REPORTAASI: Honka­ra­ken­teella höylä­tään hirttä joka nurkalle – ”Mehän hirsi­ra­ken­ta­mi­sen uudet keksin­nöt ollaan tehty”

”Höylään ja liimaan ja puris­tan vain.” Vanhasta iskel­mästä mukailtu lause kuvaa hyvin, miten Honka­ra­ken­teella Kars­tu­lassa tehdään liima­hir­sistä nyky­ai­kai­sia raken­nuk­sia. Perin­tei­sestä petä­jästä kohoaa vaikka kirkko kylään tai sairaala kaupun­kiin, ulko­mail­le­kin. Pakko­lo­mista huoli­matta tehtaalla kukois­taa hirsi­nen huumori.

HONKARAKENNE OYJ

PERUSTETTU 1958
KOTIPAIKKA Kars­tula
PERUSTAJAT Veljek­set Viljo, Nestori, Arvo, Eino ja Reino Saarelainen
OMISTAJAT Saare­lais­ten suku, AKR Invest ja pienem­mät sijoittajat
TUOTANTO Hirsi­ta­lot, ‑mökit ja puuta­lot, tuotan­nosta 40 % vientiin
HENKILÖSTÖ Noin 140, joista tuotan­non työn­te­ki­jöitä 68
LIIKEVAIHTO 48,9 milj. euroa (2018)

Nurka­ton talo?

– Kyllä pyöreän­kin hirsi­ta­lon pystyisi teke­mään! Mutta nurkat­to­muu­della tarkoi­tamme taloa, jossa ei ole ulko­ne­via risti­nurk­kia. Kaava­mää­räyk­set eivät salli perin­teistä pitkää hirsi­nurk­kaa omako­ti­ta­loi­hin Suomessa.

Näin kertoo Honka­ra­ken­teen tuotan­to­joh­taja Jari Fröberg. Tuotan­to­joh­ta­jan kanssa hirsi­ra­ken­ta­mi­sen saloja ovat toimis­ton kahvi­huo­neessa selit­tä­mässä pääluot­ta­mus­mies, lauta­ta­va­ra­työn­te­kijä Juha Sekki ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu, sormi­jat­kaja Jukka Huhta­nen.

Kirves­mies Sekki on ollut tehtaalla töissä 22 vuotta ja kirves­mies, teol­li­suus­puuseppä Huhta­nen 31 vuotta. Kolmikko pääsee pian­kin sopuun siitä, että vasta neljättä vuotta hirsi­tuo­tan­toa johtava Fröberg vielä oppii asiat, kunhan tuotan­non väki jaksaa opettaa…

LIIMAHIRSI ON PÄÄTUOTE

Honka­ra­ken­teen päätuote on liima­hirsi. Perin­tei­sistä pyörö­hir­sistä tehtyjä raken­nus­pa­ket­teja on tuotan­nosta enää 4–5 prosent­tia. Vien­tiin menee nyt tuotan­nosta 40 prosent­tia, kun koti­maan kysyntä on kasvat­ta­nut nousu­kau­den myötä osuuttaan.

– Liima­hir­ressä ei ole eroa pyörö­hir­teen, se on vain useam­masta puusta tehty ja muoto on erilai­nen, Huhta­nen toteaa.

Kars­tu­lan tehtaalle tulee ympäri Suomen sijait­se­vilta sahoilta stan­dar­dien mukaista puuta­va­raa. Tehtaalla ei enää itse tehdä kuivausta, vaan saha­ta­vara pätki­tään, liite­tään yhteen sormi­jat­ka­malla ja liimaa­malla, työs­te­tään hirsiksi ja kootaan rakennuspaketeiksi.

Pyörö­hirsi ”elää” ja halkei­lee kuivu­mi­sen vaati­man pitkän ajan takia. Liima­hirsi täyt­tää paljon helpom­min nyky­ai­kai­set raken­nus­mää­räyk­set lämmön­ta­sauk­sen vähim­mäis­vaa­ti­muk­sista alkaen.

– Olemme olleet Hongalla kehi­tyk­sen kärjessä, mehän ne hirsi­ra­ken­ta­mi­sen uudet keksin­nöt ollaan tehty, Huhta­nen vakuuttaa.

Esimer­kiksi nousee painu­ma­ton hirsi. Sellai­nen syntyy, kun väli­la­melli liima­taan hirteen pystyyn.

– Tällai­nen hirsi estää pysty­suun­tai­sen liik­keen. Silloin voidaan tehdä raken­teita kiinni toisiinsa, esimer­kiksi moni­mut­kai­sia katto­ra­ken­nel­mia, Fröberg toteaa.

Painu­mat­to­man hirren ansiosta raken­nuk­seen voi tehdä vaikka lasi­sen seinän tai liit­tää siihen kivimateriaaleja.

HIRSI RATKOO SISÄILMAPULMIA

– Melkein kaikki koulut ovat homeessa. Jota­kin­han niiden tilalle pitäisi raken­taa, Huhta­nen lohkai­see julki­sen raken­nus­kan­nan alennustilasta.

– Puu on hengit­tävä mate­ri­aali. Hirsi­ra­ken­nuk­sen sisäilma on terveel­li­nen, Sekki komppaa.

Miksi­kö­hän beto­nia on Suomessa pidetty vuosi­kym­me­net ”ainoana” oikeana mate­ri­aa­lina julki­siin raken­nuk­siin? Huhta­nen ja Sekki asuvat 1920-luvulla raken­ne­tuissa hirsi­ta­loissa, tosin jälki­kä­teen lauta­ver­hoil­luissa ja parem­min lämpöeristetyissä.

– Histo­ria puhuu puoles­taan. Puista raken­nusta voi aina korjata, vaih­taa raken­teita uusiin tai raken­taa lisää, Huhta­nen huomauttaa.

– En pysty itse vastaa­maan, mutta kysyn vaan: Miltä näyt­tää 150-vuotias beto­nista tehty talo? Onko se korjattavissa?

Nyky­ai­kai­nen hirsi­ra­ken­nus täyt­tää raken­nus- ja kaava­mää­räyk­set. Tehtaalta on viety ulko­maille esimer­kiksi hirret kirk­koon ja sairaalaan.

– Koti­maa­han on alettu ostaa vasta viime vuosina päivä­ko­teja, hoiva­ko­teja ja kouluja. Mutta Hongalle nämä eivät ole uusia asioita, Fröberg painottaa.

Rakoi­le­vien hirsi­ra­ken­nus­ten hiiri­ja­lan­jälki saat­toi aikoi­naan olla iso. Hiili­ja­lan­jäl­ki­kin on nyky­ai­kai­sessa hirsi­ra­ken­nuk­sessa sen sijaan vähäinen.

– Hirsi­sen talon valmis­ta­mi­nen vie paljon vähem­män ener­giaa kuin beto­ni­sen. Kaikki meidän puuta­va­ramme tulee suoma­lai­sista, PEFC-serti­fioi­duista metsistä. Koti­mai­suusas­teemme on korkea. Hirsi­talo kannat­taa ennem­min myydä kuin siir­tää. Mutta tule­vai­suu­dessa tulee ehkä tärkeäksi sekin, että hirsi­talo on aina kier­rä­tet­tä­vissä. Sen voi purkaa ja pystyt­tää uudes­taan, Fröberg toteaa.

TYÖNTEKO, ASENNEKYSYMYS

Tehdas­kier­rok­sella löytyy ensim­mäi­senä työnsä äärestä höyläri ja höylä­ta­va­ran vastaa­not­taja Juha Valkei­nen.

– Juuri äsken olin tuossa höylällä ja vapau­tin nipun.

– Kun tuolta vanne­sa­halta tulee puu, sen pinnan joutuu kään­tä­mään alas­suin. Tasai­sen pinnan on tultava ylös­päin. Kappa­leet eivät ole paina­via, mutta koko ajan on tois­tu­via liikkeitä.

Valkei­nen esit­te­lee melkein kyynär­päi­hin ulot­tu­vat rannetukensa.

– On se ihme juttu, mutta uskot­tava on: näiden takia ei ole kyynärpääkipuja!

Höyläri kehot­taa­kin kaik­kia, joita kyynär­pää alkaa vaivata työssä missä tahansa, mars­si­maan apteek­kiin, mittaa­maan ranteensa ja hank­ki­maan itselle sopi­vat rannetuet.

– Kyllä meillä on asiat kunnossa. Mukava on tehdä töitä, kun on hyvä ilma­piiri, Valkei­nen kehuu työpaikkaansa.

Metsu­rina aiem­min työs­ken­nel­lyt mies on viih­ty­nyt Hongalla kohta 20 vuotta.

– Työ on aina työtä, mutta sehän on asen­ne­ky­sy­mys. Kaikki työ tuntuu minulle käyvän. Tärkeintä on se, että saa tehdä töitä.

Honka­ra­ken­teen työn­te­ki­jöi­den keski-ikä on Valkeisen kuvauk­sen mukaan 50 vuoden ”parem­malla” puolella. Mistä ottaa uusia osaa­jia? Pakko­lo­mat pyöri­vät tänä­kin vuonna suhdan­ne­vaih­te­lu­jen mukaan. Töiden vähissä ollessa olisi nime­no­maan aikaa opet­taa jatka­jia, mutta lomau­tuk­siin Valkei­nen ei pysty vaikut­ta­maan. Opet­ta­mi­nen olisi kyllä mieluisa tehtävä.

– Kesällä meillä oli täällä 14–15-vuotiaita nuoria TET-harjoit­te­lussa. Heille keksit­tiin hommaa. Lapsia­han he vasta olivat, mutta mahdot­to­man muka­via ja päte­viä, ja hyvin oppi­vat. Meillä oli oikein haus­kaa, molem­min puolin. Iloi­sia olivat kahdesta viikos­taan täällä.

OKSALLA JA OKSALLA ON EROA

Runko-osas­ton auto­maat­ti­ko­neen ääressä on tänään laadut­ta­jana hirsi­työn­te­kijä Erkki Peltoaho.

– Katko­taan mökin hirret oikei­siin mittoi­hin, kun tule­vat tähän höylältä. On kiin­teitä oksia ja laho-oksia. Määrä­tyn­ko­koi­set lahot oksat otetaan pois. Lamel­li­hir­ressä, jos on isoja sarviok­sia, ne pyri­tään otta­maan pois.

Joka toinen päivä Peltoaho vuorot­te­lee optimoijana.

– Opti­moin­nissa pääsee järkei­le­mään­kin, miten hukka olisi mahdol­li­sim­man pieni, 20 vuotta Hongalla työs­ken­nel­lyt Peltoaho naurahtaa.

Auto­maa­tio on keven­tä­nyt työtä, mutta melua on, pöly­kin kiusaa.

– Karkea pöly lähtee imureilla aika hyvin, mutta se peru­na­jauho jää. Välillä hieno­ja­koi­sin pöly laskeu­tuu tänne kuin lumi maahan.

KUULOLLA

Hirsi­työn­te­kijä Erkki Peltoaho käyt­tää työs­sään kommu­ni­koin­ti­kuu­los­uo­jai­mia. Niiden avulla pystyy keskus­te­le­maan oman työs­ken­te­ly­hal­lin työka­ve­rei­den kanssa, tarpeen mukaan muual­le­kin. Suojai­mista voi näet valita eri puhekanavia.

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Jukka Huhta­nen sanoo, että luurit eivät suju­voita vain työntekoa.

– Ne ovat tehneet työstä sosi­aa­li­sem­paa. Varsin­kin ilta­vuo­rossa tulee pohdit­tua kaiken­laista. Mutta yhtä mystee­riä me ei vielä olla ratkaistu. Ja se on naisen logiikka!

Työ on kuiten­kin edel­leen miele­kästä ja mieluisaa.

– Joka aamu on mukava lähteä töihin. Tällä­kin osas­tolla on hyvä ilma­piiri. Huumo­rin kautta mennään, vaikka usein­kin on vähän töitä, Peltoaho kuvailee.

Osas­tonsa luot­ta­mus­mie­henä toimi­valla Peltoa­holla on tämä toive työnan­ta­jalle: pääluot­ta­mus­mies­ten, osas­to­jen luot­ta­mus­mies­ten ja työnan­ta­jan väli­set sään­nöl­li­set tapaa­mi­set pitäisi palaut­taa. Tämä olisi omiaan elvyt­tä­mään myös aloitetoiminnan.

– Muis­ta­vat­ko­han kaikki edes enää, että aloi­te­palk­kio on olemassa? Jäävätkö työn­te­ki­jöi­den ideat vaan jonne­kin matkan varrelle?

IMUREITA KAIVATAAN

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Huhta­nen tuntee hyvin työsuo­je­lun kipukohdat.

– Työn­te­ki­jä­puo­lelta on kyllä ehdo­tettu, että saatai­siin tehok­kaam­mat imurit. Esimer­kiksi lauta­hal­lin Hundeg­ge­rin (puun­työs­tö­ko­neen) isom­piin imurei­hin ei sähkön­syöttö riit­täisi. Tarvit­tai­siin inves­toin­teja, ja siksi asia on jäissä.

Huhta­sen oma ammat­ti­ni­mike tehtaalla on sormi­jat­kaja. Puuta­va­raa jatke­taan 9 ja 12,5 metrin pitui­siksi laudoiksi ”sormet sormien loma­han” ‑jyrsin­nällä, minkä jälkeen laudat liima­taan ja puris­te­taan. Velmu mies kysyy tietysti, onko sormi­jat­ka­jan ammat­tia olemas­sa­kaan, mutta töitä hän joka tapauk­sessa tekee aihion valmis­tus­hal­lissa. Ja siellä melua on yli 85 desibeliä.

– Kuulos­uo­jai­met eivät tahdo riit­tää. Sitä paitsi, lain mukaan­han pitäisi aina lähteä ensin tekni­sistä ratkai­suista, joilla pois­te­taan se melu. Jyrsi­nyk­si­köi­den eris­tys, siitä on visioitu ehdo­tus, Huhta­nen huomauttaa.

– Minä keho­tan työn­te­ki­jöitä olemaan vielä aktii­vi­sem­pia vaati­muk­sis­saan. Ei saa luovut­taa, vaikka ensim­mäi­sellä kerralla ehdo­tus tai idea ei meni­si­kään läpi. Kyllä se junt­taa­malla menee, Huhta­nen naurahtaa.

– Työpis­tei­den kier­rä­tys, sitä minä perään­kuu­lu­tan ja yritän murtaa muuria, Huhta­nen huokaa.

Valtuu­tettu sanoo olleensa itse monessa eri työteh­tä­vässä tehtaalla ja kehot­taa vanhem­paa­kin kaar­tia vain luot­ta­maan itseensä. Ihmi­nen oppii uutta ihan missä iässä tahansa.

Työpis­tei­den kier­rät­tä­mi­sessä on Sekin mukaan tämä­kin hyvä puoli:

– Toisen teke­mistä oppii arvos­ta­maan. Itsestä voi joskus tuntua, että minä teen enem­män kuin nuo toiset tai että tuon toisen homma on niin help­poa. Mutta kun tekee sen työn itse, ei se niin help­poa olekaan!

Valtuu­tettu painot­taa, että henki­nen työsuo­jelu on tässä­kin tehtaassa isossa roolissa.

– Yhteis­kunta luo aina vain isom­pia paineita, ja jatku­vat lomau­tuk­set luovat epävar­muutta tule­vai­suu­desta. Tämä aiheut­taa väsy­mystä. Ihmi­sillä on puhu­mi­sen tarvetta. Me kier­re­tään ja jutel­laan Juhan kanssa, teemme paljon ennal­taeh­käi­se­vää työtä, Huhta­nen kertoo.

Tällä valtuu­tettu tarkoit­taa epävi­ral­li­sia jutte­lu­het­kiänsä tehtaalla pääluot­ta­mus­mies Sekin kanssa. Lähdet­tiinpä turi­se­maan aluksi vaikka metsäs­tyk­sestä, hetken päästä voi juttu­ka­veri alkaa kertoa varsi­nai­sista huolis­taan. Nämä hetket ovat tunti­hin­nal­taan ääret­tö­män halpoja, tuumaa­vat luot­ta­mus­mie­het. Kun ihmi­nen pääsee keven­tä­mään sydän­tään, voidaan sillä ehkä ehkäistä pitkä ja kallis sairausloma.

KIUSANA VAIN AIKAISET AAMUT

– Laitan hirsiä nippuun ja tarkis­tan, että ne ovat oikein, kuvaa pakkaa­mon hirsi­työn­te­kijä Heikki Liima­tai­nen työnsä ydintehtäviä.

On melkoi­nen tovi siitä, kun mies tuli Hongalle. Vain kaksi parin vuoden jaksoa Liima­tai­nen on ollut muualla.

– Kun ajat­te­lee, että näillä korkeuk­silla saa vaki­nai­sen työn 40 vuodeksi, onhan se nyt kummin­kin. Hyvä ja luotet­tava on työnantaja.

Päivä­vuo­roonsa eli kuudeksi aamulla tehtaalle tullut pakkaa­mo­työn­te­kijä keksii lopulta yhden huonon puolen työstään.

– Ne aikai­set aamut, niihin en ole oppi­nut ikinä, Liima­tai­nen tunnustaa.

Pakkaa­mon työn­tekijä sanoo pitä­vänsä hirttä vähän liian­kin itses­tään selvänä mate­ri­aa­lina Suomessa.

– Mutta kun asiaa rupeaa fundee­raa­maan, onhan se tosi tärkeä asia. Syrjä­sil­mällä on tullut seurat­tua, kuka raken­taa korkeim­man puuker­ros­ta­lon. Eikö­hän ne norja­lai­set vielä johda.

Liima­tai­nen tietää oikein. Norjassa on valmis­tu­nut 18-kerrok­si­nen puuker­ros­talo, Suomessa on kohottu vasta 14 kerrokseen.

ENSIN KEITETÄÄN, SITTEN PAISTETAAN

– Täällä pitää olla laadun­val­voja. VTT valvoo, että liimattu lamel­li­hirsi kestää, kertoo laadun­val­voja Hannu Linde­man.

Aihion­val­mis­tuk­sen kyljessä olevan dela­mi­naa­tio­lai­tok­sen valtias Linde­man ensin ”keit­tää” ja sitten ”pais­taa” liima­tuista hirsistä siivu­te­tut koekappaleet.

– Punnit­sen kappa­leen. Sen jälkeen kappa­letta uite­taan alipai­nei­sessa vedessä puoli tuntia, sitten ylipai­nei­sessa vedessä kaksi tuntia.

– Lasken vedet pois ja sitten laitan uuniin 16 tunniksi. Tunnin sisällä siitä, kun kappale on kuivattu, on mitat­tava sauma-aukeamat.

Mittauk­sen Linde­man tekee käsin rako­tul­killa, ja kaik­kien liima­sau­maus­ten tulee täyt­tää VTT:n stan­dar­dit. Kanta­vien raken­tei­den kestä­vyys testa­taan taivut­ta­malla palk­kia taivutuskoneessa.

– Yli 24 newto­nin on mennyt tämä­kin, aika huip­pu­tu­los, kuvaa Linde­man tämän­ker­taista koetulostaan.

Hongalla 37 vuotta työtä tehnyt mies ei löydä tehtä­vis­tään tai mistään muus­ta­kaan huonoja puolia.

– Ei ole ollut vaikeaa tulla töihin. Meillä on hyvä porukka, tukea tulee joka puolelta.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN