Suvi Sajaniemi: Avaran lautarakennuksen edut

teollisuusliitto

Aamulla herätys kello 3.00. Punkkapeti entisestä heinäladosta nukkumatiloiksi muutetussa avarassa lautarakennuksessa. Ei kovinkaan paljoa hyttysiä. Aamiaiseksi hämmästyttävästi makeaa kuivakakkua ja kaakaota.

Meitä suomalaisia koululais- ja opiskelijatyttöjä oli muutama kymmenen sillä ruotsalaisella mansikkatilalla joskus 1970-luvun alussa. Ruotsalaistyttöjä toinen mokoma. Pojat eivät vaivautuneet näihin hommiin. Kai liian raskaita. Itseni kaltainen 14-vuotias tyttö tietenkin suoriutui tehtävästä. Varsinkin kun kotona oli jo saanut kaikki kesät siedätyshoitoa maatöistä sokerijuurikkaan harvennuksessa.

Möyrimme mansikkarivien välissä enimmäkseen kontillamme. Juttelimme, hikoilimme, palelimme – säistä ja tuulista riippuen. Urakkapalkalla. Työpäivä loppui kymmenen–yhdentoista aikaan. Sitten syömään.

Ja uimaan. Ehdottomasti uimaan. Suihkuja sen enempää kuin bastua ei ollut. Ilta vapaata oleilua ulkona ja siinä entisessä heinäladossa. Nukkumaanmenon yrittämistä noin seitsemästä alkaen. Paino sanalla yrittäminen.

Kyllähän me näimme, miksi meitä suomalaisia suosittiin. Ne tuohon aikaan pahvista tehdyt mansikkatuokkoset kertyivät kukkuraisiksi niin paljon nopeammin kuin ruotsalaisten.

Ay-liikkeestä ei kukaan tainnut tietää ensimmäistäkään ideaa. Solidaarisuudesta sitäkin enemmän.

Toisena kesänä, sinä kun olin 15-vuotias, toinen polveni täyttyi vedestä ylirasituksen takia. Mansikkatilan isäntä käytti minut lääkärissä. Minä en joutunut maksamaan käynnistä mitään. Noh, ei hänkään kyllä niiltä toipumispäiviltäni joutunut maksamaan mitään, urakkapalkalla mentiin.

Ay-liikkeestä ei kukaan tainnut tietää ensimmäistäkään ideaa. Solidaarisuudesta sitäkin enemmän. Muut tytöt, niin suomalaiset kuin ruotsalaisetkin, poimivat minun nimiini tuokkosen tai kaksi sairauspäivieni ajan. Niin en joutunut maksamaan siitä, että olin pompannut tuolloisen elintaso-meren yli rikkaaseen Ruotsiin töihin marjanpoimintaan. Nimittäin mehän maksoimme punkkapaikasta, kaakaosta ja sinänsä ihan kelvollisesta hernerokasta joka päivä heinäladon kuivaa, riikinruotsalaista rahaa. Kiitollinen sai sitä paitsi olla. Luontaisetuna mansikoita sai syödä ihan niin paljon kuin jaksoi.

Ei minulla huonoja muistoja Ruotsin kesistäni ole. Ryhmäkuvan rennosti ja ilkamoiden naurava tyttöjen porukka sen todistaa. Kauniina päivänä työ oli mukavaa, sain ystäviä, kunto ja ruotsin kielen taito kohenivat. Kesälomamatkan ja oppikoulun lukukausimaksuissa avustamisen jälkeen ei rahaa tosin paljon jäänyt. Ei niillä rahoilla olisi perhettä elättänyt kotimaassa, niin hienoja kruunuja kuin ne olivatkin…

Tulee vaan näinä päivinä mieleen, että tuokin ruotsalainen mansikkatila olisi saattanut saada aikuisia tai opiskeluiässä olevia ruotsalaisia sinne töihin, jos olisi maksettu kunnon palkkaa, tarjottu kunnon majoitustilat ja kunnon tapaturmavakuutus. Tulee vaan mieleen.

SUVI SAJANIEMI
Teollisuusliiton Tekijä-lehden toimittaja

KUVA KITI HAILA