REPORTAASI: Honka­ra­ken­teella höylä­tään hirttä joka nurkalle – ”Mehän hirsi­ra­ken­ta­misen uudet keksinnöt ollaan tehty”

”Höylään ja liimaan ja puristan vain.” Vanhasta iskel­mästä mukailtu lause kuvaa hyvin, miten Honka­ra­ken­teella Karstu­lassa tehdään liima­hir­sistä nykyai­kaisia raken­nuksia. Perin­tei­sestä petäjästä kohoaa vaikka kirkko kylään tai sairaala kaupun­kiin, ulkomail­lekin. Pakko­lo­mista huoli­matta tehtaalla kukoistaa hirsinen huumori.

HONKARAKENNE OYJ

PERUSTETTU 1958
KOTIPAIKKA Karstula
PERUSTAJAT Veljekset Viljo, Nestori, Arvo, Eino ja Reino Saarelainen
OMISTAJAT Saare­laisten suku, AKR Invest ja pienemmät sijoittajat
TUOTANTO Hirsi­talot, ‑mökit ja puutalot, tuotan­nosta 40 % vientiin
HENKILÖSTÖ Noin 140, joista tuotannon työnte­ki­jöitä 68
LIIKEVAIHTO 48,9 milj. euroa (2018)

Nurkaton talo?

– Kyllä pyöreänkin hirsi­talon pystyisi tekemään! Mutta nurkat­to­muu­della tarkoi­tamme taloa, jossa ei ole ulkonevia risti­nurkkia. Kaava­mää­räykset eivät salli perin­teistä pitkää hirsi­nurkkaa omako­ti­ta­loihin Suomessa.

Näin kertoo Honka­ra­ken­teen tuotan­to­joh­taja Jari Fröberg. Tuotan­to­joh­tajan kanssa hirsi­ra­ken­ta­misen saloja ovat toimiston kahvi­huo­neessa selit­tä­mässä pääluot­ta­mus­mies, lauta­ta­va­ra­työn­te­kijä Juha Sekki ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu, sormi­jat­kaja Jukka Huhtanen.

Kirves­mies Sekki on ollut tehtaalla töissä 22 vuotta ja kirves­mies, teolli­suus­puuseppä Huhtanen 31 vuotta. Kolmikko pääsee piankin sopuun siitä, että vasta neljättä vuotta hirsi­tuo­tantoa johtava Fröberg vielä oppii asiat, kunhan tuotannon väki jaksaa opettaa…

LIIMAHIRSI ON PÄÄTUOTE

Honka­ra­ken­teen päätuote on liima­hirsi. Perin­tei­sistä pyörö­hir­sistä tehtyjä raken­nus­pa­ket­teja on tuotan­nosta enää 4–5 prosenttia. Vientiin menee nyt tuotan­nosta 40 prosenttia, kun kotimaan kysyntä on kasvat­tanut nousu­kauden myötä osuuttaan.

– Liima­hir­ressä ei ole eroa pyörö­hir­teen, se on vain useam­masta puusta tehty ja muoto on erilainen, Huhtanen toteaa.

Karstulan tehtaalle tulee ympäri Suomen sijait­se­vilta sahoilta standar­dien mukaista puuta­varaa. Tehtaalla ei enää itse tehdä kuivausta, vaan sahata­vara pätki­tään, liite­tään yhteen sormi­jat­ka­malla ja liimaa­malla, työste­tään hirsiksi ja kootaan rakennuspaketeiksi.

Pyörö­hirsi ”elää” ja halkeilee kuivu­misen vaatiman pitkän ajan takia. Liima­hirsi täyttää paljon helpommin nykyai­kaiset raken­nus­mää­räykset lämmön­ta­sauksen vähim­mäis­vaa­ti­muk­sista alkaen.

– Olemme olleet Hongalla kehityksen kärjessä, mehän ne hirsi­ra­ken­ta­misen uudet keksinnöt ollaan tehty, Huhtanen vakuuttaa.

Esimer­kiksi nousee painu­maton hirsi. Sellainen syntyy, kun välila­melli liima­taan hirteen pystyyn.

– Tällainen hirsi estää pysty­suun­taisen liikkeen. Silloin voidaan tehdä raken­teita kiinni toisiinsa, esimer­kiksi monimut­kaisia katto­ra­ken­nelmia, Fröberg toteaa.

Painu­mat­toman hirren ansiosta raken­nuk­seen voi tehdä vaikka lasisen seinän tai liittää siihen kivimateriaaleja.

HIRSI RATKOO SISÄILMAPULMIA

– Melkein kaikki koulut ovat homeessa. Jotakinhan niiden tilalle pitäisi rakentaa, Huhtanen lohkaisee julkisen raken­nus­kannan alennustilasta.

– Puu on hengit­tävä materi­aali. Hirsi­ra­ken­nuksen sisäilma on terveel­linen, Sekki komppaa.

Miksi­köhän betonia on Suomessa pidetty vuosi­kym­menet ”ainoana” oikeana materi­aa­lina julki­siin raken­nuk­siin? Huhtanen ja Sekki asuvat 1920-luvulla raken­ne­tuissa hirsi­ta­loissa, tosin jälki­kä­teen lauta­ver­hoil­luissa ja paremmin lämpöeristetyissä.

– Historia puhuu puoles­taan. Puista raken­nusta voi aina korjata, vaihtaa raken­teita uusiin tai rakentaa lisää, Huhtanen huomauttaa.

– En pysty itse vastaa­maan, mutta kysyn vaan: Miltä näyttää 150-vuotias betonista tehty talo? Onko se korjattavissa?

Nykyai­kainen hirsi­ra­kennus täyttää rakennus- ja kaava­mää­räykset. Tehtaalta on viety ulkomaille esimer­kiksi hirret kirkkoon ja sairaalaan.

– Kotimaahan on alettu ostaa vasta viime vuosina päivä­ko­teja, hoiva­ko­teja ja kouluja. Mutta Hongalle nämä eivät ole uusia asioita, Fröberg painottaa.

Rakoi­le­vien hirsi­ra­ken­nusten hiiri­ja­lan­jälki saattoi aikoi­naan olla iso. Hiili­ja­lan­jäl­kikin on nykyai­kai­sessa hirsi­ra­ken­nuk­sessa sen sijaan vähäinen.

– Hirsisen talon valmis­ta­minen vie paljon vähemmän energiaa kuin betonisen. Kaikki meidän puuta­va­ramme tulee suoma­lai­sista, PEFC-serti­fioi­duista metsistä. Kotimai­suusas­teemme on korkea. Hirsi­talo kannattaa ennemmin myydä kuin siirtää. Mutta tulevai­suu­dessa tulee ehkä tärkeäksi sekin, että hirsi­talo on aina kierrä­tet­tä­vissä. Sen voi purkaa ja pystyttää uudes­taan, Fröberg toteaa.

TYÖNTEKO, ASENNEKYSYMYS

Tehdas­kier­rok­sella löytyy ensim­mäi­senä työnsä äärestä höyläri ja höylä­ta­varan vastaa­not­taja Juha Valkeinen.

– Juuri äsken olin tuossa höylällä ja vapautin nipun.

– Kun tuolta vanne­sa­halta tulee puu, sen pinnan joutuu kääntä­mään alassuin. Tasaisen pinnan on tultava ylöspäin. Kappa­leet eivät ole painavia, mutta koko ajan on toistuvia liikkeitä.

Valkeinen esittelee melkein kyynär­päihin ulottuvat rannetukensa.

– On se ihme juttu, mutta uskot­tava on: näiden takia ei ole kyynärpääkipuja!

Höyläri kehot­taakin kaikkia, joita kyynärpää alkaa vaivata työssä missä tahansa, marssi­maan apteek­kiin, mittaa­maan ranteensa ja hankki­maan itselle sopivat rannetuet.

– Kyllä meillä on asiat kunnossa. Mukava on tehdä töitä, kun on hyvä ilmapiiri, Valkeinen kehuu työpaikkaansa.

Metsu­rina aiemmin työsken­nellyt mies on viihtynyt Hongalla kohta 20 vuotta.

– Työ on aina työtä, mutta sehän on asenne­ky­symys. Kaikki työ tuntuu minulle käyvän. Tärkeintä on se, että saa tehdä töitä.

Honka­ra­ken­teen työnte­ki­jöiden keski-ikä on Valkeisen kuvauksen mukaan 50 vuoden ”parem­malla” puolella. Mistä ottaa uusia osaajia? Pakko­lomat pyörivät tänäkin vuonna suhdan­ne­vaih­te­lujen mukaan. Töiden vähissä ollessa olisi nimeno­maan aikaa opettaa jatkajia, mutta lomau­tuk­siin Valkeinen ei pysty vaikut­ta­maan. Opetta­minen olisi kyllä mieluisa tehtävä.

– Kesällä meillä oli täällä 14–15-vuotiaita nuoria TET-harjoit­te­lussa. Heille keksit­tiin hommaa. Lapsiahan he vasta olivat, mutta mahdot­toman mukavia ja päteviä, ja hyvin oppivat. Meillä oli oikein hauskaa, molemmin puolin. Iloisia olivat kahdesta viikos­taan täällä.

OKSALLA JA OKSALLA ON EROA

Runko-osaston automaat­ti­ko­neen ääressä on tänään laadut­ta­jana hirsi­työn­te­kijä Erkki Peltoaho.

– Katko­taan mökin hirret oikei­siin mittoihin, kun tulevat tähän höylältä. On kiinteitä oksia ja laho-oksia. Määrä­tyn­ko­koiset lahot oksat otetaan pois. Lamel­li­hir­ressä, jos on isoja sarvioksia, ne pyritään ottamaan pois.

Joka toinen päivä Peltoaho vuorot­telee optimoijana.

– Optimoin­nissa pääsee järkei­le­määnkin, miten hukka olisi mahdol­li­simman pieni, 20 vuotta Hongalla työsken­nellyt Peltoaho naurahtaa.

Automaatio on keven­tänyt työtä, mutta melua on, pölykin kiusaa.

– Karkea pöly lähtee imureilla aika hyvin, mutta se peruna­jauho jää. Välillä hieno­ja­koisin pöly laskeutuu tänne kuin lumi maahan.

KUULOLLA

Hirsi­työn­te­kijä Erkki Peltoaho käyttää työssään kommu­ni­koin­ti­kuu­los­uo­jaimia. Niiden avulla pystyy keskus­te­le­maan oman työsken­te­ly­hallin työka­ve­reiden kanssa, tarpeen mukaan muual­lekin. Suojai­mista voi näet valita eri puhekanavia.

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Jukka Huhtanen sanoo, että luurit eivät sujuvoita vain työntekoa.

– Ne ovat tehneet työstä sosiaa­li­sempaa. Varsinkin iltavuo­rossa tulee pohdittua kaiken­laista. Mutta yhtä mysteeriä me ei vielä olla ratkaistu. Ja se on naisen logiikka!

Työ on kuitenkin edelleen miele­kästä ja mieluisaa.

– Joka aamu on mukava lähteä töihin. Tälläkin osastolla on hyvä ilmapiiri. Huumorin kautta mennään, vaikka useinkin on vähän töitä, Peltoaho kuvailee.

Osastonsa luotta­mus­mie­henä toimi­valla Peltoa­holla on tämä toive työnan­ta­jalle: pääluot­ta­mus­miesten, osastojen luotta­mus­miesten ja työnan­tajan väliset säännöl­liset tapaa­miset pitäisi palauttaa. Tämä olisi omiaan elvyt­tä­mään myös aloitetoiminnan.

– Muista­vat­kohan kaikki edes enää, että aloite­palkkio on olemassa? Jäävätkö työnte­ki­jöiden ideat vaan jonnekin matkan varrelle?

IMUREITA KAIVATAAN

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Huhtanen tuntee hyvin työsuo­jelun kipukohdat.

– Työnte­ki­jä­puo­lelta on kyllä ehdotettu, että saatai­siin tehok­kaammat imurit. Esimer­kiksi lauta­hallin Hundeg­gerin (puuntyös­tö­ko­neen) isompiin imureihin ei sähkön­syöttö riittäisi. Tarvit­tai­siin inves­toin­teja, ja siksi asia on jäissä.

Huhtasen oma ammat­ti­ni­mike tehtaalla on sormi­jat­kaja. Puuta­varaa jatke­taan 9 ja 12,5 metrin pitui­siksi laudoiksi ”sormet sormien lomahan” ‑jyrsin­nällä, minkä jälkeen laudat liima­taan ja puris­te­taan. Velmu mies kysyy tietysti, onko sormi­jat­kajan ammattia olemas­sa­kaan, mutta töitä hän joka tapauk­sessa tekee aihion valmis­tus­hal­lissa. Ja siellä melua on yli 85 desibeliä.

– Kuulos­uo­jaimet eivät tahdo riittää. Sitä paitsi, lain mukaanhan pitäisi aina lähteä ensin tekni­sistä ratkai­suista, joilla poiste­taan se melu. Jyrsi­nyk­si­köiden eristys, siitä on visioitu ehdotus, Huhtanen huomauttaa.

– Minä kehotan työnte­ki­jöitä olemaan vielä aktii­vi­sempia vaati­muk­sis­saan. Ei saa luovuttaa, vaikka ensim­mäi­sellä kerralla ehdotus tai idea ei menisi­kään läpi. Kyllä se junttaa­malla menee, Huhtanen naurahtaa.

– Työpis­teiden kierrätys, sitä minä perään­kuu­lutan ja yritän murtaa muuria, Huhtanen huokaa.

Valtuu­tettu sanoo olleensa itse monessa eri työteh­tä­vässä tehtaalla ja kehottaa vanhem­paakin kaartia vain luotta­maan itseensä. Ihminen oppii uutta ihan missä iässä tahansa.

Työpis­teiden kierrät­tä­mi­sessä on Sekin mukaan tämäkin hyvä puoli:

– Toisen tekemistä oppii arvos­ta­maan. Itsestä voi joskus tuntua, että minä teen enemmän kuin nuo toiset tai että tuon toisen homma on niin helppoa. Mutta kun tekee sen työn itse, ei se niin helppoa olekaan!

Valtuu­tettu painottaa, että henkinen työsuo­jelu on tässäkin tehtaassa isossa roolissa.

– Yhteis­kunta luo aina vain isompia paineita, ja jatkuvat lomau­tukset luovat epävar­muutta tulevai­suu­desta. Tämä aiheuttaa väsymystä. Ihmisillä on puhumisen tarvetta. Me kierre­tään ja jutel­laan Juhan kanssa, teemme paljon ennal­taeh­käi­sevää työtä, Huhtanen kertoo.

Tällä valtuu­tettu tarkoittaa epävi­ral­lisia jutte­lu­het­kiänsä tehtaalla pääluot­ta­mus­mies Sekin kanssa. Lähdet­tiinpä turise­maan aluksi vaikka metsäs­tyk­sestä, hetken päästä voi juttu­ka­veri alkaa kertoa varsi­nai­sista huolis­taan. Nämä hetket ovat tunti­hin­nal­taan ääret­tömän halpoja, tuumaavat luotta­mus­miehet. Kun ihminen pääsee keven­tä­mään sydän­tään, voidaan sillä ehkä ehkäistä pitkä ja kallis sairausloma.

KIUSANA VAIN AIKAISET AAMUT

– Laitan hirsiä nippuun ja tarkistan, että ne ovat oikein, kuvaa pakkaamon hirsi­työn­te­kijä Heikki Liima­tainen työnsä ydintehtäviä.

On melkoinen tovi siitä, kun mies tuli Hongalle. Vain kaksi parin vuoden jaksoa Liima­tainen on ollut muualla.

– Kun ajattelee, että näillä korkeuk­silla saa vakinaisen työn 40 vuodeksi, onhan se nyt kumminkin. Hyvä ja luotet­tava on työnantaja.

Päivä­vuo­roonsa eli kuudeksi aamulla tehtaalle tullut pakkaa­mo­työn­te­kijä keksii lopulta yhden huonon puolen työstään.

– Ne aikaiset aamut, niihin en ole oppinut ikinä, Liima­tainen tunnustaa.

Pakkaamon työntekijä sanoo pitävänsä hirttä vähän liiankin itses­tään selvänä materi­aa­lina Suomessa.

– Mutta kun asiaa rupeaa fundee­raa­maan, onhan se tosi tärkeä asia. Syrjä­sil­mällä on tullut seurattua, kuka rakentaa korkeimman puuker­ros­talon. Eiköhän ne norja­laiset vielä johda.

Liima­tainen tietää oikein. Norjassa on valmis­tunut 18-kerrok­sinen puuker­ros­talo, Suomessa on kohottu vasta 14 kerrokseen.

ENSIN KEITETÄÄN, SITTEN PAISTETAAN

– Täällä pitää olla laadun­val­voja. VTT valvoo, että liimattu lamel­li­hirsi kestää, kertoo laadun­val­voja Hannu Lindeman.

Aihion­val­mis­tuksen kyljessä olevan delami­naa­tio­lai­toksen valtias Lindeman ensin ”keittää” ja sitten ”paistaa” liima­tuista hirsistä siivu­tetut koekappaleet.

– Punnitsen kappa­leen. Sen jälkeen kappa­letta uitetaan alipai­nei­sessa vedessä puoli tuntia, sitten ylipai­nei­sessa vedessä kaksi tuntia.

– Lasken vedet pois ja sitten laitan uuniin 16 tunniksi. Tunnin sisällä siitä, kun kappale on kuivattu, on mitat­tava sauma-aukeamat.

Mittauksen Lindeman tekee käsin rakotul­killa, ja kaikkien liima­sau­mausten tulee täyttää VTT:n standardit. Kanta­vien raken­teiden kestä­vyys testa­taan taivut­ta­malla palkkia taivutuskoneessa.

– Yli 24 newtonin on mennyt tämäkin, aika huippu­tulos, kuvaa Lindeman tämän­ker­taista koetulostaan.

Hongalla 37 vuotta työtä tehnyt mies ei löydä tehtä­vis­tään tai mistään muusta­kaan huonoja puolia.

– Ei ole ollut vaikeaa tulla töihin. Meillä on hyvä porukka, tukea tulee joka puolelta.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN