Ajassa
NÄKIJÄ: Helena Miranda: Ymmärrys kivun syistä auttaa hoidon suunnittelua
Kipu on monen osatekijän summa. Siksi sen hoitokin on rakennettava kokonaisuus huomioon ottaen, ei vain yksittäisiin oireisiin keskittyen, lääketieteen tohtori Helena Miranda sanoo.
HELENA MIRANDA on lääketieteen tohtori ja työterveyden dosentti, joka johti Työterveys Helsingin Kipu ja työkyky ‑kehittämishanketta 2015–2016. Lääkäriliitto myönsi hankkeelle laatupalkinnon tuloksellisen toiminnan kehittämisestä työterveyshuollossa. Suomen Kipu ry:n nimeämä vuoden auttaja 2018. Kirjoittanut kirjan Ota kipu haltuun (Otava 2016): www.otakipuhaltuun.fi
Käsitys kivusta, sen syistä ja kokemukseksi muodostumisesta on muuttunut. Aikaisempi mekaaninen ajattelu, jossa kivun nähtiin olevan suorassa suhteessa kudosvaurioon ja sen taustalla olevaan tuki- ja liikuntaelinten vammaan tai vaivaan, on alkanut väistyä laaja-alaisen kipukäsityksen tieltä.
– Kipu on sataprosenttisesti aivojen tuottama kokemus. Siihen vaikuttavat psyykkiset, sosiaaliset, henkiset, emotionaaliset, geneettiset ja biologiset tekijät. Kudoksella tai tietyllä vammalla on roolinsa, mutta se selittää vain osan kokonaisilmiöstä nimeltä kipu ja siitä, miten ihminen käyttäytyy kivun kanssa, Helena Miranda sanoo.
– Jos esimerkiksi selkä venähtää laatikkoa nostettaessa, niin hermopäätteet aktivoituvat ja lähettävät viestin selkäytimeen ja aivoihin. Se ei vielä ole kipua, vaan vasta raakadataa, jolle aivot antavat merkityksen. Onko tämä vaaratonta, huolestuttavaa vai vaarallista kipua? Merkityksenantoon vaikuttaa esimerkiksi se, onko aikaisemmin koettu kipua, mitä siitä on opittu ja miten sitä on hoidettu. Toisaalta merkityksenantoon vaikuttaa, kuinka paljon kipua aiheuttanut tapahtuma tai tilanne herättää erilaisia tunteita.
– Työelämän näkökulmasta tarkasteltuna olennaista on, ajatellaanko kivun olevan työkyvyn kannalta tuhoisaa vai ei. Johtopäätöksiin on helppo hyppiä, mutta ilman laajaa tarkastelua tulkinnat voivat mennä pieleen. Pelkästään uhka mahdollisesta vauriosta saattaa aktivoida kipujärjestelmän tuottamaan ihmisessä kipukokemuksen. Toisaalta on kiinnostavaa, kuinka paljon ihmisillä on oireettomia repeämiä tai vaurioita kudoksissa, Miranda sanoo.
YKSILÖLLINEN KIPU JA HOITO
Kipu on yksilöllinen kokemus. Sen seurauksena kaikille sopivia kategorisia kivun hoitamisen malleja ei Mirandan mukaan ole olemassa.
– Jos meillä on tuhannen työntekijän tehdas, niin todennäköisesti 60–70 prosenttia väestä on kokenut kipua edellisen kuukauden aikana.
”Kipu on sataprosenttisesti aivojen tuottama kokemus.”
– Sieltä voi löytyä joukko, jolla on kohtuuttoman paljon fyysistä kuormitusta, niin että se heijastuu kipuihin. Samalla sieltä löytyy varmasti joukko, jolla muut kuin työhön liittyvät fyysiset asiat ovat pahentamassa kipuja. Voi olla elämänkuormitusta, unettomuutta, stressiä, masennusta tai pelkoajattelun sävyttämää voimakasta reagointia kipuihin.
– Tällä tavalla muodostuvaa ongelmaa ei korjata tarjoamalla kaikille työntekijöille samoja ergonomisia ratkaisuja tai vakiokestoisia sairauslomia, vaan tunnistamalla eri ryhmät ja räätälöimällä tuki ja hoito niiden erityispiirteiden mukaisesti.
AKTIIVISUUS EDISTÄÄ PARANTUMISTA
Mekaanisen kipukäsityksen mukaisessa hoitomallissa ihmiset tyypillisesti passitetaan sairauslomalle siksi, että työnteon oletetaan automaattisesti pahentavan kivun taustalla olevaa todettua tai oletettua vauriota. Töihin palataan vasta kun kipuja ei enää ole. Mirandan mukaan tämä hoitolinja on edelleen laajasti käytössä, vaikka tutkimus ja kokemus ovat jo antaneet vakuuttavaa näyttöä siitä, että aktiivisuus ja toiminnallisuus ovat parantumista ajatellen passiivisuutta parempi valinta.
– Esimerkiksi selkäkivuissa vain alle viidessä prosentissa tapauksista löytyy jokin lääketieteellinen syy tai todennettu vakavampi sairaus. Kysymys on yli 95 prosenttisesti epäspesifistä oireilusta, jonka tarkkaa syytä ei välttämättä saada selville, ja jonka kanssa voi jatkaa ihan normaalia elämistä ja olemista kivun sallimissa rajoissa.
– Ihmiset toipuvat nopeasti. Otetaan särkylääkettä pari kolme päivää ja levätään, jos siltä tuntuu, ja jatketaan liikkumista. Useimmiten tällä reseptillä pärjää sen sijaan, että mentäisiin välittömästi työterveyshuoltoon sen ajatuksen kanssa, että selkä on varmaan vaurioitunut, tarvitaan sairauslomaa ja vähintään magneettikuvat.
– Pääsääntö on se, että työ on kipuoireiselle kuntouttavaa. Se ei ole riski, vaan päinvastoin tukee parantumista ja sen rinnalla esimerkiksi pystyvyyden tunnetta.
”Työpaikoille tarvitaan nykyistä enemmän työkykyjoustoa.”
SAIRAUSPOISSAOLOJA VOIDAAN VÄHENTÄÄ
Hoitolinjan valinnalla on Mirandan mukaan merkittäviä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
– Kun Helsingin kaupungilla ryhdyttiin toimimaan työterveyshuollossa laaja-alaisen kipukäsityksen pohjalta, saavutettiin kahdessa vuodessa 20 000 työkykyistä päivää lisää pelkästään selkä‑, olkapää ja kyynärpääkivuista johtuvien sairauspoissaolojen vähentymisen seurauksena. Esimerkiksi olkapään kiertäjäkalvosimen leikkaus voidaan monissa tapauksissa korvata fysioterapialla.
– Toisaalta on havaittu, että selkäkipujen takia vuoden yhtäjaksoisesti poissa olleista työntekijöistä vain 10 prosenttia pystyy enää palaamaan töihin. Asioiden ei pitäisi antaa ajautua siihen pisteeseen asti. Pitkittynyt kipu ei tarkoita sitä, että työkyky olisi kokonaan mennyt, mutta pitkä poissaolo on itsessään töihin palaamista vaikeuttava tekijä.
”Aktiivisuus ja toiminnallisuus ovat parantumista ajatellen paras valinta.”
Miranda suosittaa muutoksia työelämää ohjaaviin säädöksiin, jotta sairauspoissaoloja voitaisiin vähentää ja työuria pidentää. Esimerkit hän poimii Ruotsista ja Hollannista.
– Meillä Suomessa on edelleen vallalla on–off-ajattelu eli ihminen on joko työkykyinen tai työkyvytön. Sen sijaan työpaikoille tarvitaan nykyistä enemmän joustoa ottaen huomioon työntekijän vallitseva terveydentila ja työkyky. Tarvitaan jatkumo, jossa ihmiset voivat olla 25‑, 50- tai 75-prosenttisesti työkykyisiä kuten Ruotsissa, jossa on mahdollista toimia esimerkiksi siten, että alemman työkyvyn mukaisia töitä voi tehdä vaikka kahden viikon jakson kerrallaan.
– Tutkimusten mukaan työtä ja työjärjestelyjä voidaan mukauttaa kipuoireilevan työntekijän tukemiseksi, kunhan esimiehille annetaan riittävästi työkaluja, ja työntekijätkin valmennetaan ottamaan huomioon kipuoireileva työkaveri.
– Hollannin lainsäädännössä työnantaja velvoitetaan tukemaan työntekijän töihin paluuta ja maksamaan palkkaa kahden vuoden työkyvyttömyysajalta. Sen rinnalla työntekijä sitoutetaan osoittamaan aktiivisia toimenpiteitä töihin paluun edistämiseksi. Työterveyshuolto toimii konsulttina. Tämä on edistänyt töihin paluuta ja työurien jatkumista.
TYÖYMPÄRISTÖ LÄHTÖKOHTANA
Vaikka Miranda ruotii kivun käsitettä ja hoitomenetelmiä ennakkoluulottomasti, ei kysymys ole kivun vähättelemisestä tai vastuun siirtämisestä yksilöille.
– Työympäristöjen pitää olla mahdollisimman terveellisiä ja turvallisia. Se on ensisijaista ja siinä pitää katsoa kaikki osa-alueet. Fyysisen työympäristön rinnalla myös työpaikan vuorovaikutus, ilmapiiri ja ihmisten henkinen hyvinvointi kuuluvat kokonaisuuteen.
– Kun työpaikalla on hyvä fiilis, asioista voidaan keskustella luottamuksellisesti, siellä nauretaan, kerrotaan ja kuullaan hyviä juttuja. Silloin ihmiset pärjäävät paremmin kipujen kanssa ja sairauslomia on vähemmän. Sitä vastoin syyllistävä ja syrjivä ilmapiiri ja kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta voimistavat kipukokemusta ja nostavat kynnystä palata töihin.
– Ratkaisu- ja voimavaralähtöinen keskustelu kivusta ja sen kanssa pärjäämisestä kannattaa jalkauttaa työpaikoille, Miranda sanoo.
TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT PEKKA ELOMAA
