minulta menee sen kiertä­mi­seen kolmesta vartista puoleen­toista tuntia vähän riippuen siitä, miten rastit kulloinkin löytyvät.

Kunto­suun­nis­ta­jalla on mistä valita, sillä pelkäs­tään Porissa ja lähikun­nissa on tarjolla iltarastit maanan­taisin, torstaisin ja lauantaisin.

Taval­li­sesti kartan voi ostaa iltaras­tien lähtö­pai­kalta. Samalla voi halutes­saan vuokrata leimasimen.

Korona­vi­ruksen vuoksi iltarastit on muutettu omatoimirasteiksi.

– Seurasta riippuen kartan voi tulostaa itse tai noutaa posti­laa­ti­kosta. Kartta­maksu makse­taan järjes­tävän seuran tilille. Leima­simia maastossa ei ole lainkaan, Collander kertoo.

Omatoi­mi­rastit ovat maastossa useamman päivän, ja osa seuroista korjaa rasti­liput pois vasta viikon kuluttua. Omatoi­mi­rastit ovat Collan­derin mieleen.

– Pääsen nyt hiukan paremmin valkkaa­maan, koska ja mihin menen.

Collan­deria ei haittaa, vaikka iltaras­teilta ei nyt saa tuloksia.

– Ajoilla ei ole minulle merki­tystä. Arjessa tulee muutenkin juostua ihan riittä­västi aikaa vastaan. Kunhan saan kohta­laisen ehjän suori­tuksen enkä pyöri metsässä koko päivää.

EDULLINEN ULKOILMAHARRASTUS

Suunnistus sopii Collan­derin mukaan kaikille, jotka ovat kiinnos­tu­neita luonnosta ja joilla on kipinää kestä­vyy­sur­hei­luun. Kartan­lu­ku­taidon lisäksi laji vaatii keskittymistä.

– Jos morjestat tutuille tai ajattelet, että meneepä hyvin, niin ei mene kohta enää. Kun kuljet metsässä, ajatukset eivät saa harhailla mihin­kään olemattomuuksiin.

Osa seuroista järjestää suunnis­tus­kou­luja lapsille ja aikui­sille. Collander kuitenkin opetteli lajin salat itsekseen.

– Koulun liikun­ta­tun­neista tai armei­jasta ei ollut apua. Kyselin muilta, opin omista virheis­täni ja tutkin asioita netistä. YouTu­besta löytyy hyviä suunnistusvideoita.

Suunnistus on varsin edullinen harrastus. Collander maksaa yhdestä iltaras­ti­kar­tasta neljä euroa, ja lapsille kartat ovat usein ilmaisia.

– Seuran jäsenyys maksaa muutaman kympin eikä varus­tei­siin­kaan mene ihmeitä.

Riittää, että on kompassi ja maastoon sovel­tuvat kengät.

Collander käyttää suunnis­taes­saan maasto­juok­su­kenkiä, mutta lenkka­reil­lakin metsässä pärjää.

– Ihan parhaimpia lenkka­reita ei kannata pistää jalkaan, sillä maasto on usein märkää, Collander vinkkaa.

AVOKALLIOMAASTOT SUOSIKKEJA

Tomi Collander suunnistaa mieluiten fyysi­sesti vaati­vissa avokal­lio­maas­toissa, joissa on paljon jyrkän­teitä ja kivikkoa.

– Siellä ei ole niin sanot­tuja kirkon­tor­neja eli rasti­pis­teet eivät näy kauaksi. Kun on vielä mahdol­li­simman kuuma päivä, päästään oikein liikunnan riemuun, Collander nauraa.

Hänestä suunnistus on parempaa pääko­palle kuin juokseminen.

– Suunnistus ei ole niin monoto­nista. Siinä joutuu olemaan hereillä, lukemaan karttaa ja seuraa­maan ympäristöä. Askel­luskin muuttuu, kun metsässä joutuu välillä kävelemään.

Kun saan puser­rettua hyvän treenin kosteassa kelissä, niin siitä tulee hyvä fiilis.

Viime vuosina Collander on innos­tunut myös kilpa­suun­nis­tuk­sesta. Hän osallistuu vuosit­tain noin 10–15 kansal­li­seen kilpailuun.

– En aja toiselle puolelle Suomea, vaan käyn kisoissa päivä­reissun päässä. Saan rauhal­lisen päivän itsel­leni ja pääsen suunnis­ta­maan uusilla alueilla.

Suunnistus antaa Collan­de­rille fyysistä ja henkistä hyvin­vointia. Rastilta toiselle juokse­minen parantaa Collan­derin mukaan myös keskit­ty­mistä ja kasvattaa stressinsietokykyä.

– Kun sateen jälkei­senä lämpi­mänä iltana käyn rasteilla ja saan puser­rettua hyvän treenin kosteassa kelissä, niin siitä tulee hyvä fiilis.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JUSSI PARTANEN