HARRASTAJA: Raunio­koi­ra­kou­lut­taja Merja Ruus­ka­nen: Ihmistä etsimässä

Kun pelas­tus­koira harjoit­te­lee ihmi­sen etsi­mistä, maali­mies istuu ja odot­taa. Odot­taa, vaikka istuisi pimeässä kaivossa. Raunio­koi­ria koulut­tava Merja Ruus­ka­nen tietää, että vuosien harjoit­te­lun ansiosta koira ja sen ohjaaja voivat tosi­ti­lan­teessa pelas­taa ihmishengen.

Videolla raunio­koi­ra­kou­lut­taja Merja Ruus­ka­nen ja Riepu-pentu näyt­tä­vät, kuinka ihmi­nen löytyy raunioista. VIDEO PEKKA ELOMAA

Juuri tänä syksyi­senä iltana ei sada kaata­malla, tuuli­kaan ei ole kuin navakka. Säällä ei sinänsä ole väliä. Opas­te­val­mis­taja Merja Ruus­ka­nen tulee kuiten­kin sään­nöl­li­sesti raunio­ra­dalle Espoon Kello­num­meen vetä­mään viikoit­taista harjoi­tusta. Matkassa mukana on inno­kas nuori raunio-opis­ke­lija, labra­do­rin­nou­taja Riepu, 4 kuukautta. Seuraa tekee myös jo puolie­läk­keelle palve­lus­teh­tä­vis­tään vetäy­ty­nyt Riimi, 9 vuotta, sekin labradorinnoutaja.

Metsi­kön keskellä on vanhoja kaivon­ren­kaita, tiili­ka­soja, portaita, haljen­neita sement­ti­sei­niä, vanhoja öljy­tyn­ny­reitä, ruos­tu­neita pelti­le­vyjä… raunioiksi sortu­neita ihmis­ten laitoksia.

Tällä radalla ESPY:n eli Espoon­seu­dun Pelas­tusa­lan Yhdis­tyk­sen raunio­koi­ra­ryhmä harjoit­te­lee joka maanan­tai. Koirat koulu­te­taan siihen, että ne löytä­vät kaivoon pudon­neen tai vaikka romah­ta­neen seinän alle jumit­tu­neen ihmi­sen ja osaa­vat sen myös kertoa ohjaa­jal­leen. Ryhmän toisena vetä­jänä toimiva Ruus­ka­nen tietää, mikä on sekä haus­kaa että haastavaa.

– Koiria on helpompi koulut­taa. Ne ovat aika suora­vii­vai­sia. Koiran ohjaa­jan koulut­ta­mi­nen on hanka­lam­paa. Ihmi­set kun ovat kaikki erilai­sia. Heidän on opit­tava luke­maan koiraansa ja toimi­maan etsin­nöissä suun­ni­tel­mal­li­sesti ja järjes­tel­mäl­li­sesti keli ja olosuh­teet huomioon ottaen.

ETSIVÄ LÖYTÄÄ – JA SAA PALKAN

– Kun löydän ihmi­sen, saan palkan.

Niin sitee­raa Ruus­ka­nen koiran aivoi­tuk­sia, joita vahvis­ta­malla koko koulu­tus onnis­tuu. Varhai­so­pin­noissa riit­tää se, että ohjaaja lähtee koiran kanssa vaikka tiili­ka­san päällä istus­ke­le­vaa ihmistä kohti, ja koira saa tehdä havain­non: ”Vau, siinä­hän on ihmi­nen.” Sitten kun ollaan ihmi­sen luona, koira saa palkan – tai kun ”maali­mies” löytyy, kuten koira­har­ras­ta­jien ammat­ti­kie­lellä tava­taan sanoa.

– Leik­ki­vän koiran kanssa leiki­tään vaikka sukka­pal­lolla tai ahneelle koiralle anne­taan ruoka­pal­kinto. Nämä minun labbik­seni ovat ahneita, ja ne saavat ruoka­pal­kan, Ruus­ka­nen naurahtaa.

Pikku­hil­jaa etsin­tö­jen vaikeus­ta­soa noste­taan. Maali­mies piilou­tuu pois näky­vistä, tai heitä on monta, tai sitten he painu­vat ihan koko­naan maan alle.

– Täällä meillä on kolme metriä syviä kaivoja, ja niistä vielä sivulle tunne­leita, Ruus­ka­nen toteaa.

Radalle voidaan nauhalta ajaa vaikka moot­to­ri­sa­han päri­nää tai ambu­lans­sin ujel­lusta. Koira ei saa säikäh­tää edes start­ti­pis­too­lin laukausta eli se ei saa ”jäätyä” toimintakyvyttömäksi.

– Koira ei saa olla paukku- tai häiriö­arka, Ruus­ka­nen toteaa.

Koira on opetet­tava myös osoit­ta­maan täsmäl­li­sesti, mistä maali­mies on löytynyt.

– On hauk­ku­via koiria, on kerto­via koiria ja sitten on rulla­koi­ria, Ruus­ka­nen selvittää.

Riimi on rulla­koira; sen kaulassa roik­kuu rulla­mai­nen panta, jonka se ottaa suuhunsa maali­mie­hen löydet­ty­ään lähtien sitten hake­maan ohjaa­jaansa. Hauk­kuva koira lopet­taa löydön jälkeen hauk­ku­mi­sen vasta, kun ohjaaja antaa luvan. Kertova koira käy näppää­mässä vaikka ohjaa­jansa vaat­tei­siin ripus­tet­tua palloa tai muuta merk­kiä maali­mie­hen löydettyään.

– Tääl­lä­hän minä olen oikeas­taan vain kuski. Maali­mies koiran opet­taa. Esimer­kiksi hauk­ku­valle koiralle on annet­tava palkka ”haukun päälle”. Jos sen antaa liian myöhään, koira luulee, että löytä­mi­sen merk­kinä on hiljaa olemi­nen. Koulu­tusta ei voi toteut­taa ilman hyviä ja oikein toimi­via maali­mie­hiä. Heille suuri kiitos!

KAVIOISTA KÄPÄLIIN

– Minulla on ollut omia hevo­sia. Hevo­sih­mi­set ovat hyvin usein myös koiraih­mi­siä. Talleilla oli palve­lus­koi­ra­har­ras­ta­jia ja siitä se kiin­nos­tus minulla lähti.

Ruus­ka­nen kertoo ”hypän­neensä” palve­lus­koi­ra­puo­lelta pelas­tus­koi­ria harras­ta­maan mones­ta­kin syystä.

– Tämä on haus­kaa ja opet­taa koiralle paljon. Mutta minä myös haluan oikeasti tehdä koirani kanssa sellaista, mistä voi olla hyötyä.

Ruus­ka­nen on selvin­nyt Riimin kanssa pelas­tus­koi­rien perus- ja raunio­ko­keista, samoin metsä­haun perus­ko­keesta, mutta sen pidem­mälle tämä ”koirakko” eli koira ja ohjaaja eivät enää edes pyri. Riimillä on nimit­täin havaittu kroo­ni­nen selkävaiva.

Ruus­ka­nen itse on kuiten­kin näyt­tä­nyt moni­puo­li­set taitonsa myös luon­nossa ja maas­tossa kulki­jana. Hän on nyt kart­tu­rina ESPY:n viral­li­sessa häly­tys­ryh­mässä. Se on VAPEPA:n eli Vapaa­eh­toi­sen pelas­tus­pal­ve­lun alaista toimin­taa viran­omaista autta­mi­seksi pelas­tus­teh­tä­vissä. Häly­tyk­sen tultua etsin­tään lähtee yleensä pelas­tus­koi­ra­ko­keet selvit­tä­nyt koira, sen ohjaaja ja kart­turi, joka pitää etsi­jät kartalla ja hoitaa yhtey­det etsin­nän johtoon.

Riepu-pennusta Ruus­ka­nen haluaa kehit­tää juuri tuol­lai­sen korkeim­man tason ”häly­koi­ran”. Esimer­kin antaa Riimi.

– Aina kun laitan huomio­lii­vit päälle ja harjoi­tus­re­pun selkään, Riimi on into pinkeenä ovella odot­ta­massa. Ja pentu on kohta saman­lai­nen. Työn­te­koa rakas­tava ja ihmi­sistä pitävä koira naut­tii työs­tään, aina häntä heiluen.

MERJA RUUSKANEN

Opas­te­val­mis­taja
Opas­te­mes­ta­rit
Espoo

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO PEKKA ELOMAA