Ehtyvä Pyhäsalmen kaivos piti ajaa alas jo vuosia sitten, mutta suoma­laisen kaivos­teol­li­suuden tehok­kuuden ja metal­lien korkeiden maail­man­mark­ki­na­hin­tojen ansiosta louhi­minen Euroopan syvim­mässä kaivok­sessa kannattaa yhä.

PYHÄSALMI MINE OY

PERUSTETTU 1962 nimellä Outokumpu Oy
KOTIPAIKKA Pyhäjärvi
OMISTAJA Kanada­lainen First Quantum Minerals Ltd.
TUOTANTO Kupari­ri­kaste, sinkki­ri­kaste ja pyriitti. Vuosit­tain louhittu ja rikas­tettu noin 1,4 miljoonaa tonnia malmia.
HENKILÖSTÖ Työnte­ki­jöitä noin 130 ja toimi­hen­ki­löitä noin 40. Lisäksi urakoit­si­joita noin 50.
LIIKEVAIHTO 129,1 milj. euroa (2017)

Siitä piti tulla kaivo, mutta tuli kaivos. Yli 60 vuotta sitten vuonna 1958 kaivoa kotipi­hal­leen kaivanut Erkki Ruotanen löysi malmi­kiven, jonka ansiosta nelisen vuotta myöhemmin Outokumpu avasi pienen pohjois­poh­ja­laisen Pyhäjärven kunnan elämän mullis­ta­neen malmikaivoksen.

Syvem­mälle maan alle kuin Pyhäjär­vellä ei Euroo­passa juuri pääse.

– Se on tarkal­leen 1 447 metriä syvä maanpin­nasta. Ei tämä Euroopan isoin ole, mutta se on syvin. Ruotsa­laiset ovat menossa kohta ohitse. Me raken­net­tiin se jo melkein 20 vuotta sitten noin syväksi. Mutta muut ovat ottamassa pikku­hiljaa kiinni, kertoo kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen.

Aikanaan Suomen suurin kaivos Pyhäsalmi piti sulkea jo vuosia sitten.

– Maan alta tuotanto näyttää loppuvan. Se on tiedetty kauan. Vuoden 1998 keväällä 21 vuotta sitten tehtiin inves­toin­tie­sitys, jonka mukaan tuotanto riittää maalis­kuuhun 2012. Sen jälkeen arvio nousi vuoteen 2015. Sitten se oli 2017, 2018 ja nyt se on 2019. Se on pikku­hiljaa siirtynyt eteen­päin. Kaivos­toi­minta on projek­ti­luon­toista hommaa. Täällä se on kestänyt pitem­pään kuin vielä jokin aika sitten oletettiin.

Kaivok­sessa työsken­telee 189 omaa työnte­kijää. Viisi­kym­mentä on urakoit­sijan leivissä. Kuluvan vuoden tammi­kuussa aloitet­tiin yt-neuvot­telut tuotannon lopettamisesta.

– Silloin elettiin sellaista aikataulua, että työt saattai­sivat päättyä elokuun lopussa. Kun malmin hinta sitten nousi helmi­kuun aikana, niin päätet­tiin, että toimi­taan vuoden loppuun. Yt-neuvot­telut ovat vähän jäähyllä. Niitä ei hirveän aktii­vi­sesti käydä.

Haasteen aiheuttaa se, että lopun lähes­tyessä työvoima alkaa hakeutua muualle.

– Viime vuonna lähti aika paljon porukkaa ja alkuvuonna lähti lisää. Pitää olla ylpeä siitä, että väki saa muual­takin töitä. Ollaan oltu yllät­tävän kiinnos­tava työnan­taja. Kun paikkoja on vapau­tunut, olemme saaneet väkeä tilalle. Asian­tun­ti­ja­teh­tävät ovat kuitenkin vaikeasti korvat­ta­vissa, kun ei ole tarjota pitkää työsuhdetta.

PANOSTAJALLA TULEVAISUUS EDESSÄ

Matka kaivoksen pohjalle hissillä kestää kaksi minuuttia. Pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Jouni Jussin­niemi ohjaa autoa, kun mutkaista kaivos­kuilua pitkin kurvai­lemme työmaata kohden. Tie vie pohjalta maan pinnalle asti, mutta Jussin­niemi pysäköi. Kävelemme kuilua tasku­lamp­pujen valossa. Syvällä maan alla on lämmintä, kosteaa ja pilkko­pi­meää. Kohtaamme kaivos­mies Jenna Mannisen, 25, joka tekee kaivoksen seinällä panos­tusta räjäy­tystä varten.

– Teen louhok­sessa myös pitkä­rei­kä­po­raa­mista sekä varus­te­lu­hommia: laitan paikoil­leen tuule­tus­torvia ja ilmalin­joja. Tuen kalliota vaije­ri­pult­taus­ko­neella, kertoo kaivo­salan perus­tut­kinnon ja ammat­ti­tut­kinnon suorit­tanut Manninen.

Hänen mukaansa panos­ta­mi­sessa ja kaivos­työssä ylipää­tään on tärkeää turval­li­suus sekä asial­liset suojavarusteet.

– Pitää ajatella ennen kuin hommaan ryhtyy, onko se turval­lista. Silloin kun räjähtää, emme itse ole kaivok­sessa, vaan maan pinnalla. Koko yö tuule­te­taan paikkoja, ja aamulla tulee savutar­kas­taja ja varmistaa, ettei ilmassa ole myrkyl­lisiä aineita. Vasta sitten hän antaa luvan tulla kaivok­seen. Ensitöiksi räjäy­tys­pai­kalta poiste­taan kivet. Sitten seinää täryte­tään ruska­ko­neella, jolla lohka­reet irtoavat.

Vuonna 2015 kaivok­seen harjoit­te­li­jaksi tulleelle Manni­selle ensivai­ku­telma oli samalla kertaa jännit­tävä ja kiehtova.

– Se oli erilaista kuin mihin olin tottunut. Oli pimeää. Kun tulimme hissillä alas ja lähdimme autolla ylöspäin, se oli jotenkin niin hienoa, kun oli vaaleita läikkiä katossa ja seinillä, ja auton lasiin tuli vesipi­sa­roita. Olin lumois­sani ja ajattelin, että haluan tänne.

Mannisen mielestä olisi hienoa, jos naisia kaivo­sa­lalla olisi enemmän.

– Sen verran miehinen ala on, että tänne saisi naisel­li­suut­takin tuoda. Kun on sopivasti huumo­rin­tajua, täällä pärjää. Ympäristö ja ihmiset ovat mukavia. Kaivostyö on varmasti vaaral­li­sempaa kuin kaupan kassalla oleminen. Mutta en minä sitä osaa ajatella niin. Ei tänne uskal­taisi tulla, jos miettisi koko ajan, että voi kiviä tulla.

Mannista tulevai­suus ei pelota, vaikka työpaikan vaihto on jossakin vaiheessa edessä.

– Mahdol­li­sesti haen töihin johonkin toiseen kaivok­seen. Ei ole mitään sellaista – ei omaa taloa eikä muuta – joka pitäisi minua paikka­kun­nalla. On helpompaa lähteä.

INTOHIMONA TURVALLINEN KAIVOS

Luukkosen ja Jussin­niemen mukaan valtio­nyh­tiöt loivat kaivosten turval­li­suu­delle Suomessa vahvan pohjan.

– Puhutaan mitä hyvänsä, aika edistyk­sel­lisiä me jo Outokummun aikana olimme, sanoo Luukkonen.

Turval­li­suus jopa tehostui Pyhäsalmen siirtyessä 2000-luvun alussa ulkomaa­lai­so­mis­tuk­seen. Vuonna 2001 kaivoksen osti Inmet Mining Corpo­ra­tion ja vuonna 2013 kanada­lainen First Quantum Minerals.

– Ulkomaa­lai­so­mis­tuksen myötä turval­li­suus­asioita ruvet­tiin dokumen­toi­maan. Se oli iso askel eteen­päin. Tuli lisää järjes­tel­mäl­li­syyttä, kertoo Jussinniemi.

Tärkeä osa turval­li­suus­työtä oli riskien tunnis­ta­minen ja niihin puuttu­minen. Haasteiksi koettiin muun muassa räjäh­dy­sai­neiden käyttö, kallion tukeminen ja korkean paikan putoamiset.

– Aika paljon rahaa on saatu käyttää turval­li­suus­toi­min­taan. Siitä ei ole ollut kiinni, että tekeminen olisi estynyt rahan­puut­teen takia.

Kaivok­seen on palkattu useita henki­löitä, joiden päätyö on huolehtia turvallisuudesta.

– Meillä oli vuodesta 2011 lähtien tosi hyvä pätkä: olimme melkein kolme vuotta ilman tapaturmia. Mutta 2016 oli musta vuosi, mainitsee Luukkonen.

– Sinä vuonna oli paljon nilkan nyrjäh­dyksiä ja liukas­tu­misia. Kompu­roi­tiin oikein urakalla, täsmentää Jussinniemi.

Vakavin vuoden 2016 tapaturma oli koneen päältä putoa­minen. Yhtään kuolo­nuhria ei Pyhäsalmen kaivos ole kuluvalla vuosi­tu­han­nella vaatinut. Viimeisin meneh­ty­mi­seen johtanut tapaturma sattui vuonna 1995, kun henkilö putosi kalliossa olevaan reikään.

Miesten mukaan putoa­mi­selta kaivok­sessa suojau­du­taan oikean­lai­silla varus­teilla. Jos putoaa ja on varus­tau­tunut valjailla ja köysillä, jää riippu­maan köyden varaan.

TEHOKKUUS MAAILMAN HUIPPUA

Luukkosen mukaan maailman mitta­kaa­vassa Pyhäsalmen kaivos on pieni, mutta se on yksi tehokkaimmista.

– 1980-luvulta vuosi­tu­hannen vaihtee­seen työn tuotta­vuus nousi lähes viisin­ker­tai­seksi. Se oli 20 vuoden jaksossa raju parannus. Tuotta­vuus ei ollut heikko alun perin­kään. Se ei vain ollut siihen aikaan riittävä, kun viime vuosi­tu­han­nella metal­lien hinnat jatku­vasti laskivat viimeis­tään 1950-luvulta lähtien. Outokumpu luopui kaivos­toi­min­nasta, kun se koki, ettei sillä ole tulevaisuutta.

– Aasian tilanne muutti tilan­teen toiseksi. Tuli paljon kysyntää metal­leille, ja metal­lien hinnat nousivat. Liike­toi­minnan kuva on kokonaan muuttunut vuoden 2005 jälkeen.

Yksi kaivoksen tehok­kuutta selit­tävä tekijä on ollut suoma­lainen huipputeknologia.

– Outotec, Tamrock ja Metso ovat ainakin jossain vaiheessa ovat olleet luomassa proto­tyyp­pejä. Outokummun aikaan lähes kaikki uudet proto­tyypit tulivat ensim­mäi­seksi tänne. Me olemme olleet testi- ja kehity­sym­pä­ristö kotimai­selle teknologialle.

MITÄ SULKEMISEN JÄLKEEN?

Kaivoksen jäähy­väiset kestävät pitkään senkin jälkeen, kun louhinta loppuu. Jälki­hoi­toon kuluu vuosia.

– Kaivos­yh­tiön velvol­li­suus on saattaa ympäristö turval­li­seksi. Me saamme velvoit­teemme hoidettua. Se on yhteisö, joka saa suurimman iskun. Veikkaan, että ihmiset vähenevät. Pyhäjär­vellä on 5 700 asukasta ja 1 800 työpaikkaa. Niistä menete­tään 400. Se on iso määrä. Suhteessa se vastaisi Helsingin seudulla 100 000 työpaikan menetystä, pohtii Luukkonen.

Kaivos­yhtiö on tehnyt Pyhäjärven kaupungin kanssa yhteis­työtä, jotta kaivok­selle saatai­siin uutta käyttöä. Iso hanke on pumppu­voi­mala ja energia­va­rasto. Kaivok­seen on syntynyt pieni­muo­toista kasvi­huo­ne­toi­mintaa. Sinne puuha­taan hyönteis­kas­vat­tamoa. Siellä tehdään tieteel­listä tutki­musta, kaivos­lai­te­tes­tausta ja myös kaivos­pe­las­tusalan koulu­tusta on suunnit­teilla. Haastat­te­luja tehtäessä kaivok­sella filmat­tiin Pohjois­maiden budje­tilta suurinta tv-draama­sarjaa The White Wall, jossa avusta­jina toimivat paikal­liset ihmiset.

RIKASTAMON MIEHET OPISKELEVAT

– Rehel­li­sesti sanot­tuna pahalta näyttää. Kun kaivos loppuu, ei täältä töitä löydy, sanoo kaivoksen rikas­tamon proses­sin­hoi­taja Timo Karsikas, 29.

Kun Karsikas kahdeksan vuotta sitten aloitti kaivok­sessa, hän tiesi jo silloin, että rikas­tet­tava malmi jossakin vaiheessa ehtyy.

– Viime aikoina sitä on ruvennut mietti­mään, mitä se tarkoittaa. Viime vuonna aloitimme opiskelun Kokkolan ammat­ti­kor­kea­kou­lussa Centriassa. Meitä on kymmen­kunta rikas­ta­molta. Valmis­tumme kemian tekniikan insinöö­reiksi. Siitä varmasti on jotakin apua tulevaisuudessa.

Kaivok­sessa korjaus­mie­henä toimivan Jarmo Matin­niemen mukaan ihmiset eivät kaivoksen loppu­mi­sesta juuri puhu, mutta ”varmasti asia painaa mieltä”.

– Varmaan moni miettii, mitä rupeaisi tekemään, kun on ikänsä ollut täällä. Tulee iso aukko. Tämä paikka­kunta on pyörinyt kaivoksen ympärillä.

– Kaivos on iso työnan­taja. Yhtäkkiä ei vastaavaa tule. Tilalle pitää perustaa aika monta pikku­puljua. Kun saatai­siin edes jotain!

Ilmasto ei pelastu ilman kaivosta

”Kaivos­teol­li­suutta tarvi­taan, kun halutaan jarruttaa ilmastonmuutosta.”

– Ilmasto pelas­te­taan erilaisten tekno­lo­gisten ratkai­sujen kautta ja kas kummaa – metal­leja tarvi­taan monessa paikkaa. Mitä tahansa uutta tehdään, siellä metallit ovat avaina­se­massa, sanoo Pyhäsalmen kaivoksen pääluot­ta­mus­mies Jouni Jussinniemi.

– Jos ajatel­laan vaikka savukaa­su­pe­su­reita tehtai­siin tai hiukkas­suo­dat­timia, niin niiden rungot ja raken­teet ovat pääosin erilaisia teräksiä tai teräs­seoksia. Samoin jos halutaan, että tulevai­suu­dessa autokanta uudistuu, sähkö­au­toissa tarvi­taan huomat­tava määrä kuparia autojen sähkö­moot­to­reihin ja muita metal­leja, millä saadaan autot raken­nettua. Jotta sähkö­autot yleis­tyvät vuosi­kym­menten päästä, valtava määrä metallia pitää olla tarjolla, Jussin­niemi pohtii.

Hän muistuttaa, että metallit ovat tärkeä osa ihmisten jokapäi­väistä elämää.

– Ensin on aina kaivos. Malmi kaive­taan, rikas­te­taan, jalos­te­taan ja jatko­ja­los­te­taan: lusikoiksi, haaru­koiksi, autoiksi, tieto­ko­neiksi, pöydän­ja­loiksi, erilaisten raken­nusten julki­si­vuiksi, tukira­ken­teiksi. Metal­leja on meillä kaikkialla.

– Kun maailma kehittyy ja elintaso nousee, niin terästä ja muita metal­leja käyte­tään koko ajan enemmän. Pelkäs­tään kierrätys ei ratkaise ongelmaa, vaan metal­leja on edelleen tuotet­tava niin paljon kuin ihmiset maail­malla niitä tarvitsevat.

Vaikka Pyhäsalmen kaivos vähitellen ajetaan alas, näkee Jussin­niemi suoma­lai­sella kaivo­sa­lalla jatkuvuuden.

– Mieles­täni metal­leja kannattaa tuottaa itse. On tekopyhää väittää, että Suomessa kaivos­teol­li­suus olisi kovin vastuu­tonta. Jos katso­taan kolmansia maita ja niissä toimivia kaivos­yh­tiöitä, jotka eivät ole länsi­maisia, niin niiden ympäris­tö­asiat, työtur­val­li­suus­asiat ja työehdot ovat maail­masta, joka Suomesta katosi vuosi­kym­meniä sitten.

– Emme voi ajatella niin, ettei tuoteta mineraa­leja ja metal­leja Pohjois­maissa tai Suomessa, vaan jalos­te­taan ne esimer­kiksi Afrikassa.

Hänen mieles­tään on tärkeää, että kaivo­sala toimii ympäristön ja yhteis­kunnan ehdoilla.

– Ei ole tarkoitus, että tahal­laan tehdään vahinkoa. Kaivos­toi­minta jättää aina jonkin­moisen jäljen tai käynti­kortin siihen, missä kaivos on ollut. Mutta näin on ollut ja oleva tässä asiassa. Se vain täytyy tehdä mahdol­li­simman fiksusti.

– Kaivo­sa­lalla on töitä vielä monelle käsipa­rille Suomessa, Jussin­niemi ennustaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT VESA RANTA