VÄITTÄJÄT: Mikä on oikea tapa hoitaa metsiä?

Metsää Suomessa riit­tää, mutta kenelle se kuuluu ja mikä on oikea tapa hoitaa sitä?

Katso video, kuinka metsän­hoi­don raken­nelma kestää. VIDEO LAURI ROTKO

VÄITTÄJÄT

JARI SIRVIÖ
SOPIMUSASIANTUNTIJA
TEOLLISUUSLIITTO

PANU KUNTTU
JOHTAVA METSÄASIANTUNTIJA
WWF

KAIKKIEN PITÄISI SAADA METSÄSTÄ OSANSA: TEOLLISUUDEN, LUONNONSUOJELUN, VIRKISTYSKÄYTÖN JA ILMASTONSUOJELUN. RIITTÄÄKÖ METSÄSTÄ KAIKILLE?

JARI SIRVIÖ: On riit­tä­nyt ja tulee riit­tä­mään. Kyse on paino­tuk­sista ja arvo­va­lin­noista, myös omis­ta­jilla ja yhteis­kun­nalla on omia tavoitteitaan.

PANU KUNTTU: Olen­naista on keskit­tyä määrän sijaan laatuun. Puun jalos­tusar­voa tulisi nostaa, että saadaan talou­del­lista hyötyä, mutta ei lyödä korville muita tavoit­teita. Meillä on akuutti ilmasto- ja biodi­ver­si­teet­ti­kriisi, jossa metsällä on tärkeä rooli. Hakkuu­mää­rät ovat nous­seet, ja hiili­nie­lut tule­vat piene­ne­mään. On ymmär­ret­tävä, että metsällä ja luon­nolla on itsei­sarvo. Ne tuot­ta­vat ainee­tonta hyötyä, jolle on vaikea laskea talou­del­lista arvoa.

MITÄ TARKOITTAA KESTÄVÄ METSÄTALOUS?

KUNTTU: Sitä, että ihmi­sen toimin­nalla ei aiheu­teta uhana­lai­suutta metsistä riip­pu­vai­sille lajeille. Se ei nyt toteudu, melkein 2 000 eläin‑, kasvi- tai sieni­la­jia on punai­sella listalla. Suojel­tua metsää on aivan liian vähän, ja avohak­kuissa ja ojituk­sissa lajien elinym­pä­ris­töjä hävitetään.

SIRVIÖ: Maata­lou­della on ollut tässä osansa, kun suo- ja turve­maita on raivattu vilje­ly­maiksi. Suomen sisällä on myös isoja alueel­li­sia eroja suoje­lu­mää­rissä. Kestä­vässä metsä­ta­lou­dessa huoleh­di­taan uudis­ta­mi­sesta ja moni­muo­toi­suu­den säily­mi­sestä. Metsä­ta­lous­maasta suojel­tuja alueita on 4,5 miljoo­naa hehtaa­ria, 17,2 prosent­tia. Suomi on sitou­tu­nut YK:n biodi­ver­si­teet­ti­so­pi­muk­seen, jonka mukaan tulisi suojella vähin­tään 17 prosenttia.

KUNTTU: Vaikka toimen­pi­teitä on tehty, Suomessa ei täytetä sopi­muk­sen kirjauk­sia suoje­lua­luei­den määrästä ja yhte­näi­syy­destä. 30 vuodessa on ollut enem­män puhetta kuin tekoja.

SAADAANKO METSISTÄ RIITTÄVÄSTI LAADUKASTA PUUTA KAIKKIIN TARPEISIIN?

SIRVIÖ: Laatu riip­puu käyt­tö­tar­peesta. Esimer­kiksi puura­ken­ta­mi­nen alkaa olla tuot­teena jalos­tettu niin pitkälle, että kaikki on jo tehty. Uudis­tu­vista luon­non­va­roista valmis­te­tut tuot­teet ovat aina parem­pia kuin uudis­tu­mat­to­mista tehdyt.

KUNTTU: Puura­ken­ta­mi­nen on fiksua puun­käyt­töä, puu säilyy hiili­va­ras­tona vuosia. Mutta isossa kuvassa aineel­lista kulu­tusta pitää vähen­tää, sillä puu ei riitä kaik­keen käyt­töön eikä korvaa­maan kaik­kia fossii­li­sia raaka-aineita.

ONKO PUUN POLTTO ENERGIAKSI JÄRKEVÄÄ?

SIRVIÖ: On se aina­kin järke­väm­pää kuin kivi­hii­len polttaminen.

KUNTTU: Vain pieninä määrinä, ylime­no­vai­heen ener­gian­tuo­tan­to­muo­tona. Missään nimessä runko­puuta tai kantoja ei saisi käyt­tää, eikä polton määrää saa kasvat­taa, koska se ei ole päästötöntä.

MITKÄ OVAT JATKUVAN METSÄNKASVATUKSEN JA AVOHAKKUIDEN HYÖDYT?

KUNTTU: Jatku­valla kasva­tuk­sella saadaan multi­hyö­tyjä: puuta teol­li­suu­delle, virkis­ty­sar­vot ja moni­muo­toi­suus säily­vät, metsät pysy­vät hiili­nie­luina, hoito­kus­tan­nuk­set piene­ne­vät ja tukki­puusta makse­taan monin­ker­taista hintaa kuitu­puu­hun nähden. Turve­mailla jatkuva kasva­tus on vesien­suo­je­lu­teko, koska ravin­ne­kuor­mat vähenevät.

SIRVIÖ: Avohak­kuu­kaan ei ole paha, kun se tehdään oikein ja huoleh­di­taan vesien suoje­lusta. Jatku­vaa kasva­tusta kannat­taa tehdä siellä, mihin se sopii, ja eri malleja on voitava käyt­tää metsä­omis­ta­jan arvo­jen mukaisesti.

KUNTTU: Ongelma on, että metsä­no­mis­ta­jat eivät saa riit­tä­vää jatku­van kasva­tuk­sen neuvon­taa, koska useim­pien metsä­or­ga­ni­saa­tioi­den bisnes­lo­giikka on hiottu viljelymetsätaloudelle.

SIRVIÖ: Digi­ta­li­saa­tion avulla voidaan nyky­ään mallin­taa pitkän aika­vä­lin vaih­toeh­toja, talou­den tai moni­muo­toi­suu­den ja maisema-arvo­jen kannalta.

MIKÄ ON METSIEN MERKITYS TYÖLLISTÄJÄNÄ?

KUNTTU: Ne työl­lis­tä­vät jo nyt hyvin, muuten­kin kuin metsä­ta­lou­teen, ja luon­to­mat­kailu on pohjoi­sessa merkit­tävä työl­lis­täjä. Koko Suomessa ala luo 38 000 henki­lö­työ­vuotta ja 1,3 miljar­dia euroa tuloja. Nyt pitää miet­tiä tule­vai­suu­den elin­kei­noja, metsä­ta­lous ei saisi sulkea muita pois.

SIRVIÖ: Metsä­ta­lous ja siihen sisäl­tyvä teol­li­nen tuotanto ovat erit­täin merkit­tävä työl­lis­täjä, ja vihreällä biota­lou­della voidaan raken­taa tule­vai­suutta. Luon­to­mat­kailu on tärkeää ja siihen voidaan panos­taa lisää.

KUNTTU: Koko metsä­sek­to­rin työl­lis­tämä väki­määrä on kuiten­kin pienen­ty­nyt. On pöyris­tyt­tä­vää, että puun jalos­tusaste ei ole nous­sut ja tehdään vaan sitä perin­teistä sellua, vaikka biota­lous­buumi on kuumimmillaan.

SIRVIÖ: Pitää muis­taa kuiten­kin, mitä kaik­kia inno­vaa­tioita sellun sivu­vir­toina tulee esimer­kiksi Ääne­kos­ken uudelta biotuotetehtaalta.

ONKO SUOMESSA RIITTÄVÄSTI METSÄALAN OSAAMISTA JA TIETOTAITOA?

SIRVIÖ: On. Meillä on tietoa, meillä on tehty pitkään tutki­musta ja jalos­tusta, mutta me emme osaa aina perus­tella osaa­mista rajo­jen ulkopuolella.

KUNTTU: Osaa­mi­nen on ollut aika yksi­puo­lista. Jatku­van kasva­tuk­sen tutki­musta on rajoi­tettu, kun vuosi­kym­me­niä vannot­tiin avohak­kuun nimiin. Jatku­vassa kasva­tuk­sessa voitai­siin ottaa oppia Keski-Euroo­pan maista.

MIKÄ ON OMA SUHTEESI METSÄÄN?

KUNTTU: Olen retkei­lijä ja tutkija. Minua kieh­to­vat metsän moni­muo­toi­suus, laji­rik­kaus ja luon­non­met­sän dyna­miikka, joita haluan olla turvaamassa.

SIRVIÖ: Olen veik­ko­huo­vis­mai­sesti moni­käyt­tö­met­sän ystävä. Metsäs­tän, kalas­tan, marjas­tan ja sienes­tän. Kunnioi­tan metsää, ymmär­rän sen moni­muo­toi­suu­den sekä talou­del­li­set arvot.

AVOHAKKUU VAI JATKUVA KASVATUS

Avohak­kuussa tai pääte­hak­kuussa pois­te­taan kaikki talou­del­li­sesti käyt­tö­kel­poi­nen puusto alueelle jätet­tä­viä sääs­tö­puita lukuun otta­matta. PEFC-metsä­ser­ti­fioin­nissa edel­ly­te­tään, että jokai­selle haka­tulle hehtaa­rille jäte­tään kaata­matta 5–10 sääs­tö­puuta, joita ei saa viedä koskaan pois metsästä. Avohak­kuun jälkeen alue istu­te­taan tai kylve­tään uudeksi taimi­koksi. Jatku­vassa kasva­tuk­sessa metsää ei kasva­teta yhtenä tasai­käi­senä puusu­ku­pol­vena, vaan metsi­köissä on monen ikäi­siä puita. Niitä haka­taan osa kerral­laan, ja metsä säilyy aina peit­tei­senä ja puusto monen ikäisenä.

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO