Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda. KUVA PEKKA ELOMAA

NÄKIJÄ: Helena Miranda: Ymmär­rys kivun syistä auttaa hoidon suunnittelua

Kipu on monen osate­ki­jän summa. Siksi sen hoito­kin on raken­net­tava koko­nai­suus huomioon ottaen, ei vain yksit­täi­siin oirei­siin keskit­tyen, lääke­tie­teen tohtori Helena Miranda sanoo.

HELENA MIRANDA on lääke­tie­teen tohtori ja työter­vey­den dosentti, joka johti Työter­veys Helsin­gin Kipu ja työkyky ‑kehit­tä­mis­han­ketta 2015–2016. Lääkä­ri­liitto myönsi hank­keelle laatu­pal­kin­non tulok­sel­li­sen toimin­nan kehit­tä­mi­sestä työter­veys­huol­lossa. Suomen Kipu ry:n nimeämä vuoden auttaja 2018. Kirjoit­ta­nut kirjan Ota kipu haltuun (Otava 2016): www.otakipuhaltuun.fi

Käsi­tys kivusta, sen syistä ja koke­muk­seksi muodos­tu­mi­sesta on muut­tu­nut. Aikai­sempi mekaa­ni­nen ajat­telu, jossa kivun nähtiin olevan suorassa suhteessa kudos­vau­rioon ja sen taus­talla olevaan tuki- ja liikun­tae­lin­ten vammaan tai vaivaan, on alka­nut väis­tyä laaja-alai­sen kipu­kä­si­tyk­sen tieltä.

– Kipu on sata­pro­sent­ti­sesti aivo­jen tuot­tama koke­mus. Siihen vaikut­ta­vat psyyk­ki­set, sosi­aa­li­set, henki­set, emotio­naa­li­set, geneet­ti­set ja biolo­gi­set teki­jät. Kudok­sella tai tietyllä vammalla on roolinsa, mutta se selit­tää vain osan koko­nai­sil­miöstä nimeltä kipu ja siitä, miten ihmi­nen käyt­täy­tyy kivun kanssa, Helena Miranda sanoo.

– Jos esimer­kiksi selkä venäh­tää laatik­koa nostet­taessa, niin hermo­päät­teet akti­voi­tu­vat ja lähet­tä­vät vies­tin selkäy­ti­meen ja aivoi­hin. Se ei vielä ole kipua, vaan vasta raaka­da­taa, jolle aivot anta­vat merki­tyk­sen. Onko tämä vaara­tonta, huoles­tut­ta­vaa vai vaaral­lista kipua? Merki­tyk­sen­an­toon vaikut­taa esimer­kiksi se, onko aikai­sem­min koettu kipua, mitä siitä on opittu ja miten sitä on hoidettu. Toisaalta merki­tyk­sen­an­toon vaikut­taa, kuinka paljon kipua aiheut­ta­nut tapah­tuma tai tilanne herät­tää erilai­sia tunteita.

– Työelä­män näkö­kul­masta tarkas­tel­tuna olen­naista on, ajatel­laanko kivun olevan työky­vyn kannalta tuhoi­saa vai ei. Johto­pää­tök­siin on helppo hyppiä, mutta ilman laajaa tarkas­te­lua tulkin­nat voivat mennä pieleen. Pelkäs­tään uhka mahdol­li­sesta vauriosta saat­taa akti­voida kipu­jär­jes­tel­män tuot­ta­maan ihmi­sessä kipu­ko­ke­muk­sen. Toisaalta on kiin­nos­ta­vaa, kuinka paljon ihmi­sillä on oireet­to­mia repeä­miä tai vaurioita kudok­sissa, Miranda sanoo.

YKSILÖLLINEN KIPU JA HOITO

Kipu on yksi­löl­li­nen koke­mus. Sen seurauk­sena kaikille sopi­via kate­go­ri­sia kivun hoita­mi­sen malleja ei Miran­dan mukaan ole olemassa.

– Jos meillä on tuhan­nen työn­tekijän tehdas, niin toden­nä­köi­sesti 60–70 prosent­tia väestä on koke­nut kipua edel­li­sen kuukau­den aikana.

”Kipu on sata­pro­sent­ti­sesti aivo­jen tuot­tama kokemus.”

– Sieltä voi löytyä joukko, jolla on kohtuut­to­man paljon fyysistä kuor­mi­tusta, niin että se heijas­tuu kipui­hin. Samalla sieltä löytyy varmasti joukko, jolla muut kuin työhön liit­ty­vät fyysi­set asiat ovat pahen­ta­massa kipuja. Voi olla elämän­kuor­mi­tusta, unet­to­muutta, stres­siä, masen­nusta tai pelkoa­jat­te­lun sävyt­tä­mää voima­kasta reagoin­tia kipuihin.

– Tällä tavalla muodos­tu­vaa ongel­maa ei korjata tarjoa­malla kaikille työn­te­ki­jöille samoja ergo­no­mi­sia ratkai­suja tai vakio­kes­toi­sia sairaus­lo­mia, vaan tunnis­ta­malla eri ryhmät ja räätä­löi­mällä tuki ja hoito niiden erityis­piir­tei­den mukaisesti.

AKTIIVISUUS EDISTÄÄ PARANTUMISTA

Mekaa­ni­sen kipu­kä­si­tyk­sen mukai­sessa hoito­mal­lissa ihmi­set tyypil­li­sesti passi­te­taan sairaus­lo­malle siksi, että työn­teon olete­taan auto­maat­ti­sesti pahen­ta­van kivun taus­talla olevaa todet­tua tai oletet­tua vauriota. Töihin pala­taan vasta kun kipuja ei enää ole. Miran­dan mukaan tämä hoito­linja on edel­leen laajasti käytössä, vaikka tutki­mus ja koke­mus ovat jo anta­neet vakuut­ta­vaa näyt­töä siitä, että aktii­vi­suus ja toimin­nal­li­suus ovat paran­tu­mista ajatel­len passii­vi­suutta parempi valinta.

– Esimer­kiksi selkä­ki­vuissa vain alle viidessä prosen­tissa tapauk­sista löytyy jokin lääke­tie­teel­li­nen syy tai toden­nettu vaka­vampi sairaus. Kysy­mys on yli 95 prosent­ti­sesti epäs­pe­si­fistä oirei­lusta, jonka tark­kaa syytä ei vält­tä­mättä saada selville, ja jonka kanssa voi jatkaa ihan normaa­lia elämistä ja olemista kivun salli­missa rajoissa.

– Ihmi­set toipu­vat nopeasti. Otetaan särky­lää­kettä pari kolme päivää ja levä­tään, jos siltä tuntuu, ja jatke­taan liik­ku­mista. Useim­mi­ten tällä resep­tillä pärjää sen sijaan, että mentäi­siin välit­tö­mästi työter­veys­huol­toon sen ajatuk­sen kanssa, että selkä on varmaan vaurioi­tu­nut, tarvi­taan sairaus­lo­maa ja vähin­tään magneettikuvat.

– Pääsääntö on se, että työ on kipuoi­rei­selle kuntout­ta­vaa. Se ei ole riski, vaan päin­vas­toin tukee paran­tu­mista ja sen rinnalla esimer­kiksi pysty­vyy­den tunnetta.

KUVA PEKKA ELOMAA

”Työpai­koille tarvi­taan nykyistä enem­män työkykyjoustoa.”

SAIRAUSPOISSAOLOJA VOIDAAN VÄHENTÄÄ

Hoito­lin­jan valin­nalla on Miran­dan mukaan merkit­tä­viä yksi­löl­li­siä ja yhteis­kun­nal­li­sia vaikutuksia.

– Kun Helsin­gin kaupun­gilla ryhdyt­tiin toimi­maan työter­veys­huol­lossa laaja-alai­sen kipu­kä­si­tyk­sen pohjalta, saavu­tet­tiin kahdessa vuodessa 20 000 työky­kyistä päivää lisää pelkäs­tään selkä‑, olka­pää ja kyynär­pää­ki­vuista johtu­vien sairaus­pois­sao­lo­jen vähen­ty­mi­sen seurauk­sena. Esimer­kiksi olka­pään kier­tä­jä­kal­vo­si­men leik­kaus voidaan monissa tapauk­sissa korvata fysioterapialla.

– Toisaalta on havaittu, että selkä­ki­pu­jen takia vuoden yhtä­jak­soi­sesti poissa olleista työn­te­ki­jöistä vain 10 prosent­tia pystyy enää palaa­maan töihin. Asioi­den ei pitäisi antaa ajau­tua siihen pistee­seen asti. Pitkit­ty­nyt kipu ei tarkoita sitä, että työkyky olisi koko­naan mennyt, mutta pitkä pois­saolo on itses­sään töihin palaa­mista vaikeut­tava tekijä.

”Aktii­vi­suus ja toimin­nal­li­suus ovat paran­tu­mista ajatel­len paras valinta.”

Miranda suosit­taa muutok­sia työelä­mää ohjaa­viin säädök­siin, jotta sairaus­pois­sao­loja voitai­siin vähen­tää ja työuria piden­tää. Esimer­kit hän poimii Ruot­sista ja Hollannista.

– Meillä Suomessa on edel­leen vallalla on–off-ajattelu eli ihmi­nen on joko työky­kyi­nen tai työky­vy­tön. Sen sijaan työpai­koille tarvi­taan nykyistä enem­män jous­toa ottaen huomioon työn­tekijän vallit­seva tervey­den­tila ja työkyky. Tarvi­taan jatkumo, jossa ihmi­set voivat olla 25‑, 50- tai 75-prosent­ti­sesti työky­kyi­siä kuten Ruot­sissa, jossa on mahdol­lista toimia esimer­kiksi siten, että alem­man työky­vyn mukai­sia töitä voi tehdä vaikka kahden viikon jakson kerrallaan.

– Tutki­mus­ten mukaan työtä ja työjär­jes­te­lyjä voidaan mukaut­taa kipuoi­rei­le­van työn­tekijän tuke­mi­seksi, kunhan esimie­hille anne­taan riit­tä­västi työka­luja, ja työn­te­ki­jät­kin valmen­ne­taan otta­maan huomioon kipuoi­rei­leva työkaveri.

– Hollan­nin lain­sää­dän­nössä työnan­taja velvoi­te­taan tuke­maan työn­tekijän töihin paluuta ja maksa­maan palk­kaa kahden vuoden työky­vyt­tö­myy­sa­jalta. Sen rinnalla työn­tekijä sitou­te­taan osoit­ta­maan aktii­vi­sia toimen­pi­teitä töihin paluun edis­tä­mi­seksi. Työter­veys­huolto toimii konsult­tina. Tämä on edis­tä­nyt töihin paluuta ja työurien jatkumista.

TYÖYMPÄRISTÖ LÄHTÖKOHTANA

Vaikka Miranda ruotii kivun käsi­tettä ja hoito­me­ne­tel­miä ennak­ko­luu­lot­to­masti, ei kysy­mys ole kivun vähät­te­le­mi­sestä tai vastuun siir­tä­mi­sestä yksilöille.

– Työym­pä­ris­tö­jen pitää olla mahdol­li­sim­man terveel­li­siä ja turval­li­sia. Se on ensi­si­jaista ja siinä pitää katsoa kaikki osa-alueet. Fyysi­sen työym­pä­ris­tön rinnalla myös työpai­kan vuoro­vai­ku­tus, ilma­piiri ja ihmis­ten henki­nen hyvin­vointi kuulu­vat kokonaisuuteen.

– Kun työpai­kalla on hyvä fiilis, asioista voidaan keskus­tella luot­ta­muk­sel­li­sesti, siellä naure­taan, kerro­taan ja kuul­laan hyviä juttuja. Silloin ihmi­set pärjää­vät parem­min kipu­jen kanssa ja sairaus­lo­mia on vähem­män. Sitä vastoin syyl­lis­tävä ja syrjivä ilma­piiri ja koke­muk­set epäoi­keu­den­mu­kai­suu­desta voimis­ta­vat kipu­ko­ke­musta ja nosta­vat kynnystä palata töihin.

– Ratkaisu- ja voima­va­ra­läh­töi­nen keskus­telu kivusta ja sen kanssa pärjää­mi­sestä kannat­taa jalkaut­taa työpai­koille, Miranda sanoo.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT PEKKA ELOMAA