Kuuden tunnin työpäivä ei ole utopiaa – KWH Pipen ex-pääluot­ta­mus­mies: ”Tuot­ta­vuu­den nousu oli huomattava”

Käytän­nön koke­muk­set osoit­ta­vat, että työai­kaa voidaan lyhen­tää tavalla, joka hyödyt­tää myös työnantajia.

23.8.2019

KWH Pipen muovi­put­ki­teh­das Vaasassa käyn­nisti vuonna 1996 kuuden tunnin työai­ka­ko­kei­lun, josta tuli suuri menes­tys. Tuot­ta­vuus nousi vauh­dilla, jopa dramaat­ti­sesti ja sairas­pois­sao­lot vähe­ni­vät vielä­kin dramaattisemmin.

Työn­te­ki­jöi­den aloit­teesta synty­nyt kokeilu muut­tui pysy­väksi järjes­te­lyksi ja siitä luovut­tiin vasta muovi­put­ki­teol­li­suu­den suuren raken­ne­muu­tok­sen yhtey­dessä runsaat viisi vuotta sitten, jolloin KWH ja alan toinen suuri toimija Uponor löivät hynt­tyyt yhteen.

PALKKAA ALENTAMATTA

KWH:n tehdas oli kokei­lun käyn­nis­tyessä iso työpaikka, väkeä oli yli 300. Kokei­luun lähti mukaan noin 30 työn­te­ki­jää. Normaa­lista vuoro­kau­dessa kolmen kahdek­san tunnin työvuo­ron työai­ka­muo­dosta siir­ryt­tiin neljän kuuden tunnin työvuo­ron malliin – palk­kaa alentamatta.

Eli yksi­lö­ta­solla 40 tunnin viik­ko­työ­ajasta siir­ryt­tiin 30-tunti­seen. Pekka­sista luovut­tiin ja samoin kahvi­tauoista. Kahvia kyllä sai juoda, jos se ei häirin­nyt tuotantoa.

Tehdasta olivat vaivan­neet sairas­pois­sao­lot, ne olivat yhdek­sän prosen­tin luok­kaa. Pois­sao­lot saatiin hyvin nopeasti painu­maan kolmeen prosenttiin.

– Tuot­ta­vuu­den nousu oli huomat­tava. Olimme jopa yllät­ty­neitä. Muis­tan, että kahden vuoden kulut­tua kokei­lun käyn­nis­ty­mi­sestä oli 28 prosent­tia halvem­paa tehdä kilo muovi­put­kea, kertoo tehtaan työn­te­ki­jöi­den tuol­loi­nen pääluot­ta­mus­mies Roger Svan­fors.

Kokeilu oli suurelta osin hänen vuosia kestä­nei­den ponnis­te­lu­jensa tulos. Ensin piti puhua oma porukka lyhen­nyk­sen taakse, sitten yrityk­sen johto – kumpi­kaan ei ollut helppo tehtävä.

Svan­fors painot­taa, että oli ehdot­to­man tärkeää, että molem­mat osapuo­let hyöty­vät kouriin­tun­tu­vasti työajan lyhentämisestä.

EI MITÄÄN HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

– Ja oli myös hyvin tärkeää, että palk­ka­jär­jes­telmä tuki tuot­ta­vuu­den kasvua. Eihän työ ja työn tarjoa­mi­nen mitään hyvän­te­ke­väi­syyttä ole. Siten pelin henki oli, että jos tehdään sutta, niin palkka oli huono. Jos tehtiin nopeasti ja hyvää, palkka oli huomat­ta­vasti parempi. Myös työn­te­ki­jät olivat tämän peri­aat­teen takana. Ja lisäksi esimer­kiksi ikälisä nousi joka vuosi, ilman taka­ra­jaa. Sillä pyrit­tiin koke­muk­sen ja ammat­ti­tai­don nosta­mi­seen. Tässä­kin onnis­tut­tiin. Lyhyen työajan teki­jät olivat niin tyyty­väi­siä, että eivät hakeu­tu­neet muualle töihin, Svan­fors muistelee.

KWH:n kuuden tunnin malli on ehkä tunne­tuin suoma­lai­sista työajan lyhen­nys­ko­kei­luista. Malli herätti valta­kun­nal­lista huomiota siinä vaiheessa, kun 1990-luvun lama alkoi kaatua päälle ja satoja tuhan­sia jäi työtä vaille. KWH:n lisäksi aina­kin Orthexilla ja Nokian Renkailla kokeil­tiin tuol­loin kuusi­tun­ti­sia. Tulok­set olivat kautta linjan myön­tei­siä. Tällä­kin hetkellä kuusi­tun­ti­sia työpäi­viä on käytössä eräillä teol­li­suu­den työpaikoilla.

LUOTTAMUSMIESTEN PITÄISI OLLA ALOITTEELLISEMPIA

Mutta miksi kokei­lut eivät kuiten­kaan koskaan laajen­tu­neet todella merkit­tä­väksi ilmiöksi?

– Siihen on monia syitä. Kemia­na­lalla työan­ta­ja­liitto jarrutti koko ajan. He tietysti pelkä­si­vät, että työaika lähtee lyhe­ne­mään hallit­se­mat­to­masti. Yritys­joh­ta­jat olivat varo­vai­sia, heidän oli vaikea uskoa saavu­tet­tuja hyötyjä. Ja hehän pelkää­vät toisiansa – ehkä pelkä­si­vät sitä­kin, että naapu­ri­fir­massa naure­taan, jos liian rohkeita kokei­luja tehdään.

– Ja pakko sanoa, että luot­ta­mus­mies­ten osaa­mi­nen ja rohkeus eivät ole olleet riit­tä­vällä tasolla. Hehän ovat tottu­neet odot­ta­maan työan­ta­jan ehdo­tuk­sia, joihin sitten vasta­taan kyllä tai ei. Jolloin on usein liian myöhäistä vaikut­taa. Rohkeus tehdä omia avauk­sia puut­tui ja taitaa puut­tua vielä­kin, Svan­fors miettii.

UTOPIA EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE UTOPIA

Työajan lyhen­tä­mi­nen nousi pitkästä aikaa julki­seen keskus­te­luun muuta­mia päiviä sitten, kun liikenne- ja vies­tin­tä­mi­nis­teri Sanna Marin (sd.) kysyi, eikö seuraava tavoite Suomessa voisi olla neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä.

– Onko se kahdek­san tuntia se lopul­li­nen totuus? Minun mieles­täni ihmi­set ansait­se­vat enem­män aikaa perheit­tensä, läheis­tensä, harras­tus­ten ja sivis­tyk­sen parissa. Tämä voisi olla se seuraava askel meille työelä­mässä, Marin esitti luon­neh­tien pohdin­to­jaan tule­vai­suu­den utopiaksi.

Roger Svan­fors suhtau­tuu minis­te­rin aloit­tee­seen myön­tei­sesti. Häntä kuiten­kin harmit­taa synty­neen keskus­te­lun asiantuntemattomuus.

– Puut­tuu ymmär­rys työpaik­ko­jen arjesta ja käytän­nöistä. Ei esimer­kiksi osata ajatella, miten tärkeä yhteys työajalla ja palk­kaus­jär­jes­tel­mällä on. KWH:n koke­muk­set osoit­ta­vat kuiten­kin yksi­se­lit­tei­sesti, ettei työajan lyhen­tä­mi­nen ole utopiaa.

Tällä hetkellä teol­li­suu­den yksi ongel­mista on pitkään varsin tasai­sena jatku­neen tuot­ta­vuu­den kasvun hiipu­mi­nen. Sille ei oikein ole löydetty seli­tystä. Roger Svan­fors uskoo, että kuuden tunnin työai­ka­malli olisi lääke tähän­kin tautiin.

TEKSTI JA KUVA TUOMO LILJA