”Perhey­ri­tyk­sessä on posi­tii­vista se, että työn­te­ki­jöistä pide­tään kiinni”, sanoo Eura Prin­tissä leik­kaa­jana työs­ken­te­levä Kimmo Rantanen.

EURA PRINT OY

PERUSTETTU 1970
KOTIPAIKKA Eura
PERUSTAJA Pertti Suominen
OMISTAJAT Sakke Suomi­nen ja Sanna Suominen
TUOTANTO Mainos­pai­no­tuot­teet ja näkyvyysmateriaalit
HENKILÖSTÖ Noin 25–30, josta tuotan­nossa noin 15–20
LIIKEVAIHTO 4,2 milj. euroa (2018)

Eurassa 30 henki­löä työl­lis­tävä Eura Print on perhey­ri­tys toisessa suku­pol­vessa. Nykyis­ten omis­ta­jien Sakke Suomi­sen ja Sanna Suomi­sen isän Pertti Suomi­sen perus­tama paino­talo täyt­tää ensi vuonna 50 vuotta.

Painoa­lan arkea ovat isot tekno­lo­gi­set murrok­set, työpaik­ko­jen vähe­ne­mi­nen ja yritys­fuusiot. Alan uuti­sia seura­taan Eurassa Kimmo Ranta­sen mukaan huoles­tu­neina, vaikka omalla työpai­kalla kehi­tys on ollut rauhal­lista ja pitkäjänteistä.

– Me olemme saaneet tehdä töitä. Isoissa firmoissa voi olla pienempi kynnys lomaut­taa tai yhdis­tyä toisen yrityk­sen kanssa. Täällä on ollut vähän pidempi linja. Jos on joskus hiljai­sempi hetki, niin mieti­tään, ettei se vält­tä­mättä ole hiljaista vähän ajan päästä. Katso­taan eteen­päin hieman pitemmälle.

– Työn­te­ki­jälle on tärkeää, että palkka tulee kuin manulle illal­li­nen. Meillä se on tullut. Työpaikka on ollut luotettava.

Ranta­sen ura alkoi arkin­leik­kaa­jana eura­lai­sella Kaut­tuan pape­ri­teh­taalla. Oman yksi­kön lakkaut­ta­mi­sen jälkeen 13 vuotta sitten hänelle tarjot­tiin työtä Eura Prin­tistä, pieneh­köstä työpai­kasta, jossa työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus on Ranta­sen mukaan ollut todella vähäistä.

– Pitkä­ai­kai­sia työn­te­ki­jöitä on paljon. Pois on lähdetty lähinnä eläköi­ty­mi­sen vuoksi. Aika harvoin on menty muihin hommiin. Kaipa se siitä kertoo, että ihmi­set ovat viih­ty­neet. Työyh­teisö on tiivis. Kaikki ihmi­set ovat lähellä. Eivät ole johta­jat jossain ulko­mailla tai muualla. Täällä pääsee henki­lö­koh­tai­seen koske­tuk­seen aika nopeasti.

LÄPI PÄIVÄSSÄ MIHIN ENNEN KULUI VIIKKO

–Koko ajan ovat koneet pyöri­neet. Meillä on hyvä työl­li­syys, kertoo painaja Antti Hämä­läi­nen.

Hän lähti 30 vuotta sitten Viita­saa­relta maail­malle. Ensim­mäi­set 14 vuotta vieräh­ti­vät eura­lai­sessa syvä­pai­nossa pakkauk­sia valmis­ta­vassa firmassa ja 16 vuotta työpaikka on ollut Eura Print.

Hämä­läi­nen luon­neh­tii työtään vaihtelevaksi.

– Teemme suhteel­li­sen pieniä pätkiä. Koneella voi tehdä pitem­piä­kin ajoja, mutta pääsään­töi­sesti ne ovat lyhyitä. Työn vaih­toja ja kuntoon lait­toja on paljon.

Viimei­nen suuri tekni­nen uudis­tus Hämä­läi­sen työssä tapah­tui vuonna 2008, kun työpai­kan lähes koko tuotan­to­ko­neisto paino­ko­neita myöten uusit­tiin. Se helpotti työtä, vaikka jo sitä ennen koneet olivat nykyaikaisia.

Siitä kun Hämä­läi­nen 1980-luvulla aloitti paina­mi­sen, työssä on tapah­tu­nut iso muutos. Nykyi­sin eri työvai­heet suju­vat auto­maa­tion avus­ta­mina nappia painamalla.

– Työ on keven­ty­nyt ja toimin­noista on tullut helpom­pia. Koneen pesu ja levyn vaihto suju­vat paljon ripeäm­min. Päivässä menee läpi semmoi­sia työmää­riä, mihin ennen tarvit­tiin viikko. Koneen kuntoon laitto on nopeaa. Siihen kuluu muutama minuutti, ja taas mennään täysillä.

– Vaikka työ on helpot­tu­nut, työstressi ei ole vähen­ty­nyt. Painoala on aina ollut kellon kanssa kilpai­lua. Työn pitäisi melkein jo olla valmis silloin, kun se aloi­te­taan. Aika­tau­lut ovat tiukat.

Hämä­läi­nen on tyyty­väi­nen, että saa tehdä sään­nöl­listä kaksi­vuo­ro­työtä. Hän arvos­taa työpai­kan tutta­val­lista ilmapiiriä.

– Tämä on pieni paikka. Tunnemme kaikki toisemme aika hyvin johta­jia myöten. Tällai­sia työpai­kat nykyi­sin ovat Suomessa, perhey­ri­tyk­siä. Isot ovat vähentyneet.

SUKUPOLVI VAIHTUU, HOMMA TOIMII

– On hienoa, että työpai­kan on saanut pitää. Tällä alalla moni on menet­tä­nyt työnsä, sanoo painaja Niina Kauk­kila.

Hän tuli töihin suoraan painoa­lan koulusta kahdek­san vuotta sitten. Hän opis­keli alaa Rauman ammat­tio­pis­tossa ja suoritti harjoit­te­lu­jak­sot Eura Printissä.

– En silloin vielä paina­nut. Tein monen­lai­sia sito­mo­töitä. Kun koulu oli loppu­mai­sil­laan, jäin töihin suoraan harjoit­te­lusta, kun tarvit­tiin yksi painaja lisää.

Kauk­kila on ehti­nyt Euraprin­tissä nähdä työs­ken­te­lyä kahden suku­pol­ven aikana.

– On ollut hienoa seurata, että sekä Pertin että Sakken aikana homma on toimi­nut, vaikka polvi on vaih­tu­nut. Aina tulee pieniä muutok­sia, mutta ne kuulu­vat elämään.

Uuti­set painoa­lan työpaik­ko­jen vähe­ne­mi­sestä ovat aiheut­ta­neet sen, että nuori ammat­ti­lai­nen joutuu miet­ti­mään tulevaisuuttaan.

– Vähän pelot­taa, saako tällä alalla olla eläkei­kään asti. Toiset firmat pistä­vät ovia kiinni ja työpai­kat katoa­vat. Tuntuu, että kaikki menee digiin.

– Huoles­tut­taa itse­ni­kin puolesta, joutuuko tässä vielä joku päivä opis­ke­le­maan jotain muuta.

Euran Kaut­tualla asuva Kauk­kila on vahvoin sitein kiin­nit­ty­nyt kotipaikkakuntaan.

– Pois muut­ta­mi­nen on joskus käynyt mielessä. Mutta kun on lapsi, työ ja asunto, niin ne pitä­vät paikal­laan. Olisi iso askel, jos asun­non myisi pois, ja lähtisi. Täällä on lähi­piiri, kaikki.

KOVA ALA

– On meidän etumme, että pystymme reagoi­maan aika nopeasti, kun taloon tulee tilauk­sia. Ei sitä vält­tä­mättä tiedä, mitä huomenna tehdään. Vaih­telu lisää työn mielen­kiin­toa, leik­kaaja Kimmo Ranta­nen kertoo.

Työte­ki­jät teke­vät sään­nöl­listä kaksi­vuo­ro­työtä viitenä päivänä viikossa. Aamu­vuoro tulee töihin aamu­kuu­delta ja pois­tuu yhdeltä, josta ilta­vuoro jatkaa iltakahdeksaan.

– Meillä on lyhen­netty työai­kaa. Töitä tehdään seit­se­män tuntia, tunti­palkka saadaan kahdek­sasta. Tehok­kuutta haetaan sillä tavalla. Meillä on normaali työeh­to­so­pi­mus talon omilla viilauk­silla. Se on ollut molem­min puolin toimiva.

Painoa­lan kehi­tystä seura­taan Ranta­sen mukaan Eurassa tarkasti.

– Tämä on vali­tet­ta­vasti ollut kova ala. Tipu­tus­kil­pailu on ollut raju viime aikoina. Mitä olemme lehdistä saaneet lukea, niin kirja­pai­noja on vähen­ty­nyt aika paljon Suomesta ja tilalle on tullut digi­maa­il­maa. Koko ajan maail­man­ti­lanne muut­tuu. Firman johdon pitää olla hereillä. Inves­toin­nit autta­vat pysy­mään ajan hermolla. Kyllä niitä asioita työn­te­ki­jä­kin miet­tii, ja huoli on yhtä kova kuin työnantajalla.

KEHITYKSESSÄ KAKSI PUOLTA

Reijo Kulola on graa­fi­sen alan monio­saaja, jolla on alalta yli 40 vuoden työko­ke­mus, mutta vielä kahdek­san vuotta jäljellä eläkeikään.

– Stif­taan eli teen nidon­taa. Teen muita­kin töitä, mitä täällä on. Välillä käyn leik­kaa­massa. Työti­lan­teen mukaan siir­ryn paikasta toiseen.

Kulola aloitti uransa oppi­so­pi­muk­sella Kehi­tyk­sen kirja­pai­nossa 17-vuoti­aana. Eura Prin­tissä hän on työs­ken­nel­lyt vuodesta 1997 lähtien.

– Se tässä on huono puoli, että mielel­läni antai­sin nuorille mahdol­li­suu­den. Olen mieles­täni ihan tarpeeksi tehnyt. Nyky­ajan nuoret eivät vält­tä­mättä saman­laista tilai­suutta saa.

Kulola on pitkällä ural­laan omakoh­tai­sesti koke­nut alan valtai­san muutoksen.

– Kun aloi­tin, Kehi­tyk­sen painossa oli töissä paljon ihmi­siä. Siellä tehtiin kuuma­la­don­taa. Valet­tiin kankia ja ladot­tiin käsin. Sitten tuli pape­ri­taitto. Siitä siir­ryt­tiin filmei­hin ja paino­le­vyi­hin, jotka tehtiin kopio­raa­meissa. Sen jälkeen tuli digi­ta­li­saa­tio. Tekno­lo­gia on mennyt hirveästi eteenpäin.

Hänen mieles­tään kehi­tys on kaksi­piip­pui­nen asia.

– Tässä ajassa on paljon hyvää ja hyvää oli mennees­sä­kin ajassa. Jokai­sella asialla on puolensa. Mutta töitä on riit­tä­nyt yli 40 vuotta ja kotona ovat asiat hyvin. Se riittää!

”Painoa­lan murros on mahdollisuus”

Eura Prin­tin toimi­tus­joh­taja Sakke Suomi­nen kertoo näke­vänsä painoa­lalla enem­män mahdol­li­suuk­sia kuin uhkia. Hän sanoo puhu­vansa kuiten­kin vain edus­ta­mansa orga­ni­saa­tion puolesta, ei alan yhden­kään muun toimi­jan puolesta.

Suomi­sen mukaan perhey­ri­tys pärjää parhai­ten teke­mällä asioita omalla taval­laan – ei matki­malla muita.

– Ainoa asia, mihin voimme vaikut­taa, on oma teke­mi­nen; teke­mällä asiat suun­ni­tel­lulla tavalla oikein. Tämä vaatii jatku­vaa kehi­tys­työtä kaikilla osa-alueilla. Mark­ki­naan ja siihen liit­ty­viin reali­teet­tei­hin emme voi juuri­kaan vaikuttaa.

Pienehkö yritys menes­tyy Suomi­sen mukaan erikois­tu­malla mahdol­li­sim­man pitkälle.

– Se ei tapahdu teke­mällä bulk­kia ja hake­malla isoa volyy­mia, vaan tavoit­te­le­malla mahdol­li­sim­man korkeaa tuote­koh­taista jalostusarvoa.

Yrityk­sen vahvuuk­siin kuuluu Suomi­sen mukaan yhteis­työ muiden painoa­lan toimi­joi­den samoin kuin eri toimia­lalla toimi­vien kump­pa­nei­den kanssa.

– Yhdessä pystymme raken­ta­maan isom­pia logis­ti­sia koko­nai­suuk­sia loppuasiakkaalle.

– Kun erinä­köi­siä asioita fuusioi­den myötä vapau­tuu kilpai­lu­tuk­seen, se tarjoaa meille ison mahdol­li­suu­den raken­taa uusia asiakassuhteita.

Suomi­nen uskoo, että muutok­set jatku­vat niin print­ti­me­diassa kuin mediassa ylipää­tään samoin kuin muil­la­kin aloilla.

– Maailma ei tois­tai­seksi ole ollut valmis vielä yhte­nä­kään päivänä. Sen kun muis­taa, on kivempi kehi­tellä asioita eteenpäin.

Uhka­ku­vien näke­mi­nen suurem­pina kuin mahdol­li­suuk­sien on Suomi­sesta yksi tapa lähes­tyä liiketoimintaa.

– Mutta se kuulos­taa aika haas­ta­valta, ehkä jossain määrin vaikealta ja raskaaltakin.

Viet­tääkö 50-vuotis­juh­liinsa valmis­tau­tuva Eura Print aika­naan vielä perhey­ri­tyk­senä 100-vuotisjuhlaa?

– Tietysti toivon niin. Mutta 50 vuotta alkaa perhey­ri­tyk­sen kvar­taa­liksi olla pitkä aika hahmo­tella asioita konkreet­ti­sesti. Visioida pitää aina.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT PEKKA ELOMAA