HARRASTAJA: Raunio­koi­ra­kou­lut­taja Merja Ruuskanen: Ihmistä etsimässä

Kun pelas­tus­koira harjoit­telee ihmisen etsimistä, maali­mies istuu ja odottaa. Odottaa, vaikka istuisi pimeässä kaivossa. Raunio­koiria koulut­tava Merja Ruuskanen tietää, että vuosien harjoit­telun ansiosta koira ja sen ohjaaja voivat tositi­lan­teessa pelastaa ihmishengen.

Videolla raunio­koi­ra­kou­lut­taja Merja Ruuskanen ja Riepu-pentu näyttävät, kuinka ihminen löytyy raunioista. VIDEO PEKKA ELOMAA

Juuri tänä syksyi­senä iltana ei sada kaata­malla, tuuli­kaan ei ole kuin navakka. Säällä ei sinänsä ole väliä. Opaste­val­mis­taja Merja Ruuskanen tulee kuitenkin säännöl­li­sesti raunio­ra­dalle Espoon Kello­num­meen vetämään viikoit­taista harjoi­tusta. Matkassa mukana on innokas nuori raunio-opiske­lija, labra­do­rin­nou­taja Riepu, 4 kuukautta. Seuraa tekee myös jo puolie­läk­keelle palve­lus­teh­tä­vis­tään vetäy­tynyt Riimi, 9 vuotta, sekin labradorinnoutaja.

Metsikön keskellä on vanhoja kaivon­ren­kaita, tiili­ka­soja, portaita, haljen­neita sement­ti­seiniä, vanhoja öljytyn­ny­reitä, ruostu­neita pelti­le­vyjä… raunioiksi sortu­neita ihmisten laitoksia.

Tällä radalla ESPY:n eli Espoon­seudun Pelas­tusalan Yhdis­tyksen raunio­koi­ra­ryhmä harjoit­telee joka maanantai. Koirat koulu­te­taan siihen, että ne löytävät kaivoon pudon­neen tai vaikka romah­ta­neen seinän alle jumit­tu­neen ihmisen ja osaavat sen myös kertoa ohjaa­jal­leen. Ryhmän toisena vetäjänä toimiva Ruuskanen tietää, mikä on sekä hauskaa että haastavaa.

– Koiria on helpompi kouluttaa. Ne ovat aika suora­vii­vaisia. Koiran ohjaajan koulut­ta­minen on hanka­lampaa. Ihmiset kun ovat kaikki erilaisia. Heidän on opittava lukemaan koiraansa ja toimi­maan etsin­nöissä suunni­tel­mal­li­sesti ja järjes­tel­mäl­li­sesti keli ja olosuh­teet huomioon ottaen.

ETSIVÄ LÖYTÄÄ – JA SAA PALKAN

– Kun löydän ihmisen, saan palkan.

Niin siteeraa Ruuskanen koiran aivoi­tuksia, joita vahvis­ta­malla koko koulutus onnistuu. Varhai­so­pin­noissa riittää se, että ohjaaja lähtee koiran kanssa vaikka tiili­kasan päällä istus­ke­levaa ihmistä kohti, ja koira saa tehdä havainnon: ”Vau, siinähän on ihminen.” Sitten kun ollaan ihmisen luona, koira saa palkan – tai kun ”maali­mies” löytyy, kuten koira­har­ras­ta­jien ammat­ti­kie­lellä tavataan sanoa.

– Leikkivän koiran kanssa leiki­tään vaikka sukka­pal­lolla tai ahneelle koiralle annetaan ruoka­pal­kinto. Nämä minun labbik­seni ovat ahneita, ja ne saavat ruoka­palkan, Ruuskanen naurahtaa.

Pikku­hiljaa etsin­töjen vaikeus­tasoa noste­taan. Maali­mies piiloutuu pois näkyvistä, tai heitä on monta, tai sitten he painuvat ihan kokonaan maan alle.

– Täällä meillä on kolme metriä syviä kaivoja, ja niistä vielä sivulle tunne­leita, Ruuskanen toteaa.

Radalle voidaan nauhalta ajaa vaikka mootto­ri­sahan pärinää tai ambulanssin ujellusta. Koira ei saa säikähtää edes start­ti­pis­toolin laukausta eli se ei saa ”jäätyä” toimintakyvyttömäksi.

– Koira ei saa olla paukku- tai häiriö­arka, Ruuskanen toteaa.

Koira on opetet­tava myös osoit­ta­maan täsmäl­li­sesti, mistä maali­mies on löytynyt.

– On haukkuvia koiria, on kertovia koiria ja sitten on rulla­koiria, Ruuskanen selvittää.

Riimi on rulla­koira; sen kaulassa roikkuu rulla­mainen panta, jonka se ottaa suuhunsa maali­miehen löydet­tyään lähtien sitten hakemaan ohjaa­jaansa. Haukkuva koira lopettaa löydön jälkeen haukku­misen vasta, kun ohjaaja antaa luvan. Kertova koira käy näppää­mässä vaikka ohjaa­jansa vaattei­siin ripus­tettua palloa tai muuta merkkiä maali­miehen löydettyään.

– Täällähän minä olen oikeas­taan vain kuski. Maali­mies koiran opettaa. Esimer­kiksi haukku­valle koiralle on annet­tava palkka ”haukun päälle”. Jos sen antaa liian myöhään, koira luulee, että löytä­misen merkkinä on hiljaa oleminen. Koulu­tusta ei voi toteuttaa ilman hyviä ja oikein toimivia maali­miehiä. Heille suuri kiitos!

KAVIOISTA KÄPÄLIIN

– Minulla on ollut omia hevosia. Hevosih­miset ovat hyvin usein myös koiraih­misiä. Talleilla oli palve­lus­koi­ra­har­ras­tajia ja siitä se kiinnostus minulla lähti.

Ruuskanen kertoo ”hypän­neensä” palve­lus­koi­ra­puo­lelta pelas­tus­koiria harras­ta­maan mones­takin syystä.

– Tämä on hauskaa ja opettaa koiralle paljon. Mutta minä myös haluan oikeasti tehdä koirani kanssa sellaista, mistä voi olla hyötyä.

Ruuskanen on selvinnyt Riimin kanssa pelas­tus­koi­rien perus- ja raunio­ko­keista, samoin metsä­haun perus­ko­keesta, mutta sen pidem­mälle tämä ”koirakko” eli koira ja ohjaaja eivät enää edes pyri. Riimillä on nimit­täin havaittu krooninen selkävaiva.

Ruuskanen itse on kuitenkin näyttänyt monipuo­liset taitonsa myös luonnossa ja maastossa kulki­jana. Hän on nyt karttu­rina ESPY:n viral­li­sessa hälytys­ryh­mässä. Se on VAPEPA:n eli Vapaa­eh­toisen pelas­tus­pal­velun alaista toimintaa viran­omaista autta­mi­seksi pelas­tus­teh­tä­vissä. Hälytyksen tultua etsin­tään lähtee yleensä pelas­tus­koi­ra­ko­keet selvit­tänyt koira, sen ohjaaja ja kartturi, joka pitää etsijät kartalla ja hoitaa yhteydet etsinnän johtoon.

Riepu-pennusta Ruuskanen haluaa kehittää juuri tuollaisen korkeimman tason ”hälykoiran”. Esimerkin antaa Riimi.

– Aina kun laitan huomio­liivit päälle ja harjoi­tus­repun selkään, Riimi on into pinkeenä ovella odotta­massa. Ja pentu on kohta saman­lainen. Työntekoa rakas­tava ja ihmisistä pitävä koira nauttii työstään, aina häntä heiluen.

MERJA RUUSKANEN

Opaste­val­mis­taja
Opaste­mes­tarit
Espoo

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO PEKKA ELOMAA