Mia Latva-Kurikka toimii tukiperhetoiminnassa. Tukiperhelapsi Aava vietti viikonlopun Mian kanssa. Aavan äiti Jonna Haapamäki on tullut hakemaan Aavan kotiin. KUVA JOHANNES TERVO

KOKIJA: Miia Latva-Kurikka: ”Minäkin voin toimia lapsi­per­heen tukena” – tukiper­he­toi­min­nasta apua ja hyvää mieltä

Sinkku motoristi Miia Latva-Kurikka on huomannut, että vapaa­eh­toinen tukiper­he­toi­minta antaa hyvää mieltä tukihen­ki­lölle, avartaa lapsen maail­man­kuvaa ja auttaa tämän vanhempia jaksamaan.

Kurikan Pantti­lassa asuva Miia Latva-Kurikka ei varmaan ole tyypil­linen tukiper­he­toi­min­taan osallis­tuva vapaa­eh­toinen. Nuorena kokiksi opiskellut Latva-Kurikka työsken­telee nykyään vuoro­työssä metal­lialan yrityk­sessä. Hän toimii viimeis­te­li­jänä Tibnor Oy:n Seinä­joen palve­lu­kes­kuk­sessa hioen ja sinko­pu­hal­taen metal­li­kap­pa­leita. 42-vuotias vilkas nainen asuu yksin ja hänen rakas harras­tuk­sensa on moottoripyöräily.

Ensin alkuun Latva-Kurikka istui ystävänsä mootto­ri­pyörän kyydissä, mutta ensim­mäisen kesän jälkeen ystävykset jo jakoivat ajovuorot. Jouluna 2002 Latva-Kurikka osti ensim­mäisen mootto­ri­pyö­ränsä, Honda Shadow’n, jolla hän ajoi viisi vuotta. Hondan jälkeen ostamal­laan Harley-David­so­nilla hän on ajanut nyt jo 11 kesää.

ÄITIYDEN MAKUA TUKIPERHETOIMINNASTA

Nuorem­pana Latva-Kurikka haaveili äidiksi tulemi­sesta. Se haave jäi toteut­ta­matta, koska sopivaa puolisoa lasten isäksi ei löytynyt kotikul­milta Etelä-Pohjan­maalta eikä myöskään Etelä-Suomesta, jossa hän välillä asui ja työskenteli.

Tukiper­he­toi­minnan kautta Latva-Kurikka pystyy kanavoi­maan huolen­pi­to­viet­tiään, seuraa­maan ja tukemaan pienen ihmisen kehit­ty­mistä ja samalla antamaan lapsen äidille mahdol­li­suuden viettää vapaa-aikaa.

– Toimi­malla tukiper­heenä pystyn autta­maan tukiverkkoa tai huilaus­taukoa tarvit­sevaa vanhempaa. Samalla saan hieman itsek­käästi nauttia kerran kuussa perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa sekä seurata ja tukea hänen kehit­ty­mis­tään, Latva-Kurikka myhäilee.

Tukiper­he­toi­minta on lapsi­per­heille tarkoi­tettua ehkäi­sevää lasten­suo­je­lu­työtä, jossa tuetaan lapsi­per­heitä, joissa vanhem­pien voima­varat ovat vähissä tai joilta puuttuvat luonnol­liset tukiverkot. Vapaa­eh­toinen tukiperhe ottaa lapsen tai lapset luokseen esimer­kiksi kerran kuukau­dessa ja kokee heidän kanssaan aivan taval­lista lapsi­per­hearkea antaen samalla vanhem­mille aikaa hengähtää.

”Toimi­malla tukiper­heenä pystyn autta­maan tukiverkkoa tarvit­sevaa vanhempaa. Samalla saan nauttia perhe-elämän arjesta tutuksi tulleen lapsen kanssa”, Miia Latva-Kurikka sanoo.

TUKIPERHEEKSI PUOLIVAHINGOSSA

Miia Latva-Kurikan tukiper­heura lähti liikkeelle vähän vahin­gossa. Hän näki Faceboo­kissa Kurikan kaupungin sosiaa­li­toimen ilmoi­tuksen tukiper­heille järjes­tet­tä­västä koulu­tuk­sesta ja otti saman tien sosiaa­li­toi­messa työsken­te­le­vältä tutta­val­taan selvää, voisiko sinkku toimia tukiper­heenä. Ilmeni, että kyllä voi.

Latva-Kurikka kävi tukiper­heille suunnatun koulu­tuksen keväällä 2017. Parin kuukauden kuluttua kaupungin sosiaa­li­toi­mesta kysyt­tiin, haluai­siko hän tukea nuorta yksin­huol­ta­ja­äitiä hoita­malla reilun vuoden ikäistä tyttöä yhtenä viikon­lop­puna kuukaudessa.

”Puhumaan opittuaan Aaava on kutsunut minuakin luonte­vasti äidiksi.”

Latva-Kurikka, pikkuinen Aava ja tämän äiti Jonna Haapa­mäki tapasivat ensim­mäisen kerran syyskuussa 2017. Välitön ja iloinen Aava ei yhtään ujostellut, ja naistenkin välille syntyi nopeasti luottamus. Jo parin viikon ja parin tapaa­mis­kerran jälkeen Aava vietti ensim­mäisen yönsä Latva-Kurikan kotona. Syömiset, vaipan­vaihdot ja nukku­miset sujuivat alusta lähtien ilman ongelmia, ja Aava on aina jäänyt mielel­lään ”tukiäi­tinsä” luokse.

– Aloitimme ensin lyhyillä yhden yön vierai­luilla pari kertaa kuukau­dessa, mutta pian Aava vietti jo kokonai­sisia viikon­lop­puja luonani ja oli täällä kuin kotonaan. Puhumaan opittuaan hän on kutsunut minuakin luonte­vasti äidiksi, Latva-Kurikka naurahtaa.

VARUSTEITA TUTUILTA JA TUNTEMATTOMILTA

Sinkku­naisen kotia ei tieten­kään ollut varus­tettu pientä lasta silmällä pitäen, mutta Latva-Kurikka sai nopeasti leluja ja lasten­hoi­toon tarkoi­tet­tuja varus­teita tutuilta ja Facebookin kautta myös tuntemattomilta.

– Olin todella otettu aivan vierai­denkin ihmisten anteliai­suu­desta. Otan mielel­läni vastaan Aavalle sopivia varus­teita myös vastai­suu­dessa, sillä minun asunnos­sani on hyvin tilaa leikki­vä­li­neille, hän toteaa.

Nyt Aavalla on omat rakkaat lelunsa Latva-Kurikan kodissa, ja monesti kotoa tuotu unilelu jää koko viikon­lo­puksi reppuun. Tukiko­dissa tuntuu turval­li­selta nukkua sinne kuulu­vien lelujen kanssa.

Latva-Kurikan mielestä vierailut tukiper­heessä avartavat lapsen maailmaa. Erilaiset tavat ja tavarat ovat tärkeä osa tuota prosessia. Samalla tukiper­heen omat lelut ja käytännöt muodos­tavat lapselle tutun ja turval­lisen ympäristön.

”Vaikka sosiaa­li­toimi ja viral­linen tukiper­he­suhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy”, Miia Latva-Kurikka uskoo.

TAVALLISTA ARKEA

Miia Latva-Kurikan ja Aavan suhde on syven­tynyt pian puoli­toista vuotta kestä­neen tukiper­he­suh­teen aikana. Latva-Kurikasta on tullut myös Aavan äidille luotet­tava ystävä, joka kuuntelee nuorta naista mielel­lään myös muissa kuin Aavan hoitoon liitty­vissä asioissa. Eikä suhde suinkaan ole yksipuo­linen, vaan myös Latva-Kurikka tuntee saavansa paljon niin Aavalta kuin Aavan äidiltä.

– Vaikka sosiaa­li­toimi ja viral­linen tukiper­he­suhde jossain vaiheessa jäisivät pois tästä suhteesta, ystävyys varmasti säilyy – ja toivot­ta­vasti Aava jatkaa minun luonani vierai­le­mista aivan samalla tavalla, Latva-Kurikka sanoo.

Jonna Haapa­mäki arvostaa tyttä­rensä Aavan ja Miia Latva-Kurikan välistä suhdetta eikä ole esimer­kiksi musta­suk­kainen lapsen kiinty­mi­sestä tukiperheäitiin.

”Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motska­ri­tyttö tulee.”

Tukiper­he­vie­railun ei tarvitse olla lapselle ainaista elämys­retkeä tai sirkus­huvia. Tavoit­teena on, että lapsi löytää tukiper­heestä pitkä­ai­kaisen, turval­lisen ympäristön ja oppii näkemään myös toisen­laista arkea kuin kotonaan.

Viikon­lop­puisin, kun Aava tulee kylään, perjantai-iltapäivät käyte­tään leikki­mi­seen ja lukemi­seen ja joskus katso­taan lasten elokuvia. Illan päättää sauna- tai kylpy­tuokio. Lauan­taisin käydään monesti leikkit­ref­feillä Latva-Kurikan ystävien luona tai hänen isänsä kotona, jossa on tilaa temmeltää. Joskus sinne tulevat myös samaan aikaan myös sisarusten lapset.

– Vierai­lu­vii­kon­lop­pui­naan Aava sulautuu luonte­vasti minun elämääni. Esimer­kiksi viime kesänä kävimme harrik­ka­kerhon järjes­tä­mässä perhe­ral­lissa Pitkämön leirin­tä­alu­eella. Ensin alkuun Aava vähän arasteli, mutta touhusi jo pian innois­saan toisten mukana, Latva-Kurikka kertoo.

– Vielä Aava ei ole ollut harrikan kyydissä, mutta kunhan hän vähän kasvaa, kyllä hänestä vielä motska­ri­tyttö tulee, Latva-Kurikka jatkaa nauraen.

HALU AUTTAA LAPSIA JA NUORIA

Tukiper­he­toi­minta on Latva-Kurikalle luonteva tapa toteuttaa haluaan auttaa lapsia ja nuoria. Tuo halu kumpuaa varmaan hänen omasta nuoruu­des­taan, sillä hänen nuoruu­tensa ei ollut aivan mutkaton. Kesken nuoruus­vuo­sien hänelle kävi kuten monelle meistä: kiltistä tytöstä kuoriutui kiukkuinen teini, joka halusi tehdä kaiken toisin.

Aikanaan Latva-Kurikka rauhoittui ja järkiintyi. Nuoruuden kapina­vai­heesta lähtien hänellä on kuitenkin ollut tunne, että hän haluaisi olla avuksi nuorille, joita kasva­minen ja kypsy­minen hämmentää.

Aavan lisäksi Latva-Kurikan luona kävi vuoden verran myös monilap­sisen perheen teini-ikäinen veljes­kak­sikko. Vuorotyö ja kaksi tukiper­he­vii­kon­loppua kuukau­dessa kävivät raskaaksi ja lopulta Latva-Kurikan oli myönnet­tävä itsel­leen, etteivät hänen voima­va­ransa riittä­neet kolmen lapsen tukiperhetoimintaan.

– Päätös ei ollut helppo, mutta yhtälö ei vain enää toiminut, Latva-Kurikka huokaisee.

AVAISITKO SINÄ KOTISI LAPSELLE?

Tukiper­heille on kovasti tarvetta eri puolilla Suomea. Latva-Kurikka toivookin, että hänen esimerk­kinsä herät­täisi Tekijän lukijat mietti­mään, olisiko heillä mahdol­li­suus avata kotinsa ovet vieraan perheen lapsille. Autta­mis­ha­luiset, terveellä järjellä varus­tetut ihmiset, jotka mielel­lään viettävät aikaansa lasten ja nuorten kanssa, ovat varmasti terve­tul­leita tukiperhetoimintaan.

– Monet eri järjestöt koulut­tavat ja välit­tävät tukiper­heitä. Minun kokemuk­seni mukaan sosiaa­li­toimi on kuitenkin ehkä luontevin tukiper­heen välit­täjä, sillä monesti tukiper­heitä tarvit­sevat perheet kuuluvat muutenkin sosiaa­li­toimen palve­lujen piiriin, Latva-Kurikka miettii.

Hän kehot­taakin tukiper­he­toi­min­taan mukaan haluavia ottamaan yhteyttä oman kotipaik­kansa sosiaa­li­toi­meen ja tiedus­te­le­maan kotikunnan tukiperhetarvetta.

”Aloitimme ensin yhden yön vierai­luilla, mutta pian Aava vietti jo kokonai­sisia viikon­lop­puja luonani ja oli täällä kuin kotonaan”, Miia Latva-Kurikka kertoo.

TUKIPERHETOIMINTA

  • Tukee lasta ja hänen perhet­tään silloin, kun vanhem­pien voima­varat ovat vähissä ja kun perheeltä puuttuvat auttavat tukiverkot.
  • Tukiper­heenä toimivat taval­liset vapaa­eh­toiset aikuiset, joilla on aikaa, tilaa ja halua pitää huolta lapsesta. On tärkeää, että tukiper­he­van­hem­milla on herkkyyttä ja taitoa tunnistaa lapsen tarpeet hanka­lis­sakin tilanteissa.
  • Tukiperhe muodostaa lapselle turval­lisen ja luotet­tavan omaa kotia täyden­tävän kasvuympäristön.
  • Lapset viettävät tukiper­heessä viikon­lop­puja, useim­miten noin kerran kuukau­dessa 1–2 yötä kerral­laan, mutta asuvat muuten omassa kodis­saan. Moni lapsi viettää tukiper­heessä myös lomia.
  • Tukiper­he­toi­minta on sosiaa­li­huol­to­lain mukaista ehkäi­sevää lasten­suo­je­lu­työtä ja sitä toteu­te­taan myös lasten­suo­jelun avohuollon tukitoimena.
  • Tukiper­he­toi­minta pystyy vastaa­maan tehok­kaasti lapsi­per­heiden varhaisen tuen tarpee­seen. Viikon­loput ihan taval­li­sine puuhas­te­lui­neen ovat useim­mille lapsille iso ilo ja poikkeus omaan arkeen kotona.
  • Tukiper­heitä koulut­tavat ja välit­tävät esimer­kiksi kuntien ja kaupun­kien sosiaa­li­toimet, Pelas­takaa Lapset ry, SOS-lapsi­kylät ja Attendo.

Lähteet: Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveys­toi­miala, Pelas­takaa Lapset ry

TEKSTI JOHANNA HAVERI
KUVAT JOHANNES TERVO