Maailman onnellisimmaksi maaksi väitetyssä Suomessa määrättiin viimeisimmän tilaston mukaan masennuslääkkeitä 559 000 henkilölle. Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien luku nousi kolmatta vuotta peräkkäin. Lääkitseminen ei merkitse terveeksi tulemista, varsinkaan, jos ”sairaus” ei ole ihmisessä. Pitäisikö työelämä ja todellisuus parantaa?

Elämäni M:n kanssa

Yritän nousta sängystä, mutta M vetää minut takaisin sänkyyn: ”Ei kannata, liian raskasta. Mitä hyötyä siitä edes on, mitä hyötyä sinustakaan kenellekään on”, hän sanoo tuhahtaen ja kääntää selkänsä ikkunasta paistavaa aurinkoa vasten.

Niinpä makoilemme siinä monta tuntia, tuijottaen ikkunasta hiljalleen huojuvia puita.

Yritän muutaman kerran saada M:n kanssani nousemaan ylös, mutta ajatuskin kahvinkeitosta saa hänet kiroamaan ja luettelemaan kuinka monta erilaista asiaa pitää tehdä, jotta saa sen kahvin vihdoin suuhunsa. Ei kannata vaivautua, minä alistun tyynesti ja jatkan tuijottelua…

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ja Kelan vuosittain keräämä Suomen lääketilasto kertoo, että mielenterveysongelmat yleistyvät ja kroonistuvat eli pitkittyvät. Näin tapahtuu siitä huolimatta, että iso osa kansasta syö mieleen ja kehoon vaikuttavia psyykelääkkeitä. Pahojakin sivuvaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä syödään ainakin Suomessa osin siksi, että psykoterapiaa ei ole helposti saatavilla.

Eläketurvakeskuksen tilaston mukaan yleisimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (33 %) sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (31 %). Mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä nousi viime vuonna 700:lla edelliseen vuoteen verrattuna.

Masennus on suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Viime vuonna masennuksen perusteella jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 3 500 henkilöä. Heistä naisia oli yli kaksi kolmasosaa, ja naisista kolme viidestä oli yli 45-vuotiaita. Kaikista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä naisista yli viidesosalla työkyvyttömyyden syynä oli masennus.

Masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä laski vuosina 2007–2015. Kolmena viime vuotena määrä on taas noussut, erityisesti naisilla.

Mielenterveyssyistä jäädään usein eläkkeelle keskimäärin nuorempana, ja myös paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna harvinaisempaa.

…Vihdoin puolen päivän jälkeen potkin M:n väkisin ylös sängystä. Keitän kahvit vastustelusta huolimatta.

Sitten alkaa se paniikinomainen hössötys, kun ei mitään ole saatu aikaiseksi. Ei ole imuroitu, ei pesty pyykkiä, tiskitkin tiskaamatta… Silmät pyörii päässä, hiki pukkaa otsalta, kiire, kiire, kiire… Kunnes lysähtää itkien pöydän ääreen. Ei tästäkään mitään tullut… Niin on huono ja laiska ihminen, kun ei sen vertaa saa itseään niskasta kiinni.

Mitäpä tuohon sanoisi, vastaan on turha väittää, tuommoinen saamaton nahjus se on ollut jo pidemmän aikaa. Jotain sillä on päässä vikaa, ryhdistäytyisi ja ajattelisi positiivisesti. Maailmassa on paljon muita, joilla on oikeastikin syytä surra, hyvinhän tuolla kaikki on. Lähtisi ulos välillä, ja laittaisi elämänsä kuntoon. Mitä ihmisetkin ajattelisivat, jos tietäisivät kuinka likaista täällä on…

NUORETKIN VÄSYVÄT

Raija-Riitta Luiro-Piippo on ABB Drivesin Helsingin Pitäjänmäen tehtaan pitkäaikainen pääluottamusmies. Hän on yrityksen yhteistyöryhmän jäsen. Ryhmässä istuvat myös Pron ja YIT:n edustajat.

Luiro-Piippo kuvaa, että yrityksessä on hyvin toimiva ja laaja työterveyshuolto vakinaisille työntekijöille. Työterveyshuollonkin toimintaa käsitellään yt-ryhmässä säännöllisesti. Samalla paljastuvat työntekijöiden sairauksien trendit ja lääkitykset.

– Masennus ja muut mielenterveyden ongelmat nousevat esiin, varsinkin keskivaikeaa masennusta on paljon.

– Minä seuraan luonnollisesti ennen kaikkea tuotannon työntekijöitä. Mielenterveyden horjumisen takana on paljon erilaisia asioita, esimerkiksi ihmissuhdeongelmia. Mutta olen erityisen huolissani siitä, että yhä nuoremmat näyttävät väsyvän.

– Väsymyksestään kertovat työntekijät valittavat, että työ on stressaavaa. Työ on kuormittavaa ja staattisesti raskasta. Tulosta seurataan herkeämättä, ollaan hyvin tiukkoina. Jos saavut kaksi–kolme kertaa muutaman minuutin myöhässä ruokatunnilta, saat suullisen varoituksen.

– Meille sanotaan, että pelisääntöjen on oltava samat kaikille. Mutta onko tämä työhyvinvointia? Luiro-Piippo kysyy.

Kattava työterveyshuolto merkitsee myös mahdollisuutta käydä psykologilla.

– Ei meillä loppumattomiin esimerkiksi unilääkkeitä määrätä. Jos käynnit työterveyshuollossa jatkuvat, kyllä ryhdytään kyselemään hyvässä mielessä selityksiä. Työterveyshuollossa haetaan myös tarpeen mukaan osa-aikatyötä ja viimeiseen asti yritetään välttää työkyvyttömyyseläke, Luiro-Piippo alleviivaa työterveyshuollon ammattilaisten hyvää asennetta.

Pääluottamusmies onkin enemmän huolissaan vuokratyöntekijöistä, joilla on vielä usein nollatuntisopimuksia ja joilla ei ole oikeutta ABB:n työterveyshuollon palveluihin.

– Vuokratyöntekijät vain katoavat, jos he väsyvät. Meille ei tule tietoa syistä tai sairauksista, koska he eivät ole ABB:n työntekijöitä. Heillä on oma työterveyspalvelunsa, josta emme saa tietoja, Luiro-Piippo toteaa.

– Pitää kysyä, mistä nämä kaikki mielenterveysongelmat oikein johtuvat, pääluottamusmies jatkaa.

– Nollatuntisopimukset ja vuokratyö saattavat olla opiskelijalle vapaaehtoista, ne sopivat opiskelijan elämäntilanteeseen. Mutta useimmat eivät tee vuokratyötä vapaaehtoisesti. Vuokratyöntekijälle ei ole kiinnekohtaa elämässä eikä hän voi välttämättä tehdä normiasioita, kun ei tiedä, saako huomenna tulla töihin. Ei voi perustaa perhettä eikä pankista saa lainaa.

Pääluottamusmies ei ylipäänsä hyväksy sitä, että tavallista työntekijää syyllistetään tai että hänet jopa ajetaan sairauteen yhteiskunnallisten ongelmien takia.

– Matala palkkataso on valtava stressi. Nuoret perheet ovat todella lujilla. Ei ole aikaa eikä rahaa, kun vanhemmat tekevät ylitöitä. Suomen asuntopolitiikka on aivan sairasta. Ajattelepa, Wienissä kolmen huoneen vuokra-asunnon saa 700 eurolla, täällä 1 400 eurolla. Täällä maksetaan asumistukea työssä käyvillekin. Pitäisi puuttua siihen, miksi vuokrat ovat korkeat.

Tulosta seurataan herkeämättä, ollaan hyvin tiukkoina. Jos saavut 2–3 kertaa muutaman minuutin myöhässä ruokatunnilta, saat suullisen varoituksen.

MITÄ OLISI TEHTÄVISSÄ?

Luiro-Piippo sanoo, että jokainen meistä saattaa tunnistaa työtoverinsa masennusoireet.

– Tulee ylivilkkautta tai ennen sosiaalinen ihminen vetäytyy vain omiin oloihinsa.

Perisuomalainen ”masennuslääke” eli alkoholi näkyy sekin selvästi.

– Ihmisen elämänhallinta menee, myöhästelyt yleistyvät, koko persoona muuttuu. Mutta jokaisen pitää olla niin rohkea, että ottaa asian puheeksi. Mikset voisi puhua työtoverisi kanssa asiasta ja olla mukana hoitoonohjauksessa? Sinähän pelastat sen ihmisen!

Pääluottamusmies toteaa, että jokaisen pitäisi pystyä kysymään työkaveriltaan: ”Miten menee?” Myös esimiehellä pitäisi olla niin luottamukselliset välit alaisiinsa, että hän pystyy esimerkiksi masennuksen oireiden ilmestyessä ohjaamaan tätä työterveyshuoltoon ja avun ääreen. Samaten esimies on mukana työn sopeuttamisessa tarpeen mukaan.

ABB:lläkin on tarjolla mitä moninaisimpia harrasteryhmiä. Luiro-Piippo yllyttää kaikkia työntekijöitä nappaamaan kiinni oman yrityksensä tukemista tai järjestämistä ryhmistä. Toiset ihmiset ja ryhmässä tekeminen on tutkimustenkin mukaan ehdottomasti paras lääke ja ennaltaehkäisyn keino mielenterveysongelmiin.

… Ilta alkaa hämärtää, kämppäkin näyttää pimeässä paremmalta, vain pieni valo loistaa ikkunasta sekaiselle pöydälle. Varjo ilmestyy valoon ja katoaa sitten. Se saa M:n ajattelemaan kuolemaa. Kuinka suuri helpotus se olisikaan, ei olisi muuta kuin tyhjyyttä, ei ääntä, ei valoa, ei mitään…

Minä säikähdän tuollaista ajattelua ja lähden nopeasti kauppaan karkuun. Mutta tietenkin M seuraa perässä, kuin tuo nopeasti välähtänyt varjo.

Kaupassa on pakko kulkea nopeasti, pää alaspäin painuneena, ettei vaan kukaan tunnista ja tule juttusille. Tunnen M:n paniikin itsessäni, paiskon ostokset kärryyn ja suorastaan juoksemme takaisin autolle.

Kotona kauppakassin sisällön nähdessään M purskahtaa uudelleen itkuun. Valittaa, ettei ole mitään, mikä maistuisi ja julistaa ruokalakon. Yritän houkutella ja maanitella, mutta en minäkään oikeastaan halua syödä. Istumme vaitonaisina keittiön pöydän ääressä, jossa olemme tänään viettäneet lähestulkoon koko päivän. Suihkuunkaan en häntä saa, joten väsyneenä rojahdamme sänkyyn. Uni välttelee tuloaan, vihdoin aamuyöllä nukahdamme levottomaan uneen…

ONKO LÄÄKKEISTÄ MITÄÄN APUA?

Masennuslääkkeen ja plasebon eli lumelääkkeen vaikutusten välillä ei ole eroa kuin äärimmäisen syvästi masentuneiden ryhmässä. Silloinkin ero syntyy ilmeisesti vain siksi, että lumelääke ei tehoa äärimmäisen syvästi masentuneisiin yhtä hyvin kuin se tehoaa kaikkiin muihin masentuneisiin.

Tällaiseen analyysiin on päätynyt useampikin yhteenveto lukuisista yksittäisistä tutkimuksista. Vastaavanlaisia analyysejä on viime vuosikymmeninä ilmestynyt lääketieteellisissä aikakauslehdissä. Muissa länsimaissa on jo yleistä tietoa, että masennuslääkkeet eivät tehoa lievään tai keskivaikeaan masennukseen sen paremmin kuin lumelääke. Jotkut masentuneet tuntevat olonsa kyllä helpottuvan lääkkeiden myötä, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä he saavat apua niistä siksi, että he uskovat saavansa niistä apua.

Psykoterapia, liikunta, vertaistuki ja monet muut lääkkeettömät hoidot ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen vähintään yhtä hyviksi, elleivät paremmiksi masennuksen hoitomuodoiksi kuin lääkkeet. Toisin kuin psyykelääkkeillä, lääkkeettömillä hoidoilla on käytännössä vain ja ainoastaan hyviä sivuvaikutuksia.

Skitsofrenian hoitamiseen käytetyt ”uuden polven antipsykoottiset” lääkkeet eivät nekään kestä vertailua lääkkeettömyyteen. WHO eli YK:n alainen Maailman terveysjärjestö käynnisti vuonna 1969 seurantatutkimuksen skitsofreenikkojen hoidosta länsimaissa ja niin sanotuissa kehitysmaissa. Viiden vuoden jälkeen kehitysmaiden skitsofreenikot olivat paljon todennäköisemmin oireettomia ja heidän sosiaalinen tilanteensa oli poikkeuksellisen hyvä.

”WHO:n tutkimus oli länsimaiden psykiatriyhteisölle kiusallinen (…) tutkimuksessa on täytynyt olla jokin virhe!” kirjoittaa mielenterveyden hoidon historiaa tutkinut professori Petteri Pietikäinen ironisesti kirjassaan Hulluuden historia. Pietikäinen kertoo, että näinpä WHO käynnisti uuden tutkimuksen vuonna 1978. Paljastui, että suurin syy siihen, että kehitysmaiden potilaat voivat jatkuvasti paremmin kuin länsimaiden, oli kuitenkin lääkkeiden vähäinen käyttö. Kaikkein parhaiten näyttivät voivan potilaat Agrassa Intiassa. Siellä jatkuvaa lääkehoitoa sai vain 3 prosenttia potilaista, kun länsimaissa luku oli 61 prosenttia.

Pietikäinen toteaa, että tutkimusten viesti on selvä: niissä maissa, joissa skitsofreniapotilaita ei sairauden varhaisvaiheessa pidetty säännöllisesti lääkehoidossa, enemmistö toipui sairaudestaan ja pärjäsi hyvin 15 vuotta myöhemmin.

Pietikäinen tekee historiakirjassaan tämän johtopäätöksen: ”Perinteisesti vallan kohteena ollut mielenterveyspotilas on (…) siirretty mekaanisista rajoitteista, pakkopaidasta ja lobotomiasta kemiallisiin pakotteisiin ja farmakologiseen pakkopaitaan. Kyse on valtavasta ihmiskokeesta, jossa pitkäaikaislääkitty antaa kasvot modernille biokemialliselle kontrollille.”

Pietikäinen on vain yksi monista, jotka epäilevät pelkkiin lääkkeisiin perustuvan psykiatrian tuloksellisuutta. Vaihtoehto on olemassa, ja Suomestakin sellainen löytyy; Keroputaan malli. Pietikäinen toteaa: ”Torniossa sijaitseva Keroputaan sairaala on viime vuosina herättänyt kansainvälistä kiinnostusta hyvien hoitotulostensa ansiosta. Hoidon salaisuus ei ole sen kummempi kuin että hoitoon pääsee nopeasti, siihen tulevat mukaan myös sairastuneen läheiset ja lääkkeiden tyrkyttämisen sijaan hoito rakentuu tasa-arvoisen keskustelun ympärille. Sairastunut ei koe olevansa yksin tai että häntä ei kuunnella tai että hän olisi pelkkä ylhäältä annetun hoitointervention kohde.”

… Herätyskello soi 5.15. Väsyttäisi niin kovin, mutta velvollisuudet kutsuvat. M seuraa vastahakoisesti perässäni keittiöön. Eväsleipien teon aikana M alkaa vastustella, kompromissina laitan leivän päälle pelkkää juustoa, se on mietoa, sen saa ehkä syötyä päivän mittaan.

Työpäivä on yhtä taistelua: On minä, joka olen aina iloinen, puhelias, nauravainen ja aikaansaava. Sitten on M, joka ei puhu, ei halua nähdä ketään, synkistelee ja unohtelee asioita. Hänen on vaikea keskittyä tai aloittaa mitään uutta tehtävää. Koko ajan M häiritsee minua negatiivisuudellaan ja haluttomuudellaan. Hän vetää minua päivän edetessä yhä enemmän omaan maailmaansa, syvemmälle ja syvemmälle. Jossain vaiheessa yritän pyytää työkaverilta apua, mutta sanat juuttuvat kurkkuuni…

HOITO POTILAAN TARPEEN MUKAAN

Psykologi Aku Kopakkala toimi Mehiläisessä työpsykologian ja psykoterapian palveluiden johtajana 10 vuotta ja sen jälkeen neljä vuotta kuntoutusjohtajana. Kopakkala on pitänyt esillä muun muassa sitä, että SSRI-lääkkeet eli selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät eivät sovellu pitkäaikaiskäyttöön ja saattavat kroonistaa masennuksen.

Kopakkala on nyt yksi Mielipalvelut Oy:n työntekijöistä ja puheenjohtajana avoimessa kansalaisryhmässä, joka perusti Tarpeenmukainen hoito (Taho) yhdistyksen 2016 joulukuussa. Taho ylläpitää Mad in Finland -nimistä nettisivustoa.

Kopakkala aloittaa Tekijälle antamansa haastattelun siteeraten Pekka Saurin lausumaa: ”Älkää säätäkö päätänne, häiriö on todellisuudessa”, josta tämän artikkelin otsikkokin on mukailtu. Pitkän kokemuksensa Kopakkala tiivistää tähän: ”Hoidettu masennus paranee usein huonommin kuin hoitamaton.” Psykologin mielestä koko terveydenhoitojärjestelmämme katsoo asioita ammattilaisten ja heidän työpaikkojensa, ei potilaan, näkökulmasta.

– Hämmästelen sitä, miten vähän lääkärit tietävät serotoniinilääkkeiden haittavaikutuksista tai jos tietävät, miksi he eivät kerro niistä potilaille. Potilaiden kokemusten pitäisi kuitenkin olla tärkeitä terveydenhoidolle.

– Serotoniinilääkkeiden varmin vaikutus on seksuaalisen halun tai kyvyn katoaminen. 96 prosenttia lääkkeiden käyttäjistä kärsii eriasteisesti näistä sivuoireista, Kopakkala kertoo.

Siinä mielessä serotoniinilääkkeillä on vaikutuksia ihmisen mieleenkin, että ne vähentävät tunnekokemusten skaalaa.

– Ihminen tuskin itkee. Mikään ei tunnu oikein miltään. Lääke kietoo käyttäjänsä kelmuun, jossa masennuksen ja ahdistuksen kestää paremmin. Ihminen voi saada joksikin aikaa helpotuksen, mutta vaikutus ei kestä.

Kopakkala luettelee lääkkeettömiä, hyvin tehoavia hoitoja masennukseen: psykoterapiat, lyhytterapiat, liikunta ja ryhmäliikunta, tietyt lisäaineet ja pre- ja probiootit, masennusta helpottava ruokavalio, kirkasvalo- ja muut valohoidot, aikabiologiset hoidot, ekspressiivinen kirjoittaminen. Kopakkala naurahtaa, että esimerkiksi liikunta on pomminvarma tuki masennuksesta toipumiseen.

Kopakkalan mukaan ihmiset olisivat ”vallankumouksellisempia”, jos jopa miljoona suomalaista ei söisi turruttavia mielialalääkkeitä. Yhteiskunnallisista ongelmista, kuten nuorten syrjäyttämisestä tai ilman elvyttävää, tiivistä työyhteisöä tehtävästä liian pakkotahtisestä työstä, tehdäänkin yksilön ongelmia. Vuosikausia työterveyshuollon potilaita vastaanottaneella psykologilla ei ole ruusuista kuvaa kaikkien suomalaisyritysten toiminnasta.

– Oli työpaikkoja, joissa tavattoman monet söivät masennuslääkkeitä. Yritykset, jotka jakoivat hyvää tulosta omistajilleen, eivät välttämättä kohdelleet hyvin työntekijöitään. Työntekijät vaihdettiin vain aina uusiin työntekijöihin.

Kopakkala toteaa, että ahdistus ja masennus ovat täysin todellisia tunteita ja ne aiheuttavat täysin todellista tuskaa. Hän kuitenkin toivoo, etteivät potilaat enää uskoisi nopeaan pilleriparantumiseen, sillä sellaista ei ole olemassa. Jos masennuksen taustalla on esimerkiksi työn stressaavuus, epäoikeudenmukainen johtaminen, kiusaaminen tai muu selkeästi työstä johtuva syy, Kopakkala kehottaa käyttämään joukkovoimaa.

– Älä jää yksin, vaan puhu työkavereille ja luottamusmiehille. Suomen lain mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus työn psyykkisen kuormittavuuden mittaamiseen. Käyttäkää tätä oikeutta! Puhukaa myös työterveyshuollossa siitä, että haluatte vierottua masennuslääkkeistä. Kertokaa, että haluatte muunlaisia ratkaisuja. On tärkeää, että tavalliset ihmiset ryhtyvät vaatimaan muutosta.

… Kotimatkalla M usuttaa minua kiihdyttämään auton vauhtia, irrottamaan turvavyön ja ajamaan päin puuta. Ohikiitävän hetken haluan totella, haluan niin kovin totella, mutta jokin minussa kieltää. Päästän hitaasti auton vauhdin laskemaan, vapisen.

Ihmettelen, kuinka kauan pystyn torjumaan tuo hypnoottisen äänen, joka kuiskailee hiljaisuudesta ja rauhasta. Kuinka kauan vielä minussa on elossa se jokin, joka ei anna periksi? En tiedä vastausta ja se saa minut pelkäämään entistä enemmän…

JOS EI SAIRASTUTTAISI OLLENKAAN?

Tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta pitää psykoterapian ja lääkehoidon yhdistelmää parhaimpana keinona parantaa vakava masennus. Sitä lievempiin masennustiloihin riittää psykoterapia eikä lääkehoitoa tarvita. Hänestä on myös paljon keinoja, joilla mielenterveysongelmia ehkäistään jo ennakolta.

– Järkevintä olisi satsata iältään nuorimpiin ja lapsiin.

Partosen kuvailemassa hyvässä tilanteessa tukea tarvitsevat perheet saisivat sitä helposti ja jonottamatta jo äitiysneuvolassa. Tukea voisi saada kotiinkin. Päiväkodeissa olisi työntekijöillä niin hyvät oltavat, etteivät lasten hoitajat koko ajan vaihtuisi. Päiväkotien ryhmäkokoja ei olisi kasvatettu liian suuriksi, eikä työntekijöillä olisi näin ollen stressiä tai kiirettä.

Koulussa ja opiskelun aikana mielenterveyden ensiapua olisi saatavilla nopeasti.

– Työelämäkin voi varmasti altistaa mielenterveyden ongelmille. Jos vaatimukset koko ajan vain kasvavat ja kasvavat, yhä useampi murtuu paineen alla, Partonen arvioi.

– Nykyajan tekniikka mahdollistaa työnantajalle työntekijöiden jatkuvan valvonnan. Ihmisen mielelle ei ole hyväksi, että jokin suorite pitää tehdä pakotetusti tietyssä ajassa ja että suoritteiden määrää jatkuvasti kasvatetaan.

– Työ voi vielä jäädä kesken tai työ tehdään hutaisten, Partonen kuvailee.

Partonen antaa myös julkisuudelle ja toimittajille roolia mielenterveyden ylläpidossa.

– Ihmisillä on aina omiakin voimavaroja selviytyä mielenterveyden ongelmista. Julkisuudessa pitäisi painottaa enemmän näitä hyviä asioita, puhua osallistumisesta myönteisyyteen.

Ihminen voi hyvin, jos hän tuntee olevansa merkityksellinen osa yhteisöä eikä häntä jätetä yksin. Partonen kehottaa käyttämään yhteisön voimaa työpaikalla myös silloin, kun esimerkiksi esimiehen taitamattomuus tai tämän omat ongelmat luovat sinne sietämättömän tilanteen.

– En minä nyt ihmisiä kapinoimaan yllytä, mutta on jo eri asia, jos kaksikin ihmistä ottaa ongelmat yhdessä esiin.

Työterveyshuollosta Partonen sanoo, että se toimii kyllä hyvänä ”sisäänheittäjänä” systeemiin, kun on kyse psyykkisistä ongelmista. Mutta seuranta puuttuu.

– Työterveyshuollon pitäisi seurata paljon tiiviimmin potilasta sen jälkeen, kun hän on ensimmäistä kertaa käynyt vastaanotolla. On otettava huomioon työ. Ehkä työssä vaaditaan tukitoimia? Soittelua puolin ja toisin olisi myös hyvä olla ja sopimus siitä, milloin seuraavaksi tavataan.

… Kotiin päästyäni olen jo rauhoittunut tuon välikohtauksen aiheuttamasta kauhusta ja sulkenut sen pois mielestäni.

En kuitenkaan pääse eroon M:stä, joka nyt syyllistää minua siitä, etten saanut töissä tarpeeksi tehtyä. Kuinka monta asiaa unohdin tehdä, kuinka monta puhelua minun piti soittaa. Jatkuva nalkutus, hän seuraa perässäni suihkuun, puhua pälpättää, kun yritän katsoa TV:tä. Puhe jatkuu vielä sängyssäkin, aihe tosin on jo vaihtunut siihen, etten saanut töiden jälkeenkään tehtyä kotitöitä vaan makasin vain sohvalla apaattisena. Ruokaakin olisi voinut tehdä ja syödä…

Yritän nukahtaa, päivä on vienyt voimani täydellisesti. M kuitenkin jatkaa, nyt hän on jo siirtynyt siihen, kuinka laiminlyön niitä harvoja ystäviä ja sukulaisia, joita minulla on…

TOIVO ON TOISISSAMME

Hitsaaja-asentaja Leelo Raamat Meyerin telakalta Turusta on Teollisuusliiton työympäristö- ja tasa-arvojaoston jäsen. Virolaistaustaisena Raamat on joutunut hämmästelemään, miten ensisijaista lääkkeiden määrääminen mielenterveysongelmiin nimenomaan nuorille Suomessa on.

– Terveyskeskuslääkäri voi kirjoittaa psyykelääkkeitä, vaikka minusta ensisijaisesti pitäisi tarjota terapiaa. On helppo keino kirjoittaa jonojen vähentämiseksi lääkkeitä. Minun kokemukseni mukaan terapiaa on tarjolla liian vähän, mutta joskus lääkkeet ovat tarpeellisia, Raamat arvioi.

Masennukseen ei useinkaan ole mitään yksittäistä, selkeästi osoitettavaa syytä, vaan se on ongelmien vyyhti. Yksinäisyys tiedetään kuitenkin henkisesti hyvin murskaavaksi, ja siihen Raamatkin viittaa.

– Ihminen jää usein hyvin yksin. Pohjoismaalainen yhteiskunta on hyvin suorituskeskeinen.

Teollisuusliitto tekee Raamatin mielestä tavallaan jo mielenterveystyötä niin, että liitto järjestää tapahtumia ja toimintaa, joihin kaikki ovat tervetulleita.

– Näin ihmiset löytävät toisia ihmisiä.

Tässä lienee asian ydin, suurin toivo löytyy toisistamme. Kuten mielenterveyskuntoutuja Mauri Kukkonen Pietikäisen kirjassa asian ilmaisee:

”Moni tabletti tarvis syödä vähemmän, kun olis ystäviä, tuttavia, joiden kanssa vois elää sitä elämäänsä… Mä olisin varmaan kaivannut enemmän ystävää ja vaikeuksien jakajaa kun jotain semmosta terapeuttia.”

… Otan unilääkkeen toivoen saavani edes muutaman tunnin unen ennen seuraavaa päivää.

Hyvää yötä seuralaiseni, hyvää yötä Masennus! Huomenna aloitamme taas uuden päivän taistellen. Joku päivä jompikumpi meistä voittaa, ja salaa toivon, että se olen minä.

Julkaisemme Teollisuusliiton jäsenen kirjoittaman tarinan poikkeuksellisesti nimettömänä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA

Lähteitä:
Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia. Gaudeamus. Tallinna 2013.
Iris Pasternack: Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita. Atena. Keuruu 2015.
Peter Gotzsche: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruuna Kustannus. Norhaven 2016.
Aku Kopakkala: Masennus, suuri serotoniinihuijaus. Basam Books. Tallinna 2015.

Kurssilta ensiapu mielelle

Wärtsilässä Vaasassa pyritään ylläpitämään henkilöstön työhyvinvointia erilaisten vapaaehtoisten koulutusten ja harrastuskerhojen avulla. Tarjolla on koulutusta myös henkisen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Wärtsilä Finlandin Vaasan yksikössä on toteutettu henkisen hyvinvoinnin vahvistamiseen tarkoitettuja Mielenterveyden ensiapukurssi 1 -koulutuksia jo seitsemän kertaa. Suomen Mielenterveysseuran kehittämästä kurssista on paikallisten Pohjanmaan Kriisikeskus Valon kouluttajien kanssa räätälöity työyhteisölle soveltuva koulutus, johon kuka tahansa Wärtsilän työntekijöistä tai toimihenkilöistä voi ilmoittautua.

Koulutus on suunnattu kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita oman tai läheisten henkisen hyvinvoinnin vahvistamisesta ja ylläpitämisestä.

– Koulutus on ollut hyvin suosittua ja siitä on tullut hyvää palautetta. Vuodesta 2016 lähtien yhteensä 130 henkilöä on osallistunut tähän koulutukseen, kertoo työntekijöiden hyvinvointipalveluista vastaava Tarja Kuja-Panula.

Kiinnostuksen herääminen tapahtui normaalin kaavan mukaan: ensin siitä innostuivat naiset ja sen jälkeen miehet. Nyt kiinnostus on levinnyt toimihenkilötasolta tehtaalle työntekijöiden pariin, mihin on varmasti vaikuttanut hyvä palaute.

RYHMÄSSÄ OLI HELPPO PUHUA

Viiteen kolmen tunnin tapaamiskertaan jaettu koulutus ei ole pelkkää luentoa. Tapaamisissa annetaan riittävästi aikaa asioiden pohtimiseen, käytännön harjoitusten tekemiseen ja ennen kaikkea keskusteluun.

– Tunnelma ryhmässä oli avoin ja lämmin, ja käydyissä keskusteluissa oli helppo avautua toisille ryhmäläisille, kertoo sähköasentaja Jarkko Nyholm, joka osallistui koulutukseen viime vuoden lopulla.

Nyholmin mukaan ryhmän sisäinen luottamus syntyi todella nopeasti. Jopa niin nopeasti, että kouluttajakin ihmetteli sitä. Vahva ryhmähenki johti siihen, että ryhmäläiset ovat tavanneet vapaa-aikanaan myös koulutuksen päätyttyä.

Mielenterveyskoulutus sai Nyholmin miettimään sekä tämänhetkistä hyvinvointiaan että myös asioita, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä, mutta jääneet painolastiksi nykyisyyteen. Koulutuksessa ihmistä käsiteltiin kokonaisuutena eikä esimerkiksi eroteltu työ- ja kotiasioita toisistaan.

WÄRTSILÄ ON PIONEERI

Pohjanmaan Kriisikeskus Valon johtaja Anne Salovaara-Kero kiittelee Wärtsilän päätöstä ryhtyä toteuttamaan koulutusta yrityksen sisäisenä koulutuksena. Hän sanoo Wärtsilän olleen pioneeri tässä asiassa ainakin Pohjanmaalla, ehkä jopa koko maassa.

– Mielenterveyden ensiapukurssi sopii hyvin työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitoon. Se on ennaltaehkäisevää työtä parhaimmillaan ja antaa osallistujilleen mahdollisuuden avautua ja saada vertaistukea, hän toteaa.

Erityisesti Salovaara-Keroa ilahduttaa, että viimeksi Wärtsilän työhyvinvointitapahtumassa Kriisikeskus Valon pisteessä kävi useita henkilöitä, jotka kehuivat koulutusta parhaaksi koulutukseksi, johon he ovat osallistuneet.

Wärtsiläläiset saavat kiittää Tarja Kuja-Panulaa siitä, että koulutus on otettu osaksi Wärtsilän laajaa koulutustarjontaa. Työhyvinvoinnin eteen oli aiemmin järjestetty useita fyysisen terveyden tietoiskuja ja koulutuksia. Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, Kuja-Panula etsi myös henkisen hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyviä toimenpiteitä. Mielenterveyden ensiapukurssi oli yksi hänen löytämistään vaihtoehdoista.

Kuja-Panula on ollut mukana kehittämässä Suomen Mielenterveysseuran koulutusohjelmiston Työelämän mielenterveyskurssia.

TYÖ RASITTAA MYÖS HENKISESTI

Monesti varsinkin fyysisen tai matkustamista sisältävän työn rasittavuudesta puhutaan lähinnä sen fyysisen rasittavuuden lähtökohdista. Nykyinen hektinen työelämä kuitenkin rasittaa henkisesti niin duunareita kuin johtajia.

– Kiire ja keskeytykset työssä, työn tuoma vastuu, epävarmuustekijät, työyhteisön vuorovaikutus, runsas matkustelu, palautumisen puute ja tietysti myös kotiasiat vaikuttavat siihen, miten paljon työ kuormittaa henkisesti, pohtii työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu Ari Rintala.

Työn ja vapaa-ajan rajan häviäminen ja jatkuva tavoitettavissa oleminen vain lisäävät henkistä kuormitusta.

Miten työtä tai työntekotapoja sitten pitäisi muuttaa, jotta työ ei olisi niin kuormittavaa?

Nyholm, Rintala ja Kuja-Panula keskustelevat asiasta ja ovat lähes liikuttavan yksimielisiä. Työnkuvan muuttuminen ei saisi aiheuttaa uupumusta. Palautuminen on tärkeää ja se pitäisi ottaa huomioon myös työn suunnittelussa. Työn onnistumisista pitäisi pystyä iloitsemaan yhdessä ja muutoksiin pitäisi pystyä suhtautumaan avoimesti. Omalla suhtautumisella työhön ja sen muutoksiin on siis väliä.

– Monesti esimies on avainasemassa tässäkin asiassa, Rintala toteaa.

Wärtsilä tarjoaa koulutusta myös esimiehille monia koulutuksia juuri sen takia, että he pystyisivät kehittymään esimiehen roolissaan.

TYÖHYVINVOINTI ON TÄRKEÄÄ

Rintala toivoo, että Suomessa otettaisiin oppia ruotsalaisesta työelämästä ja keskusteltaisiin enemmän työhön liittyvistä asioista. Ehkä se nostaisi myös työhyvinvointia.

Mielen hyvinvointi ei ole vakio, vaan siihen vaikuttavat monet asiat. Jokaisen täytyy itse pyrkiä löytämään omat voimavaransa, joiden avulla pääsee eteenpäin. Ehkä mielenterveyskurssin käyneet osaavat paremmin tunnistaa myös läheistensä ongelmat ja ottaa ne puheeksi heidän kanssaan.

– Pääsääntöisesti meillä jokaisella on vastuu omasta työnhyvinvoinnistamme. Kannattaa miettiä, mitä itse tekee, eikä vain odottaa jonkun muun tekevän jotain, Rintala miettii.

Rintala ja Kuja-Panula laskeskelevat, että Wärtsilässä on paljon työnantajan tarjoamia koulutusmahdollisuuksia. Henkistä hyvinvointia pyrkii lisäämään myös tuttu yrityspappi, joka kiertää tehtaalla joka viikko ja jolle työntekijät ovat vuosien varrella oppineet puhumaan. ”Omaa pappia” pyydetään monesti papiksi myös wärtsiläläisten perhetapahtumiin.

Mielenterveyden ensiapukoulutuksia joka tapauksessa jatketaan, ja uusia tulijoita rohkaistaan osallistumaan niihin. Ehkä riittävällä toistojen määrällä koulutukseen saadaan myös niitä henkilöitä, joille koulutus olisi erittäin tärkeä.

– Niitä, jotka ulospäin hehkuvat, mutta ovat sisältä aivan rikki, Nyholm miettii.

TEKSTI JOHANNA HAVERI
KUVAT JOHANNES TERVO

PALAUTETTA MIELENTERVEYDEN ENSIAPUKURSSILTA

”Kanssakäyminen työtovereiden kanssa on helpompaa. Saatiin työkaluja, joilla voi ylläpitää omaa ja toistenkin henkistä jaksamista ja hyvinvointia.”

”Osaan paremmin arvioida omia voimavarojani ja olla tukena työyhteisössä. Pystyn löytämään omia voimavarojani myös stressaavissa tilanteissa sekä löytämään omat keinoni purkaa stressiä. Auttoi myös pysähtymään tärkeiden asioiden äärelle.”

”Ihan jokapäiväisessä käytössä ja avartaa omaa näkemystä ja asennoitumista. Pystyn paremmin ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä varsinkin vaikeissa elämäntilanteissa.”

”Oleman paremmin tukena ja läsnä työkavereille ja ymmärrän paremmin eri ihmisten eri elämäntilanteiden vaikutuksia ja miten voi olla tukena näissä.”

”Kun voi paremmin, jaksaa tehdä paremmin myös töitä.”

”Vuorovaikutuksessa työkavereiden ja sisäisten asiakkaiden kanssa. Ymmärtämään kollegoita ja auttamaan heitä kriisien kohdatessa. Myös oma asennoituminen elämään sai syvemmän näkemyksen.”

”Osaan käsitellä itseäni paremmin ja osaan tunnistaa eri tunteita ja pysähtyä niihin, mikä edesauttaa niistä eteenpäin.”

”Kurssi lisäsi ymmärrystä ihmismielestä ja antoi työkaluja arjen vaikeuksista selviämiseen.”

”Mahtava kurssi. Kiitos tästä mahdollisuudesta.”

”Auttoi ymmärtämään monia asioita itsessä, läheisissä ja kollegoissa. Antoi myös työkaluja ja uskallusta asioiden puheeksiottamiseen. Sain kurssista paljon enemmän kuin osasin odottaa. Ihan paras kurssi!”

”Kurssilla opittua: Täytyy huolehtia itsestään ja reagoida, jos tuntee olonsa stressaantuneeksi. On hyvä myös huomata, jos näkee, että esimerkiksi työkaverilla ei ole kaikki hyvin. Voi kysyä, että kuinka voit.”