HARRASTAJA: Suun­nis­tuk­sesta innos­tu­nut Tomi Collan­der kulkee rastilta toiselle

Tomi Collan­der innos­tui suun­nis­tuk­sesta siinä määrin, että hän kier­tää nyky­ään kansal­li­sia kisoja pääs­täk­seen kartan ja kompas­sin kanssa uusiin maastoihin.

TOMI COLLANDER

Varas­to­työn­te­kijä, Cimcorp Oy
Ulvila

Ulvi­la­lai­nen Tomi Collan­der juok­see kohti orans­si­val­koista rasti­lip­pua Rasti­kar­hu­jen harjoi­tus­ra­dalla Touka­rin Kiima­kal­lioilla Porissa. Kartan luke­mi­nen ei menoa juuri hidasta.

– Pela­sin 15 vuotta sali­ban­dyä kaikilla sarja­ta­soilla. Kun lope­tin pelaa­mi­sen, aloin juosta. Muutama tuttu, joka juoksi myös mara­to­neja, oli käynyt ilta­ras­teilla. Sitä kautta innostuin.

Suun­nis­ta­mi­sessa Collan­de­ria viehät­tää erityi­sesti luon­nossa liikkuminen.

– Siellä saan olla aika lailla yksikseni.

Metsä on eri vuode­nai­koina ihan erinä­köi­nen. Siellä on syksyllä eri hajut­kin kuin kesällä.

Vielä kymme­nen vuotta sitten Collan­der saat­toi kulkea metsässä kartta väärin­päin eivätkä kart­ta­mer­kit­kään olleet hänellä oikein hallussa.

– Joskus etsin rastia metsässä niin kauan, että päätin kokeilla toisena päivänä uudes­taan, kun rasti ei kerta kaik­ki­aan löyty­nyt. Virheitä tulee vielä­kin, mutta ei onneksi enää niin isoja.

Tyypil­li­sim­piä ovat samais­ta­mis­vir­heet eli suun­nis­taja luulee olevansa jossain muualla kuin missä hän oikeasti on. Niitä sattuu koke­neel­le­kin suun­nis­ta­jalle, Collan­der kertoo.

–Huhti­kuussa olin suun­nis­ta­massa Nakki­lassa. Radan oli tehnyt tuttu kaveri. Mietin jo, että nyt hän on pistä­nyt rastin väärään paik­kaan, mutta kyllä se sieltä löytyi, Collan­der nauraa.

VIRUS TOI OMATOIMIRASTIT

Collan­de­rin suun­nis­tus­kausi alkaa huhti­kuussa ja päät­tyy loka­kuun lopussa. Hän suun­taa ilta­ras­teille 2–3 kertaa viikossa. Yleensä hän valit­see pisim­män ja vaati­vim­man radan.

– Se on linnun­tietä 5–7 kilo­met­riä. Minulta menee sen kier­tä­mi­seen kolmesta vartista puoleen­toista tuntia vähän riip­puen siitä, miten rastit kulloin­kin löytyvät.

Kunto­suun­nis­ta­jalla on mistä valita, sillä pelkäs­tään Porissa ja lähi­kun­nissa on tarjolla ilta­ras­tit maanan­tai­sin, tors­tai­sin ja lauantaisin.

Taval­li­sesti kartan voi ostaa ilta­ras­tien lähtö­pai­kalta. Samalla voi halu­tes­saan vuokrata leimasimen.

Koro­na­vi­ruk­sen vuoksi ilta­ras­tit on muutettu omatoimirasteiksi.

– Seurasta riip­puen kartan voi tulos­taa itse tai noutaa posti­laa­ti­kosta. Kart­ta­maksu makse­taan järjes­tä­vän seuran tilille. Leima­si­mia maas­tossa ei ole lain­kaan, Collan­der kertoo.

Omatoi­mi­ras­tit ovat maas­tossa useam­man päivän, ja osa seuroista korjaa rasti­li­put pois vasta viikon kulut­tua. Omatoi­mi­ras­tit ovat Collan­de­rin mieleen.

– Pääsen nyt hiukan parem­min valk­kaa­maan, koska ja mihin menen.

Collan­de­ria ei hait­taa, vaikka ilta­ras­teilta ei nyt saa tuloksia.

– Ajoilla ei ole minulle merki­tystä. Arjessa tulee muuten­kin juos­tua ihan riit­tä­västi aikaa vastaan. Kunhan saan kohta­lai­sen ehjän suori­tuk­sen enkä pyöri metsässä koko päivää.

EDULLINEN ULKOILMAHARRASTUS

Suun­nis­tus sopii Collan­de­rin mukaan kaikille, jotka ovat kiin­nos­tu­neita luon­nosta ja joilla on kipi­nää kestä­vyy­sur­hei­luun. Kartan­lu­ku­tai­don lisäksi laji vaatii keskittymistä.

– Jos morjes­tat tutuille tai ajat­te­let, että meneepä hyvin, niin ei mene kohta enää. Kun kuljet metsässä, ajatuk­set eivät saa harhailla mihin­kään olemattomuuksiin.

Osa seuroista järjes­tää suun­nis­tus­kou­luja lapsille ja aikui­sille. Collan­der kuiten­kin opet­teli lajin salat itsekseen.

– Koulun liikun­ta­tun­neista tai armei­jasta ei ollut apua. Kyse­lin muilta, opin omista virheis­täni ja tutkin asioita netistä. YouTu­besta löytyy hyviä suunnistusvideoita.

Suun­nis­tus on varsin edul­li­nen harras­tus. Collan­der maksaa yhdestä ilta­ras­ti­kar­tasta neljä euroa, ja lapsille kartat ovat usein ilmaisia.

– Seuran jäse­nyys maksaa muuta­man kympin eikä varus­tei­siin­kaan mene ihmeitä.

Riit­tää, että on kompassi ja maas­toon sovel­tu­vat kengät.

Collan­der käyt­tää suun­nis­taes­saan maas­to­juok­su­ken­kiä, mutta lenk­ka­reil­la­kin metsässä pärjää.

– Ihan parhaim­pia lenk­ka­reita ei kannata pistää jalkaan, sillä maasto on usein märkää, Collan­der vinkkaa.

AVOKALLIOMAASTOT SUOSIKKEJA

Tomi Collan­der suun­nis­taa mielui­ten fyysi­sesti vaati­vissa avokal­lio­maas­toissa, joissa on paljon jyrkän­teitä ja kivikkoa.

– Siellä ei ole niin sanot­tuja kirkon­tor­neja eli rasti­pis­teet eivät näy kauaksi. Kun on vielä mahdol­li­sim­man kuuma päivä, pääs­tään oikein liikun­nan riemuun, Collan­der nauraa.

Hänestä suun­nis­tus on parem­paa pääko­palle kuin juokseminen.

– Suun­nis­tus ei ole niin mono­to­nista. Siinä joutuu olemaan hereillä, luke­maan kart­taa ja seuraa­maan ympä­ris­töä. Askel­lus­kin muut­tuu, kun metsässä joutuu välillä kävelemään.

Kun saan puser­ret­tua hyvän tree­nin kosteassa kelissä, niin siitä tulee hyvä fiilis.

Viime vuosina Collan­der on innos­tu­nut myös kilpa­suun­nis­tuk­sesta. Hän osal­lis­tuu vuosit­tain noin 10–15 kansal­li­seen kilpailuun.

– En aja toiselle puolelle Suomea, vaan käyn kisoissa päivä­reis­sun päässä. Saan rauhal­li­sen päivän itsel­leni ja pääsen suun­nis­ta­maan uusilla alueilla.

Suun­nis­tus antaa Collan­de­rille fyysistä ja henkistä hyvin­voin­tia. Rastilta toiselle juok­se­mi­nen paran­taa Collan­de­rin mukaan myös keskit­ty­mistä ja kasvat­taa stressinsietokykyä.

– Kun sateen jälkei­senä lämpi­mänä iltana käyn rasteilla ja saan puser­ret­tua hyvän tree­nin kosteassa kelissä, niin siitä tulee hyvä fiilis.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JUSSI PARTANEN