REPORTAASI: Pieni, ketterä ja koti­mai­nen – Tam-Silk pitää yllä suoma­lais­ten alus­vaat­tei­den valmistusta

Moni luulee alus­vaat­tei­den valmis­tuk­sen jo Suomesta loppu­neen. Tam-Silk Kanga­salla on kuiten­kin luot­ta­nut suoma­lai­seen työhön yli sata vuotta.

KUVA YLLÄ: Perin­tei­sessä pyörö­neu­le­ko­neessa on 10–12 lanka­rul­laa, kertoo kutoja Johanna Porvali.

TAM-SILK OY

KOTIPAIKKA Kanga­sala
PERUSTETTU 1909 nimellä Kotiteollisuustrikootehdas
OMISTAJAT 60 % Tuomo Saarni ja puoliso Sonja Ahtiai­nen, lisäksi neljä muuta omistajaa.
TUOTANTO Valmis­taa alus­vaat­teita, tärkein asia­kas­ryhmä naiset. Klas­sik­ko­tuot­teita mm. laama­pai­dat ja punt­ti­housut. Tuot­teet valmis­te­taan alusta loppuun Kanga­sa­lan tehtaalla, samassa raken­nuk­sessa myös tehtaan­myy­mälä. Vien­nin osuus alle prosentti, vien­ti­maita mm. Japani ja Ranska.
HENKILÖSTÖ 24, joista työn­te­ki­jöitä 22
LIIKEVAIHTO 1,1 milj. euroa (2018)

NAISVALTAINEN TAMPERE LOI ASIAKASKUNNAN

Tam-Silk toimii nyky­ään Kanga­salla, mutta sen histo­rian katso­taan alka­neen Tampe­reella vuodesta 1909, jolloin Ossian Hongen perusti Hämeen­puis­toon yrityk­sen nimeltä Koti­teol­li­suustri­koo­teh­das. Vuonna 1925 nimeksi tuli Tampe­reen Silk­ki­ku­tomo. 1960-luvun alussa tehdas joutui väis­ty­mään Tampe­reen keskus­tasta asuin­ra­ken­ta­mi­sen tieltä ja muutti Kanga­salle. Tuol­loin yrityk­sen nimi lyhen­net­tiin nykyi­seen muotoonsa.

Tampere oli työläis­kau­punki, jossa oli paljon teol­li­suutta. Myös teks­tii­li­teol­li­suutta, jonka työn­te­ki­jät olivat käytän­nössä kaikki naisia. Niinpä nais­ten­vaat­teille oli tarvetta, ja niistä tuli yhä merkit­tä­vämpi osa Tam-Silkin tuotan­toa. Kanga­salle muutet­tu­aan yritys alkoi keskit­tyä varsin­kin nais­ten alus­vaat­teit­ten valmistukseen.

Enim­mil­lään yritys työl­listi lähes sata työn­te­ki­jää. 1970-luvulla huipus­saan ollut määrä alkoi kutis­tua vuosien saatossa ilman irti­sa­no­mi­sia, luon­nol­li­sen pois­tu­man kautta. Yritys alkoi menet­tää asemi­aan mark­ki­noilla muille vaate­val­mis­ta­jille, ja joiden­kin vanho­jen menes­tys­tuot­tei­den, kuten laama­pai­to­jen, kysyntä hiipui. 1990-luvun lamalla oli oma vaikutuksensa.

Tuotan­to­työn­te­ki­jöi­den määrä väheni 2010-luvulla jo alle 20:een, mutta viime vuosina yritys on taas palkan­nut lisää väkeä. Vuonna 2017 Tam-Silk osti konkurs­siin menneen Nokian Neulo­mon ja jatkoi sen tuote­mer­kin käyt­töä. Pyrki­myk­sestä toimin­nan laajen­ta­mi­seen ja uusiin alue­val­tauk­siin kertoo myös vuonna 2019 lansee­rattu uusi mies­ten alus­housu­jen tuote­merkki Kalsa­rit.

– Nuo koneet olivat täällä jo silloin, kun minä tulin taloon. Kai ne kuusi­kym­men­tä­lu­vulta ovat, arve­lee laitos­mies Antti Lehti­nen.

Saksa­lai­set pyörö­neu­lo­ko­neet herät­tä­vät olemuk­sel­laan kunnioi­tusta. Harvassa teol­li­suus­yri­tyk­sessä on koneita, jotka ovat palvel­leet seit­se­mällä vuosi­kym­me­nellä. Mutta lyhyt ei ole Lehti­sen­kään työhis­to­ria, sillä hän aloitti Tam-Silkillä kesä­kuussa 1974.

– Varas­to­töitä, talon­mie­hen hommia, koneit­ten huol­ta­mista, verk­ko­kaup­pa­ta­va­ran viemistä postiin… Kaik­kea mahdol­lista olen tehnyt, mitä vastaan tulee.

Kesken tehdas­kier­rok­sen Lehti­sen luokse käve­lee myymä­lässä ja toimis­tossa työs­ken­te­levä Piia Hatu­nen, jolla on kysyttävää.

– Pihalla on auto ja siellä on meille joku öljy­pö­nikkä. Tiedätkö sinä, mikä se on?

– On tilattu öljyä juu. Tulee tuohon, vastaa Lehti­nen ja osoit­taa Mayer & Cil ‑pyörö­neu­le­ko­netta.

Öljyn­ja­noi­nen kone on uudem­paa suku­pol­vea, vuodelta 2003, ja sillä tehdään neulok­sia pääl­lys­vaat­tei­siin. Vanhim­pia koneita taas käyte­tään alus­vaa­te­kan­kaan valmistamiseen.

”MUSEOKONE” TEKEE PUNTTIPÖKSYKANGASTA

Huol­to­mie­heltä vaadi­taan Tam-Silkillä luovuutta, sillä monia varao­sia ei vanhoi­hin pyörö­neu­le­ko­nei­siin enää ole saatavissa.

– Antti on hyvä käyt­tä­mään mieli­ku­vi­tusta, jos koneesta menee jotain rikki, kutoja Johanna Porvali kehai­see Lehtistä.

Porvali on hänkin Tam-Silkin konka­reita, tullut töihin vuonna 1982. Hän opas­taa konei­den käyt­töön nyt neuloja Outi Neva­laista, joka aloitti Kanga­salla vasta pari viik­koa sitten. Teks­tii­liala on Neva­lai­selle kyllä tuttu; hänen edel­li­nen työpaik­kansa oli Orneule Orive­dellä, ja sitä ennen hän työs­ken­teli trikoo­tuot­teita ja sukka­housuja valmis­ta­vassa Nansossa.

– Ovat­han nämä tämmöi­siä museo­ko­neita, en ole ennen näillä tehnyt. Mutta toimin­ta­pe­ri­aate on kuiten­kin sama kuin uudem­missa koneissa, sanoo Nevalainen.

Porvali kertoo, kuinka mene­tel­lään, jos pyörö­neu­le­ko­neesta katkeaa lanka.

– Pitää nostaa kangas neuloille, tarkis­taa silmä­paot ja vaih­taa vial­li­set neulat, jos niitä on. Katkeilu on kyllä harvi­nai­sem­paa kuin taka­vuo­si­kym­me­ninä, nyky­ään langat ovat parempilaatuisia.

Yksi kone tekee parhail­laan kangasta lahje­housui­hin, toinen laama­pai­taan. Lahje­housut eli punt­ti­pök­syt ovat Tam-Silkin klas­sik­ko­tuote. Sellai­siin myös Johanna Porvali puet­tiin pikku­tyt­tönä. Tosin Aamu­leh­teen asiasta päätyi hieman erilai­nen versio, joka on Tam-Silkissä huvit­ta­nut työkavereita.

– Täällä oli toimit­taja käymässä, ja niistä housuista tuli puhetta. Lehdessä luki sitten, että minä kulki­sin samoissa 1960-luvun punt­ti­pök­syissä vielä­kin, Porvali naureskelee.

KETAPPI TUTUKSI ENSIMMÄISENÄ TYÖPÄIVÄNÄ

Kun pyörö­neu­le­ko­neet ovat saaneet kankaan kudot­tua, pakka viedään yläker­taan. Siellä kangas leika­taan perin­tei­seen tyyliin, pahvi­mal­leja apuna käyt­täen. Seuraava vaihe on kankaan saumaus.

Ompe­lu­ko­neit­ten takana istuu salissa noin tusina työn­te­ki­jöitä, kaikki naisia. Vierek­käi­sillä koneilla ovat trikoo­sau­maa­jat Sirkka Kuiva­niemi ja Tatu­banu Puhakka. Kuiva­niemi on työs­ken­nel­lyt Tam-Silkillä reilut 30 vuotta, Puhakka noin kolme tuntia.

– Tulin tänään kahdek­saksi, kun on ensim­mäi­nen päivä, sanot­tiin että voit tulla vähän myöhem­min. Normaa­listi täällä aloi­te­taan kuudelta, selvit­tää bambu­pai­dan olka­sau­mausta tekevä Puhakka.

Hän on tehnyt teks­tiili- ja vaate­tusa­lan perus­tut­kin­non, minkä jälkeen oli lapsen kanssa kotona. Tam-Silkille Puhakka – jonka etunimi on kaza­kin kieltä – tuli oman aktii­vi­suu­tensa seurauksena.

– Laitoin vies­tiä, kun tämä paikka oli ollut minulla mielessä jo jonkin aikaa, ja sain sitten kutsun työko­kee­seen. Tiesin Tam-Silkistä jo sitä kautta, että olin käynyt yritys­kurs­sin, ja siellä käytiin läpi teks­tii­lia­lan suoma­lai­sia yrityksiä.

Puhakka kertoo myös, että hänen myön­teistä mieli­ku­vaansa Tam-Silkistä koti­mai­sena työl­lis­tä­jänä vahvisti viime kesän mainos­kohu. [ks. ohei­nen juttu: Kuitti suury­ri­tyk­sille: ”Siir­tä­kää tekin tuotanto Suomeen”] Jossain kohtaa tule­vai­suu­dessa hänen suun­ni­tel­miinsa saat­taa kuulua oman yrityk­sen perus­ta­mi­nen, mutta tässä vaiheessa hän haluaa kerätä lisä­ko­ke­musta teks­tii­lia­lalta. Ja ensim­mäis­ten kolmen tunnin aikana hän oli jo oppi­nut yhden uuden asian: keta­pin käytön.

– Kone imai­see langan sisälle ja katkai­see sen, sitä ketappi tarkoit­taa. Tätä ominai­suutta ei ole ollut niissä koneissa, joilla ennen olen ommel­lut, kertoo Puhakka.

ALIMPIIN PALKKALUOKKIIN KOROTUS

Sirkka Kuiva­nie­mellä on saumat­ta­vana villa­silk­ki­nen nais­ten­paita. Hänellä on eläk­keelle matkaa enää yhdek­sän kuukautta, mutta työ on ollut mieluisaa.

– Varmaan olen tykän­nyt, kun olen näin kauan pysy­nyt. Ihan muka­vaa on ollut, arvioi Kuiva­niemi kolmea vuosikymmentään.

Hän oli ennen vuosi­tu­han­nen vaih­detta myös Tam-Silkin pääluot­ta­mus­mie­henä, mutta hänen lope­tet­tu­aan tehtä­vään ei löyty­nyt ketään jatkajaa.

– Aika hyvin on kuiten­kin pärjätty ilman­kin. Tosin Loimaan kassaan taitaa meillä kuulua aika moni, olisiko ehkä 30 prosenttia.

Yrityk­sen halli­tuk­sen päätök­sellä pienim­mät­kin palkat Tam-Silkissä on nostettu yli 10 euron. Alin palk­ka­luokka Tam-Silkin noudat­ta­massa teks­tiili- ja muoti­teol­li­suu­den työeh­to­so­pi­muk­sessa on ollut vain 9,15 euroa tunnissa. Koro­tuk­sen tarkoi­tuk­sena oli ehkäistä alan­vaih­toa, sillä osaa­vat työn­te­ki­jät ovat usein lähte­neet teks­tii­lia­lalta muualle parem­pien ansioi­den perässä.

Enti­sen pääluot­ta­mus­mie­hen tavoin myös Antti Lehti­nen on sitä mieltä, että ongel­mia työnan­ta­jan suun­taan ei ole. Hän toimii moni­nais­ten töit­tensä lisäksi työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna, ja työoloi­hin tehtiin hiljat­tain iso inves­tointi, kun tehtaalla uusit­tiin ilmas­tointi ja valaistus.

– Minun aika­nani ei ole ollut yhtään vaka­vaa tapa­tur­maa. Laas­ta­reilla on selvitty, kun neuloista tulee aina joskus haavoja. Pölyä on jonkin verran, ja jos useampi kone on päällä, niin se tuot­taa melua. Ei kuiten­kaan niin paljon, että olisi pakko kuulos­uo­jai­mia käyttää.

Posi­tii­vi­sen puolelle lasket­ta­vana asiana Lehti­nen mainit­see senkin, että välillä alle 20:n laske­nut työn­te­ki­jä­määrä on nyt lähte­nyt kasvuun.

MYYMÄLÄSSÄ TUNNETAAN ASIAKKAIDEN TOIVEET

Langasta kankaaksi, kankaasta leik­kauk­sen ja ompe­lun kautta pakat­ta­vaksi. Yläker­rassa sijait­se­valla pakkaus­pöy­dällä tuotan­to­työn­te­kijä Roosa Saarela lait­taa pussiin mies­ten mustia alus­housuja, jotka ovat melko uusi tulo­kas Tam-Silkin tuote­va­li­koi­massa. Sisus­tusar­te­saa­niksi opis­kel­lut, 19-vuotias Saarela on talon nuorin työn­tekijä, mutta sai saman tien vaki­tui­sen työsopimuksen.

– Aloi­tin täällä tammi­kuussa. Olen tosi hyvin viih­ty­nyt. Työka­ve­rit on varmaan se yksit­täi­nen paras puoli, mutta yleis­viih­ty­vyys­kin on täällä hyvä, hän sanoo.

Pakkaa­mi­sen jälkeen tuot­teet tuodaan takai­sin alaker­taan. Osa jatkaa matkaa posti­myyn­tiin, mutta osa tuodaan tehtaan­myy­mä­lään. Siellä asiak­kaita palve­le­vat Piia Hatu­nen ja Sanna Hele­nius-Vilk­kilä.

– Näin talvella myydään eniten villa­silk­kiä, kesällä sitten menee bambu­vaat­teita, he kertovat.

Tyypil­li­sin Tam-Silkin asia­kas on yhä yli 50-vuotias tai eläkei­käi­nen nainen. Viime vuosina nuoria­kin on tosin alka­nut käydä myymä­lässä enemmän.

– Ne nuorem­mat ovat usein tiedos­ta­via asiak­kaita, jotka kysy­vät meiltä tuotan­to­ser­ti­fi­kaa­teista. Heillä eetti­syys ja ekolo­gi­suus vaikut­ta­vat ostovalintoihin.

KUITTI SUURYRITYKSILLE: ”SIIRTÄKÄÄ TEKIN TUOTANTO SUOMEEN”

Tam-Silk sai viime kesänä maan­laa­juista julki­suutta, kun se kiilasi Finlay­so­nin ja Ikean mainos­tais­te­lun väliin. Finlay­son oli aloit­ta­nut julkai­se­malla Helsin­gin Sano­mien etusi­vulla mainok­sen, jossa koros­tet­tiin Finlay­so­nin käyt­tä­vän vastuul­li­sesti tuotet­tua puuvil­laa. Niin käytämme mekin, ilmoitti Ikea pian vasta­mai­nok­ses­saan somessa.

Kesken jätti­fir­mo­jen nokit­te­lun Tam-Silk julkaisi oman mainok­sensa, paikal­li­suutta koros­taen Kanga­sa­lan Sano­mien etusi­vulla: ”Ikea ja Finlay­son, siir­tä­kää tuotanto Suomeen, niin jatke­taan keskus­te­luja”. Mainos huomat­tiin laajasti, ja tulok­sena oli suuri määrä myön­teistä julki­suutta Tam-Silkille. Myyn­ti­lu­vut lähti­vät hurjaan nousuun.

– Vaimon kanssa istut­tiin iltaa ja siinä se ajatus syntyi, että voitai­siin tehdä mainos ja vähän promo­voida suoma­laista koti­teol­li­suutta, kertoo Tuomo Saarni, Tam-Silkin pääomis­taja ja halli­tuk­sen puheenjohtaja.

– Ja halut­tiin myös muis­tut­taa suoma­laista kulut­ta­jaa, että on paljon yrityk­siä, jotka pysy­vät hengissä koti­mai­sella kysynnällä.

Tam-Silkillä koti­maista on kaikki paitsi langat, sillä puuvilla ei Suomessa kasva. Langoilla on Ökötex- ja GOTS-serti­fi­kaa­tit, ja ne kehrä­tään Saksassa ja Italiassa. Lanko­jen raaka-aineet tule­vat eri puolilta maail­maa, kuten Austra­liasta ja Etelä-Amerikasta.

Entä ne puheet, joiden mukaan teol­li­suus ei kannata Suomessa?

– Olen tuosta väit­teestä aika lailla eri mieltä. Suomessa pystyy valmis­ta­maan, kun valmis­taa riit­tä­vän tehok­kaasti. Brän­din täytyy olla sellai­nen, että asia­kas kokee saavansa rahal­leen vasti­netta, vastaa Saarni.

Saarni tuli halli­tuk­sen puheen­joh­ta­jaksi vuonna 2018. Hän tunnus­taa, että ei sitä ennen edes tien­nyt Suomessa edel­leen tehtä­vän vaat­teita, aina­kaan alus­vaat­teita. Aktii­vi­sen mark­ki­noin­nin avulla Tam-Silk pyrkii­kin nyt oikai­se­maan tätä monen suoma­lai­sen harhaluuloa.

– Tilanne on nyt menossa hiukan parem­paan päin, kun koti­mai­suu­desta on ollut paljon puhetta. Se, että työl­lis­tämme Suomessa ja pidämme henki­lö­kun­nasta huolta, on meille myös käyn­ti­kortti asiak­kai­den suun­taan, sanoo Saarni.

SOME-KOHU PESULAPUSTA

Tam-Silk lansee­rasi viime vuonna miehille uuden Kalsa­rit-alus­vaa­te­mer­kin, jonka räväkkä mark­ki­nointi on saanut julki­suutta. Viime vuoden syksyllä some-kohua aiheutti merkin kalsa­reit­ten pesuohje. Ne eivät yleensä herätä suuria into­hi­moja, mutta Kalsa­rit-alus­housu­jen pesu­la­pussa ohjeena oli: ”Jätä lattialle lojumaan.”

Sosi­aa­li­sessa mediassa jotkut tulkit­si­vat lappua niin, että naisen odotet­tiin pese­vän miehen lattialle jättä­mät kalsa­rit. Yritys kiisti tämän tulkin­nan, ja kertoi suurim­man osan palaut­teesta olleen posi­tii­vista; humo­ris­ti­nen pesuohje oli ollut tietoi­nen riski. Kalsa­ri­kes­kus­telu poiki otsi­koita myös perin­tei­seen mediaan.

KORONA VÄHENTÄNYT ASIAKKAITA

Koro­na­vi­rus ei mullis­ta­nut arkea Tam-Silkillä. Töissä käydään normaa­liin tapaan eikä lomau­tuk­sista tai yt-neuvot­te­luista ole ollut puhetta. Hygie­nia­puo­leen on toki kiin­ni­tetty huomiota.

– Käsi­de­siä on myymä­lässä ja ruoka­huo­neessa. Seinälle on laitettu ohjeis­tuk­sia siitä, miten toimi­taan. Mutta esimer­kiksi työpis­teit­ten sijoit­te­lussa ei ole tehty muutok­sia, kertoo työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Antti Lehtinen.

Tehtaan­myy­mälä on yhä auki, mutta asiak­kai­den määrä on epide­mian seurauk­sena vähentynyt.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN